18.10.14

Saako käytetyn MP3-tiedoston myydä - ja muita tyhmiä kysymyksiä tekijänoikeudesta

Vuosi sitten yritin selvittää, millä tavalla voisin käyttää suunnittelemassani opetusvideossa sitaatteja elokuvista. Elokuva-alan tekijänoikeuksia edustavan Tuotos ry:n lakimies yritti vastata kysymyksiini avuliaasti, mutta tilanne oli hankala: eri tahoilla on asiasta erilainen näkemys.

Yli tunnin keskustelusta ei irronnut selvää vastausta, mutta viesti oli lopulta yksinkertainen: laki sallii sitaatit, mutta koska käytäntö on epäselvä, ei suurten mediafirmojen kanssa kannata kokeilla onneaan. Siksi on siis syytä kysyä lupa asiaan, johon ei tarvita lupaa.

Näin toimivat monet tekijänoikeuskysymykset. Keskustelua johtavat ne, joilla on rahaa ja valtaa. Vastauksia löytyy niihin kysymyksiin, joista oikeuksien omistajille on hyötyä.

Kysymysten kysymistä pitäisi kuitenkin motivoida vilpitön uteliaisuus, ei raha! Siksi perustimme ystäväni Martti Anttilan kanssa blogin, jossa esitämme ääneen niitä tekijänoikeuskysymyksiä, joihin emme ole muuten löytäneet vastauksia. Niitä onkin tullut eteen useampia, koska olemme media- ja musiikkialojen sekatyöläisiä ja harrastajia.

Ensimmäisenä yritämme selvittää, saako käytetyn MP3-tiedoston myydä eteenpäin.

11.10.14

Miksi Nuorten Ääni -toimitus voitti oppilaskunnan hallituksen


"Minulla oli kokemus vaikuttamistoiminnasta, jossa ryhmän jokainen jäsen on ajatellut oman kantansa ja suunnitellut ideansa etukäteen. Sitten vain odotetaan muiden puheenvuorojen ajan, että päästään esittelemään oma pointti, ja lopuksi muita kuuntelematta takahampaat irvessä taistellaan oman ajatuksen puolesta. Kaikki ehtivät unohtaa yhteisen päämäärän, ja lopulta syntyvä kompromissi on jokaiselle vähän pettymys – siitä yksinkertaisesta syystä, että se on eri kuin oma, alkuperäinen ajatus.

Sitten liityin Nuorten Ääni -toimitukseen."

Reeta Niemonen kertoi minulle kesällä kiehtovasta havainnosta, jonka hän oli tehnyt ohjaamani Nuorten Ääni -toimituksen jäsenenä: ryhmän päätöksenteossa syntyy ratkaisuja, joita kukaan yksittäinen jäsen ei yksin pystyisi keksimään. Ryhmä ei valitse, vaan tuottaa yhteisiä päätöksiä.
"Myös pohdinnan lopputulos on usein sellainen ajatus, jossa on jokaisen alkuperäisten ajatusten hyvät puolet, mutta jota kukaan ei olisi keksinyt yksin. Vaikka ajatus ei varsinaisesti olekaan kenenkään meistä, kaikki kokevat sen omakseen ja ovat motivoituneita jatkamaan töitä sen kanssa."
Pyysin Reetaa kirjoittamaan ajatuksen ylös, koska arvelin sen kiinnostavan myös muita nuorisotyön ja demokratiakasvatuksen kanssa työskenteleviä. Erityisesti halusin kuulla, miksi kokemus Nuorten Ääni -toimituksessa erosi aiemmista vaikuttajaryhmistä. Mitä tämä nuorten ryhmä tai me sen ohjaajat teemme eri tavalla?

Niinpä Reeta kirjoitti kokemuksistaan toimitusryhmän blogiin. Vastapalvelukseksi sain haasteen vastata esittämääni kysymykseen ihan itse. Yritän. Käytän apuna Liisa Rainan ja Rauno Haapaniemen määrittelemiä pedagogisen viihtymisen kulmakiviä: uteliaisuutta, turvallisuutta ja vuorovaikutusta (Rakenna oppiva ryhmä, PS-Kustannus 2014). Vaikka kirja käsitteleekin koulumaailmaa, se selittää hyvin kaiken ryhmätoiminnan lainalaisuuksia.


1) Vuorovaikutus: ryhmä vai tiimi?

Reetan kuvaama oppilaskunnan hallitus toimii ryhmänä, jossa sen jokainen jäsen edustaa omia intressejään. Kun jäsenet tulevat ryhmän kokoukseen, he tuovat sinne siis ensisijaisesti omat tavoitteensa: millaisen palan yhteisestä kakusta luokkamme haluaa? He antavat hallitusryhmän käyttöön oman osuutensa vallasta ja jakavat sen uudestaan. Tässä pelissä voi, kuten Reeta kuvailee, vain voittaa tai hävitä.

Hallitusryhmää ei ole ohjattu tiimiksi, jolla on yhteinen tietoisuus tavoitteesta, johon he yhdessä pyrkivät. Tiimissä jäsenet tuovat kokoukseen oman osaamisensa ja tietonsa, joiden avulla tiimi voi yhdessä tehdä mahdollisimman hyvän päätöksen esimerkiksi siitä, miten kakku kaikkien kesken jaetaan.

(Valitettavasti oppilaskunnalla on koulussa hyvin harvoin sellaista valtaa, joka voisi synnyttää mielekkään yhteisen tavoitteen.)

2) Uteliaisuus: toimituksen journalistinen tehtävä 

Nuorten Ääni -toimituksen toimintatavat on rakennettu journalistisen tehtävän ympärille. Toimitus ei etsi vastausta siihen, minkä väriset sohvat oppilaskunnan huoneeseen pitäisi valita, minne skeittiramppi pitäisi rakentaa tai kenen pitäisi esiintyä paikkakunnan nuorisotapahtumassa. Se ei etsi vastausta ylipäätään – vaan kysymystä. Se on journalistin tehtävässä ensimmäinen, tärkein vaihe.

Toimintaa motivoi uteliaisuus. Mikä on oikea kysymys? Miten se muotoillaan? Mitä tapahtuu, kun kysymys esitetään? Lopputulokseen liittyy niin suuri epävarmuus, että uteliaisuus oikeaa kysymystä kohtaan yhdistää jäseniä enemmän kuin haettu vastaus.

3) Turvallisuus: vallan ja riskin jakaminen

Nuorten Ääni -toimituksessa useimmat lehti- ja tv-jutut tehdään yhdessä, joko pareittain tai suuremmissa tiimeissä. Äärimmäisiä esimerkkejä ovat parin vuoden välein toistuvat projektit, joissa koko toimituksen voimin toteutetaan suora keskusteluohjelma. Reeta itse oli tällaisen ohjelman toisena juontajana keväällä 2013.


Iso projekti vaatii hienostunutta työnjakoa. Keskusteluohjelmaa on tekemässä juontajien lisäksi iso joukko muita: toimittajia ja taustatoimittajia, tuottajia, kuvaajia, leikkaajia, tiedottajia ja graafikoita. Tämä ryhmä valitsee yhdessä sen kysymyksen, johon heidän yhteinen projektinsa, keskusteluohjelma, etsii vastausta.

Keväällä 2013 nuoret päätyivät pitkien pitkien pohdintojen jälkeen valitsemaan ohjelmansa pääkysymykseksi "millaisia ihmisiä kasvaa koulussa, jossa oppilaat eivät uskalla ottaa riskejä?"

Reetalla ja Hetalla, jotka ryhmä valitsi koe-esiintymisen perusteella ohjelmansa vetäjiksi, oli ohjelman teossa suurin valta. He rakensivat muiden tekemän taustatyön perustalle käsikirjoituksen, jonka varassa he suorassa lähetyksessä improvisoivat. Juontajat aivan käytännössä saivat päättää, mitä ryhmän yhteisessä ohjelmassa tapahtuu. Tällaisen valtaan liittyy tietysti valtava epäonnistumisen riski.

Kun lukioikäisenä vetää elämänsä ensimmäisen suoran lähetyksen YLE TV1:ssä primetime-aikaan, on syytä olla suuri luottamus siihen, että suunnitelma on hyvä. Siksi juontajat hyötyivät siitä, että ohjelman aihe oli valittu yhdessä perusteellisen keskustelun jälkeen. Yksin valittu, vain omasta kiinnostuksesta kummunnut aihe olisi ollut paljon suurempi riski kannettavaksi.

Koska kysymystä valitessa ei voi olla kovin varma siitä, miten vastauksen kanssa käy, etsitään kysymys, johon yhdessä luotetaan eniten. Aidosti yhteisellä päätöksellä riski jaetaan kaikkien kesken. Valta ja kunnianhimo saavat vastapainokseen riippuvuuden muista. Samalla muut hyötyvät yksittäisen jäsenen ryhmään tuomasta riskinottohalusta ja ovat motivoituneita tukemaan sitä.

Mekanismi luo ryhmään turvallisen ilmapiirin, jossa yhteinen tavoite on välttämätön ja kaikki hyötyvät toisten onnistumisista.