11.9.21

Vapaa elokuva on mahdollinen – ajatuksia Kosketuksia-elokuvan tekemisestä



Kun lukion lopulla aloin harrastaa elokuvien tekemistä, jäin heti koukkuun. Huomasin sen tosin vasta myöhemmin.

Olin harrastanut monenlaista: ohjelmointia, säveltämistä, kirjoittamista... Elokuvasta tuli harrastukseni, koska se tuntui kytkeytyvän mieleeni muita välineitä suoremmin. Elokuvan äärellä, toisin kuin kirjoittaessa tai piirtäessä, minusta tuntui usein siltä, että näen ajatukseni ehjinä. Huomasin, että elokuvan avulla voin myös ajatella asioita, joita en muuten tavoittaisi.

Jokin ei silti ollut kohdallaan. Elokuva myös ohjaili ajatuksiani tavalla, josta en pitänyt. Huomasin olevani koukussa. Koukun nimi on tarina.

Elokuvan sanotaan olevan tarinankerrontaa. Valtavirran elokuvassa tarinan tutuin ja kohtalokkain oire on juoni, mekanismi, joka jäsentää tapahtumat päähenkilön kohtaamaksi syy–seuraus-suhteiden ketjuksi. Ensin tapahtuu tämä, siksi tämä, tämä, tämä ja siksi lopulta tämä. Katsoja käännetään nojaamaan eteenpäin, katsomaan ohi kuvan: mitä seuraavaksi tapahtuu?

Tämä koukku minua vei mukanaan. Pyristelin vastaan kuin hauki kaislikossa, mutta yhtä sinnikkäästi siima veti kohti kelaa. Jo lapsesta asti minut ja sinut oli opetettu seuraamaan tarinaa. Siksi lähdin seuraamaan sitä myös elokuvantekijänä, en osannut muuta. Tunnettua sanontaa mukaillen: kun kädessä on elokuva, kaikki aiheet näyttävät tarinoilta. 

Tarina tuntui usein typistävän ja vääristävän ajatuksiani, rikkovan ne. Tarina vei ajattelultani sen vapauden ja tarkkuuden, jonka elokuva oli luvannut. Usein olisin halunnut katsojan kanssa keskittyä siihen, mitä tapahtuu juuri nyt, ei seuraavaksi. Halusin yhdistää kuvia toisiinsa ilman syitä ja seurauksia.

Katsoin ihaillen ja kateellisenakin elokuvia, jotka väistävät tarinan ja juonen pakkopaidan. Innostuin eurooppalaisesta taide-elokuvasta ja videotaiteesta, montaasista ja muista elokuvateorian edistyksellisistä suuntauksista. Aloin pohtia, mitä elokuva on, ja mihin se kykenee. Näin, että vapaa elokuva on mahdollinen, en vain itse osannut tehdä sellaista. En osannut korvata juonielokuvan muotoa toisella.

Enkä sano, ettenkö pitäisi tarinoista. Pidän monista. En kuitenkaan pidä siitä, mitä tarinan pakko tekee elokuvalle taiteenlajina ja välineenä: typistää ja vääristää. Siksi ryhdyin ohjelmallisesti yrittämään jotain muuta. Yksi kurotuksista oli äänetön musiikkielokuva, jonka tarkoitus oli tuottaa musiikillinen kokemus ilman ääntä (ja juonta). 

Olen kirjoittanut tämän tarinan imperfektissä, jotta vaikuttaisi siltä, että luvassa on jokin käänne, joka johtaa onnelliseen loppuun. Ei ole. Pakenen edelleen tarinaa ja edelläni juoksee muoto, jota yritän tavoittaa.

Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin onnistunut tekemään pienen elokuvan, jonka rakentaminen on tuntunut minusta uudella tavalla vapaalta. Elokuvan nimi on Kosketuksia. Sen aiheena on nimensä mukaisesti koskettaminen, se miltä asiat tuntuvat, iholla ja mielessä.

Kun aloitimme näyttelijän kanssa kuvaamisen, meillä ei ollut käsikirjoitusta, vain lista erilaisista pinnoista, jotka tuntuvat joltain, ja ajatus niiden hyvästelemisestä. Kuvasimme pintojen koskettamista ja etsimme lisää materiaaleja lennossa.

Kuvausten jälkeen ryhdyin järjestelemään otoksia. Tutkin, miten ne liittyvät toisiinsa. Välillä näin syy–seuraus-suhteita ja tarinoita, mutta vielä enemmän näin ja koin muita merkityksiä, jotka syntyivät kuvien kohtaamisesta – montaasileikkausta! Kun jotain näytti puuttuvan, kuvasimme lisää. Joillekin otoksille ei löytynyt paikkaa ollenkaan. Lopulta vain yksi järjestys elokuvan tapahtumille oli mahdollinen, sellainen, joka soi oikein.

Kosketuksia-elokuvan voi katsoa elokuvaryhmämme kotisivuilta. Valmiissa elokuvassa voi kuulemma nähdä tarinoitakin. Se on sallittua mutta ei pakollista.

Katso Kosketuksia tästä...



5.2.21

Nettikeskustelu tarvitsee enemmän järjestystä kuin kuria

Kirjoita asiaa. Kirjoita tiiviisti ja lyhyesti. Ole kiinnostava. Perustele väitteesi. Puolusta omaa kantaasi, mutta anna muille vapaus päättää omastaan. Älä huuda. Älä trollaa. Älä provosoi. Älä käy henkilöön. Älä nälvi, ivaa, leimaa tai vääristele. Älä yllytä vainoon tai leimaa ihmisiä uskonnon, syntyperän tai muun ominaisuuden perusteella. Älä ilakoi toisten onnettomuuksilla, vastoinkäymisillä tai sairauksilla. Älä mainosta.

Tällaisia ohjeita ja sääntöjä suomalaiset keskustelupalstat antavat osallistujilleen, jotta yhteinen keskustelu onnistuisi säällisesti. Helsingin Sanomat on tavoitteessaan kaikista kunnianhimoisin – se kertoo päämääräkseen "luoda Suomen parasta keskustelua." 

Hyvistä aikeista huolimatta lopputulos on usein jotain muuta. Keskustelut netissä eivät aina ole kovin kiinnostavia, väitteitä ei perustella, henkilöön käydään jatkuvasti. Ivataan, nälvitään ja vääristellään. Eikä kirjoiteta asiaa.

Tavallinen epäilty keskustelun epäonnistumiseen on kasvottomuus. Verkossa emme yleensä tiedä kenen kanssa puhumme, emmekä näe hänen reaktioitaan. Vanha ratkaisu ongelmaan on netiketti eli käyttäytymissäännöt, mutta se ei näytä olevan oikea lääke. Tiukemman kurin sijaan arvelen, että verkkokeskustelussa tarvittaisiin enemmän järjestystä. Tästä erottelusta Esko Valtaoja kirjoittaa Turun Sanomissa oivaltavasti:

"Ylikierteillä käyvässä koulukeskustelussa sekoitetaan toisiinsa kaksi asiaa: kuri ja järjestys. Niiden eron huomaa parhaiten ajattelemalla erilaisia yhteiskuntamuotoja. Demokratia perustuu järjestykselle, diktatuuri kurille. Demokratian pohjana on yhteiskuntasopimus: lupaudumme tekemään erilaisia asioita, kuten maksamaan veroja, luopumaan verikostosta, ja olemaan pissimättä kaduille, ja vastalahjaksi yhteiskunta antaa meille järjestyksen. Diktatuurin lähtökohtana taas on kuri, jolla ylläpidetään järjestystä vallanpitäjien päättämin keinoin."

"Kouluihin vaaditaan lisää kuria, kun pitäisi vaatia lisää järjestystä. Diktatuurit osoittavat, että ankarinkaan kuri ei toimi kuin tiettyyn rajaan saakka; järjestykseen perustuva yhteiskunta on paljon stabiilimpi kuin kuriin nojaava."

Kysymys siis kuuluu: Kun kuri ei näytä auttavan. miten nettikeskusteluihin saataisiin lisää järjestystä?

Nettiä on 90-luvulta asti tarkasteltu listaamalla tapoja, joilla se eroaa niin sanotusta "oikeasta maailmasta" usein tuloksetta. Ratkaisujen kannalta hedelmällisempää saattaa olla tarkastella sitä, mikä ihmisten vuorovaikutusta eri ympäristöissä yhdistää. Ryhmäkeskustelujen ongelmat nimittäin tunnetaan hyvin ja niihin on olemassa lääkkeitä. 

Ihmisryhmillä on säännönmukaista taipumusta tietynlaiseen käyttäytymiseen. Näitä mekanismeja kutsutaan ryhmäilmiöiksi. Suurissa ryhmissä ilmiöt ovat enimmäkseen negatiivisia: kärjistymistä, polarisoitumista, klikkiytymistä, turvattomuutta... Kuulostaako tutulta? Koska ryhmäilmiöt eivät perustu yksilöiden tahdonalaiseen toimintaan, niitä on hyvin vaikea kontrolloida säännöillä ja kurilla. Niiden sijaan suurryhmä tarvitseekin tuekseen järjestystä.

Kirjoitan verkkokeskustelun ryhmäilmiöiden hallitsemisesta Voima-lehden mediakasvatusnumerossa. Voit lukea artikkelin tästä. Mukana on myös veikeä bingo!




4.3.20

Tällä harjoituksella televisiotoimittajien koulutus pitäisi aloittaa – sopii myös mediakasvatukseen


Katsoja ajattelee sitä, mitä hän näkee, ja asioita, joita hänelle tulee mieleen siitä, mitä hän näkee. Sille ei voi tehdä mitään, mutta sillä voi tehdä paljon. Ajattele, mitä kuvaat – niin katsojakin tekee.

Näitä ajatuksia käytän usein, kun autan Nuorten Ääni -toimituksen nuoria tekemään televisiojuttuja, joita esitetään ajankohtais- ja asiaohjelmissa. Kysyn usein: Mitä katsoja ajattelee, kun hän näkee tämän kuvan? Mitä haluat katsojan ajattelevan tässä kohdassa?

Koulutukset aloitan usein seuraavalla harjoituksella. Valitsen etukäteen muutamia tv-inserttejä, joiden alussa ei ole nimiä tai tekstejä, jotka paljastaisivat jutun aiheen. Otan äänet pois päältä ja laitan videon pyörimään. Yleisön tehtävänä on mahdollisimman nopeasti arvata, mitä aihetta juttu käsittelee.

Harjoituksen tavoitteena on havahduttaa siihen, kuinka paljon kuvat, joita emme aktiivisesti ajattele, itseasiassa ohjaavat ajatuksiamme. Kuvaajan ja toimittajan taito on käyttää kuvia, jotka vetävät katsojan mielen jutun etenemisen kannalta hyödyllisten merkitysten äärelle, ja välttää tahatonta harhapoluille johdattelemista. Joskus hyödyllistä on tähdätä tarkkaan, toisinaan taas antaa katsojalle enemmän tilaa.

Esimerkki 1: https://areena.yle.fi/1-50459423
Esimerkki 2: https://areena.yle.fi/1-50430198
Esimerkki 3: https://areena.yle.fi/1-50423902

Nämä kolme inserttiä Ylen Puoli seitsemän -ohjelmasta sopivat hyvin harjoitukseen. Ensimmäinen esimerkki vie heti suoraan aiheeseen, toinen avaa hieman laajemman merkitysten kentän ja kolmas antaa aluksi vain vihjeitä.

Harjoituksen jälkeen voidaan katsella muita tv-juttuja ja miksei videblogejakin pohtien, miten ne onnistuvat kuvakerronnassaan.

Harjoitus sopii hyvin myös peruskoulun ja toisen asteen mediakasvatukseen.

6.1.20

Toinen ihmeiden vuosikymmen

Evolution

10 vuotta sitten kirjoitin listan otsikolla Ihmeiden vuosikymmen. Se oli lista vaikuttavimmista elokuvakokemuksistani 00-luvulla, joka oikeastaan oli ensimmäinen vaikuttavien elokuvakokemusten vuosikymmen minulle. Tämä on vastaava lista 2010-luvulta. Mielelläni lukisin myös teidän kokemuksianne ja ajatuksianne näistä elokuvista!

Evolution (Lucile Hadzihalilovic, 2015)
Elokuva, jonka lumoavaa vaikutusta minuun en osaa pukea sanoiksi. Ehkä siksi, että se on niin raa'asti elokuvaa. Eisenstein kirjoitti aiemmin ajatuksen, joka sopii tähän: "Taideteoksen dialektiikka rakentuu erittäin mielenkiintoiselle 'kaksiyhteydelle'. Taideteoksen vaikutus rakentuu sille, että siinä tapahtuu kaksinainen prosessi: määrätietoisesti etenevä kohoaminen tajunnan korkeimpien aatteellisten tasojen linjalla ja samanaikaisesti tunkeutuminen muotorakenteen läpi aistimusperäisen ajattelun syvimpiin kerrostumiin. Näiden kahden pyrkimyksen vastakkainen kulku luo sen merkittävän muodon ja sisällön jännitteisen ykseyden, joka on todellisten taideteosten tunnusmerkki. Sen ulkopuolella ei ole todellisia taideteoksia."

Nostalghia (Andrei Tarkovski, 1983)
Tarkovski osaa olla samaan aikaan vakava ja riemukas. Riemukkaasti vakava. Peili on lämmin ja herkkä, Nostalgia on viileämpi ja täsmällisempi, sen katsominen on kuin katsoisi akvaarioon.

Happy End (Michael Haneke, 2017)
Haneke on Manner-Euroopan Roy Andersson. Siksikin tarpeellinen.

Twin Peaks Return (David Lynch, 2017)
Nyky-tv:ssä minua on vaivannut tuotannolla läpikyllästetty tuotanto. Kaikki on täsmällisesti ja persoonattomasti kohdallaan. Uudessa Twin Peaksissa Lynch onnistui – ei ylittämään vaan – rikkomaan katsojan odotukset, jakso jaksolta repimään ne palasiksi. Pidin siitä, miltä se tuntui.

Hobbyhorse Revolution (Selma Vilhunen, 2017)
Olen iloinen siitä, että maailmassa on Selman katse ja että hän jakaa sen. Tässä elokuvassa tuo katse on minusta ehkä kaikkein vapaimmillaan, se työskentelee maailmassa voimakkaasti. Niiden, jotka puhuvat kirjallisuuden puolesta (elokuvaa vastaan) perusteena kirjallisuuden tarjoama ainutlaatuinen mahdollisuus kokea toisen ihmisen ajatuksia ja tunteita, pitäisi nähdä tämä elokuva.

Pina (Wim Wenders, 2011)
Tanssi ei ole minun kieleni, en puhu enkä ymmärrä sitä. Siksi oli erityisen elähdyttävää kokea Pina Bauschin koreografiat Wim Wendersin tulkkauksella. Hurjan hieno elokuva.

Camera Buff (Krystof Kieslowski, 1979)
Tuore isä hankkii filmikameran kuvatakseen vastasyntyneen lapsensa elämää. Hurahtaminen kuvaamiseen aiheuttaa ristiriitoja perheessä. Katsoin vähän Etnan syntymän jälkeen. Nauratti.

Le rayon vert (Eric Rohmer, 1986)
Rohmerin elokuvissa on jotain ainutlaatuista vakavaa keveyttä. Woody Allenin vakava keveys on erilaista, täsmällisempää ja kovempaa. Rohmer on herkempi ja epämääräisempi. Sarja hänen elokuviaan tuli tv:stä, niistä tämä Vihreä säde jäi erityisesti mieleen, en tiedä miksi. Oikeastaan on jälkikäteen vaikea erottaa elokuvia toisistaan. Eikä se ole huono asia.

Nymphomaniac (Lars von Trier, 2013)
Elokuvataide tarvitsee von Trierin kaltaisia kettutyttöjä, vapauttajia. Vaikka jokainen vapautettu elokuva ei pärjäisikään luonnossa, ei se ole vapauttajan vaan teollisuuden syytä.

Cria cuervos... (Carlos Saura, 1976)
Tuli monella tavalla mieleen Fanny ja Alexander. Maaginen mutta täsmällinen. Elokuva, josta tulee kylläinen olo mutta ei ähky.

Giliap (Roy Andersson, 1975)
Elokuvan aikanaan saama negatiivinen vastaanotto on aivan epäreilu, tämä on pienellä tavalla suurenmoinen. Ehkä näin kalpeaa elokuvaa ei vielä 70-luvulla voinut tehdä ruotsalaisille. Jostain syystä google ei löydä yhtään sivua, jossa tämä mainittaisiin Kaurismäen nimen yhteydessä.


Nostalghia

27.10.19

Maailma nopeutuu, jos demokratia vähenee


Sanotaan, että maailma on nopeutunut ja nopeutuu yhä. Demokratiaa taas luonnehditaan, ehkä yhä useammin, hitaaksi. Joskus, kun pitäisi saada päätöksiä aikaan nopeasti, ei ole aikaa osallistaa kaikkia. Hitautta sanotaan joskus demokratian vahvuudeksikin, esteeksi hötkyilylle.

Siellä, missä nopeus kasvaa, demokratia vähenee. Kun julkinen tila yksityistyy, julkista tilaa koskevat päätökset ja muutokset voidaan tehdä nopeasti. Facebookin, Twitterin, Redin ja Triplan toimintaa koskevia päätöksiä ei tehdä kaikkien käyttäjien kesken yhdessä.

Kun kauppakeskuksen rakennuttaja on saanut hankkeensa demokraattisen prosessin läpi, se voi pystyttää keskelle kaupunkia varsin epädemokraattisen tilan, jolla on miljoonia käyttäjiä.

Pasilan Triplassa on 250 liikettä. Jos niistä jokainen neuvottelisi kivijalkaliiketilastaan, sen vuokrasta ja remonteista eri taloyhtiöiden hallitusten kanssa, systeemi olisi hitaampi. Kauppakeskuksen sisällä liikkeiden julkisivuista ei neuvotella kaupunkiympäristön toimialan kanssa.

Älypuhelimen ruudulla aukeaa kauppakeskus, jonka säännöistä, sisällöistä ja kaupunkikuvasta päätetään pääosin Applen tai Googlen konttoreissa. Nykyinen toiminnallisuus olisi kaiketi mahdotonta, jos se lepäisi demokraattisen prosessin päällä.

Kun jotain halutaan ratkaista oikein tehokkaasti, päätös heitetään rahan kyytiin, koska raha liikkuu nykyään jopa valonnopeudella. Kun kansalaisten ja poliitikkojen keskustelu yrittää kiihdyttää samanlaiseen vauhtiin, ei seuraa hyvää, seuraa Twitter. Vauhti ja demokratia eivät sovi yhteen. 

Lukion kurssivalintoja seuraan sivusta töissä. Kun tietyn päivämäärän tietty kellonaika koittaa, kurssipaikat avautuvat ilmoittautumiselle. Se joka ehtii ensin, joka on nopein, jonka nettiyhteys ja selain tökkivät vähiten, jolla on hyvä tuuri, valitsee ensimmäisenä. Se, joka ei mahdu mukaan, käy kurssin ehkä vuoden päästä. Demokraattinen ja yhdenvertainen järjestelmä olisi kovin toisenlainen. 

Töissä seuraan myös kaupungin päätöksiä nuorten harrastustiloista. Prosessit saattavat olla hitaita, mutta silti – tai juuri siksi – päätöksiä pitää välillä tehdä nopeasti. Nuorten osallistaminen heitä koskevaan päätöksentekoon, kuten nuorisolaki vaatii, on hidasta ja vaikeaa. Siksi se usein jätetään tekemättä. Eräs nuorisotyön johtaja sanoikin suoraan, että nuorten osallistuminen vaikeuttaa hänen työtään – ja kieltäytyi siitä.

Demokratia on hidasta. Siksi siellä, missä nopeus kasvaa, demokratia vähenee. Jos haluamme hidastaa vauhtia, lisätkäämme demokratiaa.

25.10.19

Youtube tekee samaa, mitä elokuva on aina tehnyt - näyttää ihmisen sielun

Tubetus saattaa näyttää vain yhdeltä askeleelta sosiaalisen median lyhyessä historiassa, mutta elokuvapedagogin silmissä kyse on uudesta elokuvan lajista, jonka suosiolle löytyy selityksiä jo kaukaa elokuvateorian historiasta. Elokuvan uusin aalto perustuu ihmisen kohtaamiselle ja todellisuuden moninaisuudelle.

Tarkastelen videoblogien elokuvallista ydintä Lehtiset-artikkelissa.

16.8.19

Vinot uutiset – mediakriittinen roolileikki


Puhe kriittisestä medialukutaidosta tekee usein eron valeuutisten ja luotettavien medioiden välille. Erottelu saattaa viedä huomion siitä, että myös "luotettaviin medioihin" on tarpeen suhtautua kriittisesti. Vaikka faktat ovat kohdallaan, kuva maailmasta on aina hieman vino.

Tämä Nuorten Ääni -toimituksessa kehittelemämme Vinot uutiset -ajatusharjoitus havainnollistaa, miten toimittajien taustat vaikuttavat siihen, mistä aiheista ja miten mediassa kerrotaan.

Harjoitus sopii lukioikäisille esimerkiksi äidinkielen, median, filosofian ja katsomusaineiden opetukseen. Kesto on 60-70 minuuttia.


Harjoituksen kulku

Osallistujat jaetaan 4–5 hengen pienryhmiin, jotka ovat harjoituksessa erilaisia uutistoimituksia. Jokainen ryhmä saa oman identiteetin, joka on muille salainen. Yhdessä toimituksessa on vain suurituloisia toimittajia, toisessa pienituloisia, kolmannessa lehdessä kaikki ovat perheellisiä, neljännessä keski-ikäisiä, viidennessä nuoria vihreitä opiskelijoita ja niin edelleen.

Jokainen toimitus saa samanlaisen koosteen valmiita uutisotsikoita. Toimituksen tehtävä on eläytyä saamaansa rooliin ja valita koosteesta viisi uutisotsikkoa, jotka heidän toimituksensa julkaisisi omassa mediassaan.

Toimitusten julkaisemia uutiskoosteita verrataan toisiinsa. Muut arvailevat, millainen toimitus valittujen uutisten takana on. Millaisia ihmisiä siellä työskentelee?



Valmistautuminen

Ennen harjoitusta vetäjä valmistelee materiaalit, työskentelytilan ja verkkoalustan.

  • Kerätään monipuolinen kooste oikeita uutisotsikoita (n. 30 kpl) eri medioista. Koosteita tulostetaan 2–3 kpl jokaiselle viiden hengen ryhmälle. Otsikot jaetaan valmiiksi pöytäryhmiin.
  • Jokaista ryhmää varten tulostetaan paperille työskentelyohjeet, joihin merkitään toimituksen identiteetti. Sopivia rooleja ovat esimerkiksi pienituloiset, suurituloiset, keski-ikäiset, perheelliset, konservatiivit tai nuoret vihreät opiskelijat. Roolien on hyvä olla riittävän yksinkertaisia, jotta ne on helppo omaksua. Syrjiviä tai leimaavia rooleja pitää ehdottomasti välttää.
  • Valitaan ja valmistellaan alusta, jossa valitut otsikot julkaistaan. Esimerkiksi Padlet sopii hyvin. Jokaisella ryhmällä on käytössään tietokone tai mobiililaite.
  • Pöydät ja tuolit järjestetään valmiiksi ryhmiin. Luokkaan jätetään tila mielipidejanalle.


Virittäytyminen: Mielipidejana 10 min

Aluksi virittäydytään teemaan, mediakriittisyyteen. Keskustelu toimii samalla kehyksenä tulevalle harjoitukselle.

Osallistujat asettuvat janalle sen mukaan, kuinka kriittisesti he mielestään seuraavat mediaa. Harjoituksen vetäjä keskusteluttaa kysymyksillä:

  • Mitä (teille) tarkoittaa kriittisyys? 
  • Miten luetaan uutisia kriittisesti?
  • Mitä ovat valeuutiset? 
  • Kuvitellaan media, jonka uutisten kaikki faktat ovat totta. Antaako se totuudenmukaisen kuvan maailmasta?
Vetäjä voi tarjota keskusteluun määritelmän: Kriittisyys on asioiden monimutkaisuuden havaitsemista.



Nuorten mielestä kiinnostavat uutiset 10 min

Tässä vaiheessa tutustutaan materiaaliin ja työskentelytapaan kevyellä keskustelutehtävällä.

  • Osallistujat jaetaan 4–5 hengen ryhmiin. He ovat nyt uutistoimituksia. Heillä on pöydissä koosteet uutisotsikoista.
  • Jokainen toimitus valitsee keskuudestaan päätoimittajan, jonka tehtävä on toimia työnjohtajana ja kertoa ryhmän vastaukset muille.
  • Kysymys: Mitkä ovat teidän mielestänne tärkeitä ja kiinnostavia aiheita? Jos olisitte uutistoimitus, mitkä uutiset te julkaisisitte? Jokainen toimitus valitsee otsikoista yhden heidän mielestään tärkeän uutisen ja kertoo sen muille. Ohjaaja merkitsee nämä itselleen ylös.


Mediakriittinen roolileikki 15-20 min

Nyt mennään harjoituksen varsinaiseen ytimeen!

  • Ohjeet kerrotaan ensin kaikille yhdessä:
    • Jokainen ryhmä saa roolin, joka määrittelee, minkälaisia ihmisiä kyseisessä uutistoimituksessa työskentelee, esimerkiksi eläkeläisiä. Ryhmät eivät tiedä, mitä muita rooleja luokassa on.
    • Ryhmän tehtävänä on asettautua saamaansa rooliin ja siitä näkökulmasta valita viisi uutista, jotka heidän toimituksensa mielestä ovat tärkeitä ja kiinnostavia. Mitkä viisi uutista heidän mediassaan julkaistaisiin?
    • Kiinnostavista otsikoista tehdään kooste verkkolehteen (esimerkiksi padlet-alustalle). Yksi nostetaan tärkeimmäksi pääuutiseksi.
  • Päätoimittajat hakevat ohjeet ja toimituksensa roolin vetäjältä. Toimitukset ryhtyvät töihin.
  • Työskentelyn aikana vetäjä koostaa padletiin koosteen nuorten valitsemista otsikoista.

Arvausleikki 15-20 min

Lopuksi toimitukset tulkitsevat toistensa tekemiä uutiskoosteita.

  • Tutkitaan toimitusten uutiskoosteita yksi kerrallaan. Yleisön tehtävänä on tulkita, millainen toimitus on tehnyt nämä valinnat. Keitä siinä työskentelee?
  • Jokainen ryhmä miettii ensin hetken keskenään ja kertoo sitten arvauksensa muille. Käytettävissä olevan ajan mukaan voidaan myös kertoa perusteluja arvaukselle. Lopuksi kyseisen uutisnoston tehnyt toimitus kertoo oikean vastauksen. Lopuksi voidaan verrata nostoja alussa syntyneeseen luokan yhteiseen nuorten uutiskoosteeseen.

Johtopäätökset yhdessä 10 min

Kun uutiskoosteet on käyty läpi, analysoidaan tapahtunutta ja tehdään johtopäätöksiä.

Kysymyksiä:

  • Millaisia eroja uutiskoosteissa oli?
  • Miten uutisten sisältöön vaikuttaa se, ketkä niitä tekevät?
  • Millainen uutismedia antaisi mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan maailmasta?