Ostaisitko tältä mieheltä korvat?

Vaalien alla on oltu huolissaan loanheiton pesiytymisestä suomalaiseen vaalitaisteluun. Ja on syytäkin, sillä loanheitto tästä vielä puuttuu.

Vaalikampanjoinnista on tullut puhdasveristä mielikuvamarkkinointia. Asiakysymyksiin ei haluta kajota ennen vaaleja - jos niiden jälkeenkään - joten puoluetta pitää myydä fiiliksellä. Sloganit kuten "vähän kuin itseäsi äänestäisit", "puolue, jolla on korvat" ja "oikeasti vasemmalla" eivät varsinaisesti tarkoita mitään, mutta niillä pyritään luomaan mielikuvia. Jos asiakysymykset ovat substanssia, sitä mitä on sisällä, pinnan alla, on mielikuvamarkkinointi kosmetiikkaa.

Myös loanheitto on kosmetiikkaa, sillä se vaikuttaa pintaan. Se onkin mielikuvamarkkinoinnin välttämätön sivutuote. Asiaväitteeseen voi esittää vasta-argumentin, mutta meikkaukseen voi vastata vain kuralla. Vastaavasti kura puree vain kosmetikkaan, asiapuhetta se ei pysty kumoamaan. Jos siis valitaan mielikuvamarkkinointi, pitää hyväksyä myös loanheitto. (Se, että loanheitto antaa odottaa itseään, saattaa siis itse asiassa kertoa vain haluttomuudesta minkäänlaiseen dialogiin.)

Mitä kelvottomiin sloganeihin tulee, olisi erittäin paikallaan tehdä tutkimus, jossa selvitettäisiin äänestysaktiivisuuden (eli passiivisuuden) ja poliittisen mainnonnan laadun korrelaatiota. Käsi lompakolle, ostaisitko "puolueen, jolla on korvat"? Tai miksi äänestäisit "vähän niin kuin itseäsi"?

Tänä vuonna Oikeusministeriöllä on erityinen äänestysaktiivisuuskampanja. Samaan aikaan valtio käyttää puoluetukena moninverroin enemmän rahaa puolueiden aktiiviseen vastakampanjointiin - tyhjänpäiväisiin mielikuviin ja poliittisten kysymysten näyttävään väistelyyn. Tulos on ennustettavissa: äänestysaktiivisuus laskee.

Politiikassa näyttääkin uhkaavan sama oireyhtymä kuin mediateollisuudessa: Enää ei ole mitään muuta myytävää kuin myyminen itse. Kansalaiset, joilla ei sitä vielä ole, ostanevat sen kuitenkin mieluummin Sony BMG:ltä kuin Keskusta-SDP:ltä.