Haittavero huonoille ja hyville ohjelmille

Mediakasvatusseura järjesti ensimmäisen Mediakasvatuspäivänsä viime kuun lopulla. Yhteenveto-osuuden keskeinen puheenaihe oli toiminnan rahoitus. Tällä hetkellä mediakasvatuksen projekti on kuin rauhantyö maailmalla: suuria voimia vastaan taistellaan lähinnä hyvällä tahdolla. Mediakasvatuksen kenttä on pirstaleinen ja hankkeet määräaikaisia. Suunnitelmia saa tehdä vuodeksi kerrallaan. Ministeri puhuu kauniita, mutta opetussuunnitelma on silti vain paperia.

Jos työtunteja laskee, voisi kuvitella, että keskeinen osa mediakasvatusta on erilaisten raha-anomusten täyttäminen kotimaan ja Euroopan virastoihin. Koska yhtenäistä poliittista tahtoa ei ole, ei löydy rahaakaan. Tai niille, joille asia näyttäytyy toisin päin: kun ei ole rahaa, ei ole tahtoa.

Onko sitten sattumaa, että juuri mediabisneksessä rahaa ja tahtoa tuntuu tällä hetkellä riittävän? Ei toki, sillä juuri siksihän mediakasvatusta tarvitaan - samalla tavalla kuin tarvitaan alkoholipolitiikkaa ja ympäristöpolitiikkaa. Erona on se, että alkoholin ja ympäristön kuormittamisen lieveilmiöitä torjutaan verorahoilla, jotka kerätään ongelmien aiheuttajilta. Periaate on sen verran fiksu, että on typerää, ettei sitä ole edes yritetty soveltaa mediaan. Media on siis pikimmiten pantava verolle - haittaverolle!

Muutamakin promille mediateollisuuden liikevaihdosta nimittäin riittäisi rahoittamaan nykyiset mediakasvatushankkeet pitkälle tulevaisuuteen. Saataisiin samalla rahalla ehkä sitä poliittista tahtoakin. Ja sitten voitaisiin hiljalleen alkaa rakentaa suurempia linjoja, joiden varaan rakentaa tämän päivän kansalaisyhteiskuntaa.