27.1.11

Elokuvataide tarvitsee ohjattua harrastamista

Julkaistu Helsingin Sanomissa 27.1.2011

Kultturitoimittaja Pirkko Kotirinta kirjoitti (HS Kulttuuri 25.1.) musiikinopetuksen laadusta ja monista sen herättämistä huolista. Tutulta kuulosti: kun puhutaan peruskoulun musiikinopetuksesta, asialistalla ovat kansallinen musiikkielämä, kansainvälinen kilpailukyky ja ihmisten hyvinvointi.

Miten onkin niin vaikea kuvitella, että samanlaista keskustelua käytäisiin suomalaisesta elokuvataiteesta?

Elokuvasäätiö julkisti vastikään suomalaisen elokuvan tavoiteohjelman tulevalle neljälle vuodelle (korjaus: viidelle). Ohjelmassa vaaditaan hyvitysmaksuja, tekijänoikeuksia ja digitaalisia projektoreita, mutta peruskoulusta, lapsista ja nuorista ei sanota sanaakaan.

Toisin kuin musiikissa ja vaikkapa urheilussa, elokuvataiteen piireissä harrastamista ei pidetä kovin tärkeänä. Lahjakas nuori aikuinen voi päästä elokuva-alan opintoihin aivan hyvin, vaikkei takana olisi useamman vuoden aktiivista harrastusta. Voisiko saman kuvitella tapahtuvan Sibelius-Akatemiassa? Jokainen menestynyt muusikko ja säveltäjä on aloittanut uransa viimeistään peruskoulussa, useimmat musiikkiopistoissa. Jokainen menestynyt urheilija on aloittanut harrastuksensa jo lapsena, useimmat ohjatusti urheiluseurassa.

Suomalaisessa järjestelmässä lahjakkuudet seuloutuvat suuresta joukosta. Muut saavat samalla mielekkään harrastuksen ja kasvavat asiantuntevaksi yleisöksi, joka osaa vaatia lahjakkaimmilta paljon.

Nostakaa käsi ylös: kuinka moni uskoo, että Suomen musiikkielämä pysyisi yhtä korkeatasoisena, jos peruskoulun musiikinopetus ja musiikkiopistot lakkautettaisiin? Kuka odottaisi olympialaisista edes yhtä pronssimitalia, jos junioriurheilua ei lainkaan tuettaisi? Silti odotamme, että suomalaisessa elokuvassa tapahtuisi jotain yhtä merkittävää!

Harrastamista kannattaisi tukea. Oppiminen tapahtuu nuorena, kun oma ajattelu ja maailmankuva kehittyvät. Harrastaja käyttää loputtomasti omaa aikaansa ja rahaansa kehittyäkseen mahdollisimman hyväksi. Aktiivinen musiikkiopiston oppilas, joka aloittaa soittoharrastuksensa 6-vuotiaana, ehtii lapsuusikänsä aikana harrastaa 8000 tuntia soittotunneilla, harjoituksissa, konserteissa ja leireillä. Sattumalta se on suunnilleen yhtä paljon kuin yksi korkeakoulututkinto. Sellainen selkäreppu on useimmilla, jotka aloittavat opintonsa Sibelius-Akatemiassa.

Big Brothereja, Idolseja ja Salkkareita tekevät aivan tavalliset entiset lapset ja nuoret. Ehkä osa heistä harrasti liikuntaa tai musiikkia, mutta varmaa on, että hyvin harva harrasti ohjatusti elokuvataidetta. Meille katsojille se ei olisi ollut haitaksi.

Julkisesti tuetussa taiteen perusopetuksessa, johon musiikkiopistotkin kuuluvat, on omat opetussuunnitelmansa myös tanssille, sanataiteelle, teatterille ja sirkustaiteelle. Elokuva on mukana vain visuaalisten taiteiden yhtenä alaviitteenä. Suomalaiselle elokuvalle olisi lottovoitto, jos elokuvaharrastus saisi oman paikkansa taiteen perusopetuksessa. Eikä pieni maininta tavoiteohjelmissakaan olisi haitaksi.

7 kommenttia:

  1. Erinomainen kirjoitus Ismo, kiitos tästä!

    Ihmeellista, että faktoihin ei reagoida. Videoilmaisu on tämän hetken yleisin viestintämuoto verkossa. Kuintekin nuorten mahdollisuudet harrastaa videoilmaisua ohjatusti Suomessa ovat minimaaliset muihin pohjoismaihin verrattuna (tai tänne Uuteen-Seelantiin verrattuna)...Jatketaan lobbausta ja työtä asian puolesta! terv. Uneton48 väki.

    VastaaPoista
  2. Olen toiminut pohjoisessa muutaman kuukauden Opetushallituksen tukemassa projektissa, jossa kuljen kouluilla tekemässä oppilaiden kanssa animaatiota. Moni on innostunut tekemisestä, vaikka alku on aina ollut vaikea...

    VastaaPoista
  3. Erityisen asiallinen ja ainakin minulle uusia ajatuksia herättävä postaus.

    Suomessahan on videopajoja ja nuorten mediakeskuksia, mutta itsekin kuulin sellaisesta ensimmäisen kerran vasta lähemmäs 17-vuotiaana kun elokuvat olivat olleet intohimo jo yli kymmenen vuotta ennen sitä.

    Itse ainakin ala-asteella sain elokuvaopetusta ihmiseltä, joka ei ollut koskaan tehnyt elokuvia ja jonka tietämys elokuvakerronnasta tai sen välineistä oli lähes olematon. Opiskelimme kuvakokoja ja kuvakäsikirjoituksia tietämättä mikä niiden tarkoitus on.

    Voisiko liikuntaa opettaa ihminen, jonka sosiaaliset kyvyt ovat nolla ja joka ei ole koskaan itse pelannut mitään urheilulajia tai edes käynyt lenkillä?

    Voisiko musiikkia opettaa ihminen kuten minä, joka osaa yhden soinnun kitaralla? Varmasti ei, mutta elokuvataide on jotenkin aivan eri asia tässä suhteessa. Se ei ole klassinen kulttuurin muoto. Samaa sorsimista tapahtuu tanssi- ja laulupuolella kun vertaillaan esimerkiksi klassistalaulua pop-lauluun tai metalliörinään (joka sekin on tekniikkaa vaativaa äänenmuodostusta). Baletti- ja jazztanssia osaava opettaja voidaan usein tuosta vain palkata opettamaan katutansseja, vaikka niiden historia, musiikki, estetiikka ja tekniikat ovat aivan erilaisia.

    Mitä jos suomalaisiin liikkuvan kuvan kouluihin tosiaan tulisikin ihmisiä, jotka osaavat jo valottaa kuvia oikein, ymmärtävät mitä valolla voi tehdä ja äänikerronta on jo tuttua puuhaa. Leikkausohjelmat ovat hallussa ja kuvakerronnan mahdollisuudet juuri tässä seuraavassa projektissa tuikkivat silmissä. Haparointi ja "kokokuvamasterikohtaukset" on jo nähty eikä tarvitse itsenäisesti käydä läpi koko elokuvahistorian kerrontakehitystä koulun ensimmäisinä vuosina.

    Mitä Suomen elokuvakouluissa opetettaisiin jos ei tarvitsisi käyttää vuotta tai kahta perusteisiin vaan olisi 3-5 vuotta aikaa opetella tärkeimpiä asioita?

    Hyvä Ismo!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi1:25 ip.

    Tämä kirjoitelma on aivan asian ytimessä!
    Itse opiskelen AMKssa elokuvan ohjaamista, ja tätä ennen kävin kansanopistossa vuoden dokumenttielokuva-linjaa. MUTTA ah, kuinka mukavaa olisikaan elämä ollut jos olisi saanut kokeilla elokuvan tekoa jo monen monta vuotta sitten. Jos oppisi monipuolisesti perusasioita aikaisemmassa vaiheessa niin ei tarvitsisi pään räjähtää nyt kun pitäisi oppia uutta ja tehdä hienoa samaan aikaan. Mielummin oppisin räpeltämällä ja kokeilemalla (ja 10 vuotta sitten, eikä nyt) kuin sillä että lyhytelokuvakurssin aikana joudun hermoilemaan siitä että onko kaikki nyt niinkuin pitääkin.
    Jos aikasemmassa vaiheessa olisi ollut mahdollisuus alottaa niin se itsetuntokin olisi ehtinyt vahvistumaan ja nykyään voisi vakaalla kädellä tehdä hommia ja TIETÄÄ mitä tekee eikä vain luulla että ehkä tietää. Koska sitten se pää räjähtää kun kaikkien muiden mielestä minun "ohjaajana" pitäisi tietää kaikesta kaikki mutta minä en tunne itseäni tarpeeksi kokeneeksi pystyäkseni väittämään että se mitä sanon on 100% totuus.
    Se ehkä minusta on tärkein pointti siinä että saisi elokuvakoulutusta nuorempiin piireihin koska loppujen lopuksi ne on ne hermot ja tilanteet mitä pitää treenata. Kaikki tekniset jutut ja kirjoittamiset saa harjoittelemalla muistiin aika nopeastikkin, mutta jos itsetunto ja hermot pettää, tilanne leviää käsiin, ja projekti hajoaa täysin.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi3:50 ip.

    Kiitos Ismolle, että toi tämän tarpeellisen asian esiin julkistuuteen.

    Suomi on tunnettu yhdistysten maana. Lähes jokaiselle asialle on oma yhdistys. Niin on elokuvauksellekkin monia. Mutta nykynuoret eivät oikein viihdy "printeisissä" yhdistyksissä.

    He verkostoivutvat kaveripiireissä jne. Tästä lähti liikkeelle (mielestäni maailman) ensimmäinen nuorille tarkoitettu suomalainen elokuvaporttaali: www.PixOff.net Siellä on mukana noin 10.000 nuorta elokuvista kiinnostunutta. Esillä noin 500 heidän elokuvaa. Ilmaiseksi.

    Toiseksi elokuvan teosta ja yleensä video-tekemisestä kiinnostuneiden keskustelufoorumi on www.digivideo.fi Sielläkin on yli 10000 käyttäjää. Ilmainen. Mukana nuorista aina eläkeläisiin asti ja myös ammattilaisia ja semi-pro tason tietäjiä.

    Noihin molempiin pääsee mukaan, asuipa missä päin Suomea vaan (kunhan on internetyhteys ja päätelaite). Kirjastoistakin voi noita käyttää.

    Perinteisiä elokuvan tekemisen yhdistyksiä on edelleen olemassa. Niitä on pari kymmentä eripuolilla Suomea. Niistä tietoa löytyy osoitteesta: www.fvl.fi

    Lauri Hirvonen

    VastaaPoista
  6. Anonyymi5:48 ap.

    Kiitos mielenkiintoinen blogi

    VastaaPoista
  7. Joonas M5:01 ip.

    Hyvä artikkeli.

    äskeiseen kommenttiin viitaten, nykyään tuo pixoff -sivusto on passiivisena ja loppuu vuoden lopussa kokonaan. mutta mainostetaan nyt noita muita sivustoja, eli kelaamo.fi ja indietaivas.fi ovat aktiivisia elokuvaharrastaja-sivustoja.

    VastaaPoista