Tiedättehän sen kaskun Sibeliuksesta? Aino-vaimo tiedusteli mieheltään, milloin tämä tällä kertaa on tulossa ryyppyreissultaan kotiin. Janne vastasi: "Olen säveltäjä, en mikään ennustaja."
Kasku vastaa hyvin käsitystämme taiteesta. Paitsi taiteilijat myös taide itse on luonteeltaan oikukasta ja ennustamatonta. Se tavalla tai toisella syntyy tyhjästä, tuo maailmaan jotain aivan uutta. Se luodaan.
Mutta tämä ei ole koko kuva. Taide on myös jotain, joka auttaa meitä jäsentämään jo olemassa olevaa kaoottista maailmaa. Taiteessa mieletön muuttuu mielekkääksi, sumea teräväksi, kakofonia rytmeiksi ja melodioiksi. Joskus palikat ovat valheellisen hyvässä järjestyksessä ja tarvitaan taiteilija rikkomaan tuttu konstruktio. Mutta silti kaikki taiteen palikat ovat jo tässä. Maailmankaikkeudessa on kaikkea. Mitään uutta ei tarvita. Pitää vain etsiä uusi perspektiivi, josta katsottuna asiat ovat järjestyksessä. Ei tähtikuvioitakaan oikeasti ole olemassa. Ne ovat sellaisia kuin ovat vain täältä maasta katsottuna.
Toinen suosikkikaskuni kertoo kuvanveistäjästä, jolta kysyttiin, miten hän osaa veistää kivestä hevosen. Taitelija vastasi ottavansa vain pois kaiken sen, mikä ei ole hevosta. Hän näki kivessä jotain, mitä muut eivät vielä nähneet. Ehkä taiteilija sittenkin nimenomaan on ennustaja, jota jonkinlainen näky, etiäinen johdattaa?
Aino Sibeliusta tämä ajatus ei kuitenkaan olisi auttanut. Kauhuelokuvassa ennustettu hetki koittaa sittenkin yllättäen. Niin kävi Oidipuksellekin. Taiteilijan ainoa tapa kertoa näyistään on taide itse. Muu on synopsiksia, premissejä ja mainoslauseita, ja ne jos mitkä ovat valheita. Joskus oikean perspektiivin löytämisessä kestää. Vasta sitten eteisessä kolisee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti