Ajatukset ovat vain osittain omiani, samoin pamfletissa esiteltyjen harjoitusten alkuperäiset ideat. Siksi on ehkä soveliasta pitää myös kirjoitusprosessia avoimena. Julkaisen materiaalia tässä blogissa sitä mukaa kun raakatekstiä syntyy. Toivon kommentteja, täydennyksiä, tarkennuksia ja vastaväitteitä!
... Edellisessä merkinnässä: Perusasia 3 - leikkaukset luovat merkityksiä (osa 1)
Perusasia 3
Leikkaukset luovat merkityksiä (osa 2)
Montaasi
Kuvittele otos pienistä linnunpoikasista, jotka kirkuvat pesässään nokka auki. Ne ovat nälissään - kuten linnunpoikasten kuuluukin olla. Kuva saa aivan erilaisen merkityksen, jos sen jälkeen leikataan otokseen, jossa petolintu kaartelee pesäpuun yläpuolella. Nyt poikaset tuntuvat olevan hädissään.
Koska elokuva ei ole kovin tarkka kerronnan väline, on elokuvantekijän usein vaikeaa kiinnittää katsojan huomio juuri oikeaan asiaan. Katsoja katsoo mihin haluaa ja näkee mitä haluaa. Aineellisten asioiden lisäksi pitäisi vielä pystyä käsittelemään myös aineetonta: käsitteitä, ajatuksia, tunteita. Ne syntyvät katsojan omassa päässä. Pelkkä tilassa ja ajassa rajaaminen ei siksi riitä. Tarvitaan rajaamista myös katsojan pään sisällä.
Yhdessä kuvassa on lähes rajattomasti tulkinnan mahdollisuuksia. Kun siihen yhdistetään toinen otos, rajaus tiivistyy huimasti: merkitykset ovat jossain näiden kuvien yhteisellä alueella. Elokuvaa katsoessaan katsoja täyttää koko ajan kuva-arvoitusta: mitä nyt tapahtuu, mitä se merkitsee, miten nämä kuvat liittyvät toisiinsa? Elokuva, jonka katsoja itse asiassa kokee, on sarja näitä johtopäätöksiä ja arvauksia.
Venäläinen elokuvantekijä ja -teoreetikko Leo Kulesov esitteli 1900-luvun alussa kuuluisaksi tulleen "Kulesovin efektin". Se oli sarja toisiinsa yhdistettyjä otoksia, joissa vuorottelivat miehen ilmeettömät kasvot sekä ruokalautanen, lapsi ja arkku. Kulesovin mukaan yleisö näki miehen kuvassa eri tunnetiloja riippuen siitä, mihin kuvaan kasvot oli leikkaamalla yhdistetty.
Kulesovin mukaan elokuva koostuu irrallisista palasista ja niiden yhdistelmistä. Oleellisinta ei ole, mitä nuo palaset sisältävät vaan se, miten ne on toisiinsa yhdistetty. Ajattelutapa oli ominainen varhaiselle neuvostoelokuvalle. Kulesovin aikalainen Dziga Vertov kutsui elokuvaa kinosilmäksi (kinoglaz), joka on ihmisen silmää täydellisempi. Se liikkuu vapaasti tilassa ja ajassa ja yhdistää näkemäänsä uudeksi todellisuudeksi.
Leikkausta mietittiin 1900-luvun alun Venäjällä ylipäätään aika paljon - paljon enemmän kuin nykyelokuvassa. Jälkipolville tunnetuksi jäi erityisesti elokuvaohjaaja Sergei Eisensteinin kehittämä montaasiteoria, joka eritteli leikkauksen lainalaisuuksia aina rytmistä tonaalisuuteen ja harmonioihin. Elokuvan perusasioiden näkökulmasta yksi lainalaisuus on kuitenkin ylitse muiden: Kulesovin efektin havainnollistama intellektuaalinen montaasi.
Yksinkertaisimmillaan älyllinen montaasi tarkoittaa sitä, että kahdesta peräkkäin leikatusta kuvasta syntyy kolmas merkitys, jota ei sellaisenaan ole kummassakaan kuvassa. Kun auton kuvasta leikataan kuvaan, jossa on mustaa lunta, näkee katsoja kuvasarjan ympäristön saastumisesta. Jos auto ja lumi olisi näytetty samassa laajemmassa kuvassa, katsoja tuskin olisi huomioinut niiden välistä yhteyttä.
Aiheeseen liittyvät harjoitukset:
Montaasi
- Tehtävänä on esitellä jokin asia tai ilmiö hyvässä ja huonossa valossa montaasin avulla.
- Aihe voi olla esimerkiksi "Suomi", "autoilu" tai "oma koulu".
- Valitusta aiheesta tehdään kaksi videota. Ensimmäisessä aihe esitellään positiivisessa valossa, jälkimmäisessä negatiivisessa. Apuna käytetään älyllistä montaasia: kuvataan peräkkäin otoksia, jotka yhdessä luovat halutun vaikutelman.
- Videot kuvataan suoraan kameralle, eikä niitä tarvitse leikata.
Hienosti avaavaa kamaa. Mietin sekä rajauksen että leikkauksen kohdalla konvention voimaa. Siis juuri jatkuvuusleikkauksen ja tietynlaisten rajausten ja tarinallisen elokuvan vahvaa perinnettä. Kuten kirjoitat, katsoja katsoo mitä haluaa ja tulkitsee miten haluaa, mutta samaan aikaan on vaikea riisuutua tutuista tavoista.
VastaaPoistaVaikka elokuvan historia on vain runsas 100-vuotinen, silti tulkinnat tietyistä kuvista ja niiden yhdistelmistä ovat usein aika samansuuntaisia. Mikä tässä on opetettua, mikä "luontaista" (vaarallinen sana)? Miten silmiä ja aivoja voisi tuoreuttaa?
Jos nyt lainataan taas sanankäytön puolelta, aika moni meistä käyttää sanontoja tietämättä niiden varsinaista merkitystä - esim. "turuilla ja toreilla" (turku tullen muinaisvenäjästä ja tarkoittaen markkinapaikkaa). Miten on kuvien ja elokuvan "sanontojen" laita?
Teemu