Muutama sana isänmaasta, suomalaisuudesta, jääkiekosta ja häpeästä

Mitä Tuure on maksanu tolle et suostuu pussaa. Onks kaikki muumit laaksossa Sä häpäiset suomen ainoan ylpeyden, jääkiekon! Jos oot ite pikkuhomo kusessa johonki lätkäjätkään pidä se pliis omana tietonas äläkä nolaa meitä muita sairautes mukana Hyi vittu meinas tulla oksu kun katoin tän videon hyi saatana häpäset muuteskin Suomen maajoukkueen tällä sairaudella Tollanen homo pitäis heittää takas ruotsiin Laitoin disliken kahdella käyttäjällä. Jos tästä tulee kisabiisi teen vittu kansalaisalotteen että saadaa pois tää soimaa halleista tää on häpee Suomen maajoukkueelle:/ xd Vitu homo hyi helevetti ruottsii siitä Haluun muuttaa vittuun suomesta Kyllä vituttaa asua länsimaissa... Hävetkää homot Häpäsee suomen jääkiekon se ahdistaa minua todella paljon ja en kyllä ole ahdasmielinen minulla on vapaus ilmaista mieltäni Muutan Unkariin, siellä on kiellettyä olla homo Hyi vittu miettikää ku joku 50v jorgos pökkii tuuree perseesee ALKO HÄVETTÄÄ OLLA SUOMALAINEN Menkää ruottii kolistelee keppejä saatana oikein! homoilu kuuluu ruotsiin... Tälläset perkeleen ruottalais tyyliset kyrvän nuolijat sais heittää hirteen. Tykkää jos homous on syntiä Homot helvettiin suomesta Tuhotkaamme tämä kuvottava otus! oikein, poltetaan roviolla! Miks tuuren aivot on herneen kokoset?  Äänestäkää Perussuomalaisia/Kristillisdemokratteja, niin päästään eroon homoista Perkele ku paska haisee ruudusta läpi.. valtion homopropaganda on viety liian pitkälle! Tätä vastaan pitää taistella eikä antaa JEESUKSEN unohtua, koska helvetissä kyseiset B-rappulaiset tavataan.. MORJENS VITTU JÄTKÄ PILAA LEIJONIEN MAINEEN, SE HOMOILU KUULUU RUOTSIIN Tän takii hinttareita ei päästetä koppii Häpäisette suomen Vittu mikä homo Homoja Nyt olen valmis tappamaan itteni No hyi saatana homoja Ärsyttää tämmönen lätkä kulttuurin pilaaminen lätkä ei oo mitään homoiluu lopeta saatanan sairasta Suomi häpee sua pelle Vittu ku oot homo Sä oot vittu häpeäks jääkiekkolle Pitäskö muuttaa ruotsiin? Onko muita lähtijöitä?? Jos oisin toi Ville tos videos juoksisin tota homo monsteria pakoon Tää ei oo paikka homopornolle Vittu revin korvani irti en vittu kestä tällästå sairasta homoilua Hyi helvetti Paljonko Villelle on maksettu et se pussaa tollasta homoo Miettikää miten tää vaikuttaa ulkomaalaidten kuvaan suomesta Ei vittu mikä homo... Oisit mielummi  käyttäny Ruotsin paitoja  -..- Homo vejä ittes hirtee Heilu heppi keppis kanssa ruotsii Tuure häpäisi Suomen pelipaidan Kirveelle ois duunia Vittu pitäis varmaa lähtee pakolaisena somaliaa Vittu sä häpäset koko Suomen perkele mene muualle homoilemaan Millon näitä aletaan taas sähköttämään? Tuure se Suomi paita pois mielummin Ruotsin paita Kyllä se eutanasia olisi sittenkin ihan hyvä ratkaisu. Kuule sinä kyrpähomo nyt poistat tämän biisin, koska Suomen suurinta ylpeyden aihetta et ala pilaamaan millään pyllynrakastelu musiikkivideolla. Vitun homo No juttu on niin että kaikilla isänmaallisilta kyllä alkaa keittää kun leijonat häpäistään. Itse mulla ei ole väliä onko homo vai ei mutta kun pitää paskalla laulutaidolla joka on autotunetettu pilata leijonat niin kyllä se vituttaa. Ja oletko huomannut jotain. Kaikki Tuuren biisit käsittelevät homoutta ja sillä hän sitä huomiota kerjää HOMOT UUNIIN, PIKKUHINTIT VARSINKIN. Missä on lähin hirttonaru Häpäisy jääkiekkoa kohtaan Häpäisette Ville nimen, suomen maajoukueen ja KOKO SUOMEN MAAN. Ps toivottavasti tästä ei tule mikään maajoukkueen kannustuslaulu. Vitun Tuure! Pelinumeroki kakkonen ku tykkää et laittaa kakkoseen. Miksi mulla tuli tämän videon jälkeen tunne että en enää halua olla suomalainen :/ vittu ku en löydä sitä asetta Jos halua munaa perseeseen ni muuttakoo ruottii Hyi saatan tuure vittu oot homo poista kanavas tää on niin syöpää saatanan homo Tapa ittes vitun sairas Tulis sota ja tappas tommoset homppelit! Hävettää asua Suomessa Törkeetä tehdä näin Leijonille! Häpäistään leijonat!! Törkeää Ei lätkänpelaajat oo homoja Suomi on häpäisty varsinki sen jääkiekko HOMOUS ON SAIRAUS KAIKKI HETEROT DISLIKEE JA HOMOT JA LESBOT LIKEE Mua alko hävettää että oon suomalainen Häpäisee tällänen homoilu Leijonat! Tän kuultuani voisin vaikka muuttaa mieluusti syyriaan omasta mielestä tuosta videosta tuo suomi paita ois voinu heittää helvettiin kun aikamoinen loukkaus että suomalaiset ois muka homoja no tuntuu vähä et tos pilkattais suomalaisia homoudella  Toivottavasti tätä ei soiteta missään mm-kisoissa, sillä mitä ne muun maidenedustajat ajattelisi... " Tuolla nuo suomalaiset ovat aikamoista homokansaa! " Homot+jääkiekko= liikaa takaata tulevia taklauksia vittu mitä paskaa, tapa ittes! Suomen maajoukkue häpäisty Homoilu ei ole Suomen asia. (Ja Leijonien) Vittu kehtaatki pitää suomen pelipaitaa pääl hyi ehtä Vittu mitä syöpää... oisitpa ruottalainen HOMOT HIRTEE! Haist vittu vitun homo vittu mä lähden avaruusaluksella kauas täältä Ihme hintti saatanan häpeä meijä leijona ryhmälle ja se on lätkäjätkä-hintti tuute Hyi HELEVETTI tollane homojen laulu Vittu jos boelius ei ota tota leijonien paitaa pois käyn hakkaa sen. Vittu mikä häpäistys. Ja jos tästä tulee leijonien lätkäbiisi tapan itteni Hyi vittu mikä saastanen homo Pitäisi olla ruotsin maajoukkueen paita päällä niin video oisi edes jotenkin realistinen!! Ruottalaine pyllynrakastelija Vitun homo ite vrmaan runkkaat 2/4/7 sun omas himassa ja aattelet villeä et sä pääsisit nussii sitä. Muuten kiitti kun nolaat suomen maajoukkueen.... kunpa tää hintti vaikka hyppäis hirteen Mitä vittua tääki nyt on, Suomi on häpäistettu Siis mikä tai kuka vittu on antanut luvan tehdä tämmösen... Vittu kiitos koko suomen häpäisemisestä. nyt vittu mene töihin oikeesti hirveetä kuraa tääki häpäsee suomalaista jääkiekkoa Ruottin paidat päälle nii olis realistinen! Häpäisee suomen jääkiekkojoukkueen toivottavasti tämä bannataan youtubesta on niin suuri häpeä leijonille Leijonat ja Suomi on häpäisty.Kiitos Tuure! lätkä on häpäisty! Tätäkö varten ne veteraanit taisteli sodassa että jotkut homot voi kolistella keppejä ja tehdä paskaa musiikkia. Noniin, taas kerran yks hintti lauleskelee ei paha. Mutta sitten kun laittaa ton leijona peli paidan päälle nii vittu menee yli, pitäisi poistaa tämmöne suoraa tubesta ! KAUPALLISTA PASKAA MITÄ HOMOJA TE OOTTE HYI VITTU SAATANAN HUORAT SUOMI TUBEN HÄPEÄ Vittu mikä häväistys suomen maajoukkueelle hyi vittu laita like jos inhoat tätä paskaa laulua Näitä saatanan homoja näkyy nykyään joka kanavas vittu hakkaan teijät homot takasin isienne sissää tunge villen maila poikittain perseesees vitu homo.(vitu homo) Tee maailmalle palvelus ja hirtä ittes. Vittu häpäiset suomen tällä biisillä. Häpeät suomen tällä . Tää on häpeeksi Suomen maajoukkeelle Tää on häpeä suomen jääkiekolle kun tuure tekee lätkävideon mis pussailee poikii. Saunan taakse! Roviolle tommoset Hyi saatana mitä vitun paskasyöpää tapathan itsesi , tuli paha mieli ja aijon luukuttaa Kendo anthemia koko mmksiar Oot häpeä suomenkansalle -_- Vitun ruottalainen lähe helvettiin suomesta tai hirtä ittes Leijjonien häpäistys Hyi vittu! Kuka postaa tällästä syöpää youtubeen, vittu homot pitäs polttaa roviolla saatana! Vitun homo Hintti homous on synti ja se lähtee lapsesta hakkaamalla Suomen mm lätkjäjoukueen häpäistys... Homous on syntiä! Miten tämä on laillista Suomessa, etenkin ottaen huomioon, että jääkiekko on urheilulaji, jossa Suomi usein pesee muut ja Suomalaiset ovat ylpeitä Suomen saavutuksista tässä lajissa? Lopeta ajoissa blondi hintti Tuure ennenku tuun hakkaan susta ton homouden pois toivon että kuolet Tää biisi häpäsee Leijonat... Homous ei kuulu jääkiekkooo vittu häpäisit suomen kansan ja etenkin Leijonat onnea vuoden homolle! Homous on sairaus Tämän takia eutanasia pitäisi laillistaa Suomessa Voi nyt perkele, pitääkö homoseksuaalisuus sotkea musiikkiin? Äiti ois tehny abortin jos ois tienny että homo se on Kuolemantuomio lailliseksi 2018 Toivon että vielä joskus ymmärrät sen, että olisit narunjatkeena hyödyllisempi tälle yhteiskunnalle. Kiitos, olen puhunut. tää häpäisee leijonien paidan HOMOT UUNIIN Jos tästä hinttien valssista tulee mm kisabiisi niin sen sanon, ettei Suomi oo enää entisensä. Oon edelleenkin sitä mieltä, että homous on sairaus ja tollaset kiintiöfägärit pitäis passittaa pakkohoitoon suljetulle osastolle.. On varmaan vanhemmat hyvin ylpeitä tästä ongelmatapauksesta. VITTUU SUOMESTA TUURE JA MUUT HOMOT! tää tuure boelius on häpäsy suomen maa joukkueelle... ja koko suomelle K raudas hirtto köysii alennukses. Pilasit just suomileijona paidan mainee. Eikö sua hävetä jääkiekkoa ja homoilua....kyllä tää saatana tuure pitäs tappaa Homoseksuaalit ei pääse taivaaseen. Homot saunan taakse 5. Mooseksen kirja kappale 18 jae 22: "Jos mies tavataan makaamasta toisen miehen kanssa sekä nainen toisen naisen kanssa, on se inhottava synti. Hävittäkää paha keskuudestanne." Jos tämä valittaisiin Suomen kisa”biisiksi” olisi se 100% varmasti Suomen jääkiekkohistorian suurin häpeä. Sijo kivi nilkkaa ja hyppää sillalta hyi nyt vittu sä häpäsit koko suomen ole homo jos siltä tuntuu mut et sä nyt vittu voi homoilla suomi paita päällä Vitu homo mee kotiisi naisetkin palkattu perkele hyi saatana ota toi suomen paita pois hintti Pittäis viiä siperiaan vankileirille tommoset homot saatana Alkaispa jo sisällissota, että päästäisiin tälläisestä vasemmisto paskasta eroon. Niskalaukaus tälle homolle. häpäset suomen saatanan nulikka Homous on sairaus ja se lähtee hakkaamalla Onks tää ees laillista? Voi vitun homo sää pilaat lätkänki tolla saatanan homoilullas vitun kakara tapa ittes Häpeää suomen kansalle painukaa ny helvetti sinne sateenkaari maaha Hans, get the luger Toi saatana homo pitäis ampuu Boeliuksen poika raiskaa koko saatanan kansan ei vittu menis ruottin maajoukkueen pukkariin homoileen Misä toi saatanan pikku homo asuu mää meen VITTU JUNALLA SINNE JA VITTU JOS MÄÄ NÄÄN SITÄ NII MÄÄ VITTU VEÄN SITÄ TURPAA homous on suomen häpeä Homous on syntiä ja ei ole millään tavalla normaalia ku kaks sairasta kolistelee keppejä keskenään Tulis sota ja tappas tommoset homot Voi vittu... miks jotkut homot ei oo normaaleja pitää vittu kiemurrella niiku joku muija?? Voisitko vain nyt tappaa itsesi koska tuot ihan saatanasti häpeää suomelle tää musiikki tuo häpeää suomelle ja maajoukkueelle kun kukaan vitun jääkiekkoilia ei nuole jätkiii kopis Kuules saatanan kaappiraiskari tarviks hirtto köyttä voisit ainaki hirttää pallis irti nii voisit olla halvasti transu saatanan nistin paska kuole Voi vittu näitä homo laulajia/tubettaja oispa tääläki laitonta olla homo vitun mielisairas paska hakeudu hoitoo Vois vaikka saman tein hirttää ittensä palleist kattoon toi vitu tuure psykopaatti homous on sairaus perkele meille naisille ei jää mitää jos kaikki miehet panee keskenää prkl saatana vittu mikä hintti tappas ittensä Suomen häpäistys Nyt jumalauta lopetat itsesi ja tän sun homo propagandan yrität tehdä munki kakaroista jotain ällöttäviä perseen tuuppaajia Eivittu kohta ruotsalaisetki nauraa meille.

(lähde: Youtube)

Cinefiilin tappio voi olla elokuvan voitto

(Kuva: Tero Koistinen)

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin elokuvanäytösten muutto Orionista uusiin tiloihin Oodiin herättää vastarintaa. Monet Orionin vakiokävijät ovat huolissaan arkistonäytösten kuihtuvasta tunnelmasta, elokuvakokemuksen banalisoitumisesta ja vanhan arvokkaan interiöörin lopullisesta katoamisesta. Joitakin huolettaa myös KAVIn talous, koska Oodin salin vuokra on tiettävästi Orionia kalliimpi. 

Monet puheenvuoroista ovat hyvin henkilökohtaisia, mikä osoittaa, ettei kysymys ole vain tiloista ja tekniikasta. Omat muistot, varsinkin nuoruusmuistot tulevat pintaan. Kysymys on elämää suuremmasta, olisi Peter von Bagh ehkä sanonut. Orion on cinefiileille, elokuvan ystäville, ja erityisesti Orionin ystäville tärkeä. Mutta onko se yhtä tärkeä elokuvalle?

Orion sijaitsee asuinrakennuksen kivijalassa Hietalahdessa, keskustan reuna-alueella, pääkulkureiteiltä sivussa. Sen paikkaa ei kovin painokkaasti voi kutsua keskeiseksi, mutta ei se kaukanakaan ole. Alle kilometri rautatieasemalta, muutama sata metriä Kampista. Meille Orionin vakikävijöille paikka on ollut hyvä.

Mutta elokuva ei ole vain cinefiilejä varten. Siksi uusi sijainti Oodissa ansaitsee muutaman huomion, jotka keskustelussa ovat jääneet joko vähemmälle tai tyystin esittämättä.

Uusi keskustakirjasto Oodi sijaitsee Rautatieaseman vieressä Töölönlahden rannalla, samalla tavalla keskeisellä paikalla kuin Kansallisteatteri, Musiikkitalo sekä taidemuseot Ateneum ja Kiasma. Samassa miljöössä ovat Kansalaistori, Eduskuntatalo, Kansallismuseo sekä isot mediatalot Sanoma ja Alma. Kirjallisuus, teatteri, musiikki, kuvataiteet, historia, politiikka ja media – tähän joukkoon elokuva kuuluu. 

(Kuva: Näkymä Oy)

Keskustakirjasto on elokuvalle symbolisesti arvokas paikka. Valinta julistaa, että elokuva on myös yhteiskunnan silmissä yksi suurista taiteista – yksi yhteiskunnan kehon elimistä, jonka paikka on nyt keskellä, ei sivussa.

Orionin interiöörin arvoja ei ole tarpeen kiistää, mutta Oodin exteriöörin merkitys voi olla elokuvalle suurempi. Orioniin kiintyneiden cinefiilien tappio voi silti olla elokuvan voitto.

Yksityiskohta, joka minua elokuvan tradition ystävänä viehättää, on se, että Oodista poistuessani voin katsella asemalle saapuvia junia ja ajatella elokuvan historian ikonisinta kohtausta. Ehkäpä juuri L'Arrivée d'un train en gare de La Ciotat'n olisikin syytä olla uuden salin avauselokuva?

Median seuraaja tarvitsee hyvän roskapostisuodattimen

Suuri osa journalistisesta sisällöstä, jonka otamme medioista vastaan, on jonkinlaista spämmiä – samassa mielessä kuin roskaposti sähköpostilaatikossa. Se pyrkii varastamaan huomiomme, se haluaa meiltä jotain, se johtaa harhaan, se on enemmän koneiston geneeristä jätettä kuin journalististen tavoitteiden tuotetta. Yleisölle se näyttäytyy uutisvirran roskapostina, joka täytyy suodattaa pois mielekästä sisältöä etsiessä.

Kun viime syksynä kysyin 200 nuorelta, minkä yhden asian he muuttaisivat mediassa, joka viides vastasi: Enemmän tilaa tärkeille uutisille. Vähemmän tarpeettomien uutisten paisuttelua. Vähemmän turhia roskauutisia. Kriittinen medialukutaito on kyky arvioida viestien sisältöjä, muotoja ja tavoitteita kriittisesti – eli nähdä niiden monimutkaisuus yksinkertaisen pinnan takana. Tämä kriittinen katse on hyvin monenlaisten tietojen ja taitojen summa, hyvin vaativaa ajatustyötä aikuisellekin. Siksi voimme kohdistaa sen vain tiukasti valikoituun osaan siitä valtavasta määrästä mediasisältöä, jonka päivittäin kohtaamme. Kaikkea ei kannata edes yrittää arvioida. Suureen osaan sisällöistä voi suhtautua välinpitämättömästi. Koska tämä valinta pitää tehdä nopeasti, se tehdään yleensä intuitiolla, jopa ilman tietoista ajattelua. Hutejakin tulee paljon. Pitäisikö jokaisen kansalaisen kriittiseen medialukutaitoon lukea myös tämän mielensisäisen roskapostisuodattimen kyvykkyys? Se voisi olla yksi niistä taidoista, joita mediakasvatuksessa tavoitteellisesti kehitetään. Tyypillinen sähköpostin spämmifiltteri tutkii viestin sisältöä sekä lähettäjätietoja ja vertaa niitä tietokantaan, johon on koottu roskapostin tunnusmerkkejä. Osa suodattimista perustuu palveluntarjoajan ylläpitämään tietokantaan, joitain algoritmeja käyttäjä saa itse opettaa. Kun suodatin tunnistaa epäilyttävää sisältöä, viesti merkitään roskapostiksi ja heitetään asianmukaiseen kansioon. Tätä postia meidän ei tarvitse edes nähdä saati että arvioisimme kaikkien peniksenpidennystarjousten uskottavuutta erikseen. Juuri tällaista taitoa me nyt tarvitsemme – kaiken median äärellä.

Mitä kriittisemmin haluamme mediaa lukea, sitä tiukemmin meidän on valikoitava se osa mediavirrasta, jonka otamme vakavasti. Siksi mielemme tarvitsee hyvän roskapostisuodattimen. Miten se toimii? Mistä taidoista se koostuu? Miten näitä taitoja voisi kehittää ja opettaa?

Tätä ehdotan mediakasvatuskollegoilleni pohdittavaksi.

Aloittelijan opas ääripääjournalismiin

Haluatko kirjoittaa Twitteriin, blogiin tai sanomalehden pääkirjoitussivulle tekstin, jossa otat kantaa yhteiskunnallisen ilmiön polarisoitumiseen, ja osoitat, että ääripäiden sijaan on viisasta olla niiden keskellä? Haluatko olla ääripääjournalisti? Tässä lyhyt resepti. Käytän esimerkkinä Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun kolumnia 30.10.2017.


Resepti

1. Valitse haluamasi ilmiö ja ihmisjoukko. Mikä tahansa ilmiö kelpaa, koska kaikilta yhteiskunnallisen keskustelun alueilta on mahdollista valita ääripäät tämän reseptin avulla. Ihmisjoukko voi olla esimerkiksi Suomen kansa, opettajat tai nuoret. Potentiaalisten lukijoiden on syytä kuulua tähän joukkoon, jotta he reagoisivat kirjoitukseen tunteella. Se on tavoitteesi.

2. Esitä lukijoillesi kysymys, johon voi vastata kyllä tai ei, puolesta tai vastaan, uhka tai mahdollisuus jne. Kysymystä ei tarvitse kirjoittaa sellaisenaan näkyviin, kunhan lukija ymmärtää sen intuitiivisesti. Jotta kysymykseen voisi vastata vain kahdella tavalla, kysymyksen tulee alkaa verbillä. Hyviä verbejä ovat esimerkiksi: oletko, kannatatko, haluatko, suvaitsetko ja vihaatko. Vältä kysymystä, joka alkaa kysymyssanalla: mikä, miten, miksi, millainen... Näihin kysymyksiin voi vastata useammalla tavalla, eikä vastauksista silloin muodostu kahta ääripäätä, ja se sotkee tämän reseptin.

Käyttämässämme esimerkissä kysymys on: Oletko innostunut teknologian kehityksestä vai oletko sitä vastaan? 

3. Kuvittele valitsemasi ihmisjoukon vastaukset esittämääsi kysymykseen. Muodosta vastauksen perusteella kaksi pienempää joukkoa. (Jätä kuitenkin vielä käyttämättä suuri tai jopa suurin osa ihmisjoukosta. Tarvitset sitä seuraavassa vaiheessa.) Poimi kummastakin joukosta yksi todellinen tai kuvitteellinen esimerkki, joka mahdollisimman räikeästi ilmentää vastausta. Mitä räikeämpiä esimerkit ovat, sen helpompaa sinulle on pian osoittaa, että he ovat vastanneet kysymykseen väärin.

Esimerkissämme teknologian kehityksestä innostuneella henkilöllä on "taskussa aina uusin puhelinmalli, ranteessa viimeisintä huutoa oleva älykello ja haaveissa kodin täydellinen automatisoiminen. Sellaiselle tyypille uusi on lähtökohtaisesti parempaa kuin vanha, ja tekniikan kaikki kehitysvaiheet täytyy itse kokeilla."

Tyypillinen teknologian vastustaja puolestaan "ei halua käyttää Facebookia, Whatsappia tai tietokonetta ylipäänsä, ellei ole ihan pakko. Se tyyppi näkee tekniikan kehittymisen uhkaavana ja viittaa kauhistellen Ilmestyskirjan lopun ajan enteisiin lukiessaan tekoälystä."

Nämä kaksi esimerkkiä ovat kirjoituksesi "ääripäät".

4. Osoita, että kummatkin ääripäät (siis sinun antamasi vastausvaihtoehdot) ovat liian ehdottomia vastauksia kysymykseen. Piirrä ääripäiden väliin kuvitteellinen jana ja sijoita sille loput, käyttämättä jääneet alkiot ihmisjoukosta. He ovat tolkun ihmisiä, jotka eivät syyllisty ääriajatteluun, vaan ottavat huomioon asioiden molemmat puolet. Tässäkin on tärkeää, että kysymyksesi on antanut vain kaksi vastausvaihtoehtoa. Se takaa, että asiassa on kaksi – ja vain kaksi – puolta.

Huom! Tässä kohdassa sinun on oltava huolellinen. Esittämäsi kysymys ei tietenkään ole ainoa eikä todennäköisesti edes mielekäs tapa kuvailla koko ihmisjoukon suhdetta käsittelemääsi ilmiöön, mutta tekstisi tarkoitus on saada lukija hetkeksi kuvittelemaan niin. Janan nimenomainen tarkoitus on sitouttaa lukija sinun esittämääsi kysymykseen ja sen vaihtoehtoihin. Lukija itsekin on joko puolesta, vastaan tai jotain-juuri-siltä-väliltä.

5. Voit itse valita kahdesta positiosta. Voit sijoittaa itsesi joko A) janan keskelle – käyttämässämme esimerkissä kirjoittaja lupaaa toimia tulkkina ääripäiden välillä – tai B) janan ja koko kysymyksen ulkopuolelle. Vaihtoehto A antaa sinulle mahdollisuuden esittää itsesi fiksuna esimerkkinä siitä, miten kaikkien tulisi toimia. Olet lähellä lukijoita, yksi heistä. Vaihtoehto B on tätä neutraalimpi ulkopuolisen tarkkailijan, tutkijan tai jumalan positio – se, josta kysymys esitetään, mutta jossa siihen ei itse vastata – ja on siksi mahdollinen vain sellaiselle, joka ei lue itseään kuuluvaksi käsiteltyyn ihmisjoukkoon. Toimittajalle se sopii hyvin.

Tarkistuslista

Onko kirjoituksesi valmis? Tarkista ennen julkaisua seuraavat seikat:

1. Oletko muotoillut kysymyksen, johon voi vastata vain kahdella tavalla?
2. Oletko kirjoituksessasi osoittanut, että kumpikin näistä vastauksista on väärä?
3. Antaako kirjoituksesi kuvan, että esittämälläsi kysymyksellä (ja vain sillä) voidaan mielekkäästi kuvailla kaikkien suhdetta aiheena olevaan ilmiöön?
4. Oletko retoriikalla huolehtinut siitä, että vaikka itse osoitat esittämäsi kysymyksen typeräksi, lukija ei huomaa mitään?

5. Oletko populistisella aihevalinnalla ja näkökulmalla varmistanut, että vaikka otteesi todellisuuteen muistuttaa piñata-leikkiä, vaikutat lukijakuntasi silmissä fiksulta ja näkemykselliseltä? Se on tavoitteesi.

 

via GIPHY

Aiemmin tässä blogissa: Miksi ääripääjournalismi estää löytämästä ratkaisuja

Miksi ääripääjournalismi estää löytämästä ratkaisuja

"Ääripäät"-journalismia on aiheellisesti kritisoitu. Kun ihmisoikeuksien puolustaja kokee tulleensa nähdyksi keskustelun "ääripäänä", hän on paitsi syystä närkästynyt – myös huolissaan. Sijoittuvatko "tolkun ihmiset" todella vihan ja empatian välimaastoon? Vai sinnekö haluamme heidät siirtää?

EDIT: Toinen ajankohtainen esimerkki löytyy Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulta 30.10.2017.

Ääripäät-puheen ainoa ongelma ei kuitenkaan ole se, että temppu sijoittaa koko todellisuuden kahden ääripään väliselle janalle – ennemmin päinvastoin. Keskustelukentän hahmottaminen kahden ääripään konfliktina estää näkemästä kentällä muita positioita. Asetelma kadottaa näkyvistä suurimman osan todellisuutta – ja yhteiskunnallisessa keskustelussa estää löytämästä ratkaisuja konfliktin ulkopuolelta.

Kerron tästä esimerkin oman työni, elokuvakasvatuksen, kentältä. Tätä on vaikeaa selittää lyhyesti, joten en edes yritä, vaan teen sen pitkästi.

Olen vuodesta 2005 yhdessä kollegoideni kanssa kehittänyt kamerakynän pedagogiikkaa, joka on tapa käyttää videokuvaamista oppimisen välineenä koulussa. Metafora perustuu alunperin elokuvan historiaan ja teoriaan. Sen rinnalla, että elokuva on varsinkin populaarikulttuurissa nähty tarinankerronnan välineenä, on se alusta asti ymmärretty myös ajattelun työkaluna.

Aluksi tarjoilin "kamerakynää" opettajille helppona tapana toteuttaa media- ja elokuvakasvatusta koulussa. Ajattelin elokuvan (videokuvauksen muodossa) olevan kansalaistaito, joka kaikkien pitäisi oppia jo lapsena. Oppiaineisiin integroimalla se voisi oikeasti tapahtua. Elokuvan on muuten ollut vaikea löytää koulusta paikkaansa – paitsi siksi, että sen tekeminen on työlästä, myös erityisesti siksi, että sivistyksen ja ajattelun on katsottu liittyvän kieleen. Elokuva on ollut massojen viihdettä, johon koulun pitää ennemmin ottaa vähän etäisyyttä.

Kun aloin kovempaan ääneen haastaa elokuvakasvatusväkeä, kohtasin myös tiukkaa vastarintaa. Kamerakynätehtävien yhteyttä elokuvaan ei aina hyväksytty. "Eiväthän vessanseinäkirjoituksetkaan ole kirjallisuutta!" Agendani nähtiin jopa vastakkaisena taidekasvatuksen tavoitteille. Yllätyin, koska olin ajatellut elokuvaamisen olevan samanlainen perustaito kuin kielen kirjoittaminen. Elokuva on väline, jota voi käyttää työkaluna moneen asiaan: sekä viihteeseen että taiteeseen – ja oppimiseen.

Opettajat sen sijaan poikkeuksetta innostuivat. Kamerakynä oli juuri sitä, mitä uusi opetussuunnitelma heiltä odotti. Kaiken lisäksi se todella osoittautui hyväksi tavaksi ohjata ja tuottaa ajattelua. Samalla oppilaat oppivat käyttämään elokuvaa oman ajattelunsa ja ilmaisunsa välineenä, mikä on elokuvakasvatuksen tavoitteiden mukaista. Pian kamerakynä alkoikin saada sijaa myös elokuvakasvatuksen kentällä.

Mutta miksi elokuvaa ei sitten aiemmin oivallettu kouluun sopivana ajattelun ja maailman tutkimisen välineenä? Kaikki teoria, johon olen oman työni perustanut, on tunnustettua elokuva-ajattelua jo 1900-luvulta, jopa sen alkuvuosikymmeniltä. Miksi se ei kohdannut koulun tavoitteita aiemmin?

Uskon, että kyse oli ääripäistä.

Sivistyksen puolustajille elokuva on alusta asti ollut viihdettä, yleensä hyödytöntä, enimmäkseen harmitonta, mutta joskus vaarallistakin, sellaista, jolta lapsia pitää vähän suojella. Elokuvateollisuudella on ollut omat syynsä vahvistaa tuota karikatyyriä. Elokuvakasvatuksen vastareaktio tähän on puolestaan ollut korostaa elokuvaa korkeana taiteena – jopa niin pitkälle, että koulun arkisia puitteita on pidetty elokuvan katsomiselle liian vaatimattomina. Elokuvaa pitää mennä katsomaan elokuvateatteriin! Elokuva-analyysin tukimateriaalilla ja oikeaoppisen elokuvan valmistusohjeilla on alleviivattu sitä, että jokainen elokuva on hienosti viritetty koneisto, jossa on sisältöä.

Viihteen ja taiteen välinen jännite lukitsi keskustelun. Elokuva, koulun näkökulmasta, oli siis jotain näiden ääripäiden välisellä janalla. Keskustelu oli eräänlaista köydenvetoa. Se suuntaus elokuvateoriassa, johon perustin oman ajatukseni kamerakynästä, ei kuitenkaan liittynyt viihteeseen eikä taiteeseen. Elokuva on ajattelun ja sen ilmaisemisen väline käyttötarkoituksesta riippumatta, lomavideoissakin. Uskon, että hallitseva kysymys taiteesta ja viihteestä esti kasvatusalan ihmisiä näkemästä välineen muita aspekteja.

(Alkuperäinen kuva Pablo Carlos Budassi CC BY-SA 4.0)

Kun journalisti määrittelee yhteiskunnallisen keskustelun ääripäät, hän valitsee keskustelun kentältä kaksi positiota ja vetää niiden välille janan. Totuus kuvitellaan johonkin näiden ääripäiden välille. Samalla koko muu 360 asteen kenttä, joka vielä äsken oli olemassa, kadotetaan näkyvistä. Kaikki ratkaisut, jotka eivät osu näkökenttään, pakenevat.

Journalismi elää konflikteista, mutta jokainen konfliktin määrittely tekee aina väkivaltaa todellisuudelle. Kun näet jossain mainittavan ääripäät, kuvittele niiden ympärille avoin kenttä, jonka keskeltä nämä kaksi pistettä on harkiten valittu. Se on todellisuus ja jana pisteiden välissä on toimittajan määrittelemä kysymys. Kysymys on kuin se vasara, joka kädessä näkee kaikkialla vain nauloja. Voit vastata siihen – tai määritellä kysymyksen uudestaan.

EDIT: Lue uudet ääripääjournalismin ohjeet aloittelijalla!

Kamerakynätehtävä: Millainen maisema on kuormittava tilanne töissä?

Sain tehtäväkseni järjestää nuorisotyöyksikön tyhy-päivässä toiminnallisen kamerakynätuokion, jossa yhdistyisi ammatillisen minuuden käsitteleminen ja ulkoilu maalaismaisemassa. Ei ollutkaan aivan helppo tehtävä!

Yhtälö ratkesi, kun muistin parin kuukauden takaiset pohdintani omaan työhöni liittyvästä mielenmaisemasta. Olin juuri palannut nuorisotyöhön kahden vuoden kamerakynäretkeltä. Sillä välin kaikki oli muuttunut: Nuorisoasiainkeskusta ei enää ollut, oli kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala. Esimieheni oli vaihtunut ja työhuoneessani istuivat eri ihmiset. Työpisteeni oli muuttanut kahteen kertaan. Melkein kaikki Nuorten Ääni -toimituksen ryhmän nuoret olivat vaihtuneet. Työpuhelimenikin oli uusi. Uutta omaksuttavaa oli paljon ja keskeneräisiä prosesseja useampia.

Huomasin kuvailevani työhönpaluuta toistuvasti ryteiköksi, jonka läpi piti rämpiä. Siltä se tuntui. Kyselin, millaisena maisemana muut kokevat kuormittavan tilanteen työssä tai elämässä. Niitä olikin monenlaisia: rämpimistä suossa, esteitä polulla, tyhjä aavikko tai ulappa, sakea lumisade, pimeys... Tämähän olisi valmis kamerakynätehtävä! Oman minuuden pohtiminen yhdistyy maisemiin.

Tänään Östersundomin leirikeskuksessa jaoin 18 hengen työyhteisömme pareihin. Ensin parin avulla pohdittiin omassa työssä ja muussa elämässä kuormittavia tilanteita. Millaiset olosuhteet minua kuormittavat? Onko niissä aina jotain samaa?

Keskustelun jälkeen lähdettiin ulkoilemaan yksin tai parin kanssa. Tehtävänä oli etsiä maisema, näkymä tai tila, joka olisi metafora tyypilliselle kuormittavalle tilanteelle omassa työssä. Paikasta kuvattaisiin n. 10 sekunnin video, jossa kamera liikkuu tuossa maisemassa niin, että se vastaa omaa kokemusta. Lisäksi kuvattaisiin vastaava video ihanteellisesta, miellyttävästä ja inspiroivasta työn maisemasta.

Kun videot oli kuvattu, palattiin sisälle ja jakauduttiin uusiin kolmen hengen ryhmiin, joissa videot katsottiin kännykän ruudulta. Katsojat tulkitsivat ääneen maiseman ominaisuuksia. Mikä tästä tekee kuormittavan, mikä tuosta ihanteellisen? Mitä eri elementit kuvassa edustavat? Yhdessä pohdittiin työkaluja kuormittavassa tilanteessa selviytymiseen. Miten pääsen vaikeasta maisemasta ihanteelliseen?

Lähin kollegani huomasi ajatuksensa tarkentuneen kuvaustehtävän aikana. Maisema tarjosi virikkeitä ja vaihtoehtoisia muotoja ajatuksille. Kun oman ajatuksensa näki kuvana edessään, sitä oli mahdollista tutkia ja muovata ympäristön tarjonnan avulla. (Kirjoitan kamerakynätyöskentelyssä tapahtuvista ajattelun prosesseista sosiosemiotiikan näkökulmasta kamerakynä-käsikirjassa sivulla 77.)

Tällä kokemuksella suosittelen kokeilemaan ja kehittämään tehtävää edelleen!

Nyt puhuvat nuoret: Media on negatiivinen ja turvaton tila, jossa tärkeät asiat hukkuvat turhiin uutisiin

Haluaisitko elää asuinalueella, jossa ilmapiiri on negatiivinen, olo turvaton ja kadut täynnä turhia tavaroita, roskia ja mainoksia? Tienviitat olisivat vinksallaan, tärkeitä ja merkityksellisiä asioita näkisi harvoin, eikä vastaantulijoihin voisi luottaa. Tällaisessa maailmassa me nimittäin elämme, jos asiaa kysytään helsinkiläisiltä nuorilta.

Elokuussa palasin kahden vuoden tauon jälkeen takaisin vakipestiini Helsingin nuorisotyöhön, Nuorten Ääni -toimituksen ohjaajaksi. Jo kesälomalla minua pohditutti, miten media on muuttunut näiden kahden vuoden aikana. Miten päivittäisin työorientaatiotani?

Vilkuilin samalla vielä kauemmas, vuosiin 2005–2006, jolloin Nuorten Ääni -toimitus perustettiin nuorten omasta aloitteesta. Syynä tuolloin oli tyytymättömyys tapaan, jolla media käsitteli nuoria ja nuorille tärkeitä asioita. Perustettiin toimitus, jonka tarkoituksena oli korjata tämä järjestämällä nuorille mahdollisuus olla mukana piirtämässä median maailmankuvaa. Nuoret neuvottelivat yhteistyön Helsingin Sanomien, Yleisradion sekä Suomen kuvalehden kanssa ja alkoivat tehdä journalismia.

Nyt toimituksen perustamisesta on kulunut yli 10 vuotta ja mediamaisema on sillä välin muuttunut perinpohjaisesti. Median valta-asetelmat ovat järkkyneet ja kansalaisten rooli muuttunut. Mitä nuoret nyt ajattelevat mediasta? Miten nuoret vuonna 2017 muuttaisivat mediaa? Mitä he korjaisivat? Katsoin ajankohtaiseksi päivittää käsitykseni nuorten mediasuhteesta.

Sovin vierailun kuuteen helsinkiläiseen kouluun kysyäkseni näitä kysymyksiä suoraan nuorilta itseltään. Keskusteluihin osallistui hieman yli 200 nuorta peruskoulusta ja lukiosta. Lopuksi kysyin jokaiselta oppilaalta erikseen, miten hän muuttaisi mediaa – jos voisi. Jätin tarkoituksella auki "median" määritelmän ja rajauksen, jotta ohjaisin keskustelua aluksi mahdollisimman vähän, ja nuoret voisivat määritellä median omasta kokemuksestaan käsin.

Nuorten Ääni -toimituksen perustamiskokous syyskuussa 2006

Vastaukset olivat hätkähdyttäviä

Nuorten laatima mediatilan korjauslista on pitkä. Nuoria eivät vaivaa tylsät uutiset, liian pitkät tai vaikeat tekstit, huono akunkesto ja rock-ohjelmien puute – vaan median negatiivisuus, turvattomuus, epäluotettavuus, vääristyneet kauneusihanteet, harhaanjohtavat otsikot, vihapuhe ja kiusaaminen sekä merkityksellisten asioiden hautautuminen yhdentekeviin roskauutisiin.

Olen työskennellyt median, nuorten ja mediakasvatuksen parissa jollain tavalla kohta kaksikymmentä vuotta. Silti yllätyin monta kertaa. Erityisesti minua hätkähdytti se, kuinka kokonaisvaltaisesti nuoret median kokevat. Vastausten kuvailemaa mediaa onkin syytä tarkastella tilana, jossa nuoret elävät. Se on elinympäristö samalla tavalla kuin asuinalue, kaupungin keskusta tai kauppakeskus. Mediatila on monimutkainen yhdistelmä julkista, kaupallista, yksityistä ja yhteisöllistä toimintaa, kokonaisvaltainen kokemus yhteiskunnasta. Kirjoita ylös: kokemus yhteiskunnasta.

Kun jäsensin 199 vastauksen listan toistuviin aiheisiin, esille nousi viisi pääteemaa. Esittelen ne tässä esimerkein ja johtopäätöksin.

Median arvot ja vallankäyttö (55)

”Lisää rehellisyyttä ja aitoutta.”

”Harhakuvat esim. siitä, millainen sun pitää olla, että yhteiskunta hyväksyy sut (mm. laiha, kaunis, komee, kiinnostunut tietyistä asioista).”

”Lisää mielipiteitä eri näkökulmista ja uusia näkökulmia uutisoituihin asioihin.”

”Toimittajien näyttämä maailmankuva voisi olla monipuolisempi, eli toimittajilla pitäisi olla erilaisia henkilökohtaisia taustoja.”

Vastauksissa korostuu kokemus siitä, että media kuvaa maailmaa valikoivasti, jopa tarkoitushakuisesti. Media tuntuu avartamisen sijaan pyrkivän kaventamaan nuorten maailmaa. Kritiikki median kauneusihanteita kohtaan ei ole uutta, mutta some-aikakaudella siinä on uusi sävy – koska nuoret joutuvat itse osallistumaan ihanteiden tuottamiseen aiempaa aktiivisemmin. Median vallankäytön näin herkkä tunnistaminen on hyvä lähtökohta nykyaikaiselle mediakasvatukselle. Se kutsuu tarttumaan nuorten epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen. Mitä työkaluja annamme siihen?

Turhat ja tärkeät uutiset (40)

"Mediaan pitäisi voida luottaa: että ’oikeat’ ja tärkeät uutiset saisivat enemmän tilaa ja että kaikkeen siihen voisi oikeasti luottaa.”

”Vähentäisin ei tärkeiden uutisten määrää.”

”Vähemmän turhia roskauutisia.”

"Tarpeettomien uutisten paisuttelu." 

"Tykkäykset/seuraajat eivät olisi tärkeimpiä tai ainoita asioita, joilla on väliä.” 

”Klikkiotsikot ärsyttää.”

Hätkähdyttävintä minulle oli vastaajien kokemus merkityksellisyyden katoamisesta. Minua ei työni ansiosta ole koskaan vaivannut ennakkoluulo, jonka mukaan yhteiskunnalliset asiat eivät nuoria kiinnostaisi, mutta yllätyin silti siitä, kuinka vahvasti vastaajat kokivat tärkeiden uutisten sekoittuvan höpöhöpöön. Nuorten mediamaisema tulvii yhdentekevyyksiä, liioittelua, toistoa sekä klikkien, tykkäysten ja seuraajien kalastelua. Tämä huoli on varsinkin valtamediassa otettava vakavasti. Sosiaalisen median mekanismit eivät saa johtaa toimitustyötä – sehän kielletään jo journalistin ohjeissa.

Negatiivisuus, vihapuhe, kiusaaminen (38)

”Mediassa muuttaisin negatiivisuuteen keskittymisen ja antaisin tilaa positiivisuudelle.”

”Yleinen liika negatiivisuus. Pelkästään negatiivisia uutisia ja esim. kommentteja somessa.”

”Mediasta kannustavampi ja positiivisempi."

”I would like to change the fact that a certain action can bring hate to an entire race.”

”Kitkisin kaiken kiusaamisen pois.”

Vastausten perusteella näyttää siltä, että nuorten mediamaisemassa uutisten sisällön negatiivisuus sekoittuu sävyltään negatiiviseen keskusteluun ja ilmapiiriin. Vaikka objektiivinen journalismi ja toisaalta henkilöön tai ihmisryhmään kohdistuvat hyökkäykset syntyvätkin aivan eri mekanismeilla, yhdistyvät ne mediassa yhtenäiseksi kokemukseksi negatiivisesta tilasta.

Journalistisesta näkökulmasta on aivan perusteltua, jopa väistämätöntä, että suuri osa uutisista kertoo ikävistä asioista. Turvallisessa maailmassa onnettomuus on uutinen. Mutta – kun uutisten ympärillä velloo kielteisen keskustelun suo, ikävät uutiset saavat vaarallista voimaa. Sosiaalisessa mediassa uutiset eivät toimi keskustelusta irrallaan, vaan keskustelua käydään niissä ja niiden avulla. Uutisen jakaminen ja tykkääminen on puheenvuoro (kuten uutisen julkaiseminen on toki aina ollut). Uutisista tulee keskustelun poltto- ja todistusainetta, silloinkin, ja varsinkin silloin, kun uutiset ovat keksittyjä.

Nuoria voidaan opettaa erottelemaan journalismi kansalaiskeskustelusta, valeuutinen oikeasta ja hyvä pahasta, mutta enemmän he nähdäkseni tarvitsevat työkaluja ja kannustusta maailman muuttamiseen. Negatiivisen toiminnan vastavoimaksi ei riitä viileä analyyttisyys. Nuoret, kuten aikuisetkin, tarvitsevat kokemuksen kansalaisuudesta, johon kuuluu mahdollisuus muuttaa ja kehittää omaa elinympäristöään – esimerkiksi positiivisemmaksi ja kannustavammaksi.

Luotettavuus ja journalismin laatu (26)

”Enemmän laajoja artikkeleita, joiden taustalla tutkimustyötä, vähemmän klikkiotsikoita.”

”Asioista ei valehdeltaisi tai väärennetä niitä.”

”Huhuja, jotka vaikuttavat ihmisen mielipiteisiin. Bad impression.”

”Ei huijausta uutisissa eikä yksittäisten henkilöiden toimesta.”

”Selvemmin ja suoremmin esiin, miten k.o. asia liittyy/voi liittyä ’perusihmisen’ elämään.”

Mediakasvatuksen agendaan on kuulunut mediakriittisyyden opettaminen. Jäljet näkyvät. Kansalaiskeskustelussa mitä tahansa omaa maailmankuvaa uhmaavaa uutista voidaan tarvittaessa epäillä valeuutiseksi. Nuoretkin näyttäisivät epäilevän kaikkea. Kun mediaa tarkastellaan elinympäristönä, tämä "kriittisyys" saa epämiellyttävän sävyn. Haluaisitko elää (tai elätkö) maailmassa, jossa kaikkea ja kaikkia pitää epäillä?

Terve kriittisyys ei ole ehdotonta epäilyä, vaan asioiden monimutkaisuuden näkemistä. Asiat, joita maailmassa kohtaamme, eivät ole vain sitä, miltä ne näyttävät. Ne eivät ole vain todempia tai valheellisempia, vaan ne ovat monia asioita yhtä aikaa – ne liittyvät moniin asioihin ja niillä on monia merkityksiä. Mediakriittisyyteen toivoisin opetettavan kehittyneempiä ajattelun taitoja kuin Aleksanteri Suurella oli Gordionin solmun äärellä. Asioita voi erotella monella tavalla. Muuten syömme vain rakettispagettia.

Yksityisyys, turvallisuus ja medialukutaito (26)

”Tekisin mediasta turvallisemman kaikille.”

”Informaatiomarkkinat vähemmälle (tää on kyl vaikee, en osaa sanoa miten).”

”Lisää yksityisyyttä. Vähemmän profiloitua mainontaa.”

”Anonyymiin postailuun perustuvat sivut pois.”

”Netin pitää aina pysyä vapaana paikkana, jossa kaikki voivat perustaa omat sivustot ja ilmaista omia mielipiteitään ilman pelkoa olla vakoilun kohteena sen takia.”

Kaikki edelliset huolenaiheet leikkaavat tässä viimeisessä kategoriassa, jossa mediatila hahmottuu osana kansalaisyhteiskuntaa. Monet nuorista toivovat median pitävän huolta kansalaisten oikeuksista, turvallisuudesta ja yksityisyydestä. Uskon itse, että juuri tässä ollaan median korjauslistan ytimessä.

Internetistä on puhuttu mediatilaa demokratisoivana voimana: verkossa jokainen voi julkaista ja keskustella ohi portinvartijoiden. Tässä merkityksessä demokratisoitumista on kiistämättä tapahtunut, mutta se ei riitä. Jotta nuoret voisivat edetä laatimallaan korjauslistalla, tarvitaan tueksi vahvempia kansalaisuuden rakenteita.

Tällä hetkellä median tila kansalaisuuden näkökulmasta muistuttaa enemmän anarkokapitalismia, jossa kaikki on mahdollista – jos siihen pystyy ja on varaa. Demokraattinen media taas koettaisiin tilana, jota me kaikki voimme muuttaa paremmaksi – ja jonka muuttamiseen meillä kaikilla on tarvittavia taitoja.

Me nuorisotyössä ja koulussa voimme tehdä paljon vahvistaaksemme kokemusta kansalaisuudesta mediassa. Hyvä alku on kysyä:

Miten sinä muuttaisit mediaa?

Kuvausharjoitus: Videoita utopiasta

Kokeilin nuorten kanssa uutta kuvausharjoitusta, jossa tulkitaan ympäristöä ideologisen linssin läpi.

Tehtävänä on kuvata lyhyt elokuva, jossa esitetään jonkin valitun puolueen ihanneyhteiskunta – dokumentaarisesti ympäristöä havainnoiden ja valikoiden. Harjoituksen tarkoituksena on oppia katsomaan ympäristöä analyyttisemmin ja kuvaamaan omaa ajattelua tietoisemmin. Parhaassa tapauksessa oivalletaan jotain siitä, miten elokuva toimii ajattelun ja ajattelun ilmaisemisen välineenä!

Harjoitus voidaan tehdä hyvin nopeasti. Tarkoituksena ei ole tuottaa viimeisteltyjä teoksia, vaan harjoitella kuvaamisen ja elokuvallisen ajattelun taitoa leikillisellä tavalla. Nuorisotyön lisäksi tehtävä sopii luonnollisesti hyvin myös yhteiskuntaopin, filosofian ja elämänkatsomustiedon opetukseen.

Olen kokeillut tehtävää kerran Nuorten Ääni -toimituksen 13–19-vuotiaiden nuorten kanssa. Tämän kokemuksen perusteella antaisin ohjeet seuraavalla kerralla näin:

Alustus 10 min (tai enemmän)

1. Pohditaan yhdessä, mitä elokuva on. Yleensä keskustelussa ehdotetaan tarinoiden kertomista, tarinoita kuvina, liikkuvia kuvia, tunteita...

2. Tarjotaan osallistujille uusi näkökulma: Kuten kieli myös elokuva on väline, jolla esitetään ajatuksia! Fiktio- ja dokumenttielokuvien ohjaajat, tv-toimittajat ja tubettajat käyttävät todellisuutta materiaalina, josta he kameran avulla tuottavat kuvia omista ajatuksistaan. 

Näinhän teemme silloinkin, kun yritämme ottaa mielikuvamme mukaista selfietä sosiaaliseen mediaan!

Apuna voi käyttää näitä dioja tai Kaikki kuvaa EDU -opetusvideoita elokuvan perusasioista. 

Kuvaustehtävä 30–45 min

Jakaudutaan 2–3 hengen ryhmiin. Jokainen puolue saa paperilla tehtävän ohjeet sekä lyhyet kuvaukset suomalaisista puolueista ja niiden edustamista arvoista.

• Valitkaa jokin puolue, mutta älkää kertoko sitä muille.
• Kuvatkaa minuutin mittainen video, jossa kotikaupunkimme näyttää valitsemanne puolueen utopialta eli ihanneyhteiskunnalta. Miltä kaupunki näyttäisi, jos tämä puolue saisi päättää?
• Video koostetaan pelkästään dokumentaarisista otoksista lähiympäristöstä. Mitään ei järjestetä, lavasteta tai näytellä. Videossa ei ole selostusta.
• Otokset kuvataan kameralla peräkkäin ja esitetään kuvausjärjestyksessä. (Jos käytössä on enemmän aikaa, videot voidaan editoida tarkemmin. Harjoittelun kannalta kameraleikkaaminen on hyödyllistä, koska se vaatii täsmällisempää työskentelyä.)

Katselutehtävä

Katsotaan ryhmien utopiaelokuvat ja pohditaan yhdessä:

• Minkä puolueen ihanneyhteiskuntaa video esittää?
• Millaisista kuvavalinnoista videon utopia syntyy?

Minkä puolueen utopiaa tässä kuvataan? Millaisista kuvavalinnoista se syntyy?

Reaktiossa terrorismiin on kysymys yhteiskunnan tunnetaidoista

Ajankohtainen ohje "Ei pidä antaa pelolle valtaa" on saanut kritiikkiäkin osakseen. Esimerkiksi Tuomas Enbuske kirjoittaa Apu-kolumnissaan, että on järjetöntä pyytää ihmistä olemaan pelkäämättä. Onhan ihminen suorastaan pelkäämiskone. Monissa kommenteissa pelkoa on pidetty terveenä reaktiona. Ja sitähän se on. Ohjeessa onkin kysymys enemmän vallasta kuin pelosta.

Kun "ei pidä antaa pelolle valtaa"-ohjetta lukee kirjaimellisesti, käy nopeasti ilmi, että kyse on tunnetaidoista, niistä, joita opetellaan jo pienten lasten kanssa. Tunteita tulee ja menee, mutta niiden tunnistamista ja vaikutusta omaan toimintaan voi säädellä. Ei tarvitse tehdä sitä, miltä tuntuu. Tunne on toinen juttu ja tahto on toinen. Ihminen voi tunteistaan riippumatta päättää toimia niin kuin päämääriensä kannalta katsoo hyväksi. Se on taito, jota voi opetella ja jonka voi oppia.

Tunne on saanut vallan silloin, kun se käyttää ihmisen tahtoa suoraan kulkematta toiminnanohjauksen kautta.

Yhteiskunnalla ei ole tunteita, mutta yhteiskunnassa on tunnelmia. Nekin ovat tahdottomia, yhteiskunnan ruumiissa ilmeneviä, usein tiedostamattomia reaktioita tapahtumiin – ja niilläkin on taipumus ohjata yhteiskunnan tahtoa. Mutta tunnelmataitoinen yhteiskunta osaa tunnistaa tunnelmansa, säädellä niitä ja erottaa ne tahdostaan. Silloin valta tavoitella hyvinä pidettyjä päämääriä hyviksi katsotuilla keinoilla on yhteiskunnan harkinnalla – ei esimerkiksi pelolla.

Gnōthi seauton, sanoi kreikkalainen.

Tavoitteeni mediakasvattajana: Jokaisen pitäisi olla manipuloija!

Muistatko, missä olit, kun Suomi voitti ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden? Seurasitko Barak Obaman ensimmäisiä virkaanastujaisia? Muistatko kuvat vuoden 2004 Tapaninpäivän tsunamista? Oletko yksi niistä 2,5 miljoonasta suomalaisesta, jotka vuosittain katsovat Linnan juhlia televisiosta?

Median ansiosta voimme nähdä asioita, jotka tapahtuvat muualla, toisessa paikassa ja ajassa. Elämme globaalissa maailmassa, jonka suurelta osin olemme itse nähneet vain mediassa. Voi hyvin sanoa, että media – joka päivä – laajentaa kuvaamme todellisuudesta. Samalla media tunkeutuu syvälle mieleemme ja pyrkii määrittelemään myös sitä, miten itse havaitsemme.

Tarkastelen seuraavassa simulaatiokulttuurin kysymyksiä Mauri Ylä-Kotolan tutkimuksen avulla. Kirjoitus on uudesta kamerakynän pedagogiikan käsikirjasta, joka julkaistiin ilmaisena pdf-kirjana 1.8.2017.

Sinun mielikuvasi eivät ole sinun

Ranskalainen filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Jean Baudrillard (1929–2007) kehitti ajatuksen simulaatiosta. Audiovisuaalisessa kulttuurissa mediavälineet ovat luoneet todellisuuteen tason, jossa kuvalliset esitykset korvaavat suoran havainnon. Meidän ja havaintomme kohteen välissä on väline. Simulaatiossa kuvat eivät enää niinkään representoi kohteitaan vaan ovat tulleet niiden tilalle. Kuvista on tullut todellisuus. Maailma näyttäytyy meille simulaatiossa, joka erehdyttävästi muistuttaa alkuperäistä – vaikka onkin ihmisen ajattelun tuote. Kun havaitsemme, näemme valmiiksi tehtyjä havaintoja.

Tarkastele kuvia, joita sinulle tulee mieleen seuraavista sanoista: Vapaudenpatsas, Eiffel-torni, Colosseum, Kolin kansallismaisema, eduskuntatalo, Sauli Niinistö, Cheek, pakolainen, mies, nainen.

Mielesi täyttyi äsken kuvista, jotka ovat muiden tuottamia. Et ole ehkä koskaan käynyt New Yorkissa, Pariisissa tai Kolilla, mutta tiedät, miltä niiden maailmankuulut nähtävyydet näyttävät. Olet omaksunut median tuottamat kuvat sellaisinaan, vaikka ne eivät ole sinun omia havaintojasi. Miehiä ja naisia olet toki nähnyt itsekin, mutta yhtä paljon olet nähnyt median esityksiä miehistä ja naisista. Teitkö äsken eron mielikuviesi materiaalin erilaisille lähteille? Sinun mielikuvasi eivät usein ole sinun mielikuviasi.

Kun kuvaaja asettaa kameran, hän samalla asemoi katsojan: tätä katsot, tältä etäisyydeltä, tästä kulmasta. Kameran linssistä tulee katsojan silmä. Varsinkin näytelmäelokuvan äärellä samaistumme herkästi tuohon kameran katseeseen. Elokuva houkuttelee meidät sisäänsä niin, että otamme kameran tekemät havainnot vastaan ominamme. Tiedämme toki, että elokuvan tapahtumat ovat lavastettuja, mutta taitavan kamerakerronnan ansiosta meistä tuntuu, kuin katsoisimme niitä itse – elokuvantekijä vain liikuttaa meitä tapahtumiensa ympärillä. Elokuvan tapa rajata ja leikata muistuttaa niin paljon omaa tapaamme havaita, ettei kameran ja katsojan katseelle synny eroa. Juuri tätä elokuvan illuusion syntymistä ja särkymättömyyttä pidetään usein hyvän elokuvan kriteerinä. Siksi elokuvaa katsoessa meistä ei yleensä tunnu, että katsoisimme sarjaa kuvia, joista jokainen on huolellisesti muotoiltu tekijänsä ajatus.

Simulaatio muovaa ajatteluamme

Jotta elokuva synnyttäisi illuusion todellisuudesta, kuvassa ja kerronnassa pyritään realistisuuteen. Valtavirtaelokuvassa tämä koodi on hyvin tarkka, suorastaan teollinen. Jokaisella elokuvagenrellä on omat konventionsa, joille elokuvan pitää olla uskollinen, jotta katsoja pitäisi esitystapaa normaalina. Konventiot säätelevät sekä sitä, miten kuvia rajataan ja leikataan, että sitä, millaisina ihmiset ja maailma esitetään. Kauhuelokuvan realismi on erilaista kuin romanttisessa draamassa. Vanhan mustavalkoisen kauden suomalaisen elokuvan realismi on erilaista kuin se oli 90-luvulla tai nyt 2010-luvulla. Se, mikä yhdellä aikakaudella näytti uskottavalta, vaatii nyt katsojalta pientä pinnistelyä. Keinoja, jotka kavaltavat kuvan representaatioluonteen ja keinotekoisuuden, pidetään valtavirtaelokuvassa usein sopimattomana kikkailuna, koska ne särkevät elokuvan taian. Sen, joka haluaa liittyä elokuvan tuotantokoneistoon, on noudatettava vallitsevia konventioita.

Elokuva on tiivistettyä, tuotettua ja järjestettyä todellisuutta. Se sisältää tavoittamattoman paljon tekijänsä valintoja siitä, miten esitetyt asiat asemoidaan suhteessa toisiinsa. Sisältöä järjestetään sekä rinnakkain kuvien sisällä että peräkkäin ajassa. Näin syntyy audiovisuaalisten suhteiden verkosto, joka yhdessä katsojan mielen kanssa tuottaa merkityksiä. Ylä-Kotola esittää tutkimuksessaan, että usein toistetut kuvien väliset suhteet vakiintuvat mielessämme merkityksiksi, asioiden välisiksi yhteyksiksi. Kun näemme yhden asian, assosioimme sen toiseen, koska mielemme on siihen tottunut. Näin media tuottaa jaettuja käsityksiä esimerkiksi suomalaisuudesta, sukupuolista tai kaupallisista tuotteista.

Ei ole sattumaa, että automainoksissa auto sinnikkäästi sijoitetaan ruuhkattomille kaupunkiteille, koskemattomaan luontoon ja yhä useammin jopa jäätiköille. Juuri näille ympäristöille autoja on tavattu pitää uhkana. Yhtä lailla tarkoituksenmukaista on se, että mainoksissa valmisruokaa syödään usein juuri perheen kanssa. Tarjoamalla katsojan mielelle toistuvia keinotekoisia assosiaatioita mainostaja voi vastustaa kulttuurissa eläviä epäedullisia merkityksiä – ja tuottaa tilalle uusia, tarkoituksenmukaisempia skeemoja.

Myös nykyaikaisten luontodokumenttien kerrontaa määrittävä ideologia on tunnistettavissa. Esimerkiksi käy hyvin nykyaikaisista nykyaikaisin, BBC:n tuottama Planeettamme Maa. Sekä sarjan kuvallinen että sanallinen kerronta toistavat määrätietoisesti tarinaa, jossa eläimet pyrkivät selviämään luonnon vihamielisessä ympäristössä kilpaillen olemassaolostaan toisiaan vastaan. Luontodokumenttien luonto on raaka ja mielivaltainen. Elämä on taistelua, jossa vain onnekkaimmat, sinnikkäimmät ja kyvykkäimmät selviävät – omin avuin. Tieteellisesti olisi kuitenkin vähintään yhtä perusteltua esittää luonto monimutkaisena tasapainoisena ekosysteeminä, jossa jokaisella eliölajilla on oma roolinsa, jota ilman muut eliöt eivät pärjää. Näistä ja muista mahdollisista ideologisista näkökulmista ohjelmat tekijät ovat valinneet omansa. Ovatko vaikuttimet poliittiset? Sopiihan kilpailun tarina hyvin yhteen vallitsevan yhteiskuntajärjestelmämme kanssa. Vai olisiko niin, että armottomasta kilpailusta vain syntyy kiinnostavampia tarinoita kuin eläimien välisistä monimutkaisista riippuvuussuhteista? Kun tehdään maailman kaikkien aikojen kallein luontodokumenttisarja, sen on viihdytettävä yleisöään.

Arkisessa mediaympäristössämme myös journalismi käyttää samaa valtaa. Jokainen uutis- ja ajankohtaisjuttu sisältää lukemattomia tietoisesti ja tiedostamatta tehtyjä valintoja, jotka muovaavat käsitystämme maailmasta.

Jokaisen pitäisi olla manipuloija

Koska elokuva taiteen, viihteen ja journalismin mediumina on kallis, on sen tavoitettava riittävän suuria yleisöjä kustannustensa kattamiseen. Jotta elokuva puhuttelisi tuota suurta yleisöään, on sekä elokuvan että yleisön käsitys todellisuudesta ja sen esittämisen konventioista oltava mahdollisimman yhdenmukainen. Samalla jokainen koodia noudattava elokuva vahvistaa yleisönsä odotuksia. Tämä automaatti tuottaa jaettuja käsityksiä todellisuudesta, normaalista, epänormaalista ja niiden esittämisestä.

Audiovisuaalinen simulaatio muokkaa ja jäsentää mielen skeemoja kuten kielikin ja siten määrittelee ajatteluamme myös silloin, kun simulaatio ei ole läsnä. Kun haluamme itse esittää ajatuksiamme todellisuudesta kuvaamalla, meidän on valittava, noudatammeko jaettua koodia vai rikommeko sitä tarvittaessa silloin, kun se ei vastaa omaa ajatteluamme. Jos kommunikoinnissa ei noudata yhteisiä sääntöjä, on kommunikointi vaikeaa, ja esittäjä asettuu anarkistiseen positioon.

Elokuvaohjaaja Jean-Luc Godardin näkemyksen mukaan elokuva on aina propagandaa. Ihmisten ei pitäisi jakautua manipuloijiin ja manipuloitaviin, vaan jokaisen tulisi olla manipuloija. Jokaisen tulisi olla kykenevä tunnistamaan kätkettyjä vaikuttamisen mekanismeja ja käyttämään niitä itse. Godard on esittänyt, että yhteiskunnalle olisi hyväksi, jos jokainen kansalainen työskentelisi oman ammattinsa lisäksi audiovisuaalisten laitteiden parissa. Tutkija Ylä-Kotolan mielestä maailman medioituessa kommunikoinnin välineellisiä, asenteellisia ja näkökulmallisia ennakkoehtoja tulisi yhä useammin tehdä näkyväksi poikkeamalla niistä. Näkyväksi pitäisi saattaa myös tuotantokoneisto, joka mediassa pyrkii olemaan piilossa. Näin representaatioiden luonnollistaminen purettaisiin.

Audiovisuaalisessa kulttuurissa media tapahtuu yhteiskunnassa ja yhteiskunta mediassa. Demokratian näkökulmasta pidän itse ehdottoman tärkeänä, että median valta yhteiskunnassa jaetaan mahdollisimman tasa-arvoisesti eri ikäisten, erilaisia taustoja edustavien kansalaisten kesken. Jokaisella pitää olla taidot ja mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä ja miten media esittää – ja miten mediaesitykset vaikuttavat kuvaamme maailmasta.

Yksi helposti koulutyöhön integroituva tapa opetella näitä kansalaistaitoja on kamerakynätyöskentely. Sen pedagogiikasta voit lukea lisää täältä.

Kamerakynän pedagogiikka: opettajan käsikirja on valmis, julkaistu ja ilmainen!

Hei opettajat!

Vietin kanssanne kaksi hauskaa ja opettavaista vuotta. Toin teille kehittelemiäni ajatuksia videokameran käyttämisestä opetuksessa uudenlaisella tavalla – ja sain itse takaisin paljon enemmän. Kiitos! Nyt on aika palata takaisin vakipaikalleni nuorisotyön pariin Nuorten Ääni -toimituksen tuottajaksi. Sitäkin kannattaa seurata.

Kevään ja kesän aikana olen kirjoittanut näiden kahden vuoden aikana syntyneet ajatukset ylös Suomen tietokirjailijoiden tuella. Siitä syntyi 124-sivuinen opus Kamerakynän pedagogiikka, opettajan käsikirja, joka on nyt ilmaiseksi luettavissa pdf-julkaisuna. Paperipainosta ei ole tulossa, mutta kaikenlainen levittäminen ja tulostaminen ei-kaupallisessa tarkoituksessa on sallittua ja toivottavaa!

Lisäksi kuvasin teille pienen kiitoskirjeen. Se on alla.

Maksuttoman verkkojulkaisun voi ladata ja tulostaa osoitteesta: www.kamerakyna.fi/kamerakyna.html.

Tiedote medialle

VAROKAA ELÄMÄÄ – äänetöntä musiikkia kolmelle kuvaruudulle

Vuonna 2014 toteutimme Martti Anttilan kanssa maailmanhistorian ehkä ensimmäisen äänettömän musiikkielokuvan Pianotrio nro 1. Projektin tarkoituksena oli tutkia, miten musiikki välittyy ilman ääntä kuvasta, joka seuraa soittajia. Se onnistui hyvin. Musiikki todella tuntuu, vaikka ääntä ei ole. Eräs kokenut tv-kuvaaja jopa kertoi tunnistavansa kuvasta säveltäjä Dmitri Šostakovitšin maneereja.

Elokuvaa tehdessäni pohdin, että mukana voisi olla myös sellaisia kuvia, joissa soittamista ei näy, mutta musiikki tuntuu silti jatkuvan. Liikettä, värejä ja valoja, jotka jollain tavalla soivat samaa sävellystä. Näin mielessäni kuvia mm. tuulesta, merestä ja terävästä auringonvalosta. Sellaisia kuvia elokuvaan ei kuitenkaan tullut. Kokeillessani olen konservatiivisimmillani.

Viime talvena, pari vuotta myöhemmin, ajatus palasi taas kummittelemaan mieleeni. Pyörittelin ideaa ystäväni Leenan kanssa ja päätin kokeilla kuvata uuden äänettömän musiikkielokuvan, jossa tällä kertaa ei olisi soittamista ollenkaan! Aloin kerätä ympäristöstäni ääniä – siis kuvia asioista, jotka pitävät tunnistettavaa ääntä, jopa soivat. Asettelin niitä kolmeen rinnakkaiseen kuvaruutuun. Näin saisin soimaan samanaikaisia ääniä. Huomasin pian myös, että kuvan sijoittaminen tähän ruudukkoon toisinaan vaikuttaa äänen korkeuteen ja sijaintiin kuvitteellisessa kuulokuvassa.

Muutaman pienen sormiharjoituksen jälkeen aloin jo nähdä ääniä mielessäni ja lähdin etsimään niitä kameran kanssa maailmasta. Joitain ääniä rakentelin kameran eteen kotona. Kesän aikana yksittäiset sävelet järjestäytyivät kokonaiseksi kappaleeksi. Elokuvantekemisenä tämä oli uudenlainen kokemus. Olen jo vuosia etsinyt metodia, jossa elokuvaa voisi rakennella pala palalta itsekseen. Tämä oli juuri sitä.

Tämä ensimmäinen biisini ei välttämättä aivan pärjää Šostakovitšille, mutta saattaa silti olla ainutlaatuinen! Ainakin se jonkin verran venyttelee musiikin ja elokuvan ääriviivoja uudella tavalla. Suosittelen katsomista mahdollisimman äänettömässä ja muutenkin häiriöttömässä tilassa, vastaanottavaisessa mielentilassa (kuten 4-vuotias tyttäreni Etna, joka oli elokuvan ensimmäinen katsoja) ja tietysti koko ruudun kuvakoossa.

Varokaa elämää (äänetöntä musiikkia kolmelle kuvaruudulle #6)
Kesto: 8 min 16 s
Sävel ja sanat: Ismo Kiesiläinen



Tiedoston voi ladata tästä. (1080p H264, 888 Mt)

Edellä mainitut "sormiharjoitukset" löytyvät tästä soittolistasta.

Kotimainen elokuvanäyte montaasin käsittelemiseen äidinkielen ja kuvataiteen opetuksessa

Montaasi on yksi elokuvakerronnan vanhimmista ja väärinymmärretyimmistä keinoista. Sitä on ollut hieman hankalaa käsitellä elokuvakasvatuksessa. Usein on jouduttu palaamaan sadan vuoden taakse ja katsomaan esimerkki jostain Sergei Eisensteinin elokuvasta, yleensä Lakosta.

Nyt minulla on teille, hyvät opettajat, tarjolla paitsi erinomainen myös ajankohtainen ja kotimainen esimerkki hienovaraisesta ja älykkäästä montaasin käytöstä – tekijän luvalla Jouni Hiltusen luontoelokuvasta Matka merelle (2017)! Mutta sitä ennen lyhyt johdanto.

Yleisesti montaasi tarkoittaa elokuvan leikkaamista ja koostamista yleensä. Tutumpi merkitys sanalle on valtavirtaelokuvan jakso, jossa pidempi tapahtumien kulku on koostettu lyhyeksi erillisten otosten sarjaksi – yleensä musiikin säestyksellä. Rockyn harjoittelujakso on yksi tunnetuimmista.

Kolmanneksi – ja tässä – montaasilla tarkoitetaan 1900-luvun alun neuvosto-ohjaajien Sergei Eisensteinin, Lev Kulosovin ja Vsevolod Pudovkinin kehittämää teoriaa siitä, miten toisiinsa liitetyt otokset synnyttävät yhdessä merkityksiä. Elokuvaopetuksessa ja -kasvatuksessa montaasi on usein esitelty retorisena, karkeana, joskus hieman koomisenakin jäänteenä propagandaelokuvista. Ehkä juuri tämä skeema on estänyt huomaamasta montaasia kaikkialla muualla: uutisissa, mainoksissa, lomavideoissa, vlogeissa ja luontodokumenteissa. Montaasi on ilmiönä (lähes) väistämätön, mutta yleensä varsin huomaamaton ja tarkoitukseton.

Montaasi ei ole vaikea asia. Peräkkäisten otosten yhteistyö on itse asiassa varsin yksinkertaista.
Ensimmäinen otos vaikuttaa siihen, missä katsojan ajatukset liikkuvat, kun kuvan sisältö leikkauskohdassa vaihtuu. Seuraava otos nähdään edeltävän otoksen määrittelemässä valossa. Kun ajattelen talvea, porkkanasta tulee mieleen lumiukko. Kirjoitan montaasin vaikutusmekanismista tarkemmin tässä.


Esimerkki nykyaikaisesta montaasista

Jouni Hiltusen luontoelokuvassa Matka merelle on havainnollinen montaasijakso. Pyysin ohjaajalta, että saisimme sen elokuvakasvatuskäyttöön. Ja hän järjesti asian! Elokuvanäyte löytyy Vimeosta (salasana: Matkalla).

Suosittelen katsomaan klipin itse ennen kuin luet seuraavaa analyysini siitä.

Suomenlahden koskemattoman luonnon tarkkailusta siirrytään kaupungin rannoille. Otosten sarja rakentaa hienovaraisesti askel kerrallaan valmista ajatusten maaperää meribiologin esittelylle.

1:21 Joutsen raivaa kaisloja rantavedessä. Tässä syntyy mielleyhtymiä siivoamiseen, vaikka ihminen toimineen ei olekaan vielä astunut kuvaan. Kuvassa särkyy myös joutseneen liittyvä estetiikka ja idyllinen kuvasto. Myyttinen valkoinen lintu joutuu tekemään varsinaista paskaduunia. Taustalla kaislikossa vilahtaa roskakin.
1:30 Maisema muuttuu. Mukaan tulee ihmisen rakentama tie, auto, kaislikkoon ajelehtinut oluttölkki, oksaan takertunut muovinriekale. Mukaan liittyy variksen ääni. Siihen liittyy mielleyhtymiä paitsi kaupunkiin, myös kaatopaikkoihin ja roskiksiin. Nämä otokset saavat voimaa siitä, että katsojan ajatukset vielä aivan hetki sitten olivat idyllisessä, lähes koskemattomassa saaristoluonnossa.
1:42 Voimalaitoksen piippu on kuvista retorisin. Mukana ei enää ole luontoa, vain sen uhka. Kuva vie ajatukset kaupunkien rannoilta koko systeemiä koskevaan uhkaan.
1:45 Tämän jälkeen alusta on rakennettu ja meribiologi tehtävineen voidaan esitellä. Tätä työtä on helppo pitää tärkeänä. Montaasin käyttö ei ole ollut päällekäyvää eikä katsoja välttämättä kiinnitä keinoon huomiota. Silti hänen ajatuksiaan on ohjailtu kuva kuvalta oikeaan suuntaan.


Ehdotus elokuvanäytteen käsittelemiseen oppilaiden kanssa:

1. Katsokaa ensin kokonaan tai kohdasta 7:15 alkaen leikkaamista käsittelevä teoriaelokuva Kaikki kuvaa EDU -oppimateriaaleista: http://kaikkikuvaa.fi/edu/elokuvan-kolme-perusasiaa-polku/perusasia-nro-3-leikkaus-luo-merkityksia/

2. Katsokaa tämän jälkeen Matka merelle -elokuvanäyte. Tehtävänä on pohtia ensin katsoessa yksin, sitten parin tai pienen ryhmän kanssa, miten tässä esimerkissä käytetään montaasia katsojan ajatusten ohjaamiseen. Yhdessä keskustellessa voidaan kelailla esimerkkiä kuva kuvalta.

3. Tehkää Kaikki kuvaa EDU -sivulla esitelty montaasiharjoitus! Tehtävässä opitaan montaasiajattelua kuvaamalla otoksia, joita yhdistää näkymätön konjunktio.

Planeettamme Maan ideologia on valinta

Luonnon voi esittää monella tavalla. Luontodokumentin viidakko voi olla monimutkainen järjestelmä, jossa jokaisella eliölajilla on tehtävänsä, roolinsa, jota ilman muut eliöt eivät pärjää. Siis ekosysteemi. Tai se voi olla mielivaltainen, vihamielinen ympäristö, jossa jokainen yksilö taistelee olemassaolostaan ja kilpailee toisia vastaan selvitäkseen.

Se, kumpaa representaatiota miljoonien eurojen budjeteilla tuotetut luontodokumentit viljelevät, ei ole sattumaa. Planeettamme maata katsellessa on hyvä miettiä näitä valintoja!

Tässä pieni kooste Planeettamme Maa II:n kolmesta ensimmäisestä jaksosta.

Planeettamme ideologia from Ismo Kiesiläinen on Vimeo.

Hauskoja ja fiksuja kuvaustehtäviä retkelle eläintarhaan

Opettaja kertoi luokan retkestä Korkeasaaren eläintarhaan. Oppilaat olivat saaneet tehtäväksi ottaa eläimistä valokuvia, joita sitten katseltaisiin koulussa. Opearveli, että kuvaustehtävä saisi oppilaat hieman tavallista tarkkaavaisemmiksi. Mutta kävikin aivan toisin.

Oppilaat juoksivat aitaukselta toiselle, näppäilivät kuvia, eivätkä varsinaisesti pysähtyneet katsomaan eläimiä. Kuvaaminen ei auttanut keskittymään. Ensi kerralla ei otettaisi kameroita mukaan... Kun pohdimme tapahtunutta, opettaja arveli, että tehtävänanto, jonka oppilaat mielessään kuulivat, oli: ota mahdollisimman monta kuvaa mahdollisimman nopeasti. Millainen kuvaustehtävän pitäisi olla, että se virittäisi oppilaat keskittyneempään työskentelyyn?

Ehdotin seuraavalle retkelle tehtävää, jonka Nuorten Ääni -toimituksen nuoret keksivät Fallkullan kotieläintilalla päiväleiriä viettäville lapsille. Jokainen sai kuvata tilan eläimistä oman valokuvasarjan, jonka ensimmäisessä kuvassa olisi yksi eläin, toisessa kaksi, kolmannessa kolme... Leikki oli saanut pienetkin lapset tutkimaan ympäristöä tarkkaavaisesti ja innostuneesti.

Kun kiersin Helsinkiä kamerakynäkoulutuksissa, kuulin muitakin kokemuksia epäonnistuneista digiloikista Korkeasaaressa. Hyvä ajatus mediataitojen yhdistämisestä eläintarharetkeen ei aina edistänytkään oppimista.

Elokuussa soitin Korkeasaareen ja ehdotin, että suunnittelisimme valmiin paketin kuvaustehtäviä, joiden avulla opettaja voisi onnistuneesti jäsentää oppilaiden tutkimusretkeä saarella. Se auttaisi opettajia myös uuden opetussuunnitelman toteuttamisessa. Korkeasaaren ympäristökasvattaja Tero Kirjosalo innostui välittömästi. Luontokoulu Arkissa oli pieniä videokuvaustehtäviä jo silloin tällöin tehtykin!

Tapasimme muutaman kerran, Tero esitteli aiempien kuvaustehtävien pedagogiikkaa ja saaren mahdollisuuksia. Pohdimme, mitkä asiat retkellä tavallisesti tuottavat vaikeuksia ja mitä juuri kameran avulla voisi oppia. Kamerakynätyöskentelyn mestari, biologian ja maantiedon opettaja Maija Mäkelä tuli eräälle retkelle avukseni miettimään, miten yläkoulun ja lukion sisältöjä voisi käsitellä Korkeasaaren eläimistön ja miljöön avulla.


Kamerakynätehtäviä Korkeasaareen

Ja nyt vihdoin pääsen mainostamaan näitä! Tällä viikolla Korkeasaaren kotisivuilla julkaistiin valikoima suunnittelemiani kamerakynätehtäviä eläintarharetken sekä biologian ja maantiedon opetuksen rikastamiseen!

Tehtävät on luokiteltu kolmeen ikätasoon: esi- ja alkuopetukseen, alakouluun sekä yläkouluun ja lukioon. Tehtäviä on kahdenlaisia. Yksinkertaisemmat tehtävät sopivat retken jäsentämiseen ja havaintojen käsittelemiseen koulussa. Ne ovat esimerkiksi tällaisia:

Kuvaa video-otoksilla löytämäsi: 1) hauskin eläin 2) kaunein eläin 3) omituisin eläin 4) pelottavin eläin. Perustele valintasi ääneen. Videon pituus max. 10 sekuntia.

Vaativammat tehtävät sopivat tietyn opetuksen aiheen tai eläintarhan kohteen syvällisempään tutkimiseen:

Ennen retkeä valitaan jokaiselle ryhmälle yksi Korkeasaaressa edustetuista biotoopeista: vuoristo, rannikko, havumetsä, sademetsä, aro tai puoliaavikko. Biotoopista etsitään tietoa, joka otetaan mukaan retkelle. Korkeasaaressa valitun biotoopin keskeiset ominaisuudet havainnollistetaan kuvaamalla ja selostamalla. Jokainen ominaisuus esitetään omana maksimissaan 10 sekunnin otoksenaan. Otokset voi yhdistää yksinkertaisesti editoimalla.

Lukiotasolla tehtävä voi olla vielä vaativampi. Teoreettista tietoa maailmasta havainnollistetaan luovalla ajattelulla:

Selittäkää eroosio kuvaamalla dokumentaarisesti Amazoniaan ja Africasiaan rakennettuja ympäristöjä. Ette saa itse esiintyä tai puhua videolla. Voitte yhdistää useampia otoksia eri puolilta taloja. Leikatkaa video yhtenäiseksi esitykseksi mobiililaitteella tai tietokoneella. Maksimipituus 30–60 sekuntia.

Kaikkiin kuvaustehtäviin sisältyy myös katselutehtävä, seuraava työvaihe, jossa syntynyttä materiaalia käsitellään yhdessä. Opettajalle on omat yleisohjeet kamerakynätyöskentelystä.

• Opettajan ohjeet
• Kamerakynätehtäviä esi- ja alkuopetukseen
• Kamerakynätehtäviä alakouluun
• Kamerakynätehtäviä yläkouluun ja lukioon

Korkeasaaren kaikki omatoimitehtävät löytävät täältä.
Kamerakynä-työskentelyä voi opiskella ilmaisella Kaikki kuvaa EDU -verkkokurssilla.

Maija Kahri voitti ensimmäisen kamerakynähaasteen!

Elokuvaohjaaja Selma Vilhunen on valinnut ensimmäisen kamerakynähaasteen voittajan! Tehtävänä oli kuvata pieni elokuva, jossa hattupäinen henkilö liukastuu banaaninkuoreen elliptisesti eli niin, että banaaninkuoreen liukastumista ei eksplisiittisesti näytetä.

Kymmenen hienon osallistujan joukossa elokuvallisesti oivaltavimpana ellipsinä Selma piti Maija Kahrin elokuvaa, jossa banaaninkuori johdattaa tytön ja pojan yhteen. Yhdellä taidokkaalla otoksella kuvatussa rakkaustarinassa rakennetaan banaaninkuoren avulla hyvä jännite ja leikitellään tehtävänannolla. Selman sydämelliset terveiset tässä videossa.



Palkinnoksi Maija saa 200 euron lahjakortin Avecom Median verkkokauppaan. Palkinnosta puolet on kamerakynäryhmältä ja toinen puoli kauppiaan sponsoroima lisä. Kiitos Avecomiin kaimalleni Ismo Paavolalle – ja onneksi olkoon, Maija!

Muut kamerakynähaaste #1:n osallistujat olivat:

• Aki Särkiniemi
• Anniina Rautakoski & Pinja Vihavainen
• Henri Salomaa
• Emma Pietikäinen
• Elias Heikkilä
• Tuomas Tuppurainen & Maarit Piiparinen
• Aatos Ketvel
• Heikki Ranta
• Aku-Oiva Nurmi

Osallistujien kekseliäisyys ja into vakuuttivat meidät keski-ikäistyvät elokuvapedagogit ja aiommekin lähiaikoina panna vireille uuden haasteen! Ilmoitan siitä kaikille tällä kertaa osallistuneille henkilökohtaisesti ja muille tässä blogissa sekä Youtube-kanavallani.