Viisi päivää sitten lähetin
Ihan tavallisia asioita -työryhmälle
kysymyksen (
lue osa 1). Halusin tietää, millaiseen mekanismiin he uskovat paljon kritiikkiä saaneen kampanjansa vaikutusten perustuvan. En saanut vastausta, joten päätin lähestyä suoraan yhtä työryhmään osallistuneista järjestöistä,
Väestöliittoa. Se olikin helpompaa. Alle minuutissa sain puhelimen päähän liiton toimitusjohtajan
Helena Hiilan.
Mutta siitä pian enemmän. Puhutaan ensin hieman politiikkaa!
Ihan tavallisten asioiden saamaa kritiikkiä on julkisissa puheenvuoroissa pidetty muun muassa epäreiluna, ivallisena, poliittisena ja ennen kaikkea haitallisena. Logiikka on tämä: jos hyviä ehdotuksia pilkkaa ja kritisoi, ne eivät ehkä toteudukaan. Tällä kertaa näyttää kuitenkin siltä, että juuri kriittinen reaktio on auttanut kampanjan onnistumisessa. Tämä johtuu siitä, että kritiikki on ollut, kuten syytös kuuluu, poliittista. Samalla se on tuonut esiin
kampanjan poliittisen luonteen.
Presidentti
Sauli Niinistö on puheenvuoroissaan pyrkinyt korostamaan, että hänen työryhmänsä esitys
ei ole poliittinen, eikä sitä pidä arvioida sellaisena. Tätä vastaan on kuitenkin muutamia varsin vahvoja todisteita.
Ensinnäkin: Sauli Niinistö on poliitikko ja presidentin tehtävä on poliittinen toimi. Vaikka olisi sattumaa, että
Ihan tavallisia asioita -kampanja julkaistiin juuri kuntavaalien alla, on nuorten syrjäytyminen aiheena mitä (kunta)poliittisin. Olihan se yksi Niinistön kärkiteemoista presidentinvaaleissakin.
Niinistö on varmasti oikeassa puolustaessaan työryhmänsä jäseniä oikeistolaisuussyytöksiä vastaan, mutta samalla hän harhauttaa tahallaan. Kritiikki ei ole niinkään kohdistunut yksittäisiin ehdotuksiin kuin Niinistön omaan tehtävänantoon, jota taas on hyvin luontevaa pitää poliittisena. Presidentin idea syrjäytymisen ehkäisyn arkisista keinoista muistuttaa kovasti Kokoomuksen sloganeita aiemmista vaaleista. Muistattehan Bob Helsingin
Vihreällä on ainakin viisi miljoonaa sävyä -kampanjan ja puheenjohtaja
Kataisen toiveet välittämisestä.
Ihan tavallisia asioita -kampanja on todellakin saanut osakseen
paljon pilkkaa. Se on hyvä. Satiiri on perinteikäs ja tarpeellinen osa politiikkaa. Vallan vastavoima on nauru. He, jotka ovat vaatineet kritiikin vaimentamista, ovat demokratian näkökulmasta yksiselitteisesti väärässä. Lisäksi he ovat väärässä muutenkin. Kampanjan kohtaama kritiikki on ollut syrjäytymisen ehkäisylle hyväksi. Tätä mieltä on myös työryhmän jäsen, Väestöliiton toimitusjohtaja Helena Hiila, joka vastaa puhelimeen perjantaiaamuna.
Nyt saan vihdoin vastauksen kysymykseeni! Miten presidentin julkistamat elämänohjeet muuttavat suomalaisten käyttäytymistä?
Hiila korostaa aluksi olleensa mukana vain kommentoimassa ehdotuksia, eikä hän vastaa kampanjan tiedottamisesta. Siksi hän vastaa kysymykseeni nyt "vähän niin kuin kansalaisena". Mutta vastaa kuitenkin.
Hiilan mukaan työryhmän lähtökohtana oli se, että netissä julkaistu opas tarjoaa yksinkertaisia neuvoja siihen, miten lapsia ja nuoria voidaan kohdata. Vinkkejä voi jokainen itse lukea ja miettiä.
"Kaikki tietysti ymmärtävät, että tarvitaan myös rakenteita", Hiila tarkentaa ja muistuttaa, että Väestöliitossa tehdään aina vaalien alla ohjelma siitä, millaisia yhteiskunnallisia muutoksia tarvittaisiin. Mutta myös arjen keinoista puhutaan. Väestöliiton asiantuntijat käyvät vierailemassa esimerkiksi koulujen vanhempainilloissa.
Mutta miten hyvät neuvot muuttuvat toiminnaksi? (Tästä ongelmasta kirjoitan enemmän
edellisessä osassa.)
"Nämä ovat niin yksinkertaisia asioita, eivät mitään rakettitiedettä. Jokainen voi tehdä jotain."
Hiila kertoo, että vanhempainilloista on saatu paljon hyvää palautetta. Silloin kun
Raisa Cacciatore on puhumassa, voi tupa olla aivan täynnä. Ehkä joku silloin ajattelee, että "onhan se noin, en ole tullut ajatelleeksi".
"Mutta tietysti jos tehtäisiin tieteellinen tutkimus, jossa katsottaisiin, että miten oli ennen ja miten sen jälkeen, ja sitten vielä vaikka vuoden päästä tutkittaisiin uudestaan, niin ehkä ei niin paljon muutoksia löytyisi."
Hiila kuitenkin uskoo, että kampanjan saamasta julkisuudesta on apua ihmisten tavoittamisessa, vaikka huomio onkin ollut negatiivista.
"Toivoisin, että ihmiset lukisivat oppaan itse, eivätkä uskoisi tätä ivallista kritiikkiä. Esimerkiksi minä työnantajana olen alkanut ajatella, että on hyvä neuvo työllistää nuoria."
Oliko kampanjan saama vastaanotto Väestöliiton toimitusjohtajalle yllätys?
Ei kokonaan. Hiila kertoo sanoneensa jo työryhmässä, että varmasti tulee myös kritiikkiä. Puoluepoliittinen leimaaminen kuitenkin yllätti.
"On ollut loukkaavaa, että meidät (työryhmän jäsenet) on leimattu äärioikeistolaiseksi näiden neuvojen takia. En minä ole sellainen."
Osallistuminen ei kuitenkaan kaduta.
"Olen alkanut ajatella, että on hienoa, että on tullut tällaista ryöpytystä. Kuntavaalit on tulossa." Hiila arvelee, että nyt nuoria ei voida sivuuttaa, eivätkä nuorten asiat jää vanhusten jalkoihin.
"Ehkä tää menikin hyvin."
Kummat siis olivat oikeassa, Niinistön vai vastustajien joukot? Elämänohjeet vai rakenteet?
Oikea vastaus on
näiden kahden vaihtoehdon välinen kiista. Nuorten syrjäytymisestä ei tullut median puheenaihetta ja kuntavaaliteemaa presidentin hyvän avauksen ansiosta, eikä siksikään, että avausta äänekkäästi vastustettiin. Tarvittiin ihmisiä, jotka innostuivat näiden kahden törmäämisestä.
Kuntavaaleissa, kuten politiikassa aina, on kyse siitä, että meillä on erilaisia intressejä ja olemme oikeista ratkaisuista eri mieltä. Siksi tarvitaan avauksia, vasta-argumentteja, satiiria ja pilkkaa.
Fantasia konsensuksesta, teoria siitä, että jos vain olisimme kaikki yhtä viisaita, olisimme aina asioista samaa mieltä, on virtahepo, joka pitäisi pian kantaa ulos kansakunnan olohuoneesta. Politiikassa tärkeimpiä ovat usein juuri ne asiat, joista olemme eri mieltä. Niiden eteen nähdään eniten vaivaa.
Jos virtahepo olisi saanut päättää, Niinistön kampanja olisi vaiettu kuoliaaksi, tavallisia.fi-sivustolla ei kävisi kukaan ja kuntavaaleissa ja pääkirjoituksissa puhuttaisiin jostain aivan muusta kuin nuorten syrjäytymisestä.