Luonnon voi esittää monella tavalla. Luontodokumentin viidakko voi olla monimutkainen järjestelmä, jossa jokaisella eliölajilla on tehtävänsä, roolinsa, jota ilman muut eliöt eivät pärjää. Siis ekosysteemi. Tai se voi olla mielivaltainen, vihamielinen ympäristö, jossa jokainen yksilö taistelee olemassaolostaan ja kilpailee toisia vastaan selvitäkseen.
Se, kumpaa representaatiota miljoonien eurojen budjeteilla tuotetut luontodokumentit viljelevät, ei ole sattumaa. Planeettamme maata katsellessa on hyvä miettiä näitä valintoja!
Tässä pieni kooste Planeettamme Maa II:n kolmesta ensimmäisestä jaksosta.
Planeettamme ideologia from Ismo Kiesiläinen on Vimeo.
Tämä oli hyvä.
VastaaPoistaMutta sitten herää kysymys, jonka tuon sarjan tuottajat ovat joutuneet kohtaamaan: kuka jaksaa katsoa tylsää luontovideota. Nimittäin kun oma lähimetsä on niin tylsä paikka ja bilogian oppitunnit yhteyttämisestä tai vaikka jostain ravintoverkoista ovat aika pliisuja kokemuksia.
Sanotaan että jos jotain hyvää voi sanoa, niin näissä viihdyttävissä ''näytetään luonnosta parhaat palat ja leikataan ne niin, että niistä saadaan aikaan kohtauksia plus lisätää erikseen mehevät äänitehosteet'' -luontoelokuvissa tulee jollain tapaa aina luonnon syklisyys ilmi. Eli luonnolla ei ole alkua ja loppua: siellä vallitsee ainakin jossain määrin luonnon lait; syö tai tule syödyksi; elämä loppuu ja uusi alkaa. Mutta se, että se esitetään jatkuvana taisteluna eikä muuta näytetäkään, luo aika ohuen kuvauksen luonnosta. Ekan jakson pingviivikohta oli aika karu.