tag:blogger.com,1999:blog-25083893.post7415019074385510797..comments2023-10-02T17:22:24.467+03:00Comments on Kamera & kynä: Rajoittaako huoli yksityisyydestä lapsen kansalaisuutta?Ismo Kiesiläinenhttp://www.blogger.com/profile/17309217982274994232noreply@blogger.comBlogger3125tag:blogger.com,1999:blog-25083893.post-37529802175857611222016-04-03T15:24:33.880+03:002016-04-03T15:24:33.880+03:00Kiitos paneutumisesta tähän kysymykseen! Erittelet...Kiitos paneutumisesta tähän kysymykseen! Erittelet vanhempien huolesta todella relevantteja näkökulmia. Olisipa niihin vastauksia.<br /><br />Kun peräänkuulutin turvallisia osallistumisen tiloja, en itse asiassa tarkoittanut verkkoa. Päinvastoin – ajattelin, että verkon rajoitetun kansalaisuuden vastapainona osallistuminen voisi korostua muissa yhteisöissä: koulussa, harrastuksissa ja kotona. Näissä kannustavissa ja turvallisissa ympäristöissä opittaisiin ja voimaannuttaisiin osallistumiseen, ja tutkittaisiin omalle persoonalle ominaisia tapoja toteuttaa kansalaisuutta. Näin verkkoon liittyvä yksityisuuden ja kasvojen menettämisen pelko ei värittäisi kokemusta kansalaisuudesta sinällään. <br /><br />Ikkunan verkkoon pitäisi tietysti olla auki koko ajan jollain tavalla, jotta lapsia ei rajata ulos niistä keskusteluista, joissa heidän on syytä olla mukana. Tämä tietysti edellyttää kasvattajilta astumista uusille epämukavuusalueille. Aikuinen voi ottaa kannettavakseen sitä turvattomuutta, jolta lapsia suojellaan. Jo lasten on tärkeää saada kokemus myös vaikuttamisesta verkossa. Sen voi tehdä aikuisen kanssa.<br /><br />Silti ja siksi yhdyn kysymykseesi: mitä voisivat olla turvalliset osallistumisen tilat verkossa?<br /><br />En usko, että mistään yhteisöstä, verkossa tai muualla, voidaan tehdä turvallista ilman vanhempien läsnäoloa. Eikä sekään välttämättä riitä. Ryhmien ohjaaminen edellyttää aivan tiettyjä valmiuksia. Esim. koulukiusaaminen on arvostamieni asiantuntijoiden mukaan väistämätön oire puutteellisesti ohjatusta ryhmästä. Kiusaaminen on ryhmäilmiö, jota tapahtuu kaikkialla. Sen estäminen edellyttää koulun rakenteiden ja opettajien ryhmien ohjaamista koskevan ammattitaidon päivittämistä. <br /><br />Samanlaiset (ja monet muut) lainalaisuudet pätevät verkossa.<br />Ismo Kiesiläinenhttps://www.blogger.com/profile/17309217982274994232noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-25083893.post-87160737606202028242016-04-01T14:21:15.281+03:002016-04-01T14:21:15.281+03:00Tekstisi nostaa esille aiheellisen huolen lasten y...Tekstisi nostaa esille aiheellisen huolen lasten yksityisyyden suojasta digitaalisessa mediassa - markkinoilla, joilla sosiaalisen median käyttäjien henkilötiedot ovat rahanarvoista raaka-ainetta. <br /><br />Tunnustan: murrosikää lähestyvien lasten vanhempana minua huolestuttaa lasten sosiaalisen median käyttö. Tietojen kaupallinen hyväksikäyttäminen on kuitenkin vain yksi, aika pieni osa huoltani. <br /><br />Some-sovellusten käytössä olen vanhempana ehdoton ikärajasuositusten suhteen. En todellakaan luota lasten kykyyn arvioida sitä, millaisia kuvia, tekstejä ja henkilötietoja nettiin kannattaa laittaa. Olen tarkka myös siinä, mitä itse kerron somessa itsestäni. Perheestäni en kerro esimerkiksi Facebookissa mitään. Vai kerronko sittenkin? Sosiaalisen median yksityisviestit ovat niin helppo tapa pitää yhteyttä ystäviin, että käytän niitä paljon tekstiviestien sijasta. Haluan luottaa siihen, että henkilökohtaiset viestini pysyvät salassa ja yksityisinä, vaikka niitä ei voikaan poistaa. Silti luottamukseni perustuu vain pieneen todennäköisyyteen, sillä tekniikka kehittyy valtavaa vauhtia. <br /><br />Pienenä esimerkki tietotekniikan kehityksestä: Vuonna 1969 tehtiin ensimmäinen miehitetty kuulento Apollo 11 –raketilla, jonka Apollo Guidance Computer –tietokoneessa oli muistia 76 kt. Vuonna 2016 minun vanhassa ja halvassa älypuhe-limessani on muistia 4 Gt. <br /><br />En usko, että tällä vauhdilla vanhojen Fb-viestien hakkerointi on kovinkaan vaikeaa muutaman vuoden kuluttua. Ja vaikka ne pysyisivätkin salassa muilta Fb:n käyttäjiltä, niin halutessaan joku voinee käyttää niitäkin kootessaan minusta kokonaiskuvaa. Ajatus on minusta huolestuttava, varsinkin sosiaalista mediaa käyttävien lasten kannalta. Kuten sanoit, somessa toimimisen olennainen aspekti on se, miten ”haluan tulla nähdyksi”. Tätä kuvaa minusta verkossa haluan hallita nimenomaan itse, vaikka en täysin luotakaan rakennusaineksiin. <br /><br />Lasten sosiaalisen median käytössä minua huolestuttaa henkilötietojen markkinointia enemmänkin lasten arviointikyvyn ja varhaisella iällä aloitetun somen käytön yhdistelmä. Ihmisaivojen kehitys päättyy keskimäärin vasta 25–vuotiaana ja viimeisimpänä kehittyy mm. tunteiden säätelyyn vaikuttavat otsalohkon alueet. Erityisesti murrosikäisillä aivot ovat kuin yhtä suurta rakennustyömaata. Tästä myllerryksestä seuraa mm. impulsiivisuutta sekä haasteita oman käytöksen kontrolloinnissa, toisten tunteiden tunnistamisessa ja empatian tuntemisessa. Itseilmaisu on ajoittain kömpelöä ja tunteet ailahtelevia. Muistan hyvin sen omaltakin kohdaltani. Ja olen kiitollinen, että kirjoitin ajatukseni 1980-luvulla päiväkirjaani, enkä Facebookiin.<br /><br />Sosiaalisessa mediassa tapahtuvassa kommunikaatiossa viestin vastaanottajat eivät ole kirjoitushetkellä fyysisesti läsnä. Lisäksi vastaanottajia voi olla kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia – puhumattakaan määrästä, jonka world wide web tarjoaa julkisilla asetuksilla. Ne ovat määriä, joita ei pysty mielessä mitenkään täysin hahmottamaan. <br /><br />Sosiaalisessa mediassa vuorovaikutuksesta puuttuu (nimestä huolimatta) se sosiaalisuus, jonka ilmeet, eleet ja äänenpainot tuovat keskusteluun. Väärinkäsitysten todennäköisyys on suuri, kun somessa keskustelevat lapset ja nuoret. Kirjoitukset syntyvät spontaanisti ja esimerkiksi kiukku toista ihmistä kohtaan saattaa purkautua impulsiivisena viestinä vaikkapa luokan Whats App –ryhmässä. Näissä ryhmissä kirjoitteluun sisältyykin paljon kiusaamista, eikä niissä ole mukana aikuisia. Lisäksi kirjoitukset ja kuvat leviävät joskus täysin hallitsemattomasti. <br /><br />Toivot kirjoituksessasi lapsille turvallisia ”osallistumisen tiloja” verkossa. Olisi mielenkiintoista kuulla eri ihmisten ajatuksia ja konkreettisia esimerkkejä millaisia nuo tilat ovat? Miten turvallisuus voidaan taata vai onko se aina loppukädessä pienten käyttäjien ja heidän vanhempiensa vastuulla? Lasten turvallinen osallisuus digitaalisessa mediassa on oikea kehityssuunta ja tekstisi on hyvä puheenvuoro tässä keskustelussa. Kuka osaisi vastata: mitä voisi tarkoittaa lasten turvallinen kansalaisuuden toteuttaminen digitaalisen osallistumisen tiloissa?<br />Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-25083893.post-36681876991643223102016-03-15T07:44:19.559+02:002016-03-15T07:44:19.559+02:00Hei, juuri näin: osallistumisen tiloja ja osallisu...Hei, juuri näin: osallistumisen tiloja ja osallisuutta. Nämä edellyttävät vastuuntuntoa - yhteinenkin vaati huolenpitoa.Anonymousnoreply@blogger.com