27.10.19
Maailma nopeutuu, jos demokratia vähenee
Sanotaan, että maailma on nopeutunut ja nopeutuu yhä. Demokratiaa taas luonnehditaan, ehkä yhä useammin, hitaaksi. Joskus, kun pitäisi saada päätöksiä aikaan nopeasti, ei ole aikaa osallistaa kaikkia. Hitautta sanotaan joskus demokratian vahvuudeksikin, esteeksi hötkyilylle.
Siellä, missä nopeus kasvaa, demokratia vähenee. Kun julkinen tila yksityistyy, julkista tilaa koskevat päätökset ja muutokset voidaan tehdä nopeasti. Facebookin, Twitterin, Redin ja Triplan toimintaa koskevia päätöksiä ei tehdä kaikkien käyttäjien kesken yhdessä.
Kun kauppakeskuksen rakennuttaja on saanut hankkeensa demokraattisen prosessin läpi, se voi pystyttää keskelle kaupunkia varsin epädemokraattisen tilan, jolla on miljoonia käyttäjiä.
Pasilan Triplassa on 250 liikettä. Jos niistä jokainen neuvottelisi kivijalkaliiketilastaan, sen vuokrasta ja remonteista eri taloyhtiöiden hallitusten kanssa, systeemi olisi hitaampi. Kauppakeskuksen sisällä liikkeiden julkisivuista ei neuvotella kaupunkiympäristön toimialan kanssa.
Älypuhelimen ruudulla aukeaa kauppakeskus, jonka säännöistä, sisällöistä ja kaupunkikuvasta päätetään pääosin Applen tai Googlen konttoreissa. Nykyinen toiminnallisuus olisi kaiketi mahdotonta, jos se lepäisi demokraattisen prosessin päällä.
Kun jotain halutaan ratkaista oikein tehokkaasti, päätös heitetään rahan kyytiin, koska raha liikkuu nykyään jopa valonnopeudella. Kun kansalaisten ja poliitikkojen keskustelu yrittää kiihdyttää samanlaiseen vauhtiin, ei seuraa hyvää, seuraa Twitter. Vauhti ja demokratia eivät sovi yhteen.
Lukion kurssivalintoja seuraan sivusta töissä. Kun tietyn päivämäärän tietty kellonaika koittaa, kurssipaikat avautuvat ilmoittautumiselle. Se joka ehtii ensin, joka on nopein, jonka nettiyhteys ja selain tökkivät vähiten, jolla on hyvä tuuri, valitsee ensimmäisenä. Se, joka ei mahdu mukaan, käy kurssin ehkä vuoden päästä. Demokraattinen ja yhdenvertainen järjestelmä olisi kovin toisenlainen.
Töissä seuraan myös kaupungin päätöksiä nuorten harrastustiloista. Prosessit saattavat olla hitaita, mutta silti – tai juuri siksi – päätöksiä pitää välillä tehdä nopeasti. Nuorten osallistaminen heitä koskevaan päätöksentekoon, kuten nuorisolaki vaatii, on hidasta ja vaikeaa. Siksi se usein jätetään tekemättä. Eräs nuorisotyön johtaja sanoikin suoraan, että nuorten osallistuminen vaikeuttaa hänen työtään – ja kieltäytyi siitä.
Demokratia on hidasta. Siksi siellä, missä nopeus kasvaa, demokratia vähenee. Jos haluamme hidastaa vauhtia, lisätkäämme demokratiaa.
Tunnisteet:
byrokratia,
demokratia,
kansalaisuus,
mediakritiikki,
nuoret,
nuorisotyö,
politiikka
25.10.19
Youtube tekee samaa, mitä elokuva on aina tehnyt - näyttää ihmisen sielun
Tubetus saattaa näyttää vain yhdeltä askeleelta sosiaalisen median lyhyessä historiassa, mutta elokuvapedagogin silmissä kyse on uudesta elokuvan lajista, jonka suosiolle löytyy selityksiä jo kaukaa elokuvateorian historiasta. Elokuvan uusin aalto perustuu ihmisen kohtaamiselle ja todellisuuden moninaisuudelle.
Tarkastelen videoblogien elokuvallista ydintä Lehtiset-artikkelissa.
Tarkastelen videoblogien elokuvallista ydintä Lehtiset-artikkelissa.
Tunnisteet:
elokuvakasvatus,
elokuvat,
internet,
mediakasvatus,
monilukutaito
16.8.19
Vinot uutiset – mediakriittinen roolileikki
Puhe kriittisestä medialukutaidosta tekee usein eron valeuutisten ja luotettavien medioiden välille. Erottelu saattaa viedä huomion siitä, että myös "luotettaviin medioihin" on tarpeen suhtautua kriittisesti. Vaikka faktat ovat kohdallaan, kuva maailmasta on aina hieman vino.
Tämä Nuorten Ääni -toimituksessa kehittelemämme Vinot uutiset -ajatusharjoitus havainnollistaa, miten toimittajien taustat vaikuttavat siihen, mistä aiheista ja miten mediassa kerrotaan.
Harjoitus sopii lukioikäisille esimerkiksi äidinkielen, median, filosofian ja katsomusaineiden opetukseen. Kesto on 60-70 minuuttia.
Harjoituksen kulku
Osallistujat jaetaan 4–5 hengen pienryhmiin, jotka ovat harjoituksessa erilaisia uutistoimituksia. Jokainen ryhmä saa oman identiteetin, joka on muille salainen. Yhdessä toimituksessa on vain suurituloisia toimittajia, toisessa pienituloisia, kolmannessa lehdessä kaikki ovat perheellisiä, neljännessä keski-ikäisiä, viidennessä nuoria vihreitä opiskelijoita ja niin edelleen.
Jokainen toimitus saa samanlaisen koosteen valmiita uutisotsikoita. Toimituksen tehtävä on eläytyä saamaansa rooliin ja valita koosteesta viisi uutisotsikkoa, jotka heidän toimituksensa julkaisisi omassa mediassaan.
Toimitusten julkaisemia uutiskoosteita verrataan toisiinsa. Muut arvailevat, millainen toimitus valittujen uutisten takana on. Millaisia ihmisiä siellä työskentelee?
Valmistautuminen
Ennen harjoitusta vetäjä valmistelee materiaalit, työskentelytilan ja verkkoalustan.
- Kerätään monipuolinen kooste oikeita uutisotsikoita (n. 30 kpl) eri medioista. Koosteita tulostetaan 2–3 kpl jokaiselle viiden hengen ryhmälle. Otsikot jaetaan valmiiksi pöytäryhmiin.
- Jokaista ryhmää varten tulostetaan paperille työskentelyohjeet, joihin merkitään toimituksen identiteetti. Sopivia rooleja ovat esimerkiksi pienituloiset, suurituloiset, keski-ikäiset, perheelliset, konservatiivit tai nuoret vihreät opiskelijat. Roolien on hyvä olla riittävän yksinkertaisia, jotta ne on helppo omaksua. Syrjiviä tai leimaavia rooleja pitää ehdottomasti välttää.
- Valitaan ja valmistellaan alusta, jossa valitut otsikot julkaistaan. Esimerkiksi Padlet sopii hyvin. Jokaisella ryhmällä on käytössään tietokone tai mobiililaite.
- Pöydät ja tuolit järjestetään valmiiksi ryhmiin. Luokkaan jätetään tila mielipidejanalle.
Virittäytyminen: Mielipidejana 10 min
Aluksi virittäydytään teemaan, mediakriittisyyteen. Keskustelu toimii samalla kehyksenä tulevalle harjoitukselle.
Osallistujat asettuvat janalle sen mukaan, kuinka kriittisesti he mielestään seuraavat mediaa. Harjoituksen vetäjä keskusteluttaa kysymyksillä:
- Mitä (teille) tarkoittaa kriittisyys?
- Miten luetaan uutisia kriittisesti?
- Mitä ovat valeuutiset?
- Kuvitellaan media, jonka uutisten kaikki faktat ovat totta. Antaako se totuudenmukaisen kuvan maailmasta?
Vetäjä voi tarjota keskusteluun määritelmän: Kriittisyys on asioiden monimutkaisuuden havaitsemista.
Nuorten mielestä kiinnostavat uutiset 10 min
Tässä vaiheessa tutustutaan materiaaliin ja työskentelytapaan kevyellä keskustelutehtävällä.
- Osallistujat jaetaan 4–5 hengen ryhmiin. He ovat nyt uutistoimituksia. Heillä on pöydissä koosteet uutisotsikoista.
- Jokainen toimitus valitsee keskuudestaan päätoimittajan, jonka tehtävä on toimia työnjohtajana ja kertoa ryhmän vastaukset muille.
- Kysymys: Mitkä ovat teidän mielestänne tärkeitä ja kiinnostavia aiheita? Jos olisitte uutistoimitus, mitkä uutiset te julkaisisitte? Jokainen toimitus valitsee otsikoista yhden heidän mielestään tärkeän uutisen ja kertoo sen muille. Ohjaaja merkitsee nämä itselleen ylös.
Mediakriittinen roolileikki 15-20 min
Nyt mennään harjoituksen varsinaiseen ytimeen!
- Ohjeet kerrotaan ensin kaikille yhdessä:
- Jokainen ryhmä saa roolin, joka määrittelee, minkälaisia ihmisiä kyseisessä uutistoimituksessa työskentelee, esimerkiksi eläkeläisiä. Ryhmät eivät tiedä, mitä muita rooleja luokassa on.
- Ryhmän tehtävänä on asettautua saamaansa rooliin ja siitä näkökulmasta valita viisi uutista, jotka heidän toimituksensa mielestä ovat tärkeitä ja kiinnostavia. Mitkä viisi uutista heidän mediassaan julkaistaisiin?
- Kiinnostavista otsikoista tehdään kooste verkkolehteen (esimerkiksi padlet-alustalle). Yksi nostetaan tärkeimmäksi pääuutiseksi.
- Päätoimittajat hakevat ohjeet ja toimituksensa roolin vetäjältä. Toimitukset ryhtyvät töihin.
- Työskentelyn aikana vetäjä koostaa padletiin koosteen nuorten valitsemista otsikoista.
Arvausleikki 15-20 min
Lopuksi toimitukset tulkitsevat toistensa tekemiä uutiskoosteita.
- Tutkitaan toimitusten uutiskoosteita yksi kerrallaan. Yleisön tehtävänä on tulkita, millainen toimitus on tehnyt nämä valinnat. Keitä siinä työskentelee?
- Jokainen ryhmä miettii ensin hetken keskenään ja kertoo sitten arvauksensa muille. Käytettävissä olevan ajan mukaan voidaan myös kertoa perusteluja arvaukselle. Lopuksi kyseisen uutisnoston tehnyt toimitus kertoo oikean vastauksen. Lopuksi voidaan verrata nostoja alussa syntyneeseen luokan yhteiseen nuorten uutiskoosteeseen.
Johtopäätökset yhdessä 10 min
Kun uutiskoosteet on käyty läpi, analysoidaan tapahtunutta ja tehdään johtopäätöksiä.
Kysymyksiä:
- Millaisia eroja uutiskoosteissa oli?
- Miten uutisten sisältöön vaikuttaa se, ketkä niitä tekevät?
- Millainen uutismedia antaisi mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan maailmasta?
Tunnisteet:
journalismi,
koulu,
mediakasvatus,
mediakritiikki,
monilukutaito,
netti,
nuoret,
nuorisotyö,
oppimateriaali
2.4.19
Puolueiden kisaan keskittyvä vaalijournalismi erottelee äänestäjät politiikasta
Vaalien alla on vaikeaa erottaa politiikan uutisia urheilu- ja taloussivuista. Otsikot ovat samoja: Antti johtaa, Bertta ohittaa, Cecilia ja Daavid kamppailevat. Kysymyksetkin ovat samoja: Kuka voittaa? Kuka häviää? Kuka on käyttänyt kiellettyjä keinoja? Mikä meni pieleen? Eroaako valmentaja? Miltä nyt tuntuu?
Tällaisen kilpailujournalismin ongelma vaaleissa on se, että se asettaa huomion keskipisteeseen puolueiden tarpeet ja välineellistää äänestäjät näiden tarpeiden toteuttamiseen. Kilpailujournalismi ei kuitenkaan koskaan onnistu täysin lunastamaan tavoitteitaan, saamaan otetta todellisuudesta, koska sen olettama mekanismi on ristiriidassa vaalien mekanismin kanssa. Siinä missä vaaleissa äänestäjä etsii itselleen sopivaa edustajaa, vaalijournalismissa ehdokas etsii itselleen äänestäjää.
Politiikalla on monta määritelmää. Minulle opetettiin koulussa, että politiikka on "yhteisten asioiden hoitamista". Tommi Uschanov huomauttaa kirjassaan Suuri kaalihuijaus (2010), että juuri tämä määritelmä saa politiikan näyttämään likaiselta. Kun kansalainen odottaa poliitikoilta yhteisten asioiden hoitamista rakentavassa hengessä, näyttävät erimielisyydet ja lehmänkaupat naurettavilta. Jos politiikka alun alkaen esitettäisiin eri intressien yhteensovittamisena, taktikointina, jopa taisteluna, olisi konflikteja helpompi ymmärtää.
Politiikka siis on peliä. Miksi sitä ei sitten saisi esittää sellaisena? Urheilujournalismi on politiikan toimittajalle huono esikuva, koska se erottelee osallistujat pelaajiin ja yleisöön. Sen mallia seuraava vaalijournalismi tulee erotelleeksi äänestäjät politiikasta, yleisöksi. Hyvä journalismi tekisi juuri päinvastoin: se palauttaisi politiikan äänestäjille ja esittäisi poliitikot äänestäjien politiikan välineinä. Vaalien alla luodattaisiin kansalaisten intressejä ja etsittäisiin niihin sopivia edustajia.
Jos lukuja ja mittareita tarvitaan, nehän ovat helppoja, voisi puolueiden kannatuslukujen sijaan viikko viikolta seurata, kuinka moni äänestäjä on löytänyt itselleen mielestään sopivan ehdokkaan. Se toimisi samalla journalismin onnistumisen mittarina. Miten onnistuimme, mikä meni pieleen, miten parannamme ensi kauteen, miltä nyt tuntuu, kysyisivät toimittajat toisiltaan työyhteisön kehittämispäivillä pienryhmäkeskusteluissa.
Tunnisteet:
demokratia,
journalismi,
kansalaisuus,
mediakasvatus,
mediakritiikki,
politiikka
25.1.19
Väärinymmärtäminen on ymmärretty väärin
Vuosi alkoi kiistalla Sauli Niinistön uudenvuodenpuheesta. Presidentin väitettiin esittäneen puheessaan, että maahanmuuttajayhteisöt olisivat kollektiivisesti vastuussa omistaan. Tämä tulkinta tuomittiin monella suulla tahalliseksi väärinymmärrykseksi. Eihän Niinistö tietenkään sitä tarkoittanut.
Mutta kysymys ei olekaan siitä, mitä presidentti puheellaan tarkoitti – kysymys on siitä, mitä hänen puheensa tekee. Kelataanpa keskustelu nopeasti läpi.
Niinistö sanoi puheessaan näin:
Maahanmuuttajajärjestö Fenix Helsingin toiminnanjohtaja Ujuni Ahmed piti Niinistön tekemää jaottelua suorastaan vaarallisena. "Tuollaiset puheet ruokkivat mielestäni ajatusta, että teidän porukat tekevät meille pahaa", Ahmed pohti Helsingin Sanomien haastattelussa. Hän toivoi presidentiltä ennemmin yhteiskunnan yhtenäisyyden edistämistä.
Presidentti itse kiisti nämä tulkinnat Twitter-keskustelussa. Hän selvensi tarkoittaneensa puheessaan kaikkia Suomessa asuvia ihmisiä, ei vain maahanmuuttajia.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen puolusti presidenttiä ja syytti Yanaria tahallisesta väärinymmärtämisestä.
Sattuvasti Niinistö itsekin ennakoi väärinymmärtämistä jo samassa puheessa hieman aiemmin:
Siitä, mitä tekstin (oli se muodoltaan puhetta, kirjoitusta, kuvaa tai elokuvaa) tuottaja kulloinkin tarkoittaa, voidaan keskustella loputtomiin. Sillä välin teksti jatkaa toimintaansa maailmassa. Yksi toiminnan ilmenemismuoto on juuri tuo keskustelu, johon teksti kietoo itsensä.
Julkisessa tilassa, jossa viestit liikkuvat välineestä ja muodosta toiseen, ja muuttuvat nopeasti keskustelun fragmenteiksi, on yhä vähemmän merkityksellistä se, mitä viestin lähettäjä on täsmälleen tarkoittanut. Vastaavasti yhä enemmän merkitsee se, miten viesti toimii, mitä se tekee ja mitä se tuottaa.
Usein tähän vedotaankin. Kun poliitikko möläyttää jotain, hän voi vedota siihen, että "ainakin ehdotukseni herätti keskustelua". Toisinaan mainonnan ja taiteenkin äärellä ollaan tyytyväisiä, kun keskustelua syntyy. Samaan aikaan poliitikko, mainostaja tai taiteilija voi olla täysin sokea (tai välinpitämätön) kaikille muille viestinsä vaikutuksille. Teksti tuottaa todellisuutta, käsityksiä, käsitteitä ja puhetapoja, yhdistää ja erottaa, eksotisoi ja normalisoi. Juuri tähän Yanar ja Ahmed kiinnittivät huomiota.
Kriittiseksi lukutaidoksi ei riitä se, että pohtii tekstin tuottajan "todellisia tarkoitusperiä". Kriittinen lukija osaa ja haluaa arvioida tekstiä oliona, joka toimii ja tuottaa maailmassa. Tässä mielessä ymmärryksen puutetta on vain se, ettei tarkkaile tekstin vaikutuksia todellisuuteen. Vaarallisinta tällainen väärinymmärtäminen on silloin, kun se on tahallista.
(Kirjoituksen innoittajana toimi Reijo Kupiaisen artikkeli Lukutaidon jälkeen?)
Mutta kysymys ei olekaan siitä, mitä presidentti puheellaan tarkoitti – kysymys on siitä, mitä hänen puheensa tekee. Kelataanpa keskustelu nopeasti läpi.
Niinistö sanoi puheessaan näin:
"Lisäksi olemme nähneet, kuinka jotkut meiltä turvaa hakeneet, ja saaneetkin, ovat itse luoneet tänne turvattomuutta epäinhimillisin teoin. Se on kestämätön tilanne. Täällä oleville on annettava mahdollisuus osallisuuteen. Vastaavasti on oikeus edellyttää tahtoa sopeutua yhteiskuntaamme. Ja vastuun kantamista, myös omiaan ohjaamalla."Kansanedustaja Ozan Yanar ihmetteli Twitterissä Niinistön vaatimusta kollektiivisesta vastuunkannosta. Yanarin mukaan päättäjien "pitäisi ymmärtää, että myös maahanmuuttajat ovat yksilöitä, joilla ei ole usein toistensa kanssa mitään tekemistä". Puheet maahanmuuttajayhteisöistä, joissa kuunnellaan korkeita auktoriteetteja, ovat Yanarin mukaan eksotisointia, jossa esitetään toisten elävän eri tavalla kuin "me".
Maahanmuuttajajärjestö Fenix Helsingin toiminnanjohtaja Ujuni Ahmed piti Niinistön tekemää jaottelua suorastaan vaarallisena. "Tuollaiset puheet ruokkivat mielestäni ajatusta, että teidän porukat tekevät meille pahaa", Ahmed pohti Helsingin Sanomien haastattelussa. Hän toivoi presidentiltä ennemmin yhteiskunnan yhtenäisyyden edistämistä.
Presidentti itse kiisti nämä tulkinnat Twitter-keskustelussa. Hän selvensi tarkoittaneensa puheessaan kaikkia Suomessa asuvia ihmisiä, ei vain maahanmuuttajia.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen puolusti presidenttiä ja syytti Yanaria tahallisesta väärinymmärtämisestä.
"Juuri näin. Kyllä viestin kaikki ymmärsivät. On harmillista tuollainen tahallaan väärinymmärtäminen. Se on politiikkassa tänäpäivänä kovin yleistä ja vastenmielistä. Presidentti piti hyvä puheen ja käsitteli juuri niitä asioita mitkä puhuttavat. Hyvä ja vahva puhe."Myös nimimerkki John Wesley Hard1 arveli, että suurin osa ihmisistä oli ymmärtänyt viestin juuri niin kuin Niinistö sen jälkikäteen selitti – paitsi "äärilaitojen tahallaan väärinymmärtäjät ja uhriutujat".
Sattuvasti Niinistö itsekin ennakoi väärinymmärtämistä jo samassa puheessa hieman aiemmin:
"Ilmaisin vuosi sitten huolestumiseni siitä, että halu väärinymmärtää usein ohittaa yrityksen ymmärtää. Kiivaita kierroksia saava vääristelevä keskustelu on kurimus, joka helposti päätyy pysyvään vihanpitoon."Väärinymmärtämisestä todella puhutaan ja sitä havaitaan paljon. Kun julkinen puheenvuoro saa osakseen kritiikkiä, siinä usein nähdään tahallinen väärinymmärrys. Se on keino ohittaa kritiikki ja kääntää huomio kritiikin esittäjään.
Siitä, mitä tekstin (oli se muodoltaan puhetta, kirjoitusta, kuvaa tai elokuvaa) tuottaja kulloinkin tarkoittaa, voidaan keskustella loputtomiin. Sillä välin teksti jatkaa toimintaansa maailmassa. Yksi toiminnan ilmenemismuoto on juuri tuo keskustelu, johon teksti kietoo itsensä.
Julkisessa tilassa, jossa viestit liikkuvat välineestä ja muodosta toiseen, ja muuttuvat nopeasti keskustelun fragmenteiksi, on yhä vähemmän merkityksellistä se, mitä viestin lähettäjä on täsmälleen tarkoittanut. Vastaavasti yhä enemmän merkitsee se, miten viesti toimii, mitä se tekee ja mitä se tuottaa.
Usein tähän vedotaankin. Kun poliitikko möläyttää jotain, hän voi vedota siihen, että "ainakin ehdotukseni herätti keskustelua". Toisinaan mainonnan ja taiteenkin äärellä ollaan tyytyväisiä, kun keskustelua syntyy. Samaan aikaan poliitikko, mainostaja tai taiteilija voi olla täysin sokea (tai välinpitämätön) kaikille muille viestinsä vaikutuksille. Teksti tuottaa todellisuutta, käsityksiä, käsitteitä ja puhetapoja, yhdistää ja erottaa, eksotisoi ja normalisoi. Juuri tähän Yanar ja Ahmed kiinnittivät huomiota.
Kriittiseksi lukutaidoksi ei riitä se, että pohtii tekstin tuottajan "todellisia tarkoitusperiä". Kriittinen lukija osaa ja haluaa arvioida tekstiä oliona, joka toimii ja tuottaa maailmassa. Tässä mielessä ymmärryksen puutetta on vain se, ettei tarkkaile tekstin vaikutuksia todellisuuteen. Vaarallisinta tällainen väärinymmärtäminen on silloin, kun se on tahallista.
(Kirjoituksen innoittajana toimi Reijo Kupiaisen artikkeli Lukutaidon jälkeen?)
Tunnisteet:
demokratia,
internet,
keskustelu,
mediakasvatus,
mediakritiikki,
monilukutaito,
netti,
nettikeskustelu
13.1.19
Elokuva punaisesta muovipussista
Edellisen elokuvamme julkaisusta oli kulunut jo neljä vuotta. Aikaa yhteiseen harrastukseen oli yhä vaikeampi löytää. Viimeiset vuodet olivat kuluneet elokuvateorian ja -kasvatuksen äärellä. Tarve päästä tekemään elokuvaa itse ja käytännössä oli yhä painostavampi.
Silloin elokuva leijaili vastaan Keilaniemen rannassa pimeänä talvi-iltana. Pian uudestaan Hämeentiellä. Jo aiemmin Vallilassa ja Töölöntorilla. Vielä eräänä tuulisena päivänä se vilahti Kalasatamassa. Tämä elokuva halusi tulla pyydystetyksi.
Seuraavassa kerron elokuvaryhmäni Ihmiskunnan ainoan toivon uuden lyhytelokuvan, Punaisen muovipussin käsikirjoittamisesta. Toivon, että annat omille ajatuksillesi tilaa ja jatkat tästä eteenpäin vasta, kun olet katsonut elokuvan.
13-minuuttinen elokuva on vapaasti katsottavissa Ihmiskunnan ainoa toivo -ryhmän kotisivuilta.
1. Kohtaamisia muovipussien kanssa
Muistatte varmaankin American Beautyn muovipussikohtauksen. "Do you want to see the most beautiful thing I ever filmed?" Nörttipoika näyttää naapurintytölle on kuvaamansa videon, jossa muovipussi tanssii syystuulessa.
Nämä muovipussit olivat alkaneet seurata minua. Eräänä tuulisena iltana marraskuussa kävelin Töölöntorin halki. Tiellä pyöri American Beautysta karannut valkoinen muovipussi. Se kutsui heti kuvaamaan. Kun kaivoin puhelimen taskusta, en vielä arvannut millaisen näytöksen tuo vaatimaton muovisuikale aikoi minulle järjestää.
Seuraavana kesänä matkalla töihin näin muovipussin pyörivän puiston halki lännenelokuvan aavikkopallona. Ehdin juuri ja juuri saada sen kiinni kameralla. Pieni pysähtyminen juuri kuvan rajauksen reunalla jäi harmittamaan, mutta en töiden takia ehtinyt jäädä kuvaamaan uusintaottoa. Ja pussikin oli jo mennyt.
Kevättalvella lähdimme ystävän kanssa katsomaan uusia Länsimetron asemia. Keilaniemessä rakennustyömaan laidalla muovinriekale tuli varovasti kohti. Se kietoutui jalkoihin kuin lemmikkieläin.
Myöhemmin keväällä Hämeentiellä Voima-lehden toimituksen edessä eräs hyvin tavallinen läpinäkyvä muovipussi kutsui taas kuvaamaan. Seurailin sitä tovin, kunnes ohikulkija nappasi pussin mukaansa. Minne hän vei sen? Mitä sitten tapahtuu?
2. Vanhanaikainen ranskalainen elokuva
Hämeentien tapauksen jälkeen aloin pohtia pakkomiellettäni muovipussien kuvaamiseen. Minun välineeni pohtimiseen on elokuva. Pitäisi siis tehdä elokuva henkilöstä, jolla on pakkomielle muovipussien kuvaamiseen. Kuka hän on? Miksi hän kuvaa muovipusseja? Mitä hän tekee, kun ohikulkija vie muovipussin mukanaan?
Talvella olin katsonut 5-vuotiaan tyttäreni kanssa ranskalaisen Oscarilla ja Kultaisella palmulla palkitun lyhytelokuvan Le ballon rouge (1956), jossa kiusattu koulupoika ystävystyy punaisen ilmapallon kanssa. Voisiko samanlaisen elokuvan tehdä muovipusseista?
Seuraavaksi tapahtui tuulinen kesäkuun päivä Kalasatamassa. Matkalla hammaslääkäristä näin ison rakennustyömaan muovin lepattavan tuulessa kuin se olisi yrittänyt lähteä lentoon. Minne se oli menossa? Soitin saman tien lähellä asuville ystävilleni, Nikolle ja Pinjalle, ja kysyin huvittaisiko heitä pohtia hetki muovipusseja. Istuimme olohuoneessa, katsoimme kalentereitamme ja päätimme kuvata elokuvan.
3. Ympäristöelokuvan varjo
Hahmottelimme vanhanaikaista ranskalaista elokuvaa ihmisen ja muovipussin kohtaamisesta. Mukaan tuli sävyjä elokuvista, joissa yksinäinen lapsi kiintyy villieläimeen (esimerkiksi Ken Loachin Kes). Mutta kuten aiemminkin elokuvissani, minua alkoi kiinnostaa enemmän tarinan sivuhenkilö – siis muovipussi. Kuka hän on? Minne hän on matkalla? Mitä hän ajattelee kuvaamisen kohteena olemisesta? Voivatko ihminen ja muovipussi olla ystäviä?
Ympäristöelokuvan varjo hämärsi jatkuvasti ajatuksia. Voiko vuonna 2018 tehdä muovipusseista muuta kuin ympäristövalistuselokuvan? Miten se tehdään? Sanoman pelosta tulikin hyvä työkalu ajatusten rajaamiseen. Kaikki ajankohtainen ympäristökeskustelu piti rajata pois.
Eräänä päivänä Asema-aukiolla kuvaan lensi lisää muovipusseja, Hitchcockin lintuja kukaties. Työnsin ne väkisin syrjään. Muovipussien invaasio veisi katsojan ajatukset väkisin ympäristökysymyksiin.
Mutta... entä jos muovipussit eivät olisikaan tulossa – vaan menossa? Silloin kaikki palaset tuntuivat loksahtavan kohdalleen.
Punainen muovipussi julkaistiin 13.1.2019. Se on vapaasti katsottavissa Ihmiskunnan ainoa toivo -ryhmän sivuilta.
Silloin elokuva leijaili vastaan Keilaniemen rannassa pimeänä talvi-iltana. Pian uudestaan Hämeentiellä. Jo aiemmin Vallilassa ja Töölöntorilla. Vielä eräänä tuulisena päivänä se vilahti Kalasatamassa. Tämä elokuva halusi tulla pyydystetyksi.
Seuraavassa kerron elokuvaryhmäni Ihmiskunnan ainoan toivon uuden lyhytelokuvan, Punaisen muovipussin käsikirjoittamisesta. Toivon, että annat omille ajatuksillesi tilaa ja jatkat tästä eteenpäin vasta, kun olet katsonut elokuvan.
13-minuuttinen elokuva on vapaasti katsottavissa Ihmiskunnan ainoa toivo -ryhmän kotisivuilta.
1. Kohtaamisia muovipussien kanssa
Muistatte varmaankin American Beautyn muovipussikohtauksen. "Do you want to see the most beautiful thing I ever filmed?" Nörttipoika näyttää naapurintytölle on kuvaamansa videon, jossa muovipussi tanssii syystuulessa.
Nämä muovipussit olivat alkaneet seurata minua. Eräänä tuulisena iltana marraskuussa kävelin Töölöntorin halki. Tiellä pyöri American Beautysta karannut valkoinen muovipussi. Se kutsui heti kuvaamaan. Kun kaivoin puhelimen taskusta, en vielä arvannut millaisen näytöksen tuo vaatimaton muovisuikale aikoi minulle järjestää.
Seuraavana kesänä matkalla töihin näin muovipussin pyörivän puiston halki lännenelokuvan aavikkopallona. Ehdin juuri ja juuri saada sen kiinni kameralla. Pieni pysähtyminen juuri kuvan rajauksen reunalla jäi harmittamaan, mutta en töiden takia ehtinyt jäädä kuvaamaan uusintaottoa. Ja pussikin oli jo mennyt.
Kevättalvella lähdimme ystävän kanssa katsomaan uusia Länsimetron asemia. Keilaniemessä rakennustyömaan laidalla muovinriekale tuli varovasti kohti. Se kietoutui jalkoihin kuin lemmikkieläin.
Myöhemmin keväällä Hämeentiellä Voima-lehden toimituksen edessä eräs hyvin tavallinen läpinäkyvä muovipussi kutsui taas kuvaamaan. Seurailin sitä tovin, kunnes ohikulkija nappasi pussin mukaansa. Minne hän vei sen? Mitä sitten tapahtuu?
2. Vanhanaikainen ranskalainen elokuva
Hämeentien tapauksen jälkeen aloin pohtia pakkomiellettäni muovipussien kuvaamiseen. Minun välineeni pohtimiseen on elokuva. Pitäisi siis tehdä elokuva henkilöstä, jolla on pakkomielle muovipussien kuvaamiseen. Kuka hän on? Miksi hän kuvaa muovipusseja? Mitä hän tekee, kun ohikulkija vie muovipussin mukanaan?
Talvella olin katsonut 5-vuotiaan tyttäreni kanssa ranskalaisen Oscarilla ja Kultaisella palmulla palkitun lyhytelokuvan Le ballon rouge (1956), jossa kiusattu koulupoika ystävystyy punaisen ilmapallon kanssa. Voisiko samanlaisen elokuvan tehdä muovipusseista?
Seuraavaksi tapahtui tuulinen kesäkuun päivä Kalasatamassa. Matkalla hammaslääkäristä näin ison rakennustyömaan muovin lepattavan tuulessa kuin se olisi yrittänyt lähteä lentoon. Minne se oli menossa? Soitin saman tien lähellä asuville ystävilleni, Nikolle ja Pinjalle, ja kysyin huvittaisiko heitä pohtia hetki muovipusseja. Istuimme olohuoneessa, katsoimme kalentereitamme ja päätimme kuvata elokuvan.
3. Ympäristöelokuvan varjo
Hahmottelimme vanhanaikaista ranskalaista elokuvaa ihmisen ja muovipussin kohtaamisesta. Mukaan tuli sävyjä elokuvista, joissa yksinäinen lapsi kiintyy villieläimeen (esimerkiksi Ken Loachin Kes). Mutta kuten aiemminkin elokuvissani, minua alkoi kiinnostaa enemmän tarinan sivuhenkilö – siis muovipussi. Kuka hän on? Minne hän on matkalla? Mitä hän ajattelee kuvaamisen kohteena olemisesta? Voivatko ihminen ja muovipussi olla ystäviä?
Ympäristöelokuvan varjo hämärsi jatkuvasti ajatuksia. Voiko vuonna 2018 tehdä muovipusseista muuta kuin ympäristövalistuselokuvan? Miten se tehdään? Sanoman pelosta tulikin hyvä työkalu ajatusten rajaamiseen. Kaikki ajankohtainen ympäristökeskustelu piti rajata pois.
Eräänä päivänä Asema-aukiolla kuvaan lensi lisää muovipusseja, Hitchcockin lintuja kukaties. Työnsin ne väkisin syrjään. Muovipussien invaasio veisi katsojan ajatukset väkisin ympäristökysymyksiin.
Mutta... entä jos muovipussit eivät olisikaan tulossa – vaan menossa? Silloin kaikki palaset tuntuivat loksahtavan kohdalleen.
Punainen muovipussi julkaistiin 13.1.2019. Se on vapaasti katsottavissa Ihmiskunnan ainoa toivo -ryhmän sivuilta.
Tunnisteet:
elokuvaharrastus,
elokuvat,
ihmiskunnan ainoa toivo,
taide
23.11.18
Lakataan puhumasta digioppimisesta!
Minulla on ehdotus siihen, miten voisimme vähentää hämmennystä "digioppimisen" ympärillä sekä mediassa, koulumaailmassa että kodeissa.
Lakataan puhumasta digioppimisesta!
"Digi"-etuliite määrittelee sitä, miten laite teknisesti käsittelee sähköistä dataa. Se on vastinpari analogiselle tekniikalle. Sillä on hyvin vähän tai ei ollenkaan tekemistä oppimisen ja pedagogiikan kanssa.
Nykyään digilaitteita ovat läppäreiden ja täppäreiden lisäksi esimerkiksi televisiot, kamerat, kopiokoneet, e-kirjat, gps-laitteet, lämpömittarit, äänekkäät lelut ja ovikellot. Digi yhdistää niitä vain insinöörin näkökulmasta. Kuvaaminen, ruoanlaitto ja romaanin lukeminen eivät muutu oppimisen kannalta olennaisella tavalla, vaikka väline kädessä vaihdetaan digitaaliseen.
Aristoteleen termeillä digitaalisuus on välineen aksidentaalinen ominaisuus, ei sen substanssi.
Kun puhutaan digistä, huomio kiinnittyy väistämättä pedagogiikan kannalta merkityksettömään ulottuvuuteen teknologiassa – kuten olemme kansalaiskeskustelusta huomanneet.
Kun opetuksessa käytetään laitteita, koneita ja välineitä, olisi opetuksenkin kannalta aivan olennaista kiinnittää huomio välineen substanssiin: mitä juuri tällä välineellä tehdään tiedolle, havainnolle tai vuorovaikutukselle.
Opettajat näin tekevätkin. Opettajathan kehittävät ja löytävät fantastisia tapoja hyödyntää eri välineitä oppimisessa, kuten tekivät jo analogisella aikakaudella. Vaan kun opetuksesta julkisuudessa, virastoissakin, puhutaan, se sumentuu epämääräiseksi "digiopetukseksi", josta katoaa pedagoginen ulottuvuus. Esimerkiksi sanomalehden lukijalle, poliitikollekin, saattaa syntyä käsitys, että pääasia ovat laitteet ja ohjelmistot. Ja tässä sitten ollaan.
Siksi jo esimerkiksi "tieto- ja viestintäteknologia" on, laajuudestaan huolimatta, paljon digiä parempi termi. Se määrittelee, että kysymys on tiedon käsittelemisestä ja vuorovaikutuksesta teknologian avulla. Kun tarvitaan yleistermiä, käytetään siis mieluummin sitä.
Entä mitä olisivat täsmällisimmät kategoriat välineille, kun termejä keskustelussa tarvitaan? Mihin erilaisiin käyttötarkoituksiin toisaalta tieto- ja toisaalta viestintäteknologia voitaisiin oppimisen ja opetuksen näkökulmasta jakaa?
Tällä määrittelyllä voisimme pelastaa koulukeskustelun toimittajien, vanhempien ja muiden vallankäyttäjien väärinymmärrykseltä.
![]() |
Kuvassa kolme välinettä: yksi akustinen vaan ei analoginen, toinen optinen ja kolmas optinen, sähköinen ja digitaalinen. |
21.6.18
Opettajien tehtävä on purkaa ruokateollisuuden tiedotusmonopoli
Suomalaisten ruoantuottajien Ruokatieto Yhdistyksen nettisovelluksessa lapset pääsevät yhdellä klikkauksella vierailemaan lammaspyöryköiden ja kananmunien kasvatustilalle. Eläimet juttelevat vieraille sympaattisesti ja kertovat elinympäristöstään. Sovellus on osa kouluille ja päiväkodeille tuotettua oppimateriaalia.
Totuus on toisenlainen.
Kun oikeat lapset haluavat tietää, missä oikea ruoka on kasvatettu, vastaan tulee nopeasti seinä. Helsingin Puistolan peruskoulun oppilaat ryhtyivät Nuorten Ääni -toimitus -harrastuksessaan selvittämään oman koulunsa lihamakaronilaatikon alkuperää. He halusivat päästä näkemään itse, missä ruoka kasvatetaan.
Kaupunki kertoi kaiken minkä tiesi, mutta lihantuottaja HKScan ilmoitti, ettei se voi paljastaa sikojen ja nautojen kasvatustiloja. Niille ei pääse vierailemaan. Sen sijaan HKScan olisi halunnut esitellä oppilaille kotieläintiloja.
Nuoret eivät antaneet periksi. Heillä oli journalistin tehtävä ottaa selvää ja kertoa yleisölle. Lopulta HKScan taipui valikoimaan kolmestakymmenestä tilasta muutaman, joihin oppilaat saivat ottaa yhteyttä. Valtaosasta kerrottiin vain paikkakunta.
(HKScan Finland on Ruokatieto Yhdistyksen jäsen ja sen johtaja Jyrki Karlsson on yhdistyksen hallituksen varapuheenjohja.)
On ilmeistä, että eläintuottajat pyrkivät pitämään itsellään monopolin teollisuuden julkisessa kuvassa. Siksi opettajille tarjotaan valmista oppimateriaalia, jonka tarkoitus on luoda oppilaille tarkoituksenmukaisia mielikuvia ruoantuotannosta. Oikean tiedon sijaan koulu ajautuu jakamaan oppilaille mainoksia.
Opettajien tehtävä on purkaa ruokateollisuuden tiedotusmonopoli. Opettajien pitäisi aktiivisesti pyrkiä viemään oppilaita vierailuille oikeille tuotantotiloille kotieläintilojen sijaan. Lihateollisuus ei vielä ole siihen valmis, mutta se muuttuu, kun opettajat ja oppilaat vain ovat aktiivisia. Sitä odotellessa voimme ainakin vertailla saatavilla olevaa kuvastoa. Se on hyvää mediakasvatusta.
Opettajien tehtävä on purkaa ruokateollisuuden tiedotusmonopoli. Opettajien pitäisi aktiivisesti pyrkiä viemään oppilaita vierailuille oikeille tuotantotiloille kotieläintilojen sijaan. Lihateollisuus ei vielä ole siihen valmis, mutta se muuttuu, kun opettajat ja oppilaat vain ovat aktiivisia. Sitä odotellessa voimme ainakin vertailla saatavilla olevaa kuvastoa. Se on hyvää mediakasvatusta.
Lähde: Ruokatieto Yhdistys |
![]() |
Lähde: Oikeutta eläimille |
Lähde: Ruokatieto Yhdistys |
![]() |
Lähde: Joutsan Seutu |
Lähde: Ruokatieto Yhdistys |
![]() |
Lähde: Oikeutta eläimille |
Tunnisteet:
liiketoiminta,
mainonta,
mediakasvatus,
mediakritiikki,
monilukutaito,
oppimateriaali
6.6.18
Mitä 17-vuotias sinä sanoisi nykyiselle itselleen?
Psykoterapeutti Maaret Kallion käynnistämä #olisinpatiennyt-kampanja saa aikuisen tuntemaan itsensä viisaaksi – ja siitä tulee aikuiselle hyvä mieli. Tässä kirjoituksessa elokuvaohjaaja Oskari Sipola, kriitikko Aleksis Salusjärvi ja toimittaja Ina Mikkola kohtaavat itsensä 17-vuotiaina. Mutta hei – kuka puhuu nyt?
![]() |
(Kuningas Salomon kirjoittaa sananlaskuja. Gustave Dore) |
Kun keski-ikäinen antaa ohjeita 17-vuotiaalle itselleen, nuori on hiljaa, kun aikuinen puhuu. Nuori on hiljaa, koska hän on vain marionetti. Paikalla ei ole yhtään elävää nuorta. Kampanjan äiti Maaret Kallio toivoo, että me aikuiset "miettisimme, mitä minä olisin halunnut tietää tuolloin". Leikissä ei siis puhuta pelkästään aikuisten vaan myös 17-vuotiaiden äänellä. Leikki piilottaa ne ristiriidat, joita tulisi esiin, jos aikuinen menisi puhumaan oikeille 17-vuotiaille. Kun puhuu poissa olevan itsensä puolesta, kukaan ei voi väittää vastaan.
Jokainen yksittäinen viesti varmasti tarkoittaa hyvää, mutta yhdessä ne tuottavat ideologisesti ongelmallista puhetta, jossa totuus on aikuisten hallussa. Ajatusleikin perustana on nimittäin se, että aikuisen kertomat viisaudet ovat faktoja, jotka ihminen voi tietää, kun hän on tarpeeksi kokenut. Aikuiset kokoontuvat hashtagin alle yhteen juhlistamaan sitä, että nyt he tietävät. Siksi kampanja ei kysy eläkeläisiltä, mitä he sanoisivat 40-vuotiaalle itselleen. Sitä 40-vuotias ei halua kuulla.
Millaista nuoruus on aikuisen muistikuvissa? Annetaan aikuisten kertoa itse.
Twitter-keskustelun mukaan nuori on yksinäinen, masentunut ja kokee kovia. Hän yrittää miellyttää toisia, olla virheetön ja todistella jotain, eikä uskalla olla oma itsensä. Nuori on keskeneräinen ja kantaa häpeää. Hän kätkee kyyneleensä nauruun eikä osaa muodostaa tavoitteita ja haaveita. Nuori luulee tietävänsä kaiken, haahuilee päämäärättömästi ja polttaa siltoja.
Tässä leikissä aikuinen on tietysti tuon kaiken vastakohta. Aikuinen ei ole keskeneräinen. Hän tietää, ettei tarvitse miellyttää toisia tai olla virheetön. Aikuiset eivät yritä todistella mitään. He eivät luule tietävänsä, vaan tietävät – muun muassa sen, mitä 17-vuotias haluaa kuulla heidän sanovan.
Aikuiset pääsevät määrittelemään sekä nuoret että itsensä. Entä jos kysyisimmekin, mitä 17-vuotias sanoisi aikuiselle? Onko nuoren näkemys aikuisista yhtä ruusuinen kuin aikuisilla itsellään?
Toimittaja Ina Mikkola, 27, kohtaa 10 vuotta nuoremman itsensä. Mitä nuori Ina sanoo? Hän antaa elämänohjeita.
"Älä ikinä kadota tätä nuoruuden intoa, uteliaisuutta ja taistelutahtoa. Älä kyynisty. Muista kyseenalaistaa auktoriteetit ja hierarkiat, äläkä ylpisty koskaan!"Ja on ihan tyytyväinenkin.
”Good job! Tosin olet hieman laiskistunut, mutta ehkä se tekee vaan hyvää.”
Oskari Sipola on 34-vuotias elokuvaohjaaja. Hän on tehnyt useita lyhyitä ja kaksi pitkääkin elokuvaa, jotka käsittelevät nuoria ja nuoria aikuisia. Tutustuimme suurin piirtein 17-vuotiaina elokuvaharrastajina. Mitä Oskari arvelisi tuon vuosituhannen vaihteen nuoren sanovan, jos hän tapaisi nykyisen itsensä?
"Varmaan sitä kiinnostaisi montako elokuvaa oon jo tehnyt, ja olis avoimesti pettynyt, kun sanon että kaks 😂. Luulen että se olis myös yllättynyt, että mulla on vielä hiukset päässä. Faija kaljuuntui 22-vuotiaana ja panikoin sitä about koko lukion.
Luulen kans et me tultais hyvin toimeen, luonne on muuttunut aika vähän. Ehkä kärsivällisemmäksi ja luottavaisemmaksi. Mulla oli jo silloin niin selkeää, mitä haluan tehdä ja miten, ja suurimmilta osin asiat on menneet just niin, että veikkaan fiiliksen olevan positiivinen."
Aleksis Salusjärvi on 37-vuotias menestynyt kriitikko. Viime vuonna hän oli Finlandia-esiraadin puheenjohtaja. Mutta ei siinä kaikki – hän myös kiersi ympäri Suomen ammattikouluissa opettamassa lukutaitoa. Hän jos kuka siis tietää, mitä 17-vuotiaat oikeasti ajattelevat.
He eivät ole tyytyväisiä.
"Olisin kritisoinut itseäni monista asioista, konformistisesta suhtautumisestani yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita itse olen tuottamassa. Periaatteettomasta rakentavasta ajattelusta, joka todellisuudessa on vain mukavuudenhalua, koska en ole tarpeeksi rehellinen omien etuoikeuksien suhteen.
17-vuotias minä syyttäisi suoraan etuoikeutettua keski-ikäistä itseään siitä, että hän osallistuu julkiseen valheeseen kaikkien ihmisten yhdenvertaisuudesta, vaikka todellisuudessa maailma ei toteuta kaikkien ihmisten tasa-arvoisuutta.
Pakolaisia hukkuu välimereen samalla kun omista eduista taistellaan. En olisi hyväksynyt sitä, että en pidä aktiivista meteliä tällaisista epäkohdista.
Samalla pilkkaisin itseäni siitä, etten ole saanut suhdettani luterilaiseen kirkkoon selväksi kaikessa tässä ajassa, että olen edelleen ihan hoomoilasena jumalasuhteeni kanssa."Mutta vieläkään tässä leikissä ei puhu yksikään oikea 17-vuotias. Aikuiset vain leikkivät nuoren äänellä.
Otetaan siis lopuksi mukaan yksi elävä nuori, Nita Koivisto, 17, joka pari viikkoa sitten A-studiossa sai keski-ikäisen henkilöstöpäällikön puhumaan itsensä pussiin. Nita, mitä sanoisit aikuiselle itsellesi, jos kohtaisit hänet nyt?
"Sanoisin varmaan isolle itselleni, että älä luule tietäväs kaikkea vaikka ootkin kokenut ja oppinut paljon asioita, vaan jaksa oppia koko ajan lisää."
Entä mitä sinä, aikuinen lukija, 17-vuotiaana sanoisit nykyiselle itsellesi? Entä mitä sanoisit 20 vuotta vanhemmalle itsellesi? Mitä hän sanoisi sinulle? Osallistu hashtagilla #onehkähyväettetnäeminuanyt.
Tunnisteet:
aikuiset,
internet,
keskustelu,
mediakritiikki,
nettikeskustelu,
nuoret,
sosiaalipsykologia
5.5.18
Muutama sana isänmaasta, suomalaisuudesta, jääkiekosta ja häpeästä
Mitä Tuure on maksanu tolle et suostuu pussaa. Onks kaikki muumit laaksossa Sä häpäiset suomen ainoan ylpeyden, jääkiekon! Jos oot ite pikkuhomo kusessa johonki lätkäjätkään pidä se pliis omana tietonas äläkä nolaa meitä muita sairautes mukana Hyi vittu meinas tulla oksu kun katoin tän videon hyi saatana häpäset muuteskin Suomen maajoukkueen tällä sairaudella Tollanen homo pitäis heittää takas ruotsiin Laitoin disliken kahdella käyttäjällä. Jos tästä tulee kisabiisi teen vittu kansalaisalotteen että saadaa pois tää soimaa halleista tää on häpee Suomen maajoukkueelle:/ xd Vitu homo hyi helevetti ruottsii siitä Haluun muuttaa vittuun suomesta Kyllä vituttaa asua länsimaissa... Hävetkää homot Häpäsee suomen jääkiekon se ahdistaa minua todella paljon ja en kyllä ole ahdasmielinen minulla on vapaus ilmaista mieltäni Muutan Unkariin, siellä on kiellettyä olla homo Hyi vittu miettikää ku joku 50v jorgos pökkii tuuree perseesee ALKO HÄVETTÄÄ OLLA SUOMALAINEN Menkää ruottii kolistelee keppejä saatana oikein! homoilu kuuluu ruotsiin... Tälläset perkeleen ruottalais tyyliset kyrvän nuolijat sais heittää hirteen. Tykkää jos homous on syntiä Homot helvettiin suomesta Tuhotkaamme tämä kuvottava otus! oikein, poltetaan roviolla! Miks tuuren aivot on herneen kokoset? Äänestäkää Perussuomalaisia/Kristillisdemokratteja, niin päästään eroon homoista Perkele ku paska haisee ruudusta läpi.. valtion homopropaganda on viety liian pitkälle! Tätä vastaan pitää taistella eikä antaa JEESUKSEN unohtua, koska helvetissä kyseiset B-rappulaiset tavataan.. MORJENS VITTU JÄTKÄ PILAA LEIJONIEN MAINEEN, SE HOMOILU KUULUU RUOTSIIN Tän takii hinttareita ei päästetä koppii Häpäisette suomen Vittu mikä homo Homoja Nyt olen valmis tappamaan itteni No hyi saatana homoja Ärsyttää tämmönen lätkä kulttuurin pilaaminen lätkä ei oo mitään homoiluu lopeta saatanan sairasta Suomi häpee sua pelle Vittu ku oot homo Sä oot vittu häpeäks jääkiekkolle Pitäskö muuttaa ruotsiin? Onko muita lähtijöitä?? Jos oisin toi Ville tos videos juoksisin tota homo monsteria pakoon Tää ei oo paikka homopornolle Vittu revin korvani irti en vittu kestä tällästå sairasta homoilua Hyi helvetti Paljonko Villelle on maksettu et se pussaa tollasta homoo Miettikää miten tää vaikuttaa ulkomaalaidten kuvaan suomesta Ei vittu mikä homo... Oisit mielummi käyttäny Ruotsin paitoja -..- Homo vejä ittes hirtee Heilu heppi keppis kanssa ruotsii Tuure häpäisi Suomen pelipaidan Kirveelle ois duunia Vittu pitäis varmaa lähtee pakolaisena somaliaa Vittu sä häpäset koko Suomen perkele mene muualle homoilemaan Millon näitä aletaan taas sähköttämään? Tuure se Suomi paita pois mielummin Ruotsin paita Kyllä se eutanasia olisi sittenkin ihan hyvä ratkaisu. Kuule sinä kyrpähomo nyt poistat tämän biisin, koska Suomen suurinta ylpeyden aihetta et ala pilaamaan millään pyllynrakastelu musiikkivideolla. Vitun homo No juttu on niin että kaikilla isänmaallisilta kyllä alkaa keittää kun leijonat häpäistään. Itse mulla ei ole väliä onko homo vai ei mutta kun pitää paskalla laulutaidolla joka on autotunetettu pilata leijonat niin kyllä se vituttaa. Ja oletko huomannut jotain. Kaikki Tuuren biisit käsittelevät homoutta ja sillä hän sitä huomiota kerjää HOMOT UUNIIN, PIKKUHINTIT VARSINKIN. Missä on lähin hirttonaru Häpäisy jääkiekkoa kohtaan Häpäisette Ville nimen, suomen maajoukueen ja KOKO SUOMEN MAAN. Ps toivottavasti tästä ei tule mikään maajoukkueen kannustuslaulu. Vitun Tuure! Pelinumeroki kakkonen ku tykkää et laittaa kakkoseen. Miksi mulla tuli tämän videon jälkeen tunne että en enää halua olla suomalainen :/ vittu ku en löydä sitä asetta Jos halua munaa perseeseen ni muuttakoo ruottii Hyi saatan tuure vittu oot homo poista kanavas tää on niin syöpää saatanan homo Tapa ittes vitun sairas Tulis sota ja tappas tommoset homppelit! Hävettää asua Suomessa Törkeetä tehdä näin Leijonille! Häpäistään leijonat!! Törkeää Ei lätkänpelaajat oo homoja Suomi on häpäisty varsinki sen jääkiekko HOMOUS ON SAIRAUS KAIKKI HETEROT DISLIKEE JA HOMOT JA LESBOT LIKEE Mua alko hävettää että oon suomalainen Häpäisee tällänen homoilu Leijonat! Tän kuultuani voisin vaikka muuttaa mieluusti syyriaan omasta mielestä tuosta videosta tuo suomi paita ois voinu heittää helvettiin kun aikamoinen loukkaus että suomalaiset ois muka homoja no tuntuu vähä et tos pilkattais suomalaisia homoudella Toivottavasti tätä ei soiteta missään mm-kisoissa, sillä mitä ne muun maidenedustajat ajattelisi... " Tuolla nuo suomalaiset ovat aikamoista homokansaa! " Homot+jääkiekko= liikaa takaata tulevia taklauksia vittu mitä paskaa, tapa ittes! Suomen maajoukkue häpäisty Homoilu ei ole Suomen asia. (Ja Leijonien) Vittu kehtaatki pitää suomen pelipaitaa pääl hyi ehtä Vittu mitä syöpää... oisitpa ruottalainen HOMOT HIRTEE! Haist vittu vitun homo vittu mä lähden avaruusaluksella kauas täältä Ihme hintti saatanan häpeä meijä leijona ryhmälle ja se on lätkäjätkä-hintti tuute Hyi HELEVETTI tollane homojen laulu Vittu jos boelius ei ota tota leijonien paitaa pois käyn hakkaa sen. Vittu mikä häpäistys. Ja jos tästä tulee leijonien lätkäbiisi tapan itteni Hyi vittu mikä saastanen homo Pitäisi olla ruotsin maajoukkueen paita päällä niin video oisi edes jotenkin realistinen!! Ruottalaine pyllynrakastelija Vitun homo ite vrmaan runkkaat 2/4/7 sun omas himassa ja aattelet villeä et sä pääsisit nussii sitä. Muuten kiitti kun nolaat suomen maajoukkueen.... kunpa tää hintti vaikka hyppäis hirteen Mitä vittua tääki nyt on, Suomi on häpäistettu Siis mikä tai kuka vittu on antanut luvan tehdä tämmösen... Vittu kiitos koko suomen häpäisemisestä. nyt vittu mene töihin oikeesti hirveetä kuraa tääki häpäsee suomalaista jääkiekkoa Ruottin paidat päälle nii olis realistinen! Häpäisee suomen jääkiekkojoukkueen toivottavasti tämä bannataan youtubesta on niin suuri häpeä leijonille Leijonat ja Suomi on häpäisty.Kiitos Tuure! lätkä on häpäisty! Tätäkö varten ne veteraanit taisteli sodassa että jotkut homot voi kolistella keppejä ja tehdä paskaa musiikkia. Noniin, taas kerran yks hintti lauleskelee ei paha. Mutta sitten kun laittaa ton leijona peli paidan päälle nii vittu menee yli, pitäisi poistaa tämmöne suoraa tubesta ! KAUPALLISTA PASKAA MITÄ HOMOJA TE OOTTE HYI VITTU SAATANAN HUORAT SUOMI TUBEN HÄPEÄ Vittu mikä häväistys suomen maajoukkueelle hyi vittu laita like jos inhoat tätä paskaa laulua Näitä saatanan homoja näkyy nykyään joka kanavas vittu hakkaan teijät homot takasin isienne sissää tunge villen maila poikittain perseesees vitu homo.(vitu homo) Tee maailmalle palvelus ja hirtä ittes. Vittu häpäiset suomen tällä biisillä. Häpeät suomen tällä . Tää on häpeeksi Suomen maajoukkeelle Tää on häpeä suomen jääkiekolle kun tuure tekee lätkävideon mis pussailee poikii. Saunan taakse! Roviolle tommoset Hyi saatana mitä vitun paskasyöpää tapathan itsesi , tuli paha mieli ja aijon luukuttaa Kendo anthemia koko mmksiar Oot häpeä suomenkansalle -_- Vitun ruottalainen lähe helvettiin suomesta tai hirtä ittes Leijjonien häpäistys Hyi vittu! Kuka postaa tällästä syöpää youtubeen, vittu homot pitäs polttaa roviolla saatana! Vitun homo Hintti homous on synti ja se lähtee lapsesta hakkaamalla Suomen mm lätkjäjoukueen häpäistys... Homous on syntiä! Miten tämä on laillista Suomessa, etenkin ottaen huomioon, että jääkiekko on urheilulaji, jossa Suomi usein pesee muut ja Suomalaiset ovat ylpeitä Suomen saavutuksista tässä lajissa? Lopeta ajoissa blondi hintti Tuure ennenku tuun hakkaan susta ton homouden pois toivon että kuolet Tää biisi häpäsee Leijonat... Homous ei kuulu jääkiekkooo vittu häpäisit suomen kansan ja etenkin Leijonat onnea vuoden homolle! Homous on sairaus Tämän takia eutanasia pitäisi laillistaa Suomessa Voi nyt perkele, pitääkö homoseksuaalisuus sotkea musiikkiin? Äiti ois tehny abortin jos ois tienny että homo se on Kuolemantuomio lailliseksi 2018 Toivon että vielä joskus ymmärrät sen, että olisit narunjatkeena hyödyllisempi tälle yhteiskunnalle. Kiitos, olen puhunut. tää häpäisee leijonien paidan HOMOT UUNIIN Jos tästä hinttien valssista tulee mm kisabiisi niin sen sanon, ettei Suomi oo enää entisensä. Oon edelleenkin sitä mieltä, että homous on sairaus ja tollaset kiintiöfägärit pitäis passittaa pakkohoitoon suljetulle osastolle.. On varmaan vanhemmat hyvin ylpeitä tästä ongelmatapauksesta. VITTUU SUOMESTA TUURE JA MUUT HOMOT! tää tuure boelius on häpäsy suomen maa joukkueelle... ja koko suomelle K raudas hirtto köysii alennukses. Pilasit just suomileijona paidan mainee. Eikö sua hävetä jääkiekkoa ja homoilua....kyllä tää saatana tuure pitäs tappaa Homoseksuaalit ei pääse taivaaseen. Homot saunan taakse 5. Mooseksen kirja kappale 18 jae 22: "Jos mies tavataan makaamasta toisen miehen kanssa sekä nainen toisen naisen kanssa, on se inhottava synti. Hävittäkää paha keskuudestanne." Jos tämä valittaisiin Suomen kisa”biisiksi” olisi se 100% varmasti Suomen jääkiekkohistorian suurin häpeä. Sijo kivi nilkkaa ja hyppää sillalta hyi nyt vittu sä häpäsit koko suomen ole homo jos siltä tuntuu mut et sä nyt vittu voi homoilla suomi paita päällä Vitu homo mee kotiisi naisetkin palkattu perkele hyi saatana ota toi suomen paita pois hintti Pittäis viiä siperiaan vankileirille tommoset homot saatana Alkaispa jo sisällissota, että päästäisiin tälläisestä vasemmisto paskasta eroon. Niskalaukaus tälle homolle. häpäset suomen saatanan nulikka Homous on sairaus ja se lähtee hakkaamalla Onks tää ees laillista? Voi vitun homo sää pilaat lätkänki tolla saatanan homoilullas vitun kakara tapa ittes Häpeää suomen kansalle painukaa ny helvetti sinne sateenkaari maaha Hans, get the luger Toi saatana homo pitäis ampuu Boeliuksen poika raiskaa koko saatanan kansan ei vittu menis ruottin maajoukkueen pukkariin homoileen Misä toi saatanan pikku homo asuu mää meen VITTU JUNALLA SINNE JA VITTU JOS MÄÄ NÄÄN SITÄ NII MÄÄ VITTU VEÄN SITÄ TURPAA homous on suomen häpeä Homous on syntiä ja ei ole millään tavalla normaalia ku kaks sairasta kolistelee keppejä keskenään Tulis sota ja tappas tommoset homot Voi vittu... miks jotkut homot ei oo normaaleja pitää vittu kiemurrella niiku joku muija?? Voisitko vain nyt tappaa itsesi koska tuot ihan saatanasti häpeää suomelle tää musiikki tuo häpeää suomelle ja maajoukkueelle kun kukaan vitun jääkiekkoilia ei nuole jätkiii kopis Kuules saatanan kaappiraiskari tarviks hirtto köyttä voisit ainaki hirttää pallis irti nii voisit olla halvasti transu saatanan nistin paska kuole Voi vittu näitä homo laulajia/tubettaja oispa tääläki laitonta olla homo vitun mielisairas paska hakeudu hoitoo Vois vaikka saman tein hirttää ittensä palleist kattoon toi vitu tuure psykopaatti homous on sairaus perkele meille naisille ei jää mitää jos kaikki miehet panee keskenää prkl saatana vittu mikä hintti tappas ittensä Suomen häpäistys Nyt jumalauta lopetat itsesi ja tän sun homo propagandan yrität tehdä munki kakaroista jotain ällöttäviä perseen tuuppaajia Eivittu kohta ruotsalaisetki nauraa meille.
(lähde: Youtube)
Tunnisteet:
aikuiset,
internet,
keskustelu,
mediakritiikki,
mielenosoitus,
netti,
nettikeskustelu,
politiikka,
ryhmäilmiöt,
sosiaalipsykologia,
urheilu,
väkivalta
27.4.18
Cinefiilin tappio voi olla elokuvan voitto
![]() |
(Kuva: Tero Koistinen) |
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin elokuvanäytösten muutto Orionista uusiin tiloihin Oodiin herättää vastarintaa. Monet Orionin vakiokävijät ovat huolissaan arkistonäytösten kuihtuvasta tunnelmasta, elokuvakokemuksen banalisoitumisesta ja vanhan arvokkaan interiöörin lopullisesta katoamisesta. Joitakin huolettaa myös KAVIn talous, koska Oodin salin vuokra on tiettävästi Orionia kalliimpi.
Monet puheenvuoroista ovat hyvin henkilökohtaisia, mikä osoittaa, ettei kysymys ole vain tiloista ja tekniikasta. Omat muistot, varsinkin nuoruusmuistot tulevat pintaan. Kysymys on elämää suuremmasta, olisi Peter von Bagh ehkä sanonut. Orion on cinefiileille, elokuvan ystäville, ja erityisesti Orionin ystäville tärkeä. Mutta onko se yhtä tärkeä elokuvalle?
Orion sijaitsee asuinrakennuksen kivijalassa Hietalahdessa, keskustan reuna-alueella, pääkulkureiteiltä sivussa. Sen paikkaa ei kovin painokkaasti voi kutsua keskeiseksi, mutta ei se kaukanakaan ole. Alle kilometri rautatieasemalta, muutama sata metriä Kampista. Meille Orionin vakikävijöille paikka on ollut hyvä.
Mutta elokuva ei ole vain cinefiilejä varten. Siksi uusi sijainti Oodissa ansaitsee muutaman huomion, jotka keskustelussa ovat jääneet joko vähemmälle tai tyystin esittämättä.
Uusi keskustakirjasto Oodi sijaitsee Rautatieaseman vieressä Töölönlahden rannalla, samalla tavalla keskeisellä paikalla kuin Kansallisteatteri, Musiikkitalo sekä taidemuseot Ateneum ja Kiasma. Samassa miljöössä ovat Kansalaistori, Eduskuntatalo, Kansallismuseo sekä isot mediatalot Sanoma ja Alma. Kirjallisuus, teatteri, musiikki, kuvataiteet, historia, politiikka ja media – tähän joukkoon elokuva kuuluu.
![]() |
(Kuva: Näkymä Oy) |
Keskustakirjasto on elokuvalle symbolisesti arvokas paikka. Valinta julistaa, että elokuva on myös yhteiskunnan silmissä yksi suurista taiteista – yksi yhteiskunnan kehon elimistä, jonka paikka on nyt keskellä, ei sivussa.
Orionin interiöörin arvoja ei ole tarpeen kiistää, mutta Oodin exteriöörin merkitys voi olla elokuvalle suurempi. Orioniin kiintyneiden cinefiilien tappio voi silti olla elokuvan voitto.
Yksityiskohta, joka minua elokuvan tradition ystävänä viehättää, on se, että Oodista poistuessani voin katsella asemalle saapuvia junia ja ajatella elokuvan historian ikonisinta kohtausta. Ehkäpä juuri L'Arrivée d'un train en gare de La Ciotat'n olisikin syytä olla uuden salin avauselokuva?
Tunnisteet:
elokuvakasvatus,
elokuvat,
politiikka,
taide
11.2.18
Median seuraaja tarvitsee hyvän roskapostisuodattimen
Suuri osa journalistisesta sisällöstä, jonka otamme medioista vastaan, on jonkinlaista spämmiä – samassa mielessä kuin roskaposti sähköpostilaatikossa. Se pyrkii varastamaan huomiomme, se haluaa meiltä jotain, se johtaa harhaan, se on enemmän koneiston geneeristä jätettä kuin journalististen tavoitteiden tuotetta. Yleisölle se näyttäytyy uutisvirran roskapostina, joka täytyy suodattaa pois mielekästä sisältöä etsiessä.
Kun viime syksynä kysyin 200 nuorelta, minkä yhden asian he muuttaisivat mediassa, joka viides vastasi: Enemmän tilaa tärkeille uutisille. Vähemmän tarpeettomien uutisten paisuttelua. Vähemmän turhia roskauutisia.
Kriittinen medialukutaito on kyky arvioida viestien sisältöjä, muotoja ja tavoitteita kriittisesti – eli nähdä niiden monimutkaisuus yksinkertaisen pinnan takana. Tämä kriittinen katse on hyvin monenlaisten tietojen ja taitojen summa, hyvin vaativaa ajatustyötä aikuisellekin. Siksi voimme kohdistaa sen vain tiukasti valikoituun osaan siitä valtavasta määrästä mediasisältöä, jonka päivittäin kohtaamme. Kaikkea ei kannata edes yrittää arvioida. Suureen osaan sisällöistä voi suhtautua välinpitämättömästi. Koska tämä valinta pitää tehdä nopeasti, se tehdään yleensä intuitiolla, jopa ilman tietoista ajattelua. Hutejakin tulee paljon.
Pitäisikö jokaisen kansalaisen kriittiseen medialukutaitoon lukea myös tämän mielensisäisen roskapostisuodattimen kyvykkyys? Se voisi olla yksi niistä taidoista, joita mediakasvatuksessa tavoitteellisesti kehitetään.
Tyypillinen sähköpostin spämmifiltteri tutkii viestin sisältöä sekä lähettäjätietoja ja vertaa niitä tietokantaan, johon on koottu roskapostin tunnusmerkkejä. Osa suodattimista perustuu palveluntarjoajan ylläpitämään tietokantaan, joitain algoritmeja käyttäjä saa itse opettaa. Kun suodatin tunnistaa epäilyttävää sisältöä, viesti merkitään roskapostiksi ja heitetään asianmukaiseen kansioon. Tätä postia meidän ei tarvitse edes nähdä saati että arvioisimme kaikkien peniksenpidennystarjousten uskottavuutta erikseen. Juuri tällaista taitoa me nyt tarvitsemme – kaiken median äärellä.
Mitä kriittisemmin haluamme mediaa lukea, sitä tiukemmin meidän on valikoitava se osa mediavirrasta, jonka otamme vakavasti. Siksi mielemme tarvitsee hyvän roskapostisuodattimen. Miten se toimii? Mistä taidoista se koostuu? Miten näitä taitoja voisi kehittää ja opettaa?
Tätä ehdotan mediakasvatuskollegoilleni pohdittavaksi.
Tunnisteet:
journalismi,
mediakasvatus,
mediakritiikki,
monilukutaito,
netti,
nuorisotyö,
opettajankoulutus,
psykologia
30.10.17
Aloittelijan opas ääripääjournalismiin
Haluatko kirjoittaa Twitteriin, blogiin tai sanomalehden pääkirjoitussivulle tekstin, jossa otat kantaa yhteiskunnallisen ilmiön polarisoitumiseen, ja osoitat, että ääripäiden sijaan on viisasta olla niiden keskellä? Haluatko olla ääripääjournalisti? Tässä lyhyt resepti. Käytän esimerkkinä Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun kolumnia 30.10.2017.
Resepti
1. Valitse haluamasi ilmiö ja ihmisjoukko. Mikä tahansa ilmiö kelpaa, koska kaikilta yhteiskunnallisen keskustelun alueilta on mahdollista valita ääripäät tämän reseptin avulla. Ihmisjoukko voi olla esimerkiksi Suomen kansa, opettajat tai nuoret. Potentiaalisten lukijoiden on syytä kuulua tähän joukkoon, jotta he reagoisivat kirjoitukseen tunteella. Se on tavoitteesi.
2. Esitä lukijoillesi kysymys, johon voi vastata kyllä tai ei, puolesta tai vastaan, uhka tai mahdollisuus jne. Kysymystä ei tarvitse kirjoittaa sellaisenaan näkyviin, kunhan lukija ymmärtää sen intuitiivisesti. Jotta kysymykseen voisi vastata vain kahdella tavalla, kysymyksen tulee alkaa verbillä. Hyviä verbejä ovat esimerkiksi: oletko, kannatatko, haluatko, suvaitsetko ja vihaatko. Vältä kysymystä, joka alkaa kysymyssanalla: mikä, miten, miksi, millainen... Näihin kysymyksiin voi vastata useammalla tavalla, eikä vastauksista silloin muodostu kahta ääripäätä, ja se sotkee tämän reseptin.
Käyttämässämme esimerkissä kysymys on: Oletko innostunut teknologian kehityksestä vai oletko sitä vastaan?
3. Kuvittele valitsemasi ihmisjoukon vastaukset esittämääsi kysymykseen. Muodosta vastauksen perusteella kaksi pienempää joukkoa. (Jätä kuitenkin vielä käyttämättä suuri tai jopa suurin osa ihmisjoukosta. Tarvitset sitä seuraavassa vaiheessa.) Poimi kummastakin joukosta yksi todellinen tai kuvitteellinen esimerkki, joka mahdollisimman räikeästi ilmentää vastausta. Mitä räikeämpiä esimerkit ovat, sen helpompaa sinulle on pian osoittaa, että he ovat vastanneet kysymykseen väärin.
Esimerkissämme teknologian kehityksestä innostuneella henkilöllä on "taskussa aina uusin puhelinmalli, ranteessa viimeisintä huutoa oleva älykello ja haaveissa kodin täydellinen automatisoiminen. Sellaiselle tyypille uusi on lähtökohtaisesti parempaa kuin vanha, ja tekniikan kaikki kehitysvaiheet täytyy itse kokeilla."
Tyypillinen teknologian vastustaja puolestaan "ei halua käyttää Facebookia, Whatsappia tai tietokonetta ylipäänsä, ellei ole ihan pakko. Se tyyppi näkee tekniikan kehittymisen uhkaavana ja viittaa kauhistellen Ilmestyskirjan lopun ajan enteisiin lukiessaan tekoälystä."
Nämä kaksi esimerkkiä ovat kirjoituksesi "ääripäät".
4. Osoita, että kummatkin ääripäät (siis sinun antamasi vastausvaihtoehdot) ovat liian ehdottomia vastauksia kysymykseen. Piirrä ääripäiden väliin kuvitteellinen jana ja sijoita sille loput, käyttämättä jääneet alkiot ihmisjoukosta. He ovat tolkun ihmisiä, jotka eivät syyllisty ääriajatteluun, vaan ottavat huomioon asioiden molemmat puolet. Tässäkin on tärkeää, että kysymyksesi on antanut vain kaksi vastausvaihtoehtoa. Se takaa, että asiassa on kaksi – ja vain kaksi – puolta.
Huom! Tässä kohdassa sinun on oltava huolellinen. Esittämäsi kysymys ei tietenkään ole ainoa eikä todennäköisesti edes mielekäs tapa kuvailla koko ihmisjoukon suhdetta käsittelemääsi ilmiöön, mutta tekstisi tarkoitus on saada lukija hetkeksi kuvittelemaan niin. Janan nimenomainen tarkoitus on sitouttaa lukija sinun esittämääsi kysymykseen ja sen vaihtoehtoihin. Lukija itsekin on joko puolesta, vastaan tai jotain-juuri-siltä-väliltä.
5. Voit itse valita kahdesta positiosta. Voit sijoittaa itsesi joko A) janan keskelle – käyttämässämme esimerkissä kirjoittaja lupaaa toimia tulkkina ääripäiden välillä – tai B) janan ja koko kysymyksen ulkopuolelle. Vaihtoehto A antaa sinulle mahdollisuuden esittää itsesi fiksuna esimerkkinä siitä, miten kaikkien tulisi toimia. Olet lähellä lukijoita, yksi heistä. Vaihtoehto B on tätä neutraalimpi ulkopuolisen tarkkailijan, tutkijan tai jumalan positio – se, josta kysymys esitetään, mutta jossa siihen ei itse vastata – ja on siksi mahdollinen vain sellaiselle, joka ei lue itseään kuuluvaksi käsiteltyyn ihmisjoukkoon. Toimittajalle se sopii hyvin.
Tarkistuslista
Onko kirjoituksesi valmis? Tarkista ennen julkaisua seuraavat seikat:
1. Oletko muotoillut kysymyksen, johon voi vastata vain kahdella tavalla?
2. Oletko kirjoituksessasi osoittanut, että kumpikin näistä vastauksista on väärä?
3. Antaako kirjoituksesi kuvan, että esittämälläsi kysymyksellä (ja vain sillä) voidaan mielekkäästi kuvailla kaikkien suhdetta aiheena olevaan ilmiöön?
4. Oletko retoriikalla huolehtinut siitä, että vaikka itse osoitat esittämäsi kysymyksen typeräksi, lukija ei huomaa mitään?
5. Oletko populistisella aihevalinnalla ja näkökulmalla varmistanut, että vaikka otteesi todellisuuteen muistuttaa piñata-leikkiä, vaikutat lukijakuntasi silmissä fiksulta ja näkemykselliseltä? Se on tavoitteesi.
Aiemmin tässä blogissa: Miksi ääripääjournalismi estää löytämästä ratkaisuja
Tunnisteet:
journalismi,
keskustelu,
keskustelufoorumi,
mediakasvatus,
mediakritiikki,
monilukutaito,
netti,
nettikeskustelu
24.10.17
Miksi ääripääjournalismi estää löytämästä ratkaisuja
"Ääripäät"-journalismia on aiheellisesti kritisoitu. Kun ihmisoikeuksien puolustaja kokee tulleensa nähdyksi keskustelun "ääripäänä", hän on paitsi syystä närkästynyt – myös huolissaan. Sijoittuvatko "tolkun ihmiset" todella vihan ja empatian välimaastoon? Vai sinnekö haluamme heidät siirtää?
EDIT: Toinen ajankohtainen esimerkki löytyy Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulta 30.10.2017.
Ääripäät-puheen ainoa ongelma ei kuitenkaan ole se, että temppu sijoittaa koko todellisuuden kahden ääripään väliselle janalle – ennemmin päinvastoin. Keskustelukentän hahmottaminen kahden ääripään konfliktina estää näkemästä kentällä muita positioita. Asetelma kadottaa näkyvistä suurimman osan todellisuutta – ja yhteiskunnallisessa keskustelussa estää löytämästä ratkaisuja konfliktin ulkopuolelta.
Olen vuodesta 2005 yhdessä kollegoideni kanssa kehittänyt kamerakynän pedagogiikkaa, joka on tapa käyttää videokuvaamista oppimisen välineenä koulussa. Metafora perustuu alunperin elokuvan historiaan ja teoriaan. Sen rinnalla, että elokuva on varsinkin populaarikulttuurissa nähty tarinankerronnan välineenä, on se alusta asti ymmärretty myös ajattelun työkaluna.
Aluksi tarjoilin "kamerakynää" opettajille helppona tapana toteuttaa media- ja elokuvakasvatusta koulussa. Ajattelin elokuvan (videokuvauksen muodossa) olevan kansalaistaito, joka kaikkien pitäisi oppia jo lapsena. Oppiaineisiin integroimalla se voisi oikeasti tapahtua. Elokuvan on muuten ollut vaikea löytää koulusta paikkaansa – paitsi siksi, että sen tekeminen on työlästä, myös erityisesti siksi, että sivistyksen ja ajattelun on katsottu liittyvän kieleen. Elokuva on ollut massojen viihdettä, johon koulun pitää ennemmin ottaa vähän etäisyyttä.
Kun aloin kovempaan ääneen haastaa elokuvakasvatusväkeä, kohtasin myös tiukkaa vastarintaa. Kamerakynätehtävien yhteyttä elokuvaan ei aina hyväksytty. "Eiväthän vessanseinäkirjoituksetkaan ole kirjallisuutta!" Agendani nähtiin jopa vastakkaisena taidekasvatuksen tavoitteille. Yllätyin, koska olin ajatellut elokuvaamisen olevan samanlainen perustaito kuin kielen kirjoittaminen. Elokuva on väline, jota voi käyttää työkaluna moneen asiaan: sekä viihteeseen että taiteeseen – ja oppimiseen.
Opettajat sen sijaan poikkeuksetta innostuivat. Kamerakynä oli juuri sitä, mitä uusi opetussuunnitelma heiltä odotti. Kaiken lisäksi se todella osoittautui hyväksi tavaksi ohjata ja tuottaa ajattelua. Samalla oppilaat oppivat käyttämään elokuvaa oman ajattelunsa ja ilmaisunsa välineenä, mikä on elokuvakasvatuksen tavoitteiden mukaista. Pian kamerakynä alkoikin saada sijaa myös elokuvakasvatuksen kentällä.
Mutta miksi elokuvaa ei sitten aiemmin oivallettu kouluun sopivana ajattelun ja maailman tutkimisen välineenä? Kaikki teoria, johon olen oman työni perustanut, on tunnustettua elokuva-ajattelua jo 1900-luvulta, jopa sen alkuvuosikymmeniltä. Miksi se ei kohdannut koulun tavoitteita aiemmin?
Uskon, että kyse oli ääripäistä.
Sivistyksen puolustajille elokuva on alusta asti ollut viihdettä, yleensä hyödytöntä, enimmäkseen harmitonta, mutta joskus vaarallistakin, sellaista, jolta lapsia pitää vähän suojella. Elokuvateollisuudella on ollut omat syynsä vahvistaa tuota karikatyyriä. Elokuvakasvatuksen vastareaktio tähän on puolestaan ollut korostaa elokuvaa korkeana taiteena – jopa niin pitkälle, että koulun arkisia puitteita on pidetty elokuvan katsomiselle liian vaatimattomina. Elokuvaa pitää mennä katsomaan elokuvateatteriin! Elokuva-analyysin tukimateriaalilla ja oikeaoppisen elokuvan valmistusohjeilla on alleviivattu sitä, että jokainen elokuva on hienosti viritetty koneisto, jossa on sisältöä.
Viihteen ja taiteen välinen jännite lukitsi keskustelun. Elokuva, koulun näkökulmasta, oli siis jotain näiden ääripäiden välisellä janalla. Keskustelu oli eräänlaista köydenvetoa. Se suuntaus elokuvateoriassa, johon perustin oman ajatukseni kamerakynästä, ei kuitenkaan liittynyt viihteeseen eikä taiteeseen. Elokuva on ajattelun ja sen ilmaisemisen väline käyttötarkoituksesta riippumatta, lomavideoissakin. Uskon, että hallitseva kysymys taiteesta ja viihteestä esti kasvatusalan ihmisiä näkemästä välineen muita aspekteja.
![]() |
(Alkuperäinen kuva Pablo Carlos Budassi CC BY-SA 4.0) |
Journalismi elää konflikteista, mutta jokainen konfliktin määrittely tekee aina väkivaltaa todellisuudelle. Kun näet jossain mainittavan ääripäät, kuvittele niiden ympärille avoin kenttä, jonka keskeltä nämä kaksi pistettä on harkiten valittu. Se on todellisuus ja jana pisteiden välissä on toimittajan määrittelemä kysymys. Kysymys on kuin se vasara, joka kädessä näkee kaikkialla vain nauloja. Voit vastata siihen – tai määritellä kysymyksen uudestaan.
EDIT: Lue uudet ääripääjournalismin ohjeet aloittelijalla!
Tunnisteet:
elokuvakasvatus,
journalismi,
kamerakynä,
keskustelu,
mediakasvatus,
mediakritiikki,
monilukutaito,
nettikeskustelu
6.10.17
Kamerakynätehtävä: Millainen maisema on kuormittava tilanne töissä?
Sain tehtäväkseni järjestää nuorisotyöyksikön tyhy-päivässä toiminnallisen kamerakynätuokion, jossa yhdistyisi ammatillisen minuuden käsitteleminen ja ulkoilu maalaismaisemassa. Ei ollutkaan aivan helppo tehtävä!
Yhtälö ratkesi, kun muistin parin kuukauden takaiset pohdintani omaan työhöni liittyvästä mielenmaisemasta. Olin juuri palannut nuorisotyöhön kahden vuoden kamerakynäretkeltä. Sillä välin kaikki oli muuttunut: Nuorisoasiainkeskusta ei enää ollut, oli kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala. Esimieheni oli vaihtunut ja työhuoneessani istuivat eri ihmiset. Työpisteeni oli muuttanut kahteen kertaan. Melkein kaikki Nuorten Ääni -toimituksen ryhmän nuoret olivat vaihtuneet. Työpuhelimenikin oli uusi. Uutta omaksuttavaa oli paljon ja keskeneräisiä prosesseja useampia.
Huomasin kuvailevani työhönpaluuta toistuvasti ryteiköksi, jonka läpi piti rämpiä. Siltä se tuntui. Kyselin, millaisena maisemana muut kokevat kuormittavan tilanteen työssä tai elämässä. Niitä olikin monenlaisia: rämpimistä suossa, esteitä polulla, tyhjä aavikko tai ulappa, sakea lumisade, pimeys... Tämähän olisi valmis kamerakynätehtävä! Oman minuuden pohtiminen yhdistyy maisemiin.
Tänään Östersundomin leirikeskuksessa jaoin 18 hengen työyhteisömme pareihin. Ensin parin avulla pohdittiin omassa työssä ja muussa elämässä kuormittavia tilanteita. Millaiset olosuhteet minua kuormittavat? Onko niissä aina jotain samaa?
Keskustelun jälkeen lähdettiin ulkoilemaan yksin tai parin kanssa. Tehtävänä oli etsiä maisema, näkymä tai tila, joka olisi metafora tyypilliselle kuormittavalle tilanteelle omassa työssä. Paikasta kuvattaisiin n. 10 sekunnin video, jossa kamera liikkuu tuossa maisemassa niin, että se vastaa omaa kokemusta. Lisäksi kuvattaisiin vastaava video ihanteellisesta, miellyttävästä ja inspiroivasta työn maisemasta.
Kun videot oli kuvattu, palattiin sisälle ja jakauduttiin uusiin kolmen hengen ryhmiin, joissa videot katsottiin kännykän ruudulta. Katsojat tulkitsivat ääneen maiseman ominaisuuksia. Mikä tästä tekee kuormittavan, mikä tuosta ihanteellisen? Mitä eri elementit kuvassa edustavat? Yhdessä pohdittiin työkaluja kuormittavassa tilanteessa selviytymiseen. Miten pääsen vaikeasta maisemasta ihanteelliseen?
Lähin kollegani huomasi ajatuksensa tarkentuneen kuvaustehtävän aikana. Maisema tarjosi virikkeitä ja vaihtoehtoisia muotoja ajatuksille. Kun oman ajatuksensa näki kuvana edessään, sitä oli mahdollista tutkia ja muovata ympäristön tarjonnan avulla. (Kirjoitan kamerakynätyöskentelyssä tapahtuvista ajattelun prosesseista sosiosemiotiikan näkökulmasta kamerakynä-käsikirjassa sivulla 77.)
Tällä kokemuksella suosittelen kokeilemaan ja kehittämään tehtävää edelleen!
28.9.17
Nyt puhuvat nuoret: Media on negatiivinen ja turvaton tila, jossa tärkeät asiat hukkuvat turhiin uutisiin
Haluaisitko elää asuinalueella, jossa ilmapiiri on negatiivinen, olo turvaton ja kadut täynnä turhia tavaroita, roskia ja mainoksia? Tienviitat olisivat vinksallaan, tärkeitä ja merkityksellisiä asioita näkisi harvoin, eikä vastaantulijoihin voisi luottaa. Tällaisessa maailmassa me nimittäin elämme, jos asiaa kysytään helsinkiläisiltä nuorilta.
Elokuussa palasin kahden vuoden tauon jälkeen takaisin vakipestiini Helsingin nuorisotyöhön, Nuorten Ääni -toimituksen ohjaajaksi. Jo kesälomalla minua pohditutti, miten media on muuttunut näiden kahden vuoden aikana. Miten päivittäisin työorientaatiotani?
Vilkuilin samalla vielä kauemmas, vuosiin 2005–2006, jolloin Nuorten Ääni -toimitus perustettiin nuorten omasta aloitteesta. Syynä tuolloin oli tyytymättömyys tapaan, jolla media käsitteli nuoria ja nuorille tärkeitä asioita. Perustettiin toimitus, jonka tarkoituksena oli korjata tämä järjestämällä nuorille mahdollisuus olla mukana piirtämässä median maailmankuvaa. Nuoret neuvottelivat yhteistyön Helsingin Sanomien, Yleisradion sekä Suomen kuvalehden kanssa ja alkoivat tehdä journalismia.
Nyt toimituksen perustamisesta on kulunut yli 10 vuotta ja mediamaisema on sillä välin muuttunut perinpohjaisesti. Median valta-asetelmat ovat järkkyneet ja kansalaisten rooli muuttunut. Mitä nuoret nyt ajattelevat mediasta? Miten nuoret vuonna 2017 muuttaisivat mediaa? Mitä he korjaisivat? Katsoin ajankohtaiseksi päivittää käsitykseni nuorten mediasuhteesta.
Sovin vierailun kuuteen helsinkiläiseen kouluun kysyäkseni näitä kysymyksiä suoraan nuorilta itseltään. Keskusteluihin osallistui hieman yli 200 nuorta peruskoulusta ja lukiosta. Lopuksi kysyin jokaiselta oppilaalta erikseen, miten hän muuttaisi mediaa – jos voisi. Jätin tarkoituksella auki "median" määritelmän ja rajauksen, jotta ohjaisin keskustelua aluksi mahdollisimman vähän, ja nuoret voisivat määritellä median omasta kokemuksestaan käsin.
![]() |
Nuorten Ääni -toimituksen perustamiskokous syyskuussa 2006 |
Vastaukset olivat hätkähdyttäviä
Nuorten laatima mediatilan korjauslista on pitkä. Nuoria eivät vaivaa tylsät uutiset, liian pitkät tai vaikeat tekstit, huono akunkesto ja rock-ohjelmien puute – vaan median negatiivisuus, turvattomuus, epäluotettavuus, vääristyneet kauneusihanteet, harhaanjohtavat otsikot, vihapuhe ja kiusaaminen sekä merkityksellisten asioiden hautautuminen yhdentekeviin roskauutisiin.Olen työskennellyt median, nuorten ja mediakasvatuksen parissa jollain tavalla kohta kaksikymmentä vuotta. Silti yllätyin monta kertaa. Erityisesti minua hätkähdytti se, kuinka kokonaisvaltaisesti nuoret median kokevat. Vastausten kuvailemaa mediaa onkin syytä tarkastella tilana, jossa nuoret elävät. Se on elinympäristö samalla tavalla kuin asuinalue, kaupungin keskusta tai kauppakeskus. Mediatila on monimutkainen yhdistelmä julkista, kaupallista, yksityistä ja yhteisöllistä toimintaa, kokonaisvaltainen kokemus yhteiskunnasta. Kirjoita ylös: kokemus yhteiskunnasta.
Kun jäsensin 199 vastauksen listan toistuviin aiheisiin, esille nousi viisi pääteemaa. Esittelen ne tässä esimerkein ja johtopäätöksin.
Median arvot ja vallankäyttö (55)
”Lisää rehellisyyttä ja aitoutta.”
”Harhakuvat esim. siitä, millainen sun pitää olla, että yhteiskunta hyväksyy sut (mm. laiha, kaunis, komee, kiinnostunut tietyistä asioista).”
”Lisää mielipiteitä eri näkökulmista ja uusia näkökulmia uutisoituihin asioihin.”
”Toimittajien näyttämä maailmankuva voisi olla monipuolisempi, eli toimittajilla pitäisi olla erilaisia henkilökohtaisia taustoja.”Vastauksissa korostuu kokemus siitä, että media kuvaa maailmaa valikoivasti, jopa tarkoitushakuisesti. Media tuntuu avartamisen sijaan pyrkivän kaventamaan nuorten maailmaa. Kritiikki median kauneusihanteita kohtaan ei ole uutta, mutta some-aikakaudella siinä on uusi sävy – koska nuoret joutuvat itse osallistumaan ihanteiden tuottamiseen aiempaa aktiivisemmin. Median vallankäytön näin herkkä tunnistaminen on hyvä lähtökohta nykyaikaiselle mediakasvatukselle. Se kutsuu tarttumaan nuorten epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen. Mitä työkaluja annamme siihen?
Turhat ja tärkeät uutiset (40)
"Mediaan pitäisi voida luottaa: että ’oikeat’ ja tärkeät uutiset saisivat enemmän tilaa ja että kaikkeen siihen voisi oikeasti luottaa.”
”Vähentäisin ei tärkeiden uutisten määrää.”
”Vähemmän turhia roskauutisia.”
"Tarpeettomien uutisten paisuttelu."
"Tykkäykset/seuraajat eivät olisi tärkeimpiä tai ainoita asioita, joilla on väliä.”
”Klikkiotsikot ärsyttää.”Hätkähdyttävintä minulle oli vastaajien kokemus merkityksellisyyden katoamisesta. Minua ei työni ansiosta ole koskaan vaivannut ennakkoluulo, jonka mukaan yhteiskunnalliset asiat eivät nuoria kiinnostaisi, mutta yllätyin silti siitä, kuinka vahvasti vastaajat kokivat tärkeiden uutisten sekoittuvan höpöhöpöön. Nuorten mediamaisema tulvii yhdentekevyyksiä, liioittelua, toistoa sekä klikkien, tykkäysten ja seuraajien kalastelua. Tämä huoli on varsinkin valtamediassa otettava vakavasti. Sosiaalisen median mekanismit eivät saa johtaa toimitustyötä – sehän kielletään jo journalistin ohjeissa.
Negatiivisuus, vihapuhe, kiusaaminen (38)
”Mediassa muuttaisin negatiivisuuteen keskittymisen ja antaisin tilaa positiivisuudelle.”
”Yleinen liika negatiivisuus. Pelkästään negatiivisia uutisia ja esim. kommentteja somessa.”
”Mediasta kannustavampi ja positiivisempi."
”I would like to change the fact that a certain action can bring hate to an entire race.”
”Kitkisin kaiken kiusaamisen pois.”
Vastausten perusteella näyttää siltä, että nuorten mediamaisemassa uutisten sisällön negatiivisuus sekoittuu sävyltään negatiiviseen keskusteluun ja ilmapiiriin. Vaikka objektiivinen journalismi ja toisaalta henkilöön tai ihmisryhmään kohdistuvat hyökkäykset syntyvätkin aivan eri mekanismeilla, yhdistyvät ne mediassa yhtenäiseksi kokemukseksi negatiivisesta tilasta.
Journalistisesta näkökulmasta on aivan perusteltua, jopa väistämätöntä, että suuri osa uutisista kertoo ikävistä asioista. Turvallisessa maailmassa onnettomuus on uutinen. Mutta – kun uutisten ympärillä velloo kielteisen keskustelun suo, ikävät uutiset saavat vaarallista voimaa. Sosiaalisessa mediassa uutiset eivät toimi keskustelusta irrallaan, vaan keskustelua käydään niissä ja niiden avulla. Uutisen jakaminen ja tykkääminen on puheenvuoro (kuten uutisen julkaiseminen on toki aina ollut). Uutisista tulee keskustelun poltto- ja todistusainetta, silloinkin, ja varsinkin silloin, kun uutiset ovat keksittyjä.
Nuoria voidaan opettaa erottelemaan journalismi kansalaiskeskustelusta, valeuutinen oikeasta ja hyvä pahasta, mutta enemmän he nähdäkseni tarvitsevat työkaluja ja kannustusta maailman muuttamiseen. Negatiivisen toiminnan vastavoimaksi ei riitä viileä analyyttisyys. Nuoret, kuten aikuisetkin, tarvitsevat kokemuksen kansalaisuudesta, johon kuuluu mahdollisuus muuttaa ja kehittää omaa elinympäristöään – esimerkiksi positiivisemmaksi ja kannustavammaksi.
Luotettavuus ja journalismin laatu (26)
”Enemmän laajoja artikkeleita, joiden taustalla tutkimustyötä, vähemmän klikkiotsikoita.”
”Asioista ei valehdeltaisi tai väärennetä niitä.”
”Huhuja, jotka vaikuttavat ihmisen mielipiteisiin. Bad impression.”
”Ei huijausta uutisissa eikä yksittäisten henkilöiden toimesta.”
”Selvemmin ja suoremmin esiin, miten k.o. asia liittyy/voi liittyä ’perusihmisen’ elämään.”Mediakasvatuksen agendaan on kuulunut mediakriittisyyden opettaminen. Jäljet näkyvät. Kansalaiskeskustelussa mitä tahansa omaa maailmankuvaa uhmaavaa uutista voidaan tarvittaessa epäillä valeuutiseksi. Nuoretkin näyttäisivät epäilevän kaikkea. Kun mediaa tarkastellaan elinympäristönä, tämä "kriittisyys" saa epämiellyttävän sävyn. Haluaisitko elää (tai elätkö) maailmassa, jossa kaikkea ja kaikkia pitää epäillä?
Terve kriittisyys ei ole ehdotonta epäilyä, vaan asioiden monimutkaisuuden näkemistä. Asiat, joita maailmassa kohtaamme, eivät ole vain sitä, miltä ne näyttävät. Ne eivät ole vain todempia tai valheellisempia, vaan ne ovat monia asioita yhtä aikaa – ne liittyvät moniin asioihin ja niillä on monia merkityksiä. Mediakriittisyyteen toivoisin opetettavan kehittyneempiä ajattelun taitoja kuin Aleksanteri Suurella oli Gordionin solmun äärellä. Asioita voi erotella monella tavalla. Muuten syömme vain rakettispagettia.
Yksityisyys, turvallisuus ja medialukutaito (26)
”Tekisin mediasta turvallisemman kaikille.”
”Informaatiomarkkinat vähemmälle (tää on kyl vaikee, en osaa sanoa miten).”
”Lisää yksityisyyttä. Vähemmän profiloitua mainontaa.”
”Anonyymiin postailuun perustuvat sivut pois.”
”Netin pitää aina pysyä vapaana paikkana, jossa kaikki voivat perustaa omat sivustot ja ilmaista omia mielipiteitään ilman pelkoa olla vakoilun kohteena sen takia.”Kaikki edelliset huolenaiheet leikkaavat tässä viimeisessä kategoriassa, jossa mediatila hahmottuu osana kansalaisyhteiskuntaa. Monet nuorista toivovat median pitävän huolta kansalaisten oikeuksista, turvallisuudesta ja yksityisyydestä. Uskon itse, että juuri tässä ollaan median korjauslistan ytimessä.
Internetistä on puhuttu mediatilaa demokratisoivana voimana: verkossa jokainen voi julkaista ja keskustella ohi portinvartijoiden. Tässä merkityksessä demokratisoitumista on kiistämättä tapahtunut, mutta se ei riitä. Jotta nuoret voisivat edetä laatimallaan korjauslistalla, tarvitaan tueksi vahvempia kansalaisuuden rakenteita.
Tällä hetkellä median tila kansalaisuuden näkökulmasta muistuttaa enemmän anarkokapitalismia, jossa kaikki on mahdollista – jos siihen pystyy ja on varaa. Demokraattinen media taas koettaisiin tilana, jota me kaikki voimme muuttaa paremmaksi – ja jonka muuttamiseen meillä kaikilla on tarvittavia taitoja.
Me nuorisotyössä ja koulussa voimme tehdä paljon vahvistaaksemme kokemusta kansalaisuudesta mediassa. Hyvä alku on kysyä:
Miten sinä muuttaisit mediaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)