7.3.08

Lapsipornotaistelussa tarvitaan aktivisteja



Onko salainen sensuurilista oikea ja toimiva tapa rajoittaa lapsipornon leviämistä? Tästä kysymyksestä on viime viikkoina yritetty julkisesti keskustella - ja johdonmukaisesti epäonnistuttu. Tällä en tarkoita sitä, mihin johtopäätöksiin on ehkä tultu, vaan sitä, millaisilla argumenteilla dialogia on käyty.

Keskustelun käynnisti suomalainen "nettiaktivistiksi" tituleerattu Matti Nikki, joka oma-aloitteisesti selvitti, millaisia sivuja poliisin keräämälle salaiselle lapsipornoestolistalle on piilotettu. Nikin löytö oli odotettu mutta silti radikaali: valtaosa estolistan sivuista oli laillisia, ja sensuroitu joko huolimattomuutta tai tarkoitushakuisesti. Jälkimmäistä antaa olettaa se, että erityisesti (laillinen, vaikkakin monen mielestä inhottava) homoporno oli tarttunut poliisin silmään. No, kuka tietää. Nikin julkistama paljastava lista joutui pian samalle mustalle listalle. Sensuurikriitikot eivät kuitenkaan kritisoineet pelkästään poliisin sananvapautta uhmaavia sensuurivalintoja, vaan väittivät, että koko toimintaperiaate itsessään tekee hallaa lapsipornon torjunnalle. Syyt tähän ovat teknisiä.

Viestintäministeri Suvi Lindén puolustautui kriitikoiden väitteitä vastaan ilkeästi: hän implisiittisesti leimasi estolistan kritisoijat, Matti Nikin nimeltä mainiten, lapsipornon kannattajiksi. Reaktio oli samansuuntainen kuin poliisilla, joka peitti Matti Nikin nettisivun lapsipornosta varoittavalla lakanalla. Lindén jätti kuitenkin jotain mainitsematta, ehkä tietämättömyyttään: aktivisti Nikki on jo ennen poliisin estolistaa ollut aktiivinen lapsipornon ilmiantaja. Hän on tehnyt siis juuri sitä työtä, jota netinkäyttäjiltä on päättäjien suulla tilattu.

Viime viikkoina kerätyssä nettiadressissa yli 13 000 suomalaista on vaatinut ministerin eroa. Suvi Lindeniä on pidetty liian asiantuntemattomana viestintäministerin tehtävään. Lapsipornolausuntoja on pidetty tästä esimerkkinä. Samalla on korostettu sitä, että asiantuntijalausuntoja on ollut ja on edelleen saatavilla, ja ne melko yksimielisesti toteavat, että sensuurilistasta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Poliitikkojen leimakirveistä ja viranomaisten uhkailuista huolimatta nettiaktivistit ovat tuoneet oman osaamisensa ja ymmärryksensä hopeatarjottimella päättäjien eteen ja kertoneet, mitkä olisivat parempia keinoja torjua rikollisuutta internetissä. Ikävä kyllä etenkin viestintäministeri on nähnyt Matti Nikin ja muut sensuurikriitikot henkilökohtaisina vastustajinaan. Tässä taistelussa on jäänyt huomaamatta, mikä nettirikollisia ja nettiaktivisteja oikeasti yhdistää: poikkeuksellisen laaja tekninen ja filosofinen ymmärrys internetin toimintaperiaatteista. Tätä ymmärrystä pitäisi hyödyntää, arvostaa ja sen esilletuomiseen tulisi kannustaa. Nyt on tehty kaikki väärin.

Tällaisista turhista, poliittisin pelinappuloin käydyistä taisteluista tulee väistämättä paha mieli, kun itse työkseen kannustaa nuoria osallistumaan yhteiskuntaan. Työntekijän paha mieli on kuitenkin pieni asia, saahan siitä palkkaa. Vaikeampaa on hyväksyä sitä vahinkoa, jota kansalaisyhteiskunnalle ja aktiiviselle kansalaisuudelle siinä sivussa tehdään.

Sanotaan, että kun jotain kritisoi, pitää esittää myös vaihtoehtoja. Tässä on minun teesini: lapsipornoa vastaan ei voi menestyksekkäästi taistella ilman yhteistä rintamaa nettiasiantuntijoiden kanssa. "Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan"-retoriikka pitää lopettaa ja kutsua osapuolet saman pöydän ääreen miettimään projektille uutta alkua. Uskon, että Matti Nikkikin tulee, jos ministeri kiltisti pyytää.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi5:08 ip.

    Treen tiedotusopin laitoksen mediakasviyliassari Reijo Kupiainen sivuaa tätä asiaa mediakasvatuksellisesta näkökulmasta mediasvatuspodcastia varten tekemässäni haastattelussa (kys. url).

    VastaaPoista