Elokuvan uusi opetussuunnitelma, osa 4: Leikkaaminen

Koulujen antama elokuvaopetus on kelvotonta. Se on vanhanaikaista, keskittyy vääriin asioihin ja on aivan liian pienimuotoista. Sama pätee soveltuvin osin muihin elokuvakasvatusta järjestäviin laitoksiin. Jotta asiassa päästäisiin eteenpäin, olen kirjoittamassa Elokuvan uusi opetussuunnitelma -nimistä pamflettia, joka tarjoaa paitsi ajatuksia, myös konkreettisia välineitä - esimerkiksi harjoituksia - opetuksen uudistamiseen.

Ajatukset ovat vain osittain omiani, samoin pamfletissa esiteltyjen harjoitusten alkuperäiset ideat. Siksi on ehkä soveliasta pitää myös kirjoitusprosessia avoimena. Julkaisen materiaalia tässä blogissa sitä mukaa kun raakatekstiä syntyy. Toivon kommentteja, täydennyksiä, tarkennuksia ja vastaväitteitä!

... Edellisessä merkinnässä: Perusasia 2 - Elokuvaaminen on rajaamista

Perusasia 3
Leikkaukset luovat merkityksiä (osa 1)

Elokuvassa on aina vähintään kaksi leikkausta: alussa ja lopussa. Valvontakameran kuvassa ei ole leikkauksia, siksi se ei ole elokuvaa - se on vain toisenlainen versio kaukoputkesta. Leikkaus ei ole kuitenkaan vain kuvaa ja aikaa rajaava ääriviiva, se on myös liitos. Kun kaksi kuvaa yhdistyy, syntyy aina jotain uutta.

"Kun tapahtuma on mielenkiintoinen ja näet todella mitä tapahtuu, voit käyttää pitkiä kuvia. Usein hyvin pitkä otos samasta kuvakulmasta voi kuitenkin olla tylsä. Suosi siis useampia lyhyitä otoksia." (JVC:n videokuvausopas)

Huonolla videokurssilla opetetaan, että kohtausta kuvatessa kuvakulmia kannattaa välillä vaihtaa, jotta elokuva ei kävisi katsojalle pitkäveteiseksi. Neuvo kuitenkin johtaa ojasta allikkoon. Kameran paikan vaihtaminen leikkaamalla ei nimittäin vaihda vain kuvakulmaa, vaan luo väistämättä myös uuden hetken ja uusia merkityksiä. Siksi leikkauksen kanssa pitää olla tarkkana.

Ajan veistäminen

Leikkaamista voi ajatella yksinkertaistettuna näin: Yksi otos rajaa yhden hetken, jonka katsoja tulkitsee yhdeksi tapahtumaksi. Esimerkiksi, kun näytämme otoksen, jossa mies astuu huoneeseen, ja kysymme katsojalta, mitä kuvassa tapahtui, hän todennäköisesti vastaa, että kuvassa mies astui huoneeseen. Hän ei vastaa, että mies käänsi kahvaa, avasi oven, astui kynnyksen yli ja sulki oven perässään. Ja tosiaan, että siinä sivussa mies vilkuili epävarmana ympärilleen, puri alahuultaan ja sulki hetkeksi silmänsä.

Entä jos jokainen näistä tapahtumista olisi näytetty omana kuvanaan?

Kaikki elokuvan tapahtumat ovat katsojan tulkintoja siitä, mitä kuvassa näytetään. Leikkaukset rytmittävät näitä tulkintoja. Koska jokainen kuva näyttää katsojalle jonkin rajatun hetken, on katsojalla oikeus olettaa, että juuri tällä hetkellä on merkitystä - ja niin katsoja myös tekee: hän tulkitsee hetken ensin tapahtumaksi, sitten merkitykseksi.

Jos kuvakulmaa vaihdetaan videokurssin ohjeiden mukaan vain kuvakulman vaihtamisen ilosta, katsojaa johdetaan jatkuvasti harhaan. Mielenkiinto kyllä herää aina hetkittäin, koska elokuva viestii: tässä on uusi merkitys. Ja tässä. Ja tässä. Jos leikkaukset kuitenkin ovat sattumanvaraisia, myös katsojan luomat merkitykset ovat sitä. Jos kohtauksessa ei tosiasiassa ole merkityksiä useamman kuvan tarpeisiin, pitäisikö kuvia vähentää? Entä jos se tekeekin kohtauksesta tylsän? Pitäisikö merkityksiä lisätä?

Ajan manipulointi

Kun aikaa halutaan tiivistää, voidaan hyödyntää elliptistä kerrontaa ja jättää näyttämättä ne hetket, jotka eivät ole olennaisia. Toisin sanoen: kohtaus rakennetaan useammasta eri hetkestä.

Mies avaa oven ja astuu huoneeseen. Mies vilkuilee epävarmana ympärilleen ja puree alahuultaan. Mies astuu avonaisen ikkunan eteen. Mies avaa laatikon ja ottaa sieltä aseen ja poistuu kuvasta. Kellon viisari osoittaa kahtatoista, kuuluu sulkeutuvan oven ääni.

Tällä tavalla leikattuna pidempikin tapahtuma voidaan esittää hyvinkin lyhyesti. Samalla tavalla voisimme venyttää lyhyttä tapahtumasarjaa pidemmäksi piirtämällä ajan ääriviivat hieman eri tavalla:

Mies avaa oven ja astuu huoneeseen. Verhot heiluvat avonaisen ikkunan edessä. Mies vilkuilee epävarmana ympärilleen, puree alahuultaan, ja astuu peremmälle huoneeseen, kuvaan jää miehen perässä sulkeutuva ovi. Varjo liikkuu seinällä, kun mies kävelee huoneen poikki. Verhot heiluvat avonaisen ikkunan edessä, mies astuu kuvaan. Kadulla on ihmisiä. Mies katsoo ulos.

Ja niin edelleen. Ajan manipuloiminen leikkaamalla on käytännöllistä, mutta luo aina myös uusia merkityksiä.

Jatkuvuusleikkaus

Jatkuvuusleikkaus tarkoittaa tyyliä, jossa leikkauskohdat pyritään häivyttämään katsojalta. Mekanismi pyrkii esittämään ajan katkeamattomana hetkenä, jossa vain kuvan rajaukset muuttuvat. Tyyliä käytetään erityisesti elokuvissa, joissa katsojan huomio halutaan kiinnittää nimenomaan näyttelijöiden vuorovaikutuksen synnyttämiin merkityksiin, ei kuvalliseen kerrontaan. Tyyli ei elokuvakerronnan perusasioiden valossa ole oikea tai väärä - se vain ei ole kovin elokuvallinen, koska se häivyttää kuvan ajallisen rajauksen merkityksen.

Aiheeseen liittyvät harjoitukset:

Harjoitus: Kolme kuvaa

• Valitaan tapahtuma, esimerkiksi: Tyttö lähtee ulos.
• Kuvataan ensin tapahtuma yhdellä kuvalla.
• Jaetaan tapahtuma kolmeen pienempään tapahtumaan, esimerkiksi: tyttö laittaa kengät jalkaan, tyttö poistuu ovesta, ovi sulkeutuu.
  
• Kuvataan jokainen tapahtuma omalla kuvallaan.
  
• Katsotaan elokuvat ja pohditaan, miten kerronnan luomat merkitykset muuttuivat.

Ellipsi

• Valitaan jokin yksinkertainen tapahtuma, esimerkiksi "juna saapuu asemalle", "nainen astuu huoneeseen" tai "poika tiskaa kattilan".
• Kuvataan yhden tai useamman otoksen elokuva, josta tapahtuma käy ilmi ilman, että sitä näytetään. Tapahtuma voidaan rajata joko kuva-alan tai -ajan ulkopuolelle.
• Harjoitus kannattaa tehdä vasta Kolme kuvaa -leikkausharjoituksen jälkeen.

... Seuraavassa merkinnässä: Perusasia 3 - Leikkaukset luovat merkityksiä (osa 2)