Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

8.7.17

VAROKAA ELÄMÄÄ – äänetöntä musiikkia kolmelle kuvaruudulle



Vuonna 2014 toteutimme Martti Anttilan kanssa maailmanhistorian ehkä ensimmäisen äänettömän musiikkielokuvan Pianotrio nro 1. Projektin tarkoituksena oli tutkia, miten musiikki välittyy ilman ääntä kuvasta, joka seuraa soittajia. Se onnistui hyvin. Musiikki todella tuntuu, vaikka ääntä ei ole. Eräs kokenut tv-kuvaaja jopa kertoi tunnistavansa kuvasta säveltäjä Dmitri Šostakovitšin maneereja.

Elokuvaa tehdessäni pohdin, että mukana voisi olla myös sellaisia kuvia, joissa soittamista ei näy, mutta musiikki tuntuu silti jatkuvan. Liikettä, värejä ja valoja, jotka jollain tavalla soivat samaa sävellystä. Näin mielessäni kuvia mm. tuulesta, merestä ja terävästä auringonvalosta. Sellaisia kuvia elokuvaan ei kuitenkaan tullut. Kokeillessani olen konservatiivisimmillani.

Viime talvena, pari vuotta myöhemmin, ajatus palasi taas kummittelemaan mieleeni. Pyörittelin ideaa ystäväni Leenan kanssa ja päätin kokeilla kuvata uuden äänettömän musiikkielokuvan, jossa tällä kertaa ei olisi soittamista ollenkaan! Aloin kerätä ympäristöstäni ääniä – siis kuvia asioista, jotka pitävät tunnistettavaa ääntä, jopa soivat. Asettelin niitä kolmeen rinnakkaiseen kuvaruutuun. Näin saisin soimaan samanaikaisia ääniä. Huomasin pian myös, että kuvan sijoittaminen tähän ruudukkoon toisinaan vaikuttaa äänen korkeuteen ja sijaintiin kuvitteellisessa kuulokuvassa.

Muutaman pienen sormiharjoituksen jälkeen aloin jo nähdä ääniä mielessäni ja lähdin etsimään niitä kameran kanssa maailmasta. Joitain ääniä rakentelin kameran eteen kotona. Kesän aikana yksittäiset sävelet järjestäytyivät kokonaiseksi kappaleeksi. Elokuvantekemisenä tämä oli uudenlainen kokemus. Olen jo vuosia etsinyt metodia, jossa elokuvaa voisi rakennella pala palalta itsekseen. Tämä oli juuri sitä.




Tämä ensimmäinen biisini ei välttämättä aivan pärjää Šostakovitšille, mutta saattaa silti olla ainutlaatuinen! Ainakin se jonkin verran venyttelee musiikin ja elokuvan ääriviivoja uudella tavalla. Suosittelen katsomista mahdollisimman äänettömässä ja muutenkin häiriöttömässä tilassa, vastaanottavaisessa mielentilassa (kuten 4-vuotias tyttäreni Etna, joka oli elokuvan ensimmäinen katsoja) ja tietysti koko ruudun kuvakoossa.

Varokaa elämää (äänetöntä musiikkia kolmelle kuvaruudulle #6)
Kesto: 8 min 16 s
Sävel ja sanat: Ismo Kiesiläinen



Tiedoston voi ladata tästä. (1080p H264, 888 Mt)

Edellä mainitut "sormiharjoitukset" löytyvät tästä soittolistasta.

18.10.14

Saako käytetyn MP3-tiedoston myydä - ja muita tyhmiä kysymyksiä tekijänoikeudesta

Vuosi sitten yritin selvittää, millä tavalla voisin käyttää suunnittelemassani opetusvideossa sitaatteja elokuvista. Elokuva-alan tekijänoikeuksia edustavan Tuotos ry:n lakimies yritti vastata kysymyksiini avuliaasti, mutta tilanne oli hankala: eri tahoilla on asiasta erilainen näkemys.

Yli tunnin keskustelusta ei irronnut selvää vastausta, mutta viesti oli lopulta yksinkertainen: laki sallii sitaatit, mutta koska käytäntö on epäselvä, ei suurten mediafirmojen kanssa kannata kokeilla onneaan. Siksi on siis syytä kysyä lupa asiaan, johon ei tarvita lupaa.

Näin toimivat monet tekijänoikeuskysymykset. Keskustelua johtavat ne, joilla on rahaa ja valtaa. Vastauksia löytyy niihin kysymyksiin, joista oikeuksien omistajille on hyötyä.

Kysymysten kysymistä pitäisi kuitenkin motivoida vilpitön uteliaisuus, ei raha! Siksi perustimme ystäväni Martti Anttilan kanssa blogin, jossa esitämme ääneen niitä tekijänoikeuskysymyksiä, joihin emme ole muuten löytäneet vastauksia. Niitä onkin tullut eteen useampia, koska olemme media- ja musiikkialojen sekatyöläisiä ja harrastajia.

Ensimmäisenä yritämme selvittää, saako käytetyn MP3-tiedoston myydä eteenpäin.

13.9.14

Kuuntele, tässä elokuvassa ei ole ääniä


Helsingissä 31.5.2014



Hei parhaat soittajat ja muut kanssaelokuvantekijät,

ajattelin sanoa teille muutaman sanan ennen elokuvan kuvauksia. 


Vuonna 2003 asuin hetken Otaniemessä. Yhden seinän huoneessani peitti rivi vaatekomeroita, joissa oli isot valkoiset ovet. Jokaiseen oveen olin kiinnittänyt sinitarralla kuvia menneistä, keskeneräisistä ja tulevista elokuvaprojekteista. Yhdessä ovessa oli mustavalkoisia kuvia orkesterista ja kapellimestarista. 

Olin kaapannut ja tulostanut kuvat Nits-yhtyeen Mask-musiikkivideosta. Nits on hollantilainen avantgarde-pop-yhtye, johon tutustuin sattumalta 90-luvun lopussa, kun Anttilan ALE-laari oli vielä paras tapa tutustua uuteen musiikkiin. Eräältä hassulta poppikokoelmalta löysin kiinnostavan kappaleen ja pian ostin nettikaupasta bändin kaikki levyt. Musiikkivideokokoelman löysin kirjastosta VHS-nauhalla. Tänä vuonna Nits, joka edelleen tekee uutta musiikkia, täyttää 40 vuotta ja vierailee Suomessakin.

Mutta se sivupolusta. Mask-musiikkivideon kuvat tulostin, koska olin tehnyt videota katsoessani mielestäni viehättävän huomion: soittajien lähikuvissa musiikin voi jollain tavalla kuulla, vaikka äänen kääntäisi pois päältä. Soittajien ilmeet, eleet, soitinten ja niiden osien liike ja rytmi, kaikki herättävät jotain katsojan muistissa. Me olemme kuulleet musiikkia ennenkin. Tiedämme miltä se näyttää. Samalla tavalla ymmärrämme näyttelijöiden ilmeitä ja eleitä, vaikka emme kuulisi tai ymmärtäisi puhetta. Mielikuvituksemme täyttää aukot. Mykkäelokuvan aikakaudella ei ollut muuta vaihtoehtoa. Voisikohan tällä idealla tehdä kokonaisen musiikkivideon?


Pian muutin pois Otaniemestä, keräsin kuvat ovista ja pakkasin ne johonkin laatikkoon. Maskin kuvat taisivat jäädä pohjalle, sillä jatkoin muiden projektien parissa. Seuraavana vuona teimme elokuvaryhmämme Ihmiskunnan ainoan toivon kanssa lyhytelokuvan Emma, joka taisi olla tuotoksistamme ensimmäinen, joka sai yleisempää hyväksyntää harrastajapiireissä. Eräs skenen auktoriteetti kiitti elokuvaa siitä, ettei siinä ollut yhtään "tekotaiteellista paskuutta". Jatkoimme sillä tiellä.

Mykät valokuvat soittajista palasivat mieleeni pari vuotta sitten, kun Martin kanssa pohdimme pitkäaikaista haavettamme tehdä "erilainen musiikkitaltiointi". Martti oli tehnyt musiikkia ryhmämme elokuviin jo vuodesta 1999 asti, mutta yhtään elokuvaa ei oltu vielä tehty musiikin ehdoilla. Minua ajatus kiehtoi, koska en Nitsin tuotantoa lukuunottamatta ole kovin sivistynyt musiikillisesti. Melkein kaiken muun, mitä musiikista ymmärrän, olen oppinut yhteisissä projekteissa Martin kanssa. Musiikki elokuvan lähtökohtana pakottaisi minut ymmärtämään enemmän.



Kaikki ne 15 vuotta, jotka olen aktiivisesti harrastanut elokuvantekoa, olen ollut pakkomielteisen kiinnostunut siitä, mitä elokuva todella on. Kun siitä riisutaan kaikki aksidentaaliset ominaisuudet, kuten tarina, näyttelijät, genret, kuvaamisen säännöt ja leikkaamisen konventiot, mitä jää jäljelle? Mikä on elokuvan substanssi? Erityisen viehtynyt olen ollut edesmenneen venäläisen ohjaajan Andrei Tarkovskin ajatukseen elokuvaamisesta havaintojen tekemisenä:
"Elokuvallinen kuva perustuu taidolle esittää oma mielikuva kohteesta havaintona siitä."
Tämän filosofisen totuuden muuntaminen käytännön elokuvanteoksi on kuitenkin aina törmännyt konventioiden muuriin. Osaan tehdä fiktioelokuvia, olen siinä hyvä. Mutta kun osaa tehdä jotain, alkaa taito ohjata sitä, mitä voi tehdä. Musiikkielokuvaa en osaisi. Pakottaisiko se miettimään myös elokuvaa uudestaan?



Yhtäkkiä vanha ajatus äänettömästä musiikkitaltioinnista tuntui taas hyvin ajankohtaiselta. Ehdotin, että Martti säveltäisi kappaleen, jonka esittäisimme yleisölle pelkästään näyttämällä kuvaa sen soittamisesta. Monen pitkän keskustelun, joiden referoiminen tässä ei ole mahdollista, jälkeen päädyimme kuitenkin kaivamaan musiikin historiasta valmiin teoksen, Dmitri Šostakovitšin ensimmäisen pianotrion. Se olisi paras mahdollinen, myös ilman ääntä. Olen nyt kuunnellut sitä paljon, kuuntelen tälläkin hetkellä kirjoittaessani.

Viikon päästä kokoonnumme Espoon Ruukinrantaan kauniiseen vanhaan huvilaan, jossa on kaunis vanha flyygeli. Perhe antaa sen meille kuvauskäyttöön pelkästä ystävällisyydestä, uteliaisuudesta ja ylisukupolvisesta rakkaudesta musiikkiin.



Meillä on kaksi päivää aikaa tehdä elokuva, joka on lajissaan kenties maailmanhistorian ensimmäinen! En vielä tiedä, miten se tarkalleen ottaen tehdään, koska en halua tuoda fiktioelokuvantekijän työkalupakkia mukanani. Mutta perusidea on selvä: te, jotka osaatte soittaa, soitatte. Me, jotka osaamme tehdä havaintoja ja kuvata, havainnoimme ja kuvaamme. Läheltä ja kaukaa. Todennäköisesti uudestaan – ja uudestaan. Sitten, joskus loppuvuoden aikana, varsinainen elokuva syntyy leikkauspöydällä.



Teille soittajat, osaan etukäteen antaa vain yhden ohjeen: älkää tulko esiintymään! Samasta asiasta muistutan aina niitä näyttelijöitä, jotka ovat tottuneet esiintymään teatterin lavalla. Elokuvakameran edessä riittää, että on ja elää. Muu näyttää ylimääräiseltä. Riittää siis, että otatte musiikin mukaanne ja uppoudutte siihen. Se näkyy.

Suuri kiitos jo etukäteen, että lähdette mukaan tällaiseen jännittävään leikkiin!

terveisin,
ohjaajanne Ismo 

P.S. Nyt, kolme kuukautta myöhemmin, elokuva on valmis. 20.9.2014 alkaen sen voi katsoa ilmaiseksi täällä.


(Kuvat: Ina Mikkola)

24.5.12

One is the loneliest number

One is the loneliest number that you'll ever do
two can be as bad as one
it's the loneliest number since the number one

One (Harry Nilsson)


Alvar Aallon suunnittelemassa klassikkojakkarassa on kolme jalkaa. Yhdellä tai kahdella jalalla jakkara kaatuisi. Neljällä tai useammalla se alkaisi helposti keikkua, jos jalat olisivat eri mittaisia tai lattia epätasainen. Tripodin kolme jalkaa ovat aina tukevasti maassa. Kolme on täydellinen luku.

Tämän täydellisyyden kunniaksi olemme koonneet sarjan harkiten valittuja ja huolella yhteen sommiteltuja musiikkitriptyykkejä, jotka koostuvat tunnetuista tai muista syistä merkittävistä kappaleista. Osa kolmioista on syntynyt saman kappaleen eri versioista, osa samannimisistä kappaleista eli homonyymeistä, osa jonkin teeman ympärille ja loput muilla intuitiivisilla perusteilla, joita vain mielikuvitus on rajoittanut. Kokonaisuus ei ole koskaan valmis vaan elää ja täydentyy jatkuvasti.

Suuri triptyykkilistamme haastaa yksiulotteiset coverbiisilistat kaksintaisteluun ja saartaa kuulijan keskelle musiikin pyhää kolminaisuutta.

Listan kuuntelemiseen tarvitset Spotify-ohjelman. 



Voit myös ehdottaa listalle uusia triniteettejä. Harkitsemme kaikkia tarkasti.

Tuottajien valikoitu biografia:

Martti Anttila
s. 1980 Askolassa
Tukioppilas 1994–1995
Basisti Ruma Elsa -musikaalissa 2000 (muistikuva epätarkka)
Musiikin ystävä

Ismo Kiesiläinen
s. 1981 Vantaalla
Lupaava piiritason keihäänheittäjä 1990-luvun alkuvuosina
Irti Elämästä -nörttiyhdistyksen puheenjohtaja 1997–1999
Siviilipalvelusmies