Tämä hanke on inspiroinut minua, kun olen viime vuosina tehnyt teoreettisia ja empiirisiä kokeiluja lomavideoiden parissa. Ensin kyllästyin siihen, että kuvaamani videot vaativat leikkaamista. Päätin, että jokainen tilanne on kuvattava yhdellä otoksella. Toisella matkalla jokaisen otoksen piti olla videopostikortti jollekin.
Koska olen mieltynyt pitkiin rauhallisiin otoksiin, päätin tänä vuonna (luotettavan ystäväni kannustamana) haastaa itseni von Trierin ensimmäisen kampituksen hengessä: jokaista hetkeä saa kuvata vain 1–3 sekuntia. Kuuban sijaan menimme (jälleen) Alpeille.
Ilmaisumuotohan on hyvin muodikas. Elokuvatrailerit, musiikkivideot ja mainokset on yleensä tehty juuri tämän dogmin mukaan, nopeilla leikkauksilla. Ylen Sinun tarinasi on hyvä esimerkki. (Se taitaa olla myös hyvä esimerkki Terrence Malickin The Tree of Lifen vaikutuksista elokuvailmaisuun.)
En kuitenkaan ajatellut sliipattuja vakuutusmainoksia, joissa musiikki ja kertojanääni sulauttavat kuvat säröttömäksi virraksi. Edes Malickia en ajatellut vaan von Trieriä ja 90-luvun dogmaliikettä. Olen nimittäin nähnyt monia viehättäviä musiikkivideoiksi leikattuja lomapotpureita, mutta harvoihin niistä olen uskonut. Kun hauskimmat otokset ja hymyt huolellisesti kääritään tunnelmalliseen musiikkiin, käy helposti niin, että video alkaa näyttää matkailumainokselta. Videolla matka esitetään sellaisena kuin sen haluamme muistaa. Minä haluaisin, että video paljastaa matkasta jotain, mitä en itse edes tiedä. Tanskan dogmaatikkojen siveyslupaus tuntui siksi luontevammalta referenssiltä.
Tekotapa muistuttaa myös hieman Miltä maailma näyttää? -kuvausharjoitusta, jota käytän elokuvakerronnan perusasioiden opettamisessa. Lyhyitä audiovisuaalisia havaintoja peräkkäin, suoraan kameralla, leikkaamatta.
Elokuvailmaisun matokuuri oli mielenkiintoinen kokemus. Monet hetket todella tiivistyivät sekunnin välähdykseen. Toisaalta: monet eivät. Menomatkalla, kaupunkien sykkeessä, nopea liipasinsormi oli kotonaan. Poimin ilmeitä, junia, kiirettä, liikennevaloja ja ääniä kuin marjoja. Kun saavuimme ikuisten vuorten rinteille, aika ei enää pirstoutunutkaan samalla tavalla. Monta kertaa teki mieli jättää kamera paikalleen minuutiksi ja antaa vuoristoajan virrata sisään. Pääosin pysyin kuitenkin dogmissani. Joskus samaa asiaa oli mahdollista katsoa eri tavalla, lyhyemmin. Ei aina.
Olisin tietysti voinut kuvata aina vähän pidempiä otoksia, varmuuden vuoksi, ja valita vasta leikkauspöydällä parhaat freimit. Se olisi kuitenkin ollut aivan erilaista kuvaamista – eikä yhtään niin hauskaa.
Kahden viikon matkalta kertyi yhteensä 1226 klippiä. Laitoin ne peräkkäin editointiohjelman aikajanalle ja poistin tarpeettomat ja epäonnistuneet. Joitain ylipitkäksi venähtäneitä otoksia lyhensin. Joistain poistin tahattomat heilahdukset, jotka seurasivat rec-nappulan painamisen jälkeisestä hätiköinnistä. En kaikista. Paria kohtaa lukuunottamatta jätin kronologian ennalleen. Halusin säilyttää videossa fiiliksen siitä, että nämä pienet havainnot kuvattiin juuri näin, tässä järjestyksessä.
Yllätyin siitä, kuinka paljon äänimaailma korostui lyhyissä otoksissa. Terävät ristiriitaiset ääniskarvit ihastuttivat minua heti alusta lähtien. Ne ovatkin yksi elementti, joka vakuutusmainoksista on häivytetty. Kuuluvat äänileikkaukset tekevät katsomisesta hieman hermostuttavan kokemuksen. Toisaalta niissä on rytmiä ja huumoria, jotain orgaanista. Jatkuvuusleikkauksen ihanne on pilannut nämäkin bileet.
Videokooste löytyy tästä alta. Ehdotuksia seuraavasta lomavideodogmasta otan vastaan!
Aikaisempia lomavideoita:
Juna lähtee Lauterbrunnenin asemalta (Junalla ja kävellen Keski-Euroopassa 2009)
Scener ur en resa (Fårön saarella 2010)
Bodensee–Como (Kävellen Alppien yli 2011)
