27.10.19

Maailma nopeutuu, jos demokratia vähenee


Sanotaan, että maailma on nopeutunut ja nopeutuu yhä. Demokratiaa taas luonnehditaan, ehkä yhä useammin, hitaaksi. Joskus, kun pitäisi saada päätöksiä aikaan nopeasti, ei ole aikaa osallistaa kaikkia. Hitautta sanotaan joskus demokratian vahvuudeksikin, esteeksi hötkyilylle.

Siellä, missä nopeus kasvaa, demokratia vähenee. Kun julkinen tila yksityistyy, julkista tilaa koskevat päätökset ja muutokset voidaan tehdä nopeasti. Facebookin, Twitterin, Redin ja Triplan toimintaa koskevia päätöksiä ei tehdä kaikkien käyttäjien kesken yhdessä.

Kun kauppakeskuksen rakennuttaja on saanut hankkeensa demokraattisen prosessin läpi, se voi pystyttää keskelle kaupunkia varsin epädemokraattisen tilan, jolla on miljoonia käyttäjiä.

Pasilan Triplassa on 250 liikettä. Jos niistä jokainen neuvottelisi kivijalkaliiketilastaan, sen vuokrasta ja remonteista eri taloyhtiöiden hallitusten kanssa, systeemi olisi hitaampi. Kauppakeskuksen sisällä liikkeiden julkisivuista ei neuvotella kaupunkiympäristön toimialan kanssa.

Älypuhelimen ruudulla aukeaa kauppakeskus, jonka säännöistä, sisällöistä ja kaupunkikuvasta päätetään pääosin Applen tai Googlen konttoreissa. Nykyinen toiminnallisuus olisi kaiketi mahdotonta, jos se lepäisi demokraattisen prosessin päällä.

Kun jotain halutaan ratkaista oikein tehokkaasti, päätös heitetään rahan kyytiin, koska raha liikkuu nykyään jopa valonnopeudella. Kun kansalaisten ja poliitikkojen keskustelu yrittää kiihdyttää samanlaiseen vauhtiin, ei seuraa hyvää, seuraa Twitter. Vauhti ja demokratia eivät sovi yhteen. 

Lukion kurssivalintoja seuraan sivusta töissä. Kun tietyn päivämäärän tietty kellonaika koittaa, kurssipaikat avautuvat ilmoittautumiselle. Se joka ehtii ensin, joka on nopein, jonka nettiyhteys ja selain tökkivät vähiten, jolla on hyvä tuuri, valitsee ensimmäisenä. Se, joka ei mahdu mukaan, käy kurssin ehkä vuoden päästä. Demokraattinen ja yhdenvertainen järjestelmä olisi kovin toisenlainen. 

Töissä seuraan myös kaupungin päätöksiä nuorten harrastustiloista. Prosessit saattavat olla hitaita, mutta silti – tai juuri siksi – päätöksiä pitää välillä tehdä nopeasti. Nuorten osallistaminen heitä koskevaan päätöksentekoon, kuten nuorisolaki vaatii, on hidasta ja vaikeaa. Siksi se usein jätetään tekemättä. Eräs nuorisotyön johtaja sanoikin suoraan, että nuorten osallistuminen vaikeuttaa hänen työtään – ja kieltäytyi siitä.

Demokratia on hidasta. Siksi siellä, missä nopeus kasvaa, demokratia vähenee. Jos haluamme hidastaa vauhtia, lisätkäämme demokratiaa.

25.10.19

Youtube tekee samaa, mitä elokuva on aina tehnyt - näyttää ihmisen sielun

Tubetus saattaa näyttää vain yhdeltä askeleelta sosiaalisen median lyhyessä historiassa, mutta elokuvapedagogin silmissä kyse on uudesta elokuvan lajista, jonka suosiolle löytyy selityksiä jo kaukaa elokuvateorian historiasta. Elokuvan uusin aalto perustuu ihmisen kohtaamiselle ja todellisuuden moninaisuudelle.

Tarkastelen videoblogien elokuvallista ydintä Lehtiset-artikkelissa.

16.8.19

Vinot uutiset – mediakriittinen roolileikki


Puhe kriittisestä medialukutaidosta tekee usein eron valeuutisten ja luotettavien medioiden välille. Erottelu saattaa viedä huomion siitä, että myös "luotettaviin medioihin" on tarpeen suhtautua kriittisesti. Vaikka faktat ovat kohdallaan, kuva maailmasta on aina hieman vino.

Tämä Nuorten Ääni -toimituksessa kehittelemämme Vinot uutiset -ajatusharjoitus havainnollistaa, miten toimittajien taustat vaikuttavat siihen, mistä aiheista ja miten mediassa kerrotaan.

Harjoitus sopii lukioikäisille esimerkiksi äidinkielen, median, filosofian ja katsomusaineiden opetukseen. Kesto on 60-70 minuuttia.


Harjoituksen kulku

Osallistujat jaetaan 4–5 hengen pienryhmiin, jotka ovat harjoituksessa erilaisia uutistoimituksia. Jokainen ryhmä saa oman identiteetin, joka on muille salainen. Yhdessä toimituksessa on vain suurituloisia toimittajia, toisessa pienituloisia, kolmannessa lehdessä kaikki ovat perheellisiä, neljännessä keski-ikäisiä, viidennessä nuoria vihreitä opiskelijoita ja niin edelleen.

Jokainen toimitus saa samanlaisen koosteen valmiita uutisotsikoita. Toimituksen tehtävä on eläytyä saamaansa rooliin ja valita koosteesta viisi uutisotsikkoa, jotka heidän toimituksensa julkaisisi omassa mediassaan.

Toimitusten julkaisemia uutiskoosteita verrataan toisiinsa. Muut arvailevat, millainen toimitus valittujen uutisten takana on. Millaisia ihmisiä siellä työskentelee?



Valmistautuminen

Ennen harjoitusta vetäjä valmistelee materiaalit, työskentelytilan ja verkkoalustan.

  • Kerätään monipuolinen kooste oikeita uutisotsikoita (n. 30 kpl) eri medioista. Koosteita tulostetaan 2–3 kpl jokaiselle viiden hengen ryhmälle. Otsikot jaetaan valmiiksi pöytäryhmiin.
  • Jokaista ryhmää varten tulostetaan paperille työskentelyohjeet, joihin merkitään toimituksen identiteetti. Sopivia rooleja ovat esimerkiksi pienituloiset, suurituloiset, keski-ikäiset, perheelliset, konservatiivit tai nuoret vihreät opiskelijat. Roolien on hyvä olla riittävän yksinkertaisia, jotta ne on helppo omaksua. Syrjiviä tai leimaavia rooleja pitää ehdottomasti välttää.
  • Valitaan ja valmistellaan alusta, jossa valitut otsikot julkaistaan. Esimerkiksi Padlet sopii hyvin. Jokaisella ryhmällä on käytössään tietokone tai mobiililaite.
  • Pöydät ja tuolit järjestetään valmiiksi ryhmiin. Luokkaan jätetään tila mielipidejanalle.


Virittäytyminen: Mielipidejana 10 min

Aluksi virittäydytään teemaan, mediakriittisyyteen. Keskustelu toimii samalla kehyksenä tulevalle harjoitukselle.

Osallistujat asettuvat janalle sen mukaan, kuinka kriittisesti he mielestään seuraavat mediaa. Harjoituksen vetäjä keskusteluttaa kysymyksillä:

  • Mitä (teille) tarkoittaa kriittisyys? 
  • Miten luetaan uutisia kriittisesti?
  • Mitä ovat valeuutiset? 
  • Kuvitellaan media, jonka uutisten kaikki faktat ovat totta. Antaako se totuudenmukaisen kuvan maailmasta?
Vetäjä voi tarjota keskusteluun määritelmän: Kriittisyys on asioiden monimutkaisuuden havaitsemista.



Nuorten mielestä kiinnostavat uutiset 10 min

Tässä vaiheessa tutustutaan materiaaliin ja työskentelytapaan kevyellä keskustelutehtävällä.

  • Osallistujat jaetaan 4–5 hengen ryhmiin. He ovat nyt uutistoimituksia. Heillä on pöydissä koosteet uutisotsikoista.
  • Jokainen toimitus valitsee keskuudestaan päätoimittajan, jonka tehtävä on toimia työnjohtajana ja kertoa ryhmän vastaukset muille.
  • Kysymys: Mitkä ovat teidän mielestänne tärkeitä ja kiinnostavia aiheita? Jos olisitte uutistoimitus, mitkä uutiset te julkaisisitte? Jokainen toimitus valitsee otsikoista yhden heidän mielestään tärkeän uutisen ja kertoo sen muille. Ohjaaja merkitsee nämä itselleen ylös.


Mediakriittinen roolileikki 15-20 min

Nyt mennään harjoituksen varsinaiseen ytimeen!

  • Ohjeet kerrotaan ensin kaikille yhdessä:
    • Jokainen ryhmä saa roolin, joka määrittelee, minkälaisia ihmisiä kyseisessä uutistoimituksessa työskentelee, esimerkiksi eläkeläisiä. Ryhmät eivät tiedä, mitä muita rooleja luokassa on.
    • Ryhmän tehtävänä on asettautua saamaansa rooliin ja siitä näkökulmasta valita viisi uutista, jotka heidän toimituksensa mielestä ovat tärkeitä ja kiinnostavia. Mitkä viisi uutista heidän mediassaan julkaistaisiin?
    • Kiinnostavista otsikoista tehdään kooste verkkolehteen (esimerkiksi padlet-alustalle). Yksi nostetaan tärkeimmäksi pääuutiseksi.
  • Päätoimittajat hakevat ohjeet ja toimituksensa roolin vetäjältä. Toimitukset ryhtyvät töihin.
  • Työskentelyn aikana vetäjä koostaa padletiin koosteen nuorten valitsemista otsikoista.

Arvausleikki 15-20 min

Lopuksi toimitukset tulkitsevat toistensa tekemiä uutiskoosteita.

  • Tutkitaan toimitusten uutiskoosteita yksi kerrallaan. Yleisön tehtävänä on tulkita, millainen toimitus on tehnyt nämä valinnat. Keitä siinä työskentelee?
  • Jokainen ryhmä miettii ensin hetken keskenään ja kertoo sitten arvauksensa muille. Käytettävissä olevan ajan mukaan voidaan myös kertoa perusteluja arvaukselle. Lopuksi kyseisen uutisnoston tehnyt toimitus kertoo oikean vastauksen. Lopuksi voidaan verrata nostoja alussa syntyneeseen luokan yhteiseen nuorten uutiskoosteeseen.

Johtopäätökset yhdessä 10 min

Kun uutiskoosteet on käyty läpi, analysoidaan tapahtunutta ja tehdään johtopäätöksiä.

Kysymyksiä:

  • Millaisia eroja uutiskoosteissa oli?
  • Miten uutisten sisältöön vaikuttaa se, ketkä niitä tekevät?
  • Millainen uutismedia antaisi mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan maailmasta?

2.4.19

Puolueiden kisaan keskittyvä vaalijournalismi erottelee äänestäjät politiikasta


Vaalien alla on vaikeaa erottaa politiikan uutisia urheilu- ja taloussivuista. Otsikot ovat samoja: Antti johtaa, Bertta ohittaa, Cecilia ja Daavid kamppailevat. Kysymyksetkin ovat samoja: Kuka voittaa? Kuka häviää? Kuka on käyttänyt kiellettyjä keinoja? Mikä meni pieleen? Eroaako valmentaja? Miltä nyt tuntuu?

Tällaisen kilpailujournalismin ongelma vaaleissa on se, että se asettaa huomion keskipisteeseen puolueiden tarpeet ja välineellistää äänestäjät näiden tarpeiden toteuttamiseen. Kilpailujournalismi ei kuitenkaan koskaan onnistu täysin lunastamaan tavoitteitaan, saamaan otetta todellisuudesta, koska sen olettama mekanismi on ristiriidassa vaalien mekanismin kanssa. Siinä missä vaaleissa äänestäjä etsii itselleen sopivaa edustajaa, vaalijournalismissa ehdokas etsii itselleen äänestäjää.

Politiikalla on monta määritelmää. Minulle opetettiin koulussa, että politiikka on "yhteisten asioiden hoitamista". Tommi Uschanov huomauttaa kirjassaan Suuri kaalihuijaus (2010), että juuri tämä määritelmä saa politiikan näyttämään likaiselta. Kun kansalainen odottaa poliitikoilta yhteisten asioiden hoitamista rakentavassa hengessä, näyttävät erimielisyydet ja lehmänkaupat naurettavilta. Jos politiikka alun alkaen esitettäisiin eri intressien yhteensovittamisena, taktikointina, jopa taisteluna, olisi konflikteja helpompi ymmärtää.

Politiikka siis on peliä. Miksi sitä ei sitten saisi esittää sellaisena? Urheilujournalismi on politiikan toimittajalle huono esikuva, koska se erottelee osallistujat pelaajiin ja yleisöön. Sen mallia seuraava vaalijournalismi tulee erotelleeksi äänestäjät politiikasta, yleisöksi. Hyvä journalismi tekisi juuri päinvastoin: se palauttaisi politiikan äänestäjille ja esittäisi poliitikot äänestäjien politiikan välineinä. Vaalien alla luodattaisiin kansalaisten intressejä ja etsittäisiin niihin sopivia edustajia.

Jos lukuja ja mittareita tarvitaan, nehän ovat helppoja, voisi puolueiden kannatuslukujen sijaan viikko viikolta seurata, kuinka moni äänestäjä on löytänyt itselleen mielestään sopivan ehdokkaan. Se toimisi samalla journalismin onnistumisen mittarina. Miten onnistuimme, mikä meni pieleen, miten parannamme ensi kauteen, miltä nyt tuntuu, kysyisivät toimittajat toisiltaan työyhteisön kehittämispäivillä pienryhmäkeskusteluissa.

25.1.19

Väärinymmärtäminen on ymmärretty väärin

Vuosi alkoi kiistalla Sauli Niinistön uudenvuodenpuheesta. Presidentin väitettiin esittäneen puheessaan, että maahanmuuttajayhteisöt olisivat kollektiivisesti vastuussa omistaan. Tämä tulkinta tuomittiin monella suulla tahalliseksi väärinymmärrykseksi. Eihän Niinistö tietenkään sitä tarkoittanut.

Mutta kysymys ei olekaan siitä, mitä presidentti puheellaan tarkoitti – kysymys on siitä, mitä hänen puheensa tekee. Kelataanpa keskustelu nopeasti läpi.


Niinistö sanoi puheessaan näin:
"Lisäksi olemme nähneet, kuinka jotkut meiltä turvaa hakeneet, ja saaneetkin, ovat itse luoneet tänne turvattomuutta epäinhimillisin teoin. Se on kestämätön tilanne. Täällä oleville on annettava mahdollisuus osallisuuteen. Vastaavasti on oikeus edellyttää tahtoa sopeutua yhteiskuntaamme. Ja vastuun kantamista, myös omiaan ohjaamalla."
Kansanedustaja Ozan Yanar ihmetteli Twitterissä Niinistön vaatimusta kollektiivisesta vastuunkannosta. Yanarin mukaan päättäjien "pitäisi ymmärtää, että myös maahanmuuttajat ovat yksilöitä, joilla ei ole usein toistensa kanssa mitään tekemistä". Puheet maahanmuuttajayhteisöistä, joissa kuunnellaan korkeita auktoriteetteja, ovat Yanarin mukaan eksotisointia, jossa esitetään toisten elävän eri tavalla kuin "me".

Maahanmuuttajajärjestö Fenix Helsingin toiminnanjohtaja Ujuni Ahmed piti Niinistön tekemää jaottelua suorastaan vaarallisena. "Tuollaiset puheet ruokkivat mielestäni ajatusta, että teidän porukat tekevät meille pahaa", Ahmed pohti Helsingin Sanomien haastattelussa. Hän toivoi presidentiltä ennemmin yhteiskunnan yhtenäisyyden edistämistä.

Presidentti itse kiisti nämä tulkinnat Twitter-keskustelussa. Hän selvensi tarkoittaneensa puheessaan kaikkia Suomessa asuvia ihmisiä, ei vain maahanmuuttajia.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen puolusti presidenttiä ja syytti Yanaria tahallisesta väärinymmärtämisestä.
"Juuri näin. Kyllä viestin kaikki ymmärsivät. On harmillista tuollainen tahallaan väärinymmärtäminen. Se on politiikkassa tänäpäivänä kovin yleistä ja vastenmielistä. Presidentti piti hyvä puheen ja käsitteli juuri niitä asioita mitkä puhuttavat. Hyvä ja vahva puhe."
Myös nimimerkki John Wesley Hard1 arveli, että suurin osa ihmisistä oli ymmärtänyt viestin juuri niin kuin Niinistö sen jälkikäteen selitti – paitsi "äärilaitojen tahallaan väärinymmärtäjät ja uhriutujat".

Sattuvasti Niinistö itsekin ennakoi väärinymmärtämistä jo samassa puheessa hieman aiemmin:
"Ilmaisin vuosi sitten huolestumiseni siitä, että halu väärinymmärtää usein ohittaa yrityksen ymmärtää. Kiivaita kierroksia saava vääristelevä keskustelu on kurimus, joka helposti päätyy pysyvään vihanpitoon."
Väärinymmärtämisestä todella puhutaan ja sitä havaitaan paljon. Kun julkinen puheenvuoro saa osakseen kritiikkiä, siinä usein nähdään tahallinen väärinymmärrys. Se on keino ohittaa kritiikki ja kääntää huomio kritiikin esittäjään.

Siitä, mitä tekstin (oli se muodoltaan puhetta, kirjoitusta, kuvaa tai elokuvaa) tuottaja kulloinkin tarkoittaa, voidaan keskustella loputtomiin. Sillä välin teksti jatkaa toimintaansa maailmassa. Yksi toiminnan ilmenemismuoto on juuri tuo keskustelu, johon teksti kietoo itsensä.

Julkisessa tilassa, jossa viestit liikkuvat välineestä ja muodosta toiseen, ja muuttuvat nopeasti keskustelun fragmenteiksi, on yhä vähemmän merkityksellistä se, mitä viestin lähettäjä on täsmälleen tarkoittanut. Vastaavasti yhä enemmän merkitsee se, miten viesti toimii, mitä se tekee ja mitä se tuottaa.

Usein tähän vedotaankin. Kun poliitikko möläyttää jotain, hän voi vedota siihen, että "ainakin ehdotukseni herätti keskustelua". Toisinaan mainonnan ja taiteenkin äärellä ollaan tyytyväisiä, kun keskustelua syntyy. Samaan aikaan poliitikko, mainostaja tai taiteilija voi olla täysin sokea (tai välinpitämätön) kaikille muille viestinsä vaikutuksille. Teksti tuottaa todellisuutta, käsityksiä, käsitteitä ja puhetapoja, yhdistää ja erottaa, eksotisoi ja normalisoi. Juuri tähän Yanar ja Ahmed kiinnittivät huomiota.

Kriittiseksi lukutaidoksi ei riitä se, että pohtii tekstin tuottajan "todellisia tarkoitusperiä". Kriittinen lukija osaa ja haluaa arvioida tekstiä oliona, joka toimii ja tuottaa maailmassa. Tässä mielessä ymmärryksen puutetta on vain se, ettei tarkkaile tekstin vaikutuksia todellisuuteen. Vaarallisinta tällainen väärinymmärtäminen on silloin, kun se on tahallista.


(Kirjoituksen innoittajana toimi Reijo Kupiaisen artikkeli Lukutaidon jälkeen?)

13.1.19

Elokuva punaisesta muovipussista

Edellisen elokuvamme julkaisusta oli kulunut jo neljä vuotta. Aikaa yhteiseen harrastukseen oli yhä vaikeampi löytää. Viimeiset vuodet olivat kuluneet elokuvateorian ja -kasvatuksen äärellä. Tarve päästä tekemään elokuvaa itse ja käytännössä oli yhä painostavampi.

Silloin elokuva leijaili vastaan Keilaniemen rannassa pimeänä talvi-iltana. Pian uudestaan Hämeentiellä. Jo aiemmin Vallilassa ja Töölöntorilla. Vielä eräänä tuulisena päivänä se vilahti Kalasatamassa. Tämä elokuva halusi tulla pyydystetyksi.

Seuraavassa kerron elokuvaryhmäni Ihmiskunnan ainoan toivon uuden lyhytelokuvan, Punaisen muovipussin käsikirjoittamisesta. Toivon, että annat omille ajatuksillesi tilaa ja jatkat tästä eteenpäin vasta, kun olet katsonut elokuvan.

13-minuuttinen elokuva on vapaasti katsottavissa Ihmiskunnan ainoa toivo -ryhmän kotisivuilta.



1. Kohtaamisia muovipussien kanssa

Muistatte varmaankin American Beautyn muovipussikohtauksen"Do you want to see the most beautiful thing I ever filmed?" Nörttipoika näyttää naapurintytölle on kuvaamansa videon, jossa muovipussi tanssii syystuulessa.

Nämä muovipussit olivat alkaneet seurata minua. Eräänä tuulisena iltana marraskuussa kävelin Töölöntorin halki. Tiellä pyöri American Beautysta karannut valkoinen muovipussi. Se kutsui heti kuvaamaan. Kun kaivoin puhelimen taskusta, en vielä arvannut millaisen näytöksen tuo vaatimaton muovisuikale aikoi minulle järjestää.



Seuraavana kesänä matkalla töihin näin muovipussin pyörivän puiston halki lännenelokuvan aavikkopallona. Ehdin juuri ja juuri saada sen kiinni kameralla. Pieni pysähtyminen juuri kuvan rajauksen reunalla jäi harmittamaan, mutta en töiden takia ehtinyt jäädä kuvaamaan uusintaottoa. Ja pussikin oli jo mennyt.



Kevättalvella lähdimme ystävän kanssa katsomaan uusia Länsimetron asemia. Keilaniemessä rakennustyömaan laidalla muovinriekale tuli varovasti kohti. Se kietoutui jalkoihin kuin lemmikkieläin.



Myöhemmin keväällä Hämeentiellä Voima-lehden toimituksen edessä eräs hyvin tavallinen läpinäkyvä muovipussi kutsui taas kuvaamaan. Seurailin sitä tovin, kunnes ohikulkija nappasi pussin mukaansa. Minne hän vei sen? Mitä sitten tapahtuu?




2. Vanhanaikainen ranskalainen elokuva

Hämeentien tapauksen jälkeen aloin pohtia pakkomiellettäni muovipussien kuvaamiseen. Minun välineeni pohtimiseen on elokuva. Pitäisi siis tehdä elokuva henkilöstä, jolla on pakkomielle muovipussien kuvaamiseen. Kuka hän on? Miksi hän kuvaa muovipusseja? Mitä hän tekee, kun ohikulkija vie muovipussin mukanaan?

Talvella olin katsonut 5-vuotiaan tyttäreni kanssa ranskalaisen Oscarilla ja Kultaisella palmulla palkitun lyhytelokuvan Le ballon rouge (1956), jossa kiusattu koulupoika ystävystyy punaisen ilmapallon kanssa. Voisiko samanlaisen elokuvan tehdä muovipusseista?

Seuraavaksi tapahtui tuulinen kesäkuun päivä Kalasatamassa. Matkalla hammaslääkäristä näin ison rakennustyömaan muovin lepattavan tuulessa kuin se olisi yrittänyt lähteä lentoon. Minne se oli menossa? Soitin saman tien lähellä asuville ystävilleni, Nikolle ja Pinjalle, ja kysyin huvittaisiko heitä pohtia hetki muovipusseja. Istuimme olohuoneessa, katsoimme kalentereitamme ja päätimme kuvata elokuvan.


3. Ympäristöelokuvan varjo

Hahmottelimme vanhanaikaista ranskalaista elokuvaa ihmisen ja muovipussin kohtaamisesta. Mukaan tuli sävyjä elokuvista, joissa yksinäinen lapsi kiintyy villieläimeen (esimerkiksi Ken Loachin Kes). Mutta kuten aiemminkin elokuvissani, minua alkoi kiinnostaa enemmän tarinan sivuhenkilö – siis muovipussi. Kuka hän on? Minne hän on matkalla? Mitä hän ajattelee kuvaamisen kohteena olemisesta? Voivatko ihminen ja muovipussi olla ystäviä?

Ympäristöelokuvan varjo hämärsi jatkuvasti ajatuksia. Voiko vuonna 2018 tehdä muovipusseista muuta kuin ympäristövalistuselokuvan? Miten se tehdään? Sanoman pelosta tulikin hyvä työkalu ajatusten rajaamiseen. Kaikki ajankohtainen ympäristökeskustelu piti rajata pois.

Eräänä päivänä Asema-aukiolla kuvaan lensi lisää muovipusseja, Hitchcockin lintuja kukaties. Työnsin ne väkisin syrjään. Muovipussien invaasio veisi katsojan ajatukset väkisin ympäristökysymyksiin.

Mutta... entä jos muovipussit eivät olisikaan tulossa – vaan menossa? Silloin kaikki palaset tuntuivat loksahtavan kohdalleen.

Punainen muovipussi julkaistiin 13.1.2019. Se on vapaasti katsottavissa Ihmiskunnan ainoa toivo -ryhmän sivuilta.