10 vuotta sitten kirjoitin listan otsikolla Ihmeiden vuosikymmen. Se oli lista vaikuttavimmista elokuvakokemuksistani 00-luvulla, joka oikeastaan oli ensimmäinen vaikuttavien elokuvakokemusten vuosikymmen minulle. Tämä on vastaava lista 2010-luvulta. Mielelläni lukisin myös teidän kokemuksianne ja ajatuksianne näistä elokuvista!
Evolution (Lucile Hadzihalilovic, 2015)
Elokuva, jonka lumoavaa vaikutusta minuun en osaa pukea sanoiksi. Ehkä siksi, että se on niin raa'asti elokuvaa. Eisenstein kirjoitti aiemmin ajatuksen, joka sopii tähän: "Taideteoksen dialektiikka rakentuu erittäin mielenkiintoiselle 'kaksiyhteydelle'. Taideteoksen vaikutus rakentuu sille, että siinä tapahtuu kaksinainen prosessi: määrätietoisesti etenevä kohoaminen tajunnan korkeimpien aatteellisten tasojen linjalla ja samanaikaisesti tunkeutuminen muotorakenteen läpi aistimusperäisen ajattelun syvimpiin kerrostumiin. Näiden kahden pyrkimyksen vastakkainen kulku luo sen merkittävän muodon ja sisällön jännitteisen ykseyden, joka on todellisten taideteosten tunnusmerkki. Sen ulkopuolella ei ole todellisia taideteoksia."
Nostalghia (Andrei Tarkovski, 1983)
Tarkovski osaa olla samaan aikaan vakava ja riemukas. Riemukkaasti vakava. Peili on lämmin ja herkkä, Nostalgia on viileämpi ja täsmällisempi, sen katsominen on kuin katsoisi akvaarioon.
Happy End (Michael Haneke, 2017)
Haneke on Manner-Euroopan Roy Andersson. Siksikin tarpeellinen.
Twin Peaks Return (David Lynch, 2017)
Nyky-tv:ssä minua on vaivannut tuotannolla läpikyllästetty tuotanto. Kaikki on täsmällisesti ja persoonattomasti kohdallaan. Uudessa Twin Peaksissa Lynch onnistui – ei ylittämään vaan – rikkomaan katsojan odotukset, jakso jaksolta repimään ne palasiksi. Pidin siitä, miltä se tuntui.
Hobbyhorse Revolution (Selma Vilhunen, 2017)
Olen iloinen siitä, että maailmassa on Selman katse ja että hän jakaa sen. Tässä elokuvassa tuo katse on minusta ehkä kaikkein vapaimmillaan, se työskentelee maailmassa voimakkaasti. Niiden, jotka puhuvat kirjallisuuden puolesta (elokuvaa vastaan) perusteena kirjallisuuden tarjoama ainutlaatuinen mahdollisuus kokea toisen ihmisen ajatuksia ja tunteita, pitäisi nähdä tämä elokuva.
Pina (Wim Wenders, 2011)
Tanssi ei ole minun kieleni, en puhu enkä ymmärrä sitä. Siksi oli erityisen elähdyttävää kokea Pina Bauschin koreografiat Wim Wendersin tulkkauksella. Hurjan hieno elokuva.
Camera Buff (Krystof Kieslowski, 1979)
Tuore isä hankkii filmikameran kuvatakseen vastasyntyneen lapsensa elämää. Hurahtaminen kuvaamiseen aiheuttaa ristiriitoja perheessä. Katsoin vähän Etnan syntymän jälkeen. Nauratti.
Le rayon vert (Eric Rohmer, 1986)
Rohmerin elokuvissa on jotain ainutlaatuista vakavaa keveyttä. Woody Allenin vakava keveys on erilaista, täsmällisempää ja kovempaa. Rohmer on herkempi ja epämääräisempi. Sarja hänen elokuviaan tuli tv:stä, niistä tämä Vihreä säde jäi erityisesti mieleen, en tiedä miksi. Oikeastaan on jälkikäteen vaikea erottaa elokuvia toisistaan. Eikä se ole huono asia.
Nymphomaniac (Lars von Trier, 2013)
Elokuvataide tarvitsee von Trierin kaltaisia kettutyttöjä, vapauttajia. Vaikka jokainen vapautettu elokuva ei pärjäisikään luonnossa, ei se ole vapauttajan vaan teollisuuden syytä.
Cria cuervos... (Carlos Saura, 1976)
Tuli monella tavalla mieleen Fanny ja Alexander. Maaginen mutta täsmällinen. Elokuva, josta tulee kylläinen olo mutta ei ähky.
Giliap (Roy Andersson, 1975)
Elokuvan aikanaan saama negatiivinen vastaanotto on aivan epäreilu, tämä on pienellä tavalla suurenmoinen. Ehkä näin kalpeaa elokuvaa ei vielä 70-luvulla voinut tehdä ruotsalaisille. Jostain syystä google ei löydä yhtään sivua, jossa tämä mainittaisiin Kaurismäen nimen yhteydessä.
