Miksi kirkko häviää julkisen keskustelun?

Miksi ihmiset eroavat kirkosta, kun Päivi Räsänen avaa suunsa? Edustaako Räsänen kirkkoa? Jos ei, miksi kirkko ei väitä vastaan? Miksi kirkko näyttää jäävän julkisessa keskustelussa altavastaajan asemaan – aina?

Teen pienen kokeen. Lähetän kaikille Suomen piispoille Desmond Tutun innoittamana kysymyksen: menisivätkö he mieluummin helvettiin kuin suostuisivat palvomaan homovastaista Jumalaa?

Mutta ennen sitä, palaan hetkeksi kesän kohuun, joka syntyi, kun sisäministeri Päivi Räsänen pohti Jumalan sanan ja lainsäädännön ristiriitoja. Eroakirkosta.fi-palvelun mukaan Räsäsen puhe Kansanlähetyspäivillä sai yli 6500 seurakuntalaista eroamaan kirkosta.

Ilta-Sanomien Ulla Appelsin syytti eronneita populismista: monille Räsänen tarjosi vain ylevän tekosyyn lopettaa kirkollisveron maksamisen. Räsänen ei edusta kirkkoa, eikä seurakuntien siksi pitäisi kärsiä Räsäsen puheista.

Myös Helsingin piispa Irja Askola oli karanneista lampaista pahoillaan. Helsingin Sanomien haastattelussa hän toivoi, että eronneet mieluummin jäisivät kirkkoon ja haastaisivat sen kriittiseen keskusteluun. Askola ihmetteli, miksi "kirkko näyttäytyy niin monelle ankarana ja ehdottomana, kun sen sanoma on armo ja avoimuus?"

Kulttuuriduunari Tuomas Saloniemi näki syyn kirkossa ja kirkon munattomuudesta: piispoilla ei ole kanttia sanoutua irti Räsäsen näkemyksistä, koska se näyttäisi seurakuntalaisen tuomitsemiselta. Saloniemi suositteli kirkonmiehille parempaa julkisuudenhallintaa ja oman mielipiteen selkeämpää artikulointia.

Kun Ajankohtaisen kakkosen Homoilta aiheutti vuonna 2010 noin 40 000 ihmisen eron kirkosta, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dosentti Kari Latvus syytti blogissaan – ei Räsästä vaan Tampereen piispaa Matti Repoa.

"Protestin kärki ja eroaallon voima nousee piispa Matti Revon puheista. Repo oli keskustelussa vaitonainen ja jos kommentoi jotakin, niin linjaukset tukivat mainittujen äärilinjan puheita."

Homoillan jälkeenkin vaitonaisuus jatkui. Tiedotteita ei lähetetty. Kirkon johtajat ottivat keskusteluun kantaa vasta, kun heiltä sitä erikseen kysyttiin. Eivätkä silloinkaan kaikki.

Munattomuudesta ei voi kuitenkaan syyttää Etelä-Afrikan entistä arkkipiispaa Desmond Tutua, joka äskettäin linjasi menevänsä mieluummin helvettiin kuin palvovansa homovastaista jumalaa.

"I would refuse to go to a homophobic heaven. No, I would say sorry, I mean I would much rather go to the other place.-- I would not worship a God who is homophobic and that is how deeply I feel about this."

Mitä tähän sanoisivat Suomen piispat? Haluan testata Saloniemen väitettä kirkon munattomuudesta. Lähetän kaikille piispoille tätä blogia varten kysymyksen: "Kumman sinä valitsisit Tutun esittämistä vaihtoehdoista – homovastaisen Jumalan palvomisen vai helvettiin menemisen?"

Pyydän mahdollisimman suoraa vastausta ja lyhyttä perustelua. Koska olen hieman ennakkoluuloinen, toivon perusteluja myös siinä tapauksessa, että kysymys on mahdoton vastattavaksi.

Turun piispan sähköposti reagoi heti: "19.8. päättyvän loman aikana en seuraa työsähköpostiani säännöllisesti." Niinpä niin – on perjantai-iltapäivä heinäkuun lopulla. 

Ei kuitenkaan mene kuin hetki, kun puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö kirjoittaa:

"Minusta piispa Tutu, jos kyse on hänen lausumastaan, projisoi ihmisten keskinäisiä vastakkainasetteluja Jumalaan. Kaikkivaltias Jumala ei ole ketään vastaan, vaan luomansa elämän puolesta. Ihmisessä vaikuttava synti, itsekkyys ja ylpeys, tuhoaa elämää. Siksi Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä. Risti on siitä todistuksena. Ilman muuta haluan olla tällaisen Jumalan yhteydessä, niin elämässä kuin kuolemassa."

Yritän saada vastauksesta selvää. Valitsiko Särkiö jomman kumman vaihtoehdon? Ei kumpaakaan? Vai molemmat? Epämääräistä.

Myös ilta alkaa hämärtyä. Klo 22:14 saan viestin Porvoosta, piispa Björn Vikströmiltä.

"Arkkipiispa Tutun tavoin uskon ja toivon että Jumala rakastaa sekä homoja että heteroja. Elämänjälkeinen kohtaloni jätän suurella luottamuksella Jumalan käsiin."

Vikström haluaa jatkaa vielä hieman pidemmin. Hän arvelee, että Tutu on pyrkinyt provosoimaan eikä ole tarkoittanutkaan vastakkainasetteluaan kirjaimellisesti tulkittavaksi.

"Homofobisen taivaan vastakohtana olisi homomyönteinen helvetti - mutta Tutun mielestä tämä ei olisikaan mikään helvetti, vaan päinvastoin parempi paikka kuin homofobinen taivas. Mutta eikö taivas ole nimike jota käytämme nimenomaan kuvaamaan parasta mahdollista paikkaa? Eli Tutu toivoo siis oikeastaan pääsevänsä siihen taivaaseen, jota homofobiset kristityt kutsuvat helvetiksi."

Hämäryys tihenee. Pimeimmällä hetkellä, klo 1:02 lauantaiyönä, arkkipiispa Kari Mäkisen teologinen erityisavustaja Risto Leppänen lähettää vastauksen:

"Kiitos haastattelupyynnöstä arkkipiispa Kari Mäkiselle. Valitettavasti arkkipiispan ei tällä erää ole mahdollista vastata pyyntöönne."

Viikonloppu tulee ja menee. Olen itse vielä unessa, kun Helsingin piispa Irja Askola vastaa maanantaiaamuna klo 8:48.

"Hei, Ismo 

kiitos kysymyksestäsi. 

Arvostan arkkipiispa Desmond Tutua suuresti.
Olen seurannut hänen puhetilaisuuksiaan livenä muutaman kerran ja tuon tyylinen retoriikka on helppo tunnistaa hänen omakseen.
Hän on tunnettu arvojohtaja koko Afrikassa, sekä kirkoissa että yhteiskunnassa, joten hänen homomyönteisellä kannanotolla juuri tuossa maanosassa on erityinen merkitys. 

Oma retoriikkani on toisenlaista. Seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien puolustajaksi toki tunnustaudun. Pääsylippuja taivaaseen tai helvettiin en jaa itselleni enkä toisille; siitä päättää onneksi yksinomaan Jumala."

Osasin odottaa seksuaalivähemmistöjen puolustamista. Kesäkuun alussa Askola siunasi homoparin lähetystyöhön. Aiemmin hän on kannattanut myös samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaamista.

Silti vastaus on jo kodikkaalla tavalla epäsuora. Askola arvostaa Desmond Tutua suuresti, mutta ei valitse kumpaakaan hänen esittämistään vaihtoehdoista. Sen sijaan Askola vetoaa eroihin puhujien retoriikassa. Toisaalta on helppo uskoa piispan vilpittömyyteen, kun hän kieltäytyy jakamasta taivaspaikkoja.

Alan silti kallistua Tuomas Saloniemen kannalle: kirkon edustajat varovat liikaa suututtamasta ketään, eivätkä siksi kerro mielipiteitään. Jos sellaisia on, ne hautautuvat sovittelevan retoriikan alle.

Mutta voiko kirkko tehdä muuta, jos se haluaa olla "avoin ja armollinen"? Askola toivoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että kirkkoon mahtuisi erilaisia näkemyksiä. Ehkä piispan liian jyrkkä kannanotto karkottaisi jäseniä samalla tavalla kuin Räsäsen puheet toisella laidalla? Jotta jokainen saisi kirkossa sanoa mielipiteensä, piispan on oltava hiljaa.

Tilanne on uusi kirkolle, joka on syntynyt aivan toisenlaisen viestinnän aikakaudella. Parituhatta vuotta seurakuntaa johdettiin edestä. Pappi puhui, milloin milläkin kielellä, ja seurakunta kuunteli. Nykyisessä mediatilassa kuka tahansa takarivin räsänen voi saada kuuluvimman äänen, kun vain osaa valita oikeat sanat.

Oikeat sanat valitakseen ei tarvitse kuitenkaan olla takarivissä eikä Päivi Räsänen. Ylen uutinen Desmond Tutun terävästä homolausunnosta on jaettu Facebookissa jo yli 11 000 kertaa. Kun arkkipiispa Kari Mäkinen pari kuukautta aiemmin puolusti homoseksuaalien parisuhteita, Facebook-jakoja kertyi 45 kappaletta.

Retoriikka todella on toisenlaista. Ex-arkkipiispa Tutu julisti menevänsä mieluummin helvettiin kuin palvovansa homofobista Jumalaa, Mäkinen puolestaan toivoi kirkolta "henkisesti avointa tilaa, jossa erilaiset näkökulmat tulevat kuulluiksi ja jossa teologinen traditio ja ihmisten tämänhetkinen todellisuus pääsevät vuorovaikutukseen". Luterilaisella kirkolla ei näytä olevan Facebookissa jakoa.

Kirkon munattomuus voi olla laskelmoitua tai pakotettua varovaisuutta, mutta yhtä hyvin se voi olla osoitusta vilpittömästä pyrkimyksestä ymmärtää ja ihmetellä kaikkea. Sellaistahan uskovan elämä on. Mutta onko se kristillistä?

Vaikeneva piispa nimittäin asettuu kristinuskon historiassa hankalaan rooliin. Nykyistä kirkkoa, jota piispat johtavat, ei olisi olemassakaan ilman suorasanaisia suunsoittajia. Jeesus, Paavali ja Luther eivät tulleet tunnetuiksi diplomaattisen kielen kehittäjinä. He olivat ennemmin räsäsiä, jotka sanoivat suoraan, mihin uskoivat, ärsyttivät vallanpitäjiä, keikuttivat venettä. Sillä tavalla he perustivat uskontoja ja seurakuntia. Näin ovat syntyneet muutkin kristilliset lahkot, mukaan lukien Päivi Räsäsen edustama viidesläisyys.

Ne, sen sijaan, jotka ovat yrittäneet pitää venettä hiljaa paikallaan, ovat olleet historiassa aina toisella puolella – aitiopaikalla katsomassa, kun asiat vääjäämättä tapahtuvat.

---
Arkkipiispa Kari Mäkinen, Espoon piispa Tapio Luoma, Kuopion piispa Jari Jolkkonen, Lapuan piispa Simo Peura, Mikkelin piispa Seppo Häkkinen, Oulun piispa Samuel Salmi ja Tampereen piispa Matti Repo eivät vastanneet kysymykseen. Turun piispa Kaarlo Kalliala ilmoitti olevansa lomalla.

Kuva: Ship among Icebergs, by Gustave Doré