4.3.20

Tällä harjoituksella televisiotoimittajien koulutus pitäisi aloittaa – sopii myös mediakasvatukseen


Katsoja ajattelee sitä, mitä hän näkee, ja asioita, joita hänelle tulee mieleen siitä, mitä hän näkee. Sille ei voi tehdä mitään, mutta sillä voi tehdä paljon. Ajattele, mitä kuvaat – niin katsojakin tekee.

Näitä ajatuksia käytän usein, kun autan Nuorten Ääni -toimituksen nuoria tekemään televisiojuttuja, joita esitetään ajankohtais- ja asiaohjelmissa. Kysyn usein: Mitä katsoja ajattelee, kun hän näkee tämän kuvan? Mitä haluat katsojan ajattelevan tässä kohdassa?

Koulutukset aloitan usein seuraavalla harjoituksella. Valitsen etukäteen muutamia tv-inserttejä, joiden alussa ei ole nimiä tai tekstejä, jotka paljastaisivat jutun aiheen. Otan äänet pois päältä ja laitan videon pyörimään. Yleisön tehtävänä on mahdollisimman nopeasti arvata, mitä aihetta juttu käsittelee.

Harjoituksen tavoitteena on havahduttaa siihen, kuinka paljon kuvat, joita emme aktiivisesti ajattele, itseasiassa ohjaavat ajatuksiamme. Kuvaajan ja toimittajan taito on käyttää kuvia, jotka vetävät katsojan mielen jutun etenemisen kannalta hyödyllisten merkitysten äärelle, ja välttää tahatonta harhapoluille johdattelemista. Joskus hyödyllistä on tähdätä tarkkaan, toisinaan taas antaa katsojalle enemmän tilaa.

Esimerkki 1: https://areena.yle.fi/1-50459423
Esimerkki 2: https://areena.yle.fi/1-50430198
Esimerkki 3: https://areena.yle.fi/1-50423902

Nämä kolme inserttiä Ylen Puoli seitsemän -ohjelmasta sopivat hyvin harjoitukseen. Ensimmäinen esimerkki vie heti suoraan aiheeseen, toinen avaa hieman laajemman merkitysten kentän ja kolmas antaa aluksi vain vihjeitä.

Harjoituksen jälkeen voidaan katsella muita tv-juttuja ja miksei videblogejakin pohtien, miten ne onnistuvat kuvakerronnassaan.

Harjoitus sopii hyvin myös peruskoulun ja toisen asteen mediakasvatukseen.

6.1.20

Toinen ihmeiden vuosikymmen

Evolution

10 vuotta sitten kirjoitin listan otsikolla Ihmeiden vuosikymmen. Se oli lista vaikuttavimmista elokuvakokemuksistani 00-luvulla, joka oikeastaan oli ensimmäinen vaikuttavien elokuvakokemusten vuosikymmen minulle. Tämä on vastaava lista 2010-luvulta. Mielelläni lukisin myös teidän kokemuksianne ja ajatuksianne näistä elokuvista!

Evolution (Lucile Hadzihalilovic, 2015)
Elokuva, jonka lumoavaa vaikutusta minuun en osaa pukea sanoiksi. Ehkä siksi, että se on niin raa'asti elokuvaa. Eisenstein kirjoitti aiemmin ajatuksen, joka sopii tähän: "Taideteoksen dialektiikka rakentuu erittäin mielenkiintoiselle 'kaksiyhteydelle'. Taideteoksen vaikutus rakentuu sille, että siinä tapahtuu kaksinainen prosessi: määrätietoisesti etenevä kohoaminen tajunnan korkeimpien aatteellisten tasojen linjalla ja samanaikaisesti tunkeutuminen muotorakenteen läpi aistimusperäisen ajattelun syvimpiin kerrostumiin. Näiden kahden pyrkimyksen vastakkainen kulku luo sen merkittävän muodon ja sisällön jännitteisen ykseyden, joka on todellisten taideteosten tunnusmerkki. Sen ulkopuolella ei ole todellisia taideteoksia."

Nostalghia (Andrei Tarkovski, 1983)
Tarkovski osaa olla samaan aikaan vakava ja riemukas. Riemukkaasti vakava. Peili on lämmin ja herkkä, Nostalgia on viileämpi ja täsmällisempi, sen katsominen on kuin katsoisi akvaarioon.

Happy End (Michael Haneke, 2017)
Haneke on Manner-Euroopan Roy Andersson. Siksikin tarpeellinen.

Twin Peaks Return (David Lynch, 2017)
Nyky-tv:ssä minua on vaivannut tuotannolla läpikyllästetty tuotanto. Kaikki on täsmällisesti ja persoonattomasti kohdallaan. Uudessa Twin Peaksissa Lynch onnistui – ei ylittämään vaan – rikkomaan katsojan odotukset, jakso jaksolta repimään ne palasiksi. Pidin siitä, miltä se tuntui.

Hobbyhorse Revolution (Selma Vilhunen, 2017)
Olen iloinen siitä, että maailmassa on Selman katse ja että hän jakaa sen. Tässä elokuvassa tuo katse on minusta ehkä kaikkein vapaimmillaan, se työskentelee maailmassa voimakkaasti. Niiden, jotka puhuvat kirjallisuuden puolesta (elokuvaa vastaan) perusteena kirjallisuuden tarjoama ainutlaatuinen mahdollisuus kokea toisen ihmisen ajatuksia ja tunteita, pitäisi nähdä tämä elokuva.

Pina (Wim Wenders, 2011)
Tanssi ei ole minun kieleni, en puhu enkä ymmärrä sitä. Siksi oli erityisen elähdyttävää kokea Pina Bauschin koreografiat Wim Wendersin tulkkauksella. Hurjan hieno elokuva.

Camera Buff (Krystof Kieslowski, 1979)
Tuore isä hankkii filmikameran kuvatakseen vastasyntyneen lapsensa elämää. Hurahtaminen kuvaamiseen aiheuttaa ristiriitoja perheessä. Katsoin vähän Etnan syntymän jälkeen. Nauratti.

Le rayon vert (Eric Rohmer, 1986)
Rohmerin elokuvissa on jotain ainutlaatuista vakavaa keveyttä. Woody Allenin vakava keveys on erilaista, täsmällisempää ja kovempaa. Rohmer on herkempi ja epämääräisempi. Sarja hänen elokuviaan tuli tv:stä, niistä tämä Vihreä säde jäi erityisesti mieleen, en tiedä miksi. Oikeastaan on jälkikäteen vaikea erottaa elokuvia toisistaan. Eikä se ole huono asia.

Nymphomaniac (Lars von Trier, 2013)
Elokuvataide tarvitsee von Trierin kaltaisia kettutyttöjä, vapauttajia. Vaikka jokainen vapautettu elokuva ei pärjäisikään luonnossa, ei se ole vapauttajan vaan teollisuuden syytä.

Cria cuervos... (Carlos Saura, 1976)
Tuli monella tavalla mieleen Fanny ja Alexander. Maaginen mutta täsmällinen. Elokuva, josta tulee kylläinen olo mutta ei ähky.

Giliap (Roy Andersson, 1975)
Elokuvan aikanaan saama negatiivinen vastaanotto on aivan epäreilu, tämä on pienellä tavalla suurenmoinen. Ehkä näin kalpeaa elokuvaa ei vielä 70-luvulla voinut tehdä ruotsalaisille. Jostain syystä google ei löydä yhtään sivua, jossa tämä mainittaisiin Kaurismäen nimen yhteydessä.


Nostalghia