27.9.08

Kotivaalit Kauhajoella

Juuri kun päästiin yksimielisyyteen siitä, ettei puolueita enää erota toisistaan mitenkään, etenkään vaalisloganeista, Keskusta veti esiin villin kortin: Kotivaalit. Yhtäkkiä yksi kolmesta suuresta lakkasi pelaamasta sopupeliä ja politisoi politiikan.

Äkkikuulemalta "Äänestä kotiasi" ei toki tunnu kovin radikaalilta vaalilauseelta. Minäkin pidin sitä melko yhdentekevänä viimeistään tiistaihin ja Kauhajoen tapahtumiin saakka.

Pääministeri Matti Vanhasen puutarhakaupunkivisio oli ensimmäinen vihje, avain vaalilausearvoituksen ratkaisemiseen. Pääministeri nousi loppukesästä rohkeasti puolustamaan hajakeskitettyä kaupunkirakennetta perustellen sitä yksilön oikeudella väljään pientaloasumiseen. Autoilu puolestaan oli perusteltua, koska raideliikenne ei Vanhasen mukaan ole ratkaisu. Kukaan ei ymmärtänyt mitä pääministeri tarkoitti - tuntuihan se olevan ristiriidassa kaiken viime aikoina puhutun kanssa. Onneksi Vanhasen kotikunnan Nurmijärven kunnanjohtaja selvensi asiaa NYT-liitteessä: raiteet tuovat rikollisuutta ja huumeita. Koti on siis se paikka, johon rikollisuus ja huumeet eivät tule.

Sitten tuli Kauhajoki ja Matti Saari. Jokelan jälkeiset keskustelut käytiin mediassa uudestaan: nuorten syrjäytyminen ja pahoinvointi on saatava kuriin. Matti Rimpelä laski jopa hintalapun sille, mitä maksaisi laittaa koulujen oppilashuolto lain säätämälle tasolle. Paljon muutakin sanottiin. Sitten oli pääministerin vuoro antaa lausunto, se viiden pisteen vihje, joka tuntui olevan ristiriidassa kaiken viime aikoina puhutun kanssa: Jokelan ja Kauhajoen tapauksissa kyse on uudentyyppisestä rikollisesta toiminnasta, ei yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka olisi selitettävissä.

Yksi tapa erotella poliittista kenttää on tämä: kun yksilöllä on ongelmia, vasemmisto epäilee vian olevan yhteiskunnassa, oikeisto yksilössä. Matti Vanhasen lausunto edustaa puhdasoppisesti jälkimmäistä. Keskustan mukaan kuntavaaleissa päätetään ensisijaisesti kotiin liittyvistä asioista. Koulu, nuorisotyö, terveydenhuolto, tieverkko, jätehuolto ja julkiset tilat ovat merkityksellisiä vain sikäli kuin ne koskettavat kotia.

Silti - edes Kauhajoen keskustaenemmistöinen valtuusto ei ole kyennyt muuttamaan sitä, että ihmiset elävät kotia suuremmissa yhteisöissä. Eräässä tällaisessa yhteisössä, koulussa, Matti Saari oli jäänyt ulkopuoliseksi. Helsingin Sanomat kertoi tänään amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan kouluampuja iskee juuri kouluun, koska se on hänen yhteisönsä. Kaunis koti, iso piha ja puutarha, korkeat aidat, parkkipaikka ikkunan alla ja tilava auto eivät auta mitään, jos yhteisö, johon nuoret leimautuvat, hylkii.

Matti Saaren rikollinen toiminta oli sikäli uudenlaista, että se ei tullut raiteita pitkin - Kauhajoen henkilöliikenne on jo aikoja sitten lakkautettu. Päinvastoin. Syy on kotona. Siellä ne äänestyspäätökset tehdään.

9.9.08

Jos keski-ikäiselle virkamiehelle antaa sormen

Kenelle katukuva kuuluu? Kysymys on taas ajankohtainen Helsingissä, sillä ylistetty pahamaineinen Stop töhryille -kampanja täyttää 10 vuotta. Kuluneen viikon kulminaatiopiste oli yleisten töiden lautakunnan kokous, josta kaupunginhallituksen edustaja Tapio Laakso marssi ulos.

Aihe herättää tunteita. Eikä ihme, niin sen kuuluukin: kyse on ilmaisunvapaudesta julkisessa tilassa. Kyse on toki myös muusta: estetiikasta, kulttuurista, nuorisokulttuurista, rikoksesta ja rangaistuksesta. Ei ihme, että tunteet ovat pinnassa.

Graffitikeskustelussa eivät kohtaa vain sukupolvet vaan myös poliittisen kentän eri kulmat. Eikä sekään vielä riitä tekemään keskustelusta riittävän vaikeaa. Viimeisen tyrmäyksen antaa se, että osapuolet puhuvat - ehkä oireellisesti - eri asioista. Toiset puhuvat itsensä ilmaisesta ja kaupunkikulttuurista, toiset puhuvat siisteydestä ja kontrollista. Nämä eivät ole yhteismitallisia aiheita, eivätkä ne kohtaa keskustelussa, joka on muutenkin konfliktihakuinen. Esimerkiksi: Jos tässä keskustelussa virkamies kutsuu graffitia syöväksi, joka vie koko käden, kuulee toinen osapuoli, että syöväksi kutsutaan kaupunkilaisten halua ilmaista itseään.

Minäkin kävelisin ulos, vaikka olen tunnettu maltillisuudestani.

Kun Kaupunki päättää puhua siisteydestä ja töhryistä, on oleellisempaa se, mistä Kaupunki jättää puhumatta. Stop töhryille -kampanjan nimissä on kielletty paitsi graffitimaalaukset myös ilmoitusten ja julisteiden tuominen julkiseen tilaan. Helsinkiläisillä ei ole ollut vuosikausiin yhtään kaupungin tarjoamaa ilmoitustaulua. Suomen suurimmassa kaupungissa se on aika vähän. Tänä vuonna kaupunki on kuitenkin luvannut kokeilla asiaa. Se ei ole valitettavasti vielä paljon. Edellinen kokeilu muutamia vuosia sitten loppui lyhyeen.

Stop töhryille -kampanjan kriitikot! Kun seuraavan kerran juututte keskusteluun graffiteista ja julisteista, älkää antako keski-ikäisten virkamiesten valita näkökulmaa. Se on tarkoitushakuista vallankäyttöä, arvovalinta, joka pitää riitauttaa.