Vinot uutiset – mediakriittinen roolileikki

Puhe kriittisestä medialukutaidosta tekee usein eron valeuutisten ja luotettavien medioiden välille. Erottelu saattaa viedä huomion siitä, että myös "luotettaviin medioihin" on tarpeen suhtautua kriittisesti. Vaikka faktat ovat kohdallaan, kuva maailmasta on aina hieman vino.

Tämä Nuorten Ääni -toimituksessa kehittelemämme Vinot uutiset -ajatusharjoitus havainnollistaa, miten toimittajien taustat vaikuttavat siihen, mistä aiheista ja miten mediassa kerrotaan.

Harjoitus sopii lukioikäisille esimerkiksi äidinkielen, median, filosofian ja katsomusaineiden opetukseen. Kesto on 60-70 minuuttia.


Harjoituksen kulku

Osallistujat jaetaan 4–5 hengen pienryhmiin, jotka ovat harjoituksessa erilaisia uutistoimituksia. Jokainen ryhmä saa oman identiteetin, joka on muille salainen. Yhdessä toimituksessa on vain suurituloisia toimittajia, toisessa pienituloisia, kolmannessa lehdessä kaikki ovat perheellisiä, neljännessä keski-ikäisiä, viidennessä nuoria vihreitä opiskelijoita ja niin edelleen.

Jokainen toimitus saa samanlaisen koosteen valmiita uutisotsikoita. Toimituksen tehtävä on eläytyä saamaansa rooliin ja valita koosteesta viisi uutisotsikkoa, jotka heidän toimituksensa julkaisisi omassa mediassaan.

Toimitusten julkaisemia uutiskoosteita verrataan toisiinsa. Muut arvailevat, millainen toimitus valittujen uutisten takana on. Millaisia ihmisiä siellä työskentelee?

Valmistautuminen

Ennen harjoitusta vetäjä valmistelee materiaalit, työskentelytilan ja verkkoalustan.

• Kerätään monipuolinen kooste oikeita uutisotsikoita (n. 30 kpl) eri medioista. Koosteita tulostetaan 2–3 kpl jokaiselle viiden hengen ryhmälle. Otsikot jaetaan valmiiksi pöytäryhmiin.
• Jokaista ryhmää varten tulostetaan paperille työskentelyohjeet, joihin merkitään toimituksen identiteetti. Sopivia rooleja ovat esimerkiksi pienituloiset, suurituloiset, keski-ikäiset, perheelliset, konservatiivit tai nuoret vihreät opiskelijat. Roolien on hyvä olla riittävän yksinkertaisia, jotta ne on helppo omaksua. Syrjiviä tai leimaavia rooleja pitää ehdottomasti välttää.
• Valitaan ja valmistellaan alusta, jossa valitut otsikot julkaistaan. Esimerkiksi Padlet sopii hyvin. Jokaisella ryhmällä on käytössään tietokone tai mobiililaite.
• Pöydät ja tuolit järjestetään valmiiksi ryhmiin. Luokkaan jätetään tila mielipidejanalle.

Virittäytyminen: Mielipidejana 10 min

Aluksi virittäydytään teemaan, mediakriittisyyteen. Keskustelu toimii samalla kehyksenä tulevalle harjoitukselle.

Osallistujat asettuvat janalle sen mukaan, kuinka kriittisesti he mielestään seuraavat mediaa. Harjoituksen vetäjä keskusteluttaa kysymyksillä:

• Mitä (teille) tarkoittaa kriittisyys? 
• Miten luetaan uutisia kriittisesti?
• Mitä ovat valeuutiset? 
• Kuvitellaan media, jonka uutisten kaikki faktat ovat totta. Antaako se totuudenmukaisen kuvan maailmasta?

Vetäjä voi tarjota keskusteluun määritelmän: Kriittisyys on asioiden monimutkaisuuden havaitsemista.

Nuorten mielestä kiinnostavat uutiset 10 min

Tässä vaiheessa tutustutaan materiaaliin ja työskentelytapaan kevyellä keskustelutehtävällä.

• Osallistujat jaetaan 4–5 hengen ryhmiin. He ovat nyt uutistoimituksia. Heillä on pöydissä koosteet uutisotsikoista.
• Jokainen toimitus valitsee keskuudestaan päätoimittajan, jonka tehtävä on toimia työnjohtajana ja kertoa ryhmän vastaukset muille.
• Kysymys: Mitkä ovat teidän mielestänne tärkeitä ja kiinnostavia aiheita? Jos olisitte uutistoimitus, mitkä uutiset te julkaisisitte? Jokainen toimitus valitsee otsikoista yhden heidän mielestään tärkeän uutisen ja kertoo sen muille. Ohjaaja merkitsee nämä itselleen ylös.

Mediakriittinen roolileikki 15-20 min

Nyt mennään harjoituksen varsinaiseen ytimeen!

• Ohjeet kerrotaan ensin kaikille yhdessä:
• Jokainen ryhmä saa roolin, joka määrittelee, minkälaisia ihmisiä kyseisessä uutistoimituksessa työskentelee, esimerkiksi eläkeläisiä. Ryhmät eivät tiedä, mitä muita rooleja luokassa on.
• Ryhmän tehtävänä on asettautua saamaansa rooliin ja siitä näkökulmasta valita viisi uutista, jotka heidän toimituksensa mielestä ovat tärkeitä ja kiinnostavia. Mitkä viisi uutista heidän mediassaan julkaistaisiin?
• Kiinnostavista otsikoista tehdään kooste verkkolehteen (esimerkiksi padlet-alustalle). Yksi nostetaan tärkeimmäksi pääuutiseksi.
• Päätoimittajat hakevat ohjeet ja toimituksensa roolin vetäjältä. Toimitukset ryhtyvät töihin.
• Työskentelyn aikana vetäjä koostaa padletiin koosteen nuorten valitsemista otsikoista.

Arvausleikki 15-20 min

Lopuksi toimitukset tulkitsevat toistensa tekemiä uutiskoosteita.

• Tutkitaan toimitusten uutiskoosteita yksi kerrallaan. Yleisön tehtävänä on tulkita, millainen toimitus on tehnyt nämä valinnat. Keitä siinä työskentelee?
• Jokainen ryhmä miettii ensin hetken keskenään ja kertoo sitten arvauksensa muille. Käytettävissä olevan ajan mukaan voidaan myös kertoa perusteluja arvaukselle. Lopuksi kyseisen uutisnoston tehnyt toimitus kertoo oikean vastauksen. Lopuksi voidaan verrata nostoja alussa syntyneeseen luokan yhteiseen nuorten uutiskoosteeseen.

Johtopäätökset yhdessä 10 min

Kun uutiskoosteet on käyty läpi, analysoidaan tapahtunutta ja tehdään johtopäätöksiä.

Kysymyksiä:

• Millaisia eroja uutiskoosteissa oli?
• Miten uutisten sisältöön vaikuttaa se, ketkä niitä tekevät?
• Millainen uutismedia antaisi mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan maailmasta?

Puolueiden kisaan keskittyvä vaalijournalismi erottelee äänestäjät politiikasta

Vaalien alla on vaikeaa erottaa politiikan uutisia urheilu- ja taloussivuista. Otsikot ovat samoja: Antti johtaa, Bertta ohittaa, Cecilia ja Daavid kamppailevat. Kysymyksetkin ovat samoja: Kuka voittaa? Kuka häviää? Kuka on käyttänyt kiellettyjä keinoja? Mikä meni pieleen? Eroaako valmentaja? Miltä nyt tuntuu?

Tällaisen kilpailujournalismin ongelma vaaleissa on se, että se asettaa huomion keskipisteeseen puolueiden tarpeet ja välineellistää äänestäjät näiden tarpeiden toteuttamiseen. Kilpailujournalismi ei kuitenkaan koskaan onnistu täysin lunastamaan tavoitteitaan, saamaan otetta todellisuudesta, koska sen olettama mekanismi on ristiriidassa vaalien mekanismin kanssa. Siinä missä vaaleissa äänestäjä etsii itselleen sopivaa edustajaa, vaalijournalismissa ehdokas etsii itselleen äänestäjää.

Politiikalla on monta määritelmää. Minulle opetettiin koulussa, että politiikka on "yhteisten asioiden hoitamista". Tommi Uschanov huomauttaa kirjassaan Suuri kaalihuijaus (2010), että juuri tämä määritelmä saa politiikan näyttämään likaiselta. Kun kansalainen odottaa poliitikoilta yhteisten asioiden hoitamista rakentavassa hengessä, näyttävät erimielisyydet ja lehmänkaupat naurettavilta. Jos politiikka alun alkaen esitettäisiin eri intressien yhteensovittamisena, taktikointina, jopa taisteluna, olisi konflikteja helpompi ymmärtää.

Politiikka siis on peliä. Miksi sitä ei sitten saisi esittää sellaisena? Urheilujournalismi on politiikan toimittajalle huono esikuva, koska se erottelee osallistujat pelaajiin ja yleisöön. Sen mallia seuraava vaalijournalismi tulee erotelleeksi äänestäjät politiikasta, yleisöksi. Hyvä journalismi tekisi juuri päinvastoin: se palauttaisi politiikan äänestäjille ja esittäisi poliitikot äänestäjien politiikan välineinä. Vaalien alla luodattaisiin kansalaisten intressejä ja etsittäisiin niihin sopivia edustajia.

Jos lukuja ja mittareita tarvitaan, nehän ovat helppoja, voisi puolueiden kannatuslukujen sijaan viikko viikolta seurata, kuinka moni äänestäjä on löytänyt itselleen mielestään sopivan ehdokkaan. Se toimisi samalla journalismin onnistumisen mittarina. Miten onnistuimme, mikä meni pieleen, miten parannamme ensi kauteen, miltä nyt tuntuu, kysyisivät toimittajat toisiltaan työyhteisön kehittämispäivillä pienryhmäkeskusteluissa.

Median seuraaja tarvitsee hyvän roskapostisuodattimen

Suuri osa journalistisesta sisällöstä, jonka otamme medioista vastaan, on jonkinlaista spämmiä – samassa mielessä kuin roskaposti sähköpostilaatikossa. Se pyrkii varastamaan huomiomme, se haluaa meiltä jotain, se johtaa harhaan, se on enemmän koneiston geneeristä jätettä kuin journalististen tavoitteiden tuotetta. Yleisölle se näyttäytyy uutisvirran roskapostina, joka täytyy suodattaa pois mielekästä sisältöä etsiessä.

Kun viime syksynä kysyin 200 nuorelta, minkä yhden asian he muuttaisivat mediassa, joka viides vastasi: Enemmän tilaa tärkeille uutisille. Vähemmän tarpeettomien uutisten paisuttelua. Vähemmän turhia roskauutisia. Kriittinen medialukutaito on kyky arvioida viestien sisältöjä, muotoja ja tavoitteita kriittisesti – eli nähdä niiden monimutkaisuus yksinkertaisen pinnan takana. Tämä kriittinen katse on hyvin monenlaisten tietojen ja taitojen summa, hyvin vaativaa ajatustyötä aikuisellekin. Siksi voimme kohdistaa sen vain tiukasti valikoituun osaan siitä valtavasta määrästä mediasisältöä, jonka päivittäin kohtaamme. Kaikkea ei kannata edes yrittää arvioida. Suureen osaan sisällöistä voi suhtautua välinpitämättömästi. Koska tämä valinta pitää tehdä nopeasti, se tehdään yleensä intuitiolla, jopa ilman tietoista ajattelua. Hutejakin tulee paljon. Pitäisikö jokaisen kansalaisen kriittiseen medialukutaitoon lukea myös tämän mielensisäisen roskapostisuodattimen kyvykkyys? Se voisi olla yksi niistä taidoista, joita mediakasvatuksessa tavoitteellisesti kehitetään. Tyypillinen sähköpostin spämmifiltteri tutkii viestin sisältöä sekä lähettäjätietoja ja vertaa niitä tietokantaan, johon on koottu roskapostin tunnusmerkkejä. Osa suodattimista perustuu palveluntarjoajan ylläpitämään tietokantaan, joitain algoritmeja käyttäjä saa itse opettaa. Kun suodatin tunnistaa epäilyttävää sisältöä, viesti merkitään roskapostiksi ja heitetään asianmukaiseen kansioon. Tätä postia meidän ei tarvitse edes nähdä saati että arvioisimme kaikkien peniksenpidennystarjousten uskottavuutta erikseen. Juuri tällaista taitoa me nyt tarvitsemme – kaiken median äärellä.

Mitä kriittisemmin haluamme mediaa lukea, sitä tiukemmin meidän on valikoitava se osa mediavirrasta, jonka otamme vakavasti. Siksi mielemme tarvitsee hyvän roskapostisuodattimen. Miten se toimii? Mistä taidoista se koostuu? Miten näitä taitoja voisi kehittää ja opettaa?

Tätä ehdotan mediakasvatuskollegoilleni pohdittavaksi.

Aloittelijan opas ääripääjournalismiin

Haluatko kirjoittaa Twitteriin, blogiin tai sanomalehden pääkirjoitussivulle tekstin, jossa otat kantaa yhteiskunnallisen ilmiön polarisoitumiseen, ja osoitat, että ääripäiden sijaan on viisasta olla niiden keskellä? Haluatko olla ääripääjournalisti? Tässä lyhyt resepti. Käytän esimerkkinä Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun kolumnia 30.10.2017.


Resepti

1. Valitse haluamasi ilmiö ja ihmisjoukko. Mikä tahansa ilmiö kelpaa, koska kaikilta yhteiskunnallisen keskustelun alueilta on mahdollista valita ääripäät tämän reseptin avulla. Ihmisjoukko voi olla esimerkiksi Suomen kansa, opettajat tai nuoret. Potentiaalisten lukijoiden on syytä kuulua tähän joukkoon, jotta he reagoisivat kirjoitukseen tunteella. Se on tavoitteesi.

2. Esitä lukijoillesi kysymys, johon voi vastata kyllä tai ei, puolesta tai vastaan, uhka tai mahdollisuus jne. Kysymystä ei tarvitse kirjoittaa sellaisenaan näkyviin, kunhan lukija ymmärtää sen intuitiivisesti. Jotta kysymykseen voisi vastata vain kahdella tavalla, kysymyksen tulee alkaa verbillä. Hyviä verbejä ovat esimerkiksi: oletko, kannatatko, haluatko, suvaitsetko ja vihaatko. Vältä kysymystä, joka alkaa kysymyssanalla: mikä, miten, miksi, millainen... Näihin kysymyksiin voi vastata useammalla tavalla, eikä vastauksista silloin muodostu kahta ääripäätä, ja se sotkee tämän reseptin.

Käyttämässämme esimerkissä kysymys on: Oletko innostunut teknologian kehityksestä vai oletko sitä vastaan? 

3. Kuvittele valitsemasi ihmisjoukon vastaukset esittämääsi kysymykseen. Muodosta vastauksen perusteella kaksi pienempää joukkoa. (Jätä kuitenkin vielä käyttämättä suuri tai jopa suurin osa ihmisjoukosta. Tarvitset sitä seuraavassa vaiheessa.) Poimi kummastakin joukosta yksi todellinen tai kuvitteellinen esimerkki, joka mahdollisimman räikeästi ilmentää vastausta. Mitä räikeämpiä esimerkit ovat, sen helpompaa sinulle on pian osoittaa, että he ovat vastanneet kysymykseen väärin.

Esimerkissämme teknologian kehityksestä innostuneella henkilöllä on "taskussa aina uusin puhelinmalli, ranteessa viimeisintä huutoa oleva älykello ja haaveissa kodin täydellinen automatisoiminen. Sellaiselle tyypille uusi on lähtökohtaisesti parempaa kuin vanha, ja tekniikan kaikki kehitysvaiheet täytyy itse kokeilla."

Tyypillinen teknologian vastustaja puolestaan "ei halua käyttää Facebookia, Whatsappia tai tietokonetta ylipäänsä, ellei ole ihan pakko. Se tyyppi näkee tekniikan kehittymisen uhkaavana ja viittaa kauhistellen Ilmestyskirjan lopun ajan enteisiin lukiessaan tekoälystä."

Nämä kaksi esimerkkiä ovat kirjoituksesi "ääripäät".

4. Osoita, että kummatkin ääripäät (siis sinun antamasi vastausvaihtoehdot) ovat liian ehdottomia vastauksia kysymykseen. Piirrä ääripäiden väliin kuvitteellinen jana ja sijoita sille loput, käyttämättä jääneet alkiot ihmisjoukosta. He ovat tolkun ihmisiä, jotka eivät syyllisty ääriajatteluun, vaan ottavat huomioon asioiden molemmat puolet. Tässäkin on tärkeää, että kysymyksesi on antanut vain kaksi vastausvaihtoehtoa. Se takaa, että asiassa on kaksi – ja vain kaksi – puolta.

Huom! Tässä kohdassa sinun on oltava huolellinen. Esittämäsi kysymys ei tietenkään ole ainoa eikä todennäköisesti edes mielekäs tapa kuvailla koko ihmisjoukon suhdetta käsittelemääsi ilmiöön, mutta tekstisi tarkoitus on saada lukija hetkeksi kuvittelemaan niin. Janan nimenomainen tarkoitus on sitouttaa lukija sinun esittämääsi kysymykseen ja sen vaihtoehtoihin. Lukija itsekin on joko puolesta, vastaan tai jotain-juuri-siltä-väliltä.

5. Voit itse valita kahdesta positiosta. Voit sijoittaa itsesi joko A) janan keskelle – käyttämässämme esimerkissä kirjoittaja lupaaa toimia tulkkina ääripäiden välillä – tai B) janan ja koko kysymyksen ulkopuolelle. Vaihtoehto A antaa sinulle mahdollisuuden esittää itsesi fiksuna esimerkkinä siitä, miten kaikkien tulisi toimia. Olet lähellä lukijoita, yksi heistä. Vaihtoehto B on tätä neutraalimpi ulkopuolisen tarkkailijan, tutkijan tai jumalan positio – se, josta kysymys esitetään, mutta jossa siihen ei itse vastata – ja on siksi mahdollinen vain sellaiselle, joka ei lue itseään kuuluvaksi käsiteltyyn ihmisjoukkoon. Toimittajalle se sopii hyvin.

Tarkistuslista

Onko kirjoituksesi valmis? Tarkista ennen julkaisua seuraavat seikat:

1. Oletko muotoillut kysymyksen, johon voi vastata vain kahdella tavalla?
2. Oletko kirjoituksessasi osoittanut, että kumpikin näistä vastauksista on väärä?
3. Antaako kirjoituksesi kuvan, että esittämälläsi kysymyksellä (ja vain sillä) voidaan mielekkäästi kuvailla kaikkien suhdetta aiheena olevaan ilmiöön?
4. Oletko retoriikalla huolehtinut siitä, että vaikka itse osoitat esittämäsi kysymyksen typeräksi, lukija ei huomaa mitään?

5. Oletko populistisella aihevalinnalla ja näkökulmalla varmistanut, että vaikka otteesi todellisuuteen muistuttaa piñata-leikkiä, vaikutat lukijakuntasi silmissä fiksulta ja näkemykselliseltä? Se on tavoitteesi.

 

via GIPHY

Aiemmin tässä blogissa: Miksi ääripääjournalismi estää löytämästä ratkaisuja

Miksi ääripääjournalismi estää löytämästä ratkaisuja

"Ääripäät"-journalismia on aiheellisesti kritisoitu. Kun ihmisoikeuksien puolustaja kokee tulleensa nähdyksi keskustelun "ääripäänä", hän on paitsi syystä närkästynyt – myös huolissaan. Sijoittuvatko "tolkun ihmiset" todella vihan ja empatian välimaastoon? Vai sinnekö haluamme heidät siirtää?

EDIT: Toinen ajankohtainen esimerkki löytyy Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulta 30.10.2017.

Ääripäät-puheen ainoa ongelma ei kuitenkaan ole se, että temppu sijoittaa koko todellisuuden kahden ääripään väliselle janalle – ennemmin päinvastoin. Keskustelukentän hahmottaminen kahden ääripään konfliktina estää näkemästä kentällä muita positioita. Asetelma kadottaa näkyvistä suurimman osan todellisuutta – ja yhteiskunnallisessa keskustelussa estää löytämästä ratkaisuja konfliktin ulkopuolelta.

Kerron tästä esimerkin oman työni, elokuvakasvatuksen, kentältä. Tätä on vaikeaa selittää lyhyesti, joten en edes yritä, vaan teen sen pitkästi.

Olen vuodesta 2005 yhdessä kollegoideni kanssa kehittänyt kamerakynän pedagogiikkaa, joka on tapa käyttää videokuvaamista oppimisen välineenä koulussa. Metafora perustuu alunperin elokuvan historiaan ja teoriaan. Sen rinnalla, että elokuva on varsinkin populaarikulttuurissa nähty tarinankerronnan välineenä, on se alusta asti ymmärretty myös ajattelun työkaluna.

Aluksi tarjoilin "kamerakynää" opettajille helppona tapana toteuttaa media- ja elokuvakasvatusta koulussa. Ajattelin elokuvan (videokuvauksen muodossa) olevan kansalaistaito, joka kaikkien pitäisi oppia jo lapsena. Oppiaineisiin integroimalla se voisi oikeasti tapahtua. Elokuvan on muuten ollut vaikea löytää koulusta paikkaansa – paitsi siksi, että sen tekeminen on työlästä, myös erityisesti siksi, että sivistyksen ja ajattelun on katsottu liittyvän kieleen. Elokuva on ollut massojen viihdettä, johon koulun pitää ennemmin ottaa vähän etäisyyttä.

Kun aloin kovempaan ääneen haastaa elokuvakasvatusväkeä, kohtasin myös tiukkaa vastarintaa. Kamerakynätehtävien yhteyttä elokuvaan ei aina hyväksytty. "Eiväthän vessanseinäkirjoituksetkaan ole kirjallisuutta!" Agendani nähtiin jopa vastakkaisena taidekasvatuksen tavoitteille. Yllätyin, koska olin ajatellut elokuvaamisen olevan samanlainen perustaito kuin kielen kirjoittaminen. Elokuva on väline, jota voi käyttää työkaluna moneen asiaan: sekä viihteeseen että taiteeseen – ja oppimiseen.

Opettajat sen sijaan poikkeuksetta innostuivat. Kamerakynä oli juuri sitä, mitä uusi opetussuunnitelma heiltä odotti. Kaiken lisäksi se todella osoittautui hyväksi tavaksi ohjata ja tuottaa ajattelua. Samalla oppilaat oppivat käyttämään elokuvaa oman ajattelunsa ja ilmaisunsa välineenä, mikä on elokuvakasvatuksen tavoitteiden mukaista. Pian kamerakynä alkoikin saada sijaa myös elokuvakasvatuksen kentällä.

Mutta miksi elokuvaa ei sitten aiemmin oivallettu kouluun sopivana ajattelun ja maailman tutkimisen välineenä? Kaikki teoria, johon olen oman työni perustanut, on tunnustettua elokuva-ajattelua jo 1900-luvulta, jopa sen alkuvuosikymmeniltä. Miksi se ei kohdannut koulun tavoitteita aiemmin?

Uskon, että kyse oli ääripäistä.

Sivistyksen puolustajille elokuva on alusta asti ollut viihdettä, yleensä hyödytöntä, enimmäkseen harmitonta, mutta joskus vaarallistakin, sellaista, jolta lapsia pitää vähän suojella. Elokuvateollisuudella on ollut omat syynsä vahvistaa tuota karikatyyriä. Elokuvakasvatuksen vastareaktio tähän on puolestaan ollut korostaa elokuvaa korkeana taiteena – jopa niin pitkälle, että koulun arkisia puitteita on pidetty elokuvan katsomiselle liian vaatimattomina. Elokuvaa pitää mennä katsomaan elokuvateatteriin! Elokuva-analyysin tukimateriaalilla ja oikeaoppisen elokuvan valmistusohjeilla on alleviivattu sitä, että jokainen elokuva on hienosti viritetty koneisto, jossa on sisältöä.

Viihteen ja taiteen välinen jännite lukitsi keskustelun. Elokuva, koulun näkökulmasta, oli siis jotain näiden ääripäiden välisellä janalla. Keskustelu oli eräänlaista köydenvetoa. Se suuntaus elokuvateoriassa, johon perustin oman ajatukseni kamerakynästä, ei kuitenkaan liittynyt viihteeseen eikä taiteeseen. Elokuva on ajattelun ja sen ilmaisemisen väline käyttötarkoituksesta riippumatta, lomavideoissakin. Uskon, että hallitseva kysymys taiteesta ja viihteestä esti kasvatusalan ihmisiä näkemästä välineen muita aspekteja.

(Alkuperäinen kuva Pablo Carlos Budassi CC BY-SA 4.0)

Kun journalisti määrittelee yhteiskunnallisen keskustelun ääripäät, hän valitsee keskustelun kentältä kaksi positiota ja vetää niiden välille janan. Totuus kuvitellaan johonkin näiden ääripäiden välille. Samalla koko muu 360 asteen kenttä, joka vielä äsken oli olemassa, kadotetaan näkyvistä. Kaikki ratkaisut, jotka eivät osu näkökenttään, pakenevat.

Journalismi elää konflikteista, mutta jokainen konfliktin määrittely tekee aina väkivaltaa todellisuudelle. Kun näet jossain mainittavan ääripäät, kuvittele niiden ympärille avoin kenttä, jonka keskeltä nämä kaksi pistettä on harkiten valittu. Se on todellisuus ja jana pisteiden välissä on toimittajan määrittelemä kysymys. Kysymys on kuin se vasara, joka kädessä näkee kaikkialla vain nauloja. Voit vastata siihen – tai määritellä kysymyksen uudestaan.

EDIT: Lue uudet ääripääjournalismin ohjeet aloittelijalla!