Nuorten tekemässä jutussa aikuiset ovat hiljaa

Ruotsin kruununprinsessa Victoria puolisoineen vieraili eilen työpaikallani toimintakeskus Hapessa. Vierailu oli tietysti ennen kaikkea suuri mediatapahtuma, pr-työtä sekä kuninkaalliselle pariskunnalle että nuorisoasiainkeskukselle.

Prinsessauutisia lukiessa käy nopeasti selväksi, ettei vierailulla ole kaksistakaan journalistista merkitystä: sillä välin, kun kuvaajat rynnivät eturiviin ottamaan toinen toistaan samanlaisempia kuvia vilkutuksista, toimittajat kyselevät taviksilta, miten elämä muuttui, kun prinsessa hymyili. Ruotsin hovikaan ei kunnianhimoisempien toimittajien työtä varsinaisesti helpota. Kuvaamista, kyselemistä ja liikkumista pyritään rajoittamaan kaikin keinoin. Kysyä saa tanssista mutta ei politiikasta.

Silti jutuissa on eroja. Minua Nuorten Ääni -toimituksen työntekijänä kiinnostavat erityisesti seuraavien kahden jutun toimitustyössä tehdyt valinnat.

Metron toimittajan Heidi Lämsän jutussa tapahtumien kommentoijaksi on valittu toimintakeskuksen johtaja, joka iloitsee siitä, että Victoria on kiinnostunut nuorten asiasta. Lisäksi sitaateissa arvioidaan prinsessan sisäistä kauneutta ja karismaa. Muilta sitaatteja ei ole, ei nuorilta eikä kuninkaallisilta. Nuoret ovat jutussa objekteja, jotka olivat saaneet ilmoittautua mukaan tapaamiseen.

Nuorten Ääni -toimituksen Robert Sundmanin ja Nea-Maria Törmäsen Helsingin Sanomille tekemässä jutussa äänessä ovat toimintakeskuksen nuoret. Aikuisista mukaan on kelpuutettu vain Victoria ja Daniel. Kruununprinsessalta kysytään, millaisiin asioihin hän halusi nuorena vaikuttaa. Nuorisotyöntekijöiltä ei kysytä mitään.

Kun huomasin juttujen silmiinpistävän eron, kysyin jutun toiselta kirjoittajalta, miksi aikuiset sivuutettiin kokonaan. Robert vastasi näin:

"Hassua, kun kysyit. Mulle ei tullut edes mieleen haastatella niitä! Tuoko ne tuohon juttuun sisältöä? Ei kai. Nuoret + kruununprinsessapari, sehän se juttu tässä oli."

Metron toimittaja teki toisenlaisen valinnan - ja mikäpä siinä. Enemmän ihmettelenkin oman virastoni valintaa laittaa nuorten toimintakeskuksen puhemieheksi aikuinen työntekijä. Mikään ei olisi estänyt ohjaamasta kaikkia tiedusteluja talon nuorille.

Jos ja kun kyseessä oli ennen kaikkea pr-tilaisuus, millaisen kuvan Metron juttu nuorten toimintakeskuksesta antoi? Entä Hesarin?

Olen omassa työssäni huomannut, että lähes poikkeuksetta toimittajat pyrkivät haastattelemaan ensin aikuista, vaikka samassa tilanteessa olisi myös nuori. Tämä pätee riippumatta siitä, kumpi olisi kysymyksen kannalta relevantimpi asiantuntija. Ja aikuinen usein mieluummin esiintyy itse asiantuntijana kuin antaa tilan nuorille. Nuorisoasiainkeskukselta se on vähän noloa.

Ja miksi olen tämän huomion päässyt tekemään? Koska nuoret tekivät sen ensin! Vuonna 2005 Avoimissa foorumeissa helsinkiläiset nuoret ilmoittivat olevansa kyllästyneitä siihen, että mediassa aikuiset puhuvat heidän puolestaan. Nuorisoasiainkeskus, Helsingin Sanomat ja Yleisradio tarttuivat tähän haasteeseen ja yhdessä nuorten kanssa perustettiin Nuorten Ääni -toimitus, jossa nyt olen töissä.

Onnellinen alku.

PS. Kysyin jutunteon prosessista ensin kollegaltani Elisalta, joka oli ohjaamassa nuorten työskentelyä. Vasta kirjoitettuani tämän tekstin valmiiksi tajusin, että ehkäpä itse jutun kirjoittajat osaisivat sanoa asiasta paremmin. Niin kuin osasivatkin. Vaihdoin Elisan tilalle Robertin sitaatin. Oppia ikä kaikki!