Suuri lomavideouudistus, osa 2

Alkujuonto ja neljä ensimmäistä matkapäivää edellisessä merkinnässä.

Matkapäivä 5/20
perjantai 10.7.2009



Anne nukkuu. Junassa Hampurista Würzburgiin. Klo 14:05.

Junassa oli aikaa. Nukkuvan Annen lisäksi kuvasin mm. auringonvaloa, joka liukui Edgar Lee Mastersin Spoon River antologian kansilehteä pitkin. Kolmaskymmenes otto oli melko hyvä. Sitten vasta huomasin, että valotus oli automaatilla ja aloitin uudestaan.



Elokuvissa. Junassa Hampurista Würzburgiin. Klo 14:31.

Matkapäivä 6/20
lauantai 11.7.2009



Takaa-ajokohtaus. Watzlik-Hein-aarniometsä, Bayerischer Wald. Klo 13:06.

Watzlik-Heinin aarniometsässä oli kymmenittäin satumaisia ikivanhoja puita. Osa oli vielä täysissä voimissaan, osa katkenneita, kaatuneita tai lahonneita. Tällaisen ikuisuuden äärellä hetkienkin kuvaaminen tuntuu näpertelyltä! Tein kuitenkin muutamia uhkarohkeita yrityksiä. Luulen, että parhaiten onnistui kuva, jossa panoroin 180 astetta; Anne ja Martti seisovat matkan varrella aivan paikallaan, linnut laulavat. Laitoin nyt kuitenkin esille tämän, koska jokaisessa videoblogissa pitää olla ainakin yksi takaa-ajokohtaus.



Matkakertomus. Falkenstein, Bayerischer Wald. Klo 16:17.

Falkensteinin huipulla yritin keksiä tekosyitä kuvata lumoavaa maisemaa, vaikka tiesinkin, että ei se kuvaruudulla ketään lumoa, koska suuri osa lumosta on kipeissä jaloissa, hiessä otsalla ja kaikissa kivissä, puissa ja risteyksissä, jotka ohitimme.



Kiitoslaulu Purolle. Falkenstein, Bayerischer Wald. Klo 18:21.

Tätäkö tarkoitit,
soliseva ystäväni?
Tästäkö kertoivat
laulusi ja soittosi?
Tätäkö tarkoitit?



Tauko. Falkenstein, Bayerischer Wald. Klo 19:43.

Patikointimme Bayerische Eisensteinista Falkenstein-vuorelle, kiertoteineen, oli noin 16 kilometriä pitkä. Paluumatka, kiertoteineen, oli hieman pidempi. Tässä vaiheessa matkaa on jäljellä vielä kaksi tuntia, mutta otsalamppua ei vielä tarvita.

Varsinainen hetki muuten alkaa kohdassa 0:10.

Matkapäivä 7/20
sunnuntai 12.7.2009



Kaivoksessa. Silberberg, Bayerischer Wald. Klo 13:05.

Silberbergin rautakaivoksessa osallistuimme naurettavalle turistiretkelle, jonka luokkaretkimäiset puitteet eivät kuitenkaan onnistuneet peittämään 500 vuotta vanhan kaivoksen hienoutta. Kuvaaminen oli kiellettyä - siitä otoksen hieman salamyhkäinen ilmapiiri.

Matkapäivä 8/20
maanantai 13.7.2009



Bussissa Gotteszellistä Deggendorfiin. Klo 9:31.

Kahden Baijeri-päivän jälkeen matkasimme kohti Sveitsiä ja St. Moritzia. Ratatöiden takia jouduimme vaihtamaan välillä bussiin, monen muun kanssa.

Matkapäivä 9/20
tiistai 14.7.2009



Murmelipäivä. St. Moritz. Klo 15:36.

Well, what if there is no tomorrow? There wasn't one today.

Seuraavaksi matka jatkuu aamujunalla Reinin jokilaaksoon, jossa patikoidaan.

Suuri lomavideouudistus

Millainen on hyvä lomavideo? Tuskin se, jossa isä panoroi autiota hiekkarantaa ja zoomailee edestakaisin kädettömään patsaaseen. Muutenkin loma-, hää- ja perhejuhlavideot ovat yleensä pitkiä ja aika päämäärättömiä. Kaikkea jännää on kuvattu ja sitten 32-tuumaisen ääressä selitetään, että tästä ei nyt käy ilmi se oikea vaikutelma, mutta ihan kohta tulee se yksi hauska tilanne.

Lähdimme kolmen hengen kolmen viikon Interrail-matkalle Ruotsin kautta Saksaan ja Sveitsiin. Otin tavoitteeksi uudistaa omaa lomavideoilmaisuani, joka - myönnettäköön - on sekin ollut aina hieman hakusessa. Ohjenuorakseni otin ajatuksen ajan veistämisestä: elokuva on rajaamista ajassa ja paikassa. Hetkiä, ei maisemia!

Uudistumistani helpottaakseni tein itselleni dogmin: yksi otos saa kestää noin 30-60 sekuntia ja sen pitää sisältää jokin tallentamisen arvoinen hetki. Jos hetkeä ei ole, hienokin maisema saa jäädä.

Julkaisen tässä valikoituja viipaleita sitä mukaa kun matka edistyy ja löytyy aikaa ja wlan.

Matkapäivä 1/20
maanantai 6.7.2009



Tarjoilija. Silja Europa. Klo 22:33.

Tarkoitukseni oli kuvata ravintolan pleksistä viehättävästi heijastuvaa ilta-aurinkoa ja pleksin takana ruokailevaa risteilyväkeä (ei mikään aivan erityisen ikimuistoinen hetki sinänsä). Aivan sattumalta, heti kun olin painanut rec-nappulan pohjaan, jostain ilmestyi tarjoilija ja pysähtyi pyyhkimään pöytää juuri auringon kohdalle. Fantastista, sanoisi Katainen.

Matkapäivä 2/20
tiistai 7.7.2009



Anne lukee kirjaa. Juna Tukholma-Kööpenhamina. Klo 12:12.

Näin alkuvaiheessa on ehkä syytä esitellä myös matkalaisia. Ensimmäisenä: Anne, joka tässä otoksessa lukee saksalaista satua. Annella on seurueen suurin rinkka (sekä muutama muu kapsäkki) ja Anne vastaa matkan majoitusjärjestelyistä.



Nuoripari asemalaiturilla. Malmö. Klo 12:48.

Tämä nuoripari ei kuulu matkaseurueeseen, mutta kuvauksen suhteen kävi hyvä tuuri. Laiturilla istuva pariskunta olisi ollut hyvä valokuvan aihe, mutta videokuvassa korostuisi lähinnä kuvaajan tärisevä käsi. Kun taustalla seissyt juna lähti liikkeelle, ymmärsin hetkeni tulleen. Junan poistuttua kuvasta kohtaus olisi kuivunut kokoon ilman tytön draamantajua.



The Finnish people play Jokke. Taksissa kohti Saksaa. Klo 17:37.

Juna Kööpenhaminasta Brammingiin oli 20 minuuttia myöhässä, mikä sabotoi vaihtoyhteytemme lähiliikenteen junilla Pohjois-Saksaan. Paikallinen rautatieyhtiö kuitenkin järjesti kaiken. Saimme Brammingissa allemme oman taksin, joka yritti ensin ottaa junan kiinni Tønderissa - mikä ei onnistunut - ja ajoi sitten meidät Saksan puolelle Niebülliin, jossa meillä oli tunti odotusaikaa seuraavaan junaan. Kuljettaja oli melkoinen veijari ja niin kova puhumaan, että otos venähti yli dogmin salliman rajan.

Matkapäivä 3/20
keskiviikko 8.7.2009



Kaksi lammasta. Brunsbüttel. Klo 12:40.

Ensimmäinen etappimme oli Brunsbüttelin pikkukaupunki Elben suulla, Kielin kanavan päässä. Tällaisella seudulla lomakuvaaja ei voi välttyä kuvaamasta lampaita, jotka laiduntavat vihreillä rantaniityillä. Mutta miten kuvata lampaita jotenkin kiinnostavasti? Se jäi mysteeriksi. Tässä kuitenkin kaksikko, josta tulee mieleen edellisen päivän asemalaiturin pariskunta.



On suuri sun rantas autius. Brunsbüttel. Klo 22:09.

Brunsbüttelissä vietimme kaksi päivää Herrmannin perheen luona, koska Annella on tänne suhteita vaihto-oppilasvuoden jäljiltä. Söimme paljon lihaa.



Musta kissa. Brunsbüttel. Klo 23:58.

Matkapäivä 4/20
torstai 9.7.2009



Mutakävely. Friedrichskoog. Klo 9:57.

Esiteltäköön nyt toinen matkakumppanini, Martti. Tässä Martti vaeltaa hampaat irvessä mudassa. Laskuveden aikaan Pohjanmeren (tosin tässä kohtaa vielä Elben) rantaviiva katoaa hetkessä horisonttiin ja tilalle ilmestyy silmänkantamattomiin muta-aavikkoa, johon on helppo upota ainakin sääriä myöten. Joka vuosi rannalla järjestään tietysti mutaolympialaiset. Eukonkantoa ei jostain syystä näkynyt ohjelmassa.



Verho. Brunsbüttel. Klo 18:40.

Suurin osa sateisesta päivästä kului vierailuun SAVA-nimisellä ongelmajätteenpolttolaitoksella, jossa Anne on aikanaan ollut töissä. Laitoksella ei valitettavasti saanut kuvata, vaikka melko vähän uuneihin, putkiin ja siiloihin suljetuissa prosesseissa oli kuvattavaakaan. Yksi jäi silti harmittamaan: laitoksen kuudennessa kerroksessa oli pimeä huone, jonka keskellä oli avaruusajan tuoli, jossa tiukasti keskittynyt mies kahdella joystickilla ohjasi kerroksia alempana vaijereiden varassa roikkuvaa valtavaa kauhaa, joka siirsi mustaa jauhettua jätettä kasasta toiseen.

Kun kopioin päivän videotiedostoja läppärille, sade vaihtui hetkeksi auringonpaisteeksi. Tuuli heilutti rullaverhoa. Ulkona lipputangossa liehui Suomen lippu.

Huomenna aamulla junalla Saksan halki Baijerin metsiin. Lue seuraava osa >>

Kuvaohjelmalaki pätee myös harrastajaelokuvaan - mutta ei sovi siihen

Valtion elokuvatarkastamo tarkensi pari vuotta sitten tulkintaansa kuvaohjelmalaista. Tulkinnan mukaan videoiden levittäminen netissä on aina lain tarkoittama "tilausohjelmapalvelu", johon pätee laki kuvaohjelmien tarkastamisesta. Tilausohjelmapalvelu voi siis olla satojen elokuvien kaupallinen kokoelma tai se voi olla yksityishenkilön kotisivuille liitetty video.

Tämä hämmensi suomalaisia harrastajaelokuvantekijöitä. Tulkinnan mukaan kaikki harrastajaelokuvat pitäisi siis joko tarkastuttaa (joka maksaa) tai ilmoittaa (jolloin elokuva saa automaattisesti K-18-leiman).

Nyt kuvaohjelmalakia on uudistettu ja tilanne on entistä mutkikkaampi. Elokuvatarkastamon lähettämässä tiedotteessa kerrotaan mm. uudesta 800 euron suuruisesta valvontamaksusta, joka pitäisi maksaa ilmoitettujen elokuvien levittämisestä. Sen myötä kaikki elokuvien levittäminen netissä muuttuisi jollain tavalla maksulliseksi.

Olen itse harrastanut elokuvantekoa pitkälle toistakymmentä vuotta. Harrastajaryhmämme Ihmiskunnan ainoa toivo on tehnyt parikymmentä elokuvaa ja levittänyt niitä alusta asti netissä. Se on tähänkin asti ollut - ilmeisesti - laitonta, mutta nyt silmukka tuntuisi kiristyvän entisestään.

Soitin Valtion elokuvatarkastamoon ja tavoitin ylitarkastajan Maarit Pietisen. Kysyin elokuvaharrastajien ja ennen kaikkea omasta puolestani, mitä pitäisi tehdä, jotta ei jatkossa rikkoisi lakia - tai ainakin selviäisi siitä ilman pahempia seurauksia. Pietinen ymmärsi hyvin elokuvaharrastajien hämmennyksen.

Kuvaohjelmalaki ei ilmeisesti tee mitään poikkeusta harrastajaelokuvan kohdalla?

"Ei", Pietinen vastaa, "periaatteessa."

Mutta monia poikkeuksia se kyllä tekee. Tarkastuksesta on kokonaan vapautettu joukko lain 4§:n mukaisia kuvaohjelmia, muun muassa sellaiset, jotka on valmistettu yksinomaan koulutusta tai muuta sivistyksellistä tarkoitusta, tieteellistä tutkimusta tai harrastustoimintaa varten. Näistä elokuvista riittää pelkkä ilmoitus, eikä valvontamaksua peritä.

Tarkoitetaanko tässä harrastustoiminnalla sitten elokuvan sisältöä vai sen tekotapaa, ei laissa tarkemmin määritellä. Pietinen arvelee, että muotoilu viittaa ensisijaisesti ohjelman sisältöön - kuten vaikka lennokkiharrastukseen. Yksiselittäistä sekään ei ole.

Kuvitellaan 15-vuotiaiden nuorten porukka, joka on kuvannut puolituntisen elokuvan. He haluaisivat levittää sitä kotisivuillaan. Miten heidän pitää toimia?

Periaatteessa elokuva on kuvaohjelmalain piirissä, koska sitä ei ole erikseen millään perusteella vapautettu. Elokuvan levittäminen kotisivuilla on aina tilaisuohjelmapalvelu, koska elokuva on yleisön saatavilla. Se pitäisi siis joko tarkastuttaa tai ilmoittaa.

"Käytännössä emme kuitenkaan katso yksittäisten ihmisten kotisivuja tilausohjelmapalveluiksi", Pietinen selventää elokuvatarkastamon tulkintaa. "Paitsi jos elokuvissa on jotain lapsille erityisen haitallista, voidaan sitten puuttua erikseen."

Viiva on veteenpiirretty. Elokuvatarkastamon näkökulmasta olisi ongelmallista ottaa yksittäisiä harrastajaelokuvia valvonnan piiriin, koska sitten pitäisi ottaa ja selvittää kaikki muutkin. Se ei olisi mahdollista.

Voivatko tällaiset porukat siis jatkaa toimintaansa kuten ennenkin?

"Jaa-a. Mitähän tohonkin nyt sanois", ylitarkastaja naurahtaa ja ehdottaa, että tavallisten, harmittomien elokuvien suhteen voi jatkaa niin kuin ennenkin. Jos elokuvissa on gore-splätteriä, sivusto voisi itse huolehtia siitä, ettei sitä pääse katsomaan kuka tahansa.

Elokuvansa voi myös ilmoittaa elokuvatarkastamolle, jolloin niihin saa K-18-leiman. Harrastajan kannalta ongelmallista on kuitenkin se, että kaikille ilmoituksen tehneille rapsahtaa automaattisesti 80o euron vuosittainen valvontamaksu. Se ei katso toiminnan laatua - sama maksu koskee harrastaja, ammattilaisia, yksityishenkilöitä ja yrityksiä.

Toinen vaihtoehto on tarkastuttaa elokuvat, mutta se tulee köyhälle harrastajalle kalliiksi. Elokuvan tarkastaminen saattaisi maksaa helposti enemmän kuin itse elokuvan tekeminen.

Ilmoituksen tai tarkastuksen lisäksi elokuvan levittäjän pitäisi huolehtia aukottomasti siitä, että annettua ikärajaa noudatetaan. Tähän ei riitä pelkkä rasti ruutuun -kysely kotisivuilla, vaan valvonnan pitää perustua järeämpään tunnistukseen - esimerkiksi pankkitunnuksiin.

Pietinen suositteleekin harrastajaelokuvantekijöille suljettuja sivustoja, koska niihin kuvaohjelmalaki ei päde. Jos elokuvia levitetään vain tietylle porukalle, kyse ei ole lain tarkoittamasta julkisesta luovuttamisesta. Tämä ei tietenkään sovi useimmille elokuvantekijöille, jotka haluaisivat levittää elokuvia yleisölle - ei vain harrastajayhteisölle. Pietinen ymmärtää tämän ja harmittelee nykylain tiukkuutta.

"Toivottavasti jatkossa tulee selkeämpi laki, joka sulkee esimerkiksi harrastajien nettisivut säätelyn ulkopuolelle. Pitäisi paremmin ottaa huomioon kentän monimuotoisuus."

Sitä odotellessa hän lupaa elokuvatarkastamon katsovan tilannetta ainakin osittain sormien läpi.

Ihmiskunnan ainoa toivo -ryhmällä on netissä kymmenen vuoden ajalta parikymmentä elokuvaa ja niiden oheismateriaaleja. Osa elokuvista on tarkastettu, osa ei.

Pietisen mielestä on ongelmallista, että osa elokuvista on tarkastettu, mutta osa ei. "Se tekee toiminnasta kuitenkin virallisempaa. Jos osa on tarkastettu, pitäisi muidenkin olla."

Tarkastettujen elokuvien kohdalta ikärajamerkinnän pitäisi olla esillä ja katsojien ikää valvoa. IAT:n leffojen ikärajat ovat kuitenkin melko matalia, joko sallittuja tai alle 7-vuotiailta kiellettyjä. Pietinen arvelee, että tällaisten elokuvien suhteen ei harrastajan tarvitse olla huolissaan. (Harva alle 7-vuotias pääsee itse katsomaan leffoja netistä.)

Jos ikäraja on korkeampi, sitä pitäisi valvoa paremmin. Monilla harrastajaryhmillä tilanne onkin toinen.

Mitä seuraamuksia harrastajalle voi tulla elokuvien laittomasta nettilevityksestä?

"En haluaisi sanoa - on the record - mutta todennäköisyys seuraamuksille on aika pieni."'

Periaatteessa joku vanhempi voisi tehdä rikosilmoituksen, jos hänen lapsensa olisi nähnyt elokuvan, joka ei ole lapsille sopiva. Siinä tapauksessa asia etenisi juridisesti normaaleja teitä. Pietinen pitää kuitenkin hyvin epätodennäköisestä, että syyttäjä nostaisi tällaisesta syytettä.

Pietisen mukaan harrastajien kannattaa tässä kantaa itse vastuunsa. Jos tekee lapsille sopimattomia elokuvia, kannattaa järjestää asiat niin, etteivät lapset pääse elokuvia katsomaan. Edelleen Pietinen muistuttaa, että elokuvatarkastamo lähtökohtaisesti ei ole kiinnostunut yksityisten henkilöiden tai harrastajaryhmien nettisivuista. Uhkana ovat siis korkeintaan huolestuneet vanhemmat.

Entä sitten isommat harrastajaelokuvasivustot, jotka tarjoavat satoja elokuvia isommalle yleisölle?

Pietinen naurahtaa: "Virkamiehenä minun pitäisi sanoa, että pitää noudattaa kuvaohjelmalakia."

Iso sivusto on yksittäistä nettisivua isompi ongelma, koska se on toimintana järjestäytyneempää. Elokuvien pitäisi olla tarkastettuja tai ilmoitettuja. Ilmoitetuista levittäjän pitäisi maksaa valvontamaksu. Levittäjä on tässä tapauksessa joko elokuvan tekijä tai sivuston ylläpitäjä, riippuen siitä, kuka elokuvan on ilmoittanut.

Johdonmukaisuuden vuoksi saman käytännön pitäisi koskea kaikkia sivuston elokuvia, joukossa ei siis saisi olla lainsuojattomia. Siitä taas seuraisi erikoisia paradokseja: 15-vuotiaan elokuvantekijän pitäisi joko tarkastuttaa tai ilmoittaa elokuvansa. Jos hän päätyisi maksuttomaan ilmoitukseen, hänen elokuvastaan tulisi kielletty alle 18-vuotiailta. Jos sivuston ylläpitäjä noudattaisi lakia, hän estäisi 15-vuotiasta katsomasta omaa elokuvaansa.

Ylitarkastajaa naurattaa. Juridiikka on vaikea laji: aina on tapauksia, joihin säädökset ei sovellu.

Mitä sitten voi tehdä?

"Ei mitään", Pietinen toteaa lakonisesti. Laki on luonut pattitilanteen. Elokuvatarkastamo ei voi valvoa kaikkea, mitä sen pitäisi, eivätkä elokuvantekijät voi käytännössä noudattaa lakia.

Yksi selvittämätön vaihtoehto kuitenkin on.

Harrastaja voisi ilmoittaa elokuvansa lain 4§:n mukaisena harrastustoimintaan tehtynä kuvaohjelmana. Tällaiset teokset olisivat automaattisesti sallittuja kaikille, eikä niistä tarvitsisi maksaa valvontamaksua.

Elokuvatarkastamolle jäisi kuitenkin mahdollisuus ottaa elokuva synopsiksen perusteella tarkastettavaksi, jos se tuntuisi kyseisen elokuvan kohdalla tarpeelliselta.

Olisiko siis mahdollista, että kaikki harrastajaelokuva - ehkä pahinta gorea lukuunottamatta - luettaisiin automaattisesti tähän tarkastuksesta vapautettujen kastiin?

Pietinen pohtii hetken. "Henkilökohtaisesti: kyllä, pitäisin sitä mahdollisena. En kuitenkaan voi antaa tässä tarkastamon virallista kantaa. Siitä pitää keskustella päällikön kanssa."

Näyttäisi siltä, että nykyinenkin laki - niin kankea kuin se onkin - mahdollistaisi harrastajaelokuvan huomioimisen, jos sitä vain tulkittaisiin suotuisasti.

Sovimme Pietisen kanssa, että heti lomien jälkeen järjestetään elokuvatarkastamon ja elokuvaharrastajien tapaaminen, jossa pelisääntöjä pohditaan yhdessä - ettei lain tulkinta tuo yllätyksiä kummallekaan osapuolelle. Pietinen innostuu ajatuksesta, että elokuvaharrastajia voisi tapaamisessa olla edustamassa esimerkiksi Findie ry. Näin elokuvatarkastamokin saisi ajantasaista tietoa siitä, mitä harrastajelokuvan kentällä tapahtuu.

Siihen asti, Pietinen lupaa, elokuvaharrastajat voivat jatkaa toimintaansa kuten ennenkin.

Elokuvien ilmoittaminen K-18-leimalla ei kuitenkaan kannata, sillä 800 euron valvontamaksu tulee automaattisesti - tulkinnasta riippumatta.

EDIT: Muistin väärin elokuvatarkastamon edellisen ulostulon ajankohdan tässä asiassa. Se tapahtuikin jo vuonna 2007. Linkitin silloisen tiedotteen tuonne alkuun. Tein muutamia muitakin pieniäkin viilauksia.

Antichrist on totuus Avarasta luonnosta

Lars von Trierin Antichrist. Ajatuksia sekalaisessa järjestyksessä. Kannattaa lukea vain, jos on jo nähnyt tai ei aio katsoa, mutta tietää taustoista riittävästi.

- On vaikea ymmärtää elokuvatoimittajia, jotka näkevät elokuvassa mainitsemisen arvoiseksi vain väkivallan ja seksuaalisen kuvaston. Molempia on lopulta aika vähän. Tavallisessa viihteellisessä toimintaelokuvassa väkivaltaa on moninverroin. Toki se on tässä realistisempaa ja lihallisempaa, mutta eikö se nyt juuri ole inhimillisempää? Kaipaavatko elokuvakriitikot väkivaltaa, joka etäännytetään viihteeksi?

- Elokuvaa on tulkittu kuvaukseksi naisen ja miehen välisestä suhteesta. Voi olla, mutta jos sellaista kaipaa, siitä on paljon kiinnostavampiakin kuvauksia, esimerkiksi Kohtauksia eräästä avioliitosta. Antichristissa käsitellään paljon enemmän ihmisen suhdetta luontoon. En tiedä onko sekään koko ajan niin terävää analyysiä, mutta ainakin vähemmän romantisoitua kuin esimerkiksi Malickin elokuvissa.

- Elokuva on rakenteeltaan erikoinen: ikään kuin siinä olisi vain keskikohta ilman alkua ja loppua. Lars von Trier ei esittele henkilöhahmoja, ei odota, että katsoja samastuu, eikä myöskään anna lopussa aikaa tottua asioiden uuteen järjestykseen. Se tekee elokuvasta jonkin verran etäisen: Antichristissa ei ole sellaista melodramaattista viritystä kuin esimerkiksi Breaking the Wavesissa, Idiooteissa ja Dancer in the Darkissa. Siinä suhteessa tämä on ehkä luontevaa jatkoa von Trierin pyrkimyksille kohti puhtaampaa elokuvaa. Dogma-julistuksessa luovuttiin valaistuksesta ja kamerajalustasta, Dogvillessä ja Manderlayssa luovuttiin lavasteista, nyt luovutaan katsojan manipuloinnista.

- Elokuvan kohtauksista puuttuu muutenkin von Trierin melodraamojen herkkyys. Tämä on ollut minusta määrätietoinen trendi, joka alkoi Dogvillestä. Lars von Trier vie katsojia koko ajan etäämmälle, mutta samaan aikaan pitää kuvat lähellä. Tämä on ehkä jonkinlainen vertigo-efekti, jossa samaan aikaan ajetaan kauemmas ja zoomataan lähemmäs. Tai toisin päin, en ole varma. Joka tapauksessa, näkymä on jollain tavalla enemmän lääketieteellinen kuin inhimillinen. Tämä heijastanee ohjaajan tämänhetkistä mielentilaa.


- Elokuva alkaa lapsen kuolemalla, joka on estetisoitu äärimmilleen. (Kuoleman estetisointi on jotain, mitä vain ihminen voi tehdä.) Sen jälkeen sukelletaan metsään, jossa kuolema ja kärsimys ovat vallitseva olotila. Kuolleen pojan äiti pui omaa syyllisyyttään, luonnossa taas syyllisyyttä ei ole. Kun pariskunta palaa luontoon, se tavallaan omaksuu luonnon pelikentän (jossa ei ole sääntöjä, ei oikeaa eikä väärää), mutta ei voi olla pelaamatta peliä ihmisen säännöillä. Tämä antaa katsojalle mahdollisuuden katsoa ihmisiä eläiminä ja eläimiä ihmisinä. Ja tästä narusta von Trier vetääkin: elokuvan eläimet tuntuvat paljon inhimillisemmiltä kuin ihmiset. Ihmisten toiminta näyttää järjettömältä, eläinten suunnitelmalliselta. Muistuttaa luontodokumenttia, eikö?

- Pariskunnan metsämökkiä kutsutaan Eedeniksi. Raamatun paratiisissa ihminen eli alkutilassa, jossa hän ei kyennyt syntiin. Antichrist ehdottaa tavallaan samaa. Luonnossa ei ole hyvää eikä pahaa, ne syntyvät vasta ihmisen myötä. Ihmisen kosketus muuttaa kaiken joko hyväksi tai pahaksi. Tai - jos luonto onkin paha, onko pahuutta juuri se, että ei ole kykyä tehdä (tarkoituksellisesti) hyvää? Siis: taistelevatko maailmassa hyvä ja paha vai ihmisyys ja kaaos?

- Talouspuheessa yleensä vedotaan luonnonjärjestykseen, siihen että liiketoiminnassa ei ole oikeaa eikä väärää - parhaiten sopeutuva pärjää ja niin on hyvä. Irtisanomiset, lomautukset, optiot. Leikitään, että ihminen voi irtisanoutua kokonaan moraalista jollain elämän osa-alueella, mutta säilyä silti ihmisenä. Jos voisi, silloin nainen poraamassa reikää miehen jalkaan Eedenin puutarhassa ei tuntuisi meistä väärältä. Mutta se tuntuu. En silti väitä, että Antichrist olisi mikään tarkoituksellinen allegoria tästä. En, koska talousmiehet keksivät tämän allegoriansa ihan itse.

- Ehkä pahinta, pelottavinta tai ahdistavinta onkin se, kun ihminen ja luonto yhdistyvät: kun luonnon kaaos valjastetaan inhimillisen mielen käyttöön. Ehkä päähenkilönainen ympärileikkaa itsensä - ei vain päästäkseen irti seksuaalisuudestaan, vaan päästäkseen irti luonnosta. Tällainen ajatteluhan on vahvasti kristillisessä perinteessä.

- Elokuvan vaikuttavin kohtaus on minusta lopussa, kaiken jälkeen, kun miespäähenkilö raahautuu uupuneena, rampana ja todennäköisesti hyvin nälkäisenä läpi metsän kohti sivistystä. Hän löytää maasta marjoja. Ne ovat elokuvan valonpilkahdus: luonto ottaa ja luonto antaa. Inhimillistä on nähdä hyvyyttä siinä, missä ei luonnostaan (sic) ole merkityksiä. Toisaalta minulle jäi hieman epäselväksi mitä sen jälkeen tapahtuu. Yhtäkkiä Eeden täyttyy ihmisistä. Kumpi voittaa, ihminen vai luonto? En ole varma.

Yhteisöllisyyden hinta

Nuorten Ääni -toimituksen yleiskokous 23.3.2009

Esityslistan kohta 3. Tiedotus- ja kokousasiat.

Osa yhteistyökumppaneista haluaisi maksaa toimitukselle rahaa jutuista. Mitä rahoille tehdään?

Nuorten Ääni -toimituksen nuoret toimittajat ovat kohta kolme vuotta tehneet lehtijuttua ja tv-ohjelmia, joita ovat julkaisseet mm. Helsingin Sanomat ja Yleisradio. Rahaa yhteistyössä ei ole liikkunut. Nuoret ovat saaneet äänensä kuuluville ja mediat ovat saaneet uutisia ja näkökulmia, joihin aikuisten toimittajien mieli ei enää taivu. Symbioosi on ollut hedelmällinen.

Tänä keväänä paine kävi kuitenkin sietämättömän suureksi. Yhteistyökumppanit kukin vuorollaan kyselivät, mille tilille juttupalkkiot voisi maksaa.

Asia otettiin esille toimituksen yleiskokouksessa. Puheenjohtaja Nelli kehotti läsnäolijoita pohtimaan parinsa kanssa, mitä asialle pitäisi tehdä. Otetaanko juttupalkkiot vastaan? Maksetaanko ne jutun toimittajalle, työryhmälle vai koko toimitukselle?

Muutaman minuutin parikeskustelun jälkeen ajatukset purettiin yhdessä. Päätös oli yksimielinen:

Juttupalkkioita voidaan ottaa vastaan jos

1) rahat käytetään toimituksen yhteiseen hyvään ja
2) palkkoiden maksaminen ei vähennä julkaistujen juttujen määrää

Osasin odottaa tällaista päätöstä, mutta silti nuorten yksimielisyys lämmitti nuorisotyöntekijän mieltä. Sekä toimituksen ahkerimmat työmyyrät että hieman kauempaa sivusta seuraavat halusivat kaikki, että rahat käytetään yhdessä. Kukaan ei toivonut, että jutun tekijä saisi palkkion itselleen. Ei, vaikka samat nuoret etsivät kuumeisesti kesä- ja iltatöitä saadakseen rahaa omaan käyttöön. Ja tämäkin siinä tapauksessa, että rahaa satuttaisiin saamaan. Tärkeämpää on saada tehdä juttuja.

Nuorten Ääni -toimitus on yhteisö, jossa kullakin jäsenellä on oma roolinsa. Mukana voi olla toimittamassa, kuvaamassa, johtamassa, seuraamassa, olla tuettavana tai tukemassa - tai vain hengaamassa. Nuorilla on omat tavoitteensa: yksi haluaa työkokemusta, toinen vaikuttaa, kolmas vain keskustella tärkeistä asioista.

Ilman ryhmää yksittäiset nuoret eivät voisi saavuttaa omia tavoitteitaan. Toisaalta - ilman yksittäisiä nuoria ryhmä ei voisi saavuttaa yhteisiä tavoitteitaan: saada nuorten ääntä kuulumaan mediassa, muuttaa mediaa, muuttaa maailmaa.

Sellainen pitää yhdessä.

Esityslistan kohta 6. Fiiliskierros.
Jokainen saa kertoa, miltä nyt tuntuu.

Elokuvan uusi opetussuunnitelma, osa 5: Montaasi

Koulujen antama elokuvaopetus on kelvotonta. Se on vanhanaikaista, keskittyy vääriin asioihin ja on aivan liian pienimuotoista. Sama pätee soveltuvin osin muihin elokuvakasvatusta järjestäviin laitoksiin. Jotta asiassa päästäisiin eteenpäin, olen kirjoittamassa Elokuvan uusi opetussuunnitelma -nimistä pamflettia, joka tarjoaa paitsi ajatuksia, myös konkreettisia välineitä - esimerkiksi harjoituksia - opetuksen uudistamiseen.

Ajatukset ovat vain osittain omiani, samoin pamfletissa esiteltyjen harjoitusten alkuperäiset ideat. Siksi on ehkä soveliasta pitää myös kirjoitusprosessia avoimena. Julkaisen materiaalia tässä blogissa sitä mukaa kun raakatekstiä syntyy. Toivon kommentteja, täydennyksiä, tarkennuksia ja vastaväitteitä!

... Edellisessä merkinnässä: Perusasia 3 - leikkaukset luovat merkityksiä (osa 1)

Perusasia 3
Leikkaukset luovat merkityksiä (osa 2)

Montaasi

Kuvittele otos pienistä linnunpoikasista, jotka kirkuvat pesässään nokka auki. Ne ovat nälissään - kuten linnunpoikasten kuuluukin olla. Kuva saa aivan erilaisen merkityksen, jos sen jälkeen leikataan otokseen, jossa petolintu kaartelee pesäpuun yläpuolella. Nyt poikaset tuntuvat olevan hädissään.

Koska elokuva ei ole kovin tarkka kerronnan väline, on elokuvantekijän usein vaikeaa kiinnittää katsojan huomio juuri oikeaan asiaan. Katsoja katsoo mihin haluaa ja näkee mitä haluaa. Aineellisten asioiden lisäksi pitäisi vielä pystyä käsittelemään myös aineetonta: käsitteitä, ajatuksia, tunteita. Ne syntyvät katsojan omassa päässä. Pelkkä tilassa ja ajassa rajaaminen ei siksi riitä. Tarvitaan rajaamista myös katsojan pään sisällä.

Yhdessä kuvassa on lähes rajattomasti tulkinnan mahdollisuuksia. Kun siihen yhdistetään toinen otos, rajaus tiivistyy huimasti: merkitykset ovat jossain näiden kuvien yhteisellä alueella. Elokuvaa katsoessaan katsoja täyttää koko ajan kuva-arvoitusta: mitä nyt tapahtuu, mitä se merkitsee, miten nämä kuvat liittyvät toisiinsa? Elokuva, jonka katsoja itse asiassa kokee, on sarja näitä johtopäätöksiä ja arvauksia.

Venäläinen elokuvantekijä ja -teoreetikko Leo Kulesov esitteli 1900-luvun alussa kuuluisaksi tulleen "Kulesovin efektin". Se oli sarja toisiinsa yhdistettyjä otoksia, joissa vuorottelivat miehen ilmeettömät kasvot sekä ruokalautanen, lapsi ja arkku. Kulesovin mukaan yleisö näki miehen kuvassa eri tunnetiloja riippuen siitä, mihin kuvaan kasvot oli leikkaamalla yhdistetty.

Kulesovin mukaan elokuva koostuu irrallisista palasista ja niiden yhdistelmistä. Oleellisinta ei ole, mitä nuo palaset sisältävät vaan se, miten ne on toisiinsa yhdistetty. Ajattelutapa oli ominainen varhaiselle neuvostoelokuvalle. Kulesovin aikalainen Dziga Vertov kutsui elokuvaa kinosilmäksi (kinoglaz), joka on ihmisen silmää täydellisempi. Se liikkuu vapaasti tilassa ja ajassa ja yhdistää näkemäänsä uudeksi todellisuudeksi.

Leikkausta mietittiin 1900-luvun alun Venäjällä ylipäätään aika paljon - paljon enemmän kuin nykyelokuvassa. Jälkipolville tunnetuksi jäi erityisesti elokuvaohjaaja Sergei Eisensteinin kehittämä montaasiteoria, joka eritteli leikkauksen lainalaisuuksia aina rytmistä tonaalisuuteen ja harmonioihin. Elokuvan perusasioiden näkökulmasta yksi lainalaisuus on kuitenkin ylitse muiden: Kulesovin efektin havainnollistama intellektuaalinen montaasi.

Yksinkertaisimmillaan älyllinen montaasi tarkoittaa sitä, että kahdesta peräkkäin leikatusta kuvasta syntyy kolmas merkitys, jota ei sellaisenaan ole kummassakaan kuvassa. Kun auton kuvasta leikataan kuvaan, jossa on mustaa lunta, näkee katsoja kuvasarjan ympäristön saastumisesta. Jos auto ja lumi olisi näytetty samassa laajemmassa kuvassa, katsoja tuskin olisi huomioinut niiden välistä yhteyttä.

Leikkaus ei siis ole vain kahden ajanviipaleen liitos - se on kohta, jossa ajatukset törmäävät ja synnyttävät uusia ajatuksia.

Aiheeseen liittyvät harjoitukset:

Montaasi

• Tehtävänä on esitellä jokin asia tai ilmiö hyvässä ja huonossa valossa montaasin avulla.
• Aihe voi olla esimerkiksi "Suomi", "autoilu" tai "oma koulu".
• Valitusta aiheesta tehdään kaksi videota. Ensimmäisessä aihe esitellään positiivisessa valossa, jälkimmäisessä negatiivisessa. Apuna käytetään älyllistä montaasia: kuvataan peräkkäin otoksia, jotka yhdessä luovat halutun vaikutelman.
• Videot kuvataan suoraan kameralle, eikä niitä tarvitse leikata.

Tämä on sarjan viimeinen osa. Palaan asiaan, kun kirjoitustyö etenee. Sillä välin - kommentoikaa!

Elokuvan uusi opetussuunnitelma, osa 4: Leikkaaminen

Koulujen antama elokuvaopetus on kelvotonta. Se on vanhanaikaista, keskittyy vääriin asioihin ja on aivan liian pienimuotoista. Sama pätee soveltuvin osin muihin elokuvakasvatusta järjestäviin laitoksiin. Jotta asiassa päästäisiin eteenpäin, olen kirjoittamassa Elokuvan uusi opetussuunnitelma -nimistä pamflettia, joka tarjoaa paitsi ajatuksia, myös konkreettisia välineitä - esimerkiksi harjoituksia - opetuksen uudistamiseen.

Ajatukset ovat vain osittain omiani, samoin pamfletissa esiteltyjen harjoitusten alkuperäiset ideat. Siksi on ehkä soveliasta pitää myös kirjoitusprosessia avoimena. Julkaisen materiaalia tässä blogissa sitä mukaa kun raakatekstiä syntyy. Toivon kommentteja, täydennyksiä, tarkennuksia ja vastaväitteitä!

... Edellisessä merkinnässä: Perusasia 2 - Elokuvaaminen on rajaamista

Perusasia 3
Leikkaukset luovat merkityksiä (osa 1)

Elokuvassa on aina vähintään kaksi leikkausta: alussa ja lopussa. Valvontakameran kuvassa ei ole leikkauksia, siksi se ei ole elokuvaa - se on vain toisenlainen versio kaukoputkesta. Leikkaus ei ole kuitenkaan vain kuvaa ja aikaa rajaava ääriviiva, se on myös liitos. Kun kaksi kuvaa yhdistyy, syntyy aina jotain uutta.

"Kun tapahtuma on mielenkiintoinen ja näet todella mitä tapahtuu, voit käyttää pitkiä kuvia. Usein hyvin pitkä otos samasta kuvakulmasta voi kuitenkin olla tylsä. Suosi siis useampia lyhyitä otoksia." (JVC:n videokuvausopas)

Huonolla videokurssilla opetetaan, että kohtausta kuvatessa kuvakulmia kannattaa välillä vaihtaa, jotta elokuva ei kävisi katsojalle pitkäveteiseksi. Neuvo kuitenkin johtaa ojasta allikkoon. Kameran paikan vaihtaminen leikkaamalla ei nimittäin vaihda vain kuvakulmaa, vaan luo väistämättä myös uuden hetken ja uusia merkityksiä. Siksi leikkauksen kanssa pitää olla tarkkana.

Ajan veistäminen

Leikkaamista voi ajatella yksinkertaistettuna näin: Yksi otos rajaa yhden hetken, jonka katsoja tulkitsee yhdeksi tapahtumaksi. Esimerkiksi, kun näytämme otoksen, jossa mies astuu huoneeseen, ja kysymme katsojalta, mitä kuvassa tapahtui, hän todennäköisesti vastaa, että kuvassa mies astui huoneeseen. Hän ei vastaa, että mies käänsi kahvaa, avasi oven, astui kynnyksen yli ja sulki oven perässään. Ja tosiaan, että siinä sivussa mies vilkuili epävarmana ympärilleen, puri alahuultaan ja sulki hetkeksi silmänsä.

Entä jos jokainen näistä tapahtumista olisi näytetty omana kuvanaan?

Kaikki elokuvan tapahtumat ovat katsojan tulkintoja siitä, mitä kuvassa näytetään. Leikkaukset rytmittävät näitä tulkintoja. Koska jokainen kuva näyttää katsojalle jonkin rajatun hetken, on katsojalla oikeus olettaa, että juuri tällä hetkellä on merkitystä - ja niin katsoja myös tekee: hän tulkitsee hetken ensin tapahtumaksi, sitten merkitykseksi.

Jos kuvakulmaa vaihdetaan videokurssin ohjeiden mukaan vain kuvakulman vaihtamisen ilosta, katsojaa johdetaan jatkuvasti harhaan. Mielenkiinto kyllä herää aina hetkittäin, koska elokuva viestii: tässä on uusi merkitys. Ja tässä. Ja tässä. Jos leikkaukset kuitenkin ovat sattumanvaraisia, myös katsojan luomat merkitykset ovat sitä. Jos kohtauksessa ei tosiasiassa ole merkityksiä useamman kuvan tarpeisiin, pitäisikö kuvia vähentää? Entä jos se tekeekin kohtauksesta tylsän? Pitäisikö merkityksiä lisätä?

Ajan manipulointi

Kun aikaa halutaan tiivistää, voidaan hyödyntää elliptistä kerrontaa ja jättää näyttämättä ne hetket, jotka eivät ole olennaisia. Toisin sanoen: kohtaus rakennetaan useammasta eri hetkestä.

Mies avaa oven ja astuu huoneeseen. Mies vilkuilee epävarmana ympärilleen ja puree alahuultaan. Mies astuu avonaisen ikkunan eteen. Mies avaa laatikon ja ottaa sieltä aseen ja poistuu kuvasta. Kellon viisari osoittaa kahtatoista, kuuluu sulkeutuvan oven ääni.

Tällä tavalla leikattuna pidempikin tapahtuma voidaan esittää hyvinkin lyhyesti. Samalla tavalla voisimme venyttää lyhyttä tapahtumasarjaa pidemmäksi piirtämällä ajan ääriviivat hieman eri tavalla:

Mies avaa oven ja astuu huoneeseen. Verhot heiluvat avonaisen ikkunan edessä. Mies vilkuilee epävarmana ympärilleen, puree alahuultaan, ja astuu peremmälle huoneeseen, kuvaan jää miehen perässä sulkeutuva ovi. Varjo liikkuu seinällä, kun mies kävelee huoneen poikki. Verhot heiluvat avonaisen ikkunan edessä, mies astuu kuvaan. Kadulla on ihmisiä. Mies katsoo ulos.

Ja niin edelleen. Ajan manipuloiminen leikkaamalla on käytännöllistä, mutta luo aina myös uusia merkityksiä.

Jatkuvuusleikkaus

Jatkuvuusleikkaus tarkoittaa tyyliä, jossa leikkauskohdat pyritään häivyttämään katsojalta. Mekanismi pyrkii esittämään ajan katkeamattomana hetkenä, jossa vain kuvan rajaukset muuttuvat. Tyyliä käytetään erityisesti elokuvissa, joissa katsojan huomio halutaan kiinnittää nimenomaan näyttelijöiden vuorovaikutuksen synnyttämiin merkityksiin, ei kuvalliseen kerrontaan. Tyyli ei elokuvakerronnan perusasioiden valossa ole oikea tai väärä - se vain ei ole kovin elokuvallinen, koska se häivyttää kuvan ajallisen rajauksen merkityksen.

Aiheeseen liittyvät harjoitukset:

Harjoitus: Kolme kuvaa

• Valitaan tapahtuma, esimerkiksi: Tyttö lähtee ulos.
• Kuvataan ensin tapahtuma yhdellä kuvalla.
• Jaetaan tapahtuma kolmeen pienempään tapahtumaan, esimerkiksi: tyttö laittaa kengät jalkaan, tyttö poistuu ovesta, ovi sulkeutuu.
  
• Kuvataan jokainen tapahtuma omalla kuvallaan.
  
• Katsotaan elokuvat ja pohditaan, miten kerronnan luomat merkitykset muuttuivat.

Ellipsi

• Valitaan jokin yksinkertainen tapahtuma, esimerkiksi "juna saapuu asemalle", "nainen astuu huoneeseen" tai "poika tiskaa kattilan".
• Kuvataan yhden tai useamman otoksen elokuva, josta tapahtuma käy ilmi ilman, että sitä näytetään. Tapahtuma voidaan rajata joko kuva-alan tai -ajan ulkopuolelle.
• Harjoitus kannattaa tehdä vasta Kolme kuvaa -leikkausharjoituksen jälkeen.

... Seuraavassa merkinnässä: Perusasia 3 - Leikkaukset luovat merkityksiä (osa 2)