Puolueiden kisaan keskittyvä vaalijournalismi erottelee äänestäjät politiikasta

Vaalien alla on vaikeaa erottaa politiikan uutisia urheilu- ja taloussivuista. Otsikot ovat samoja: Antti johtaa, Bertta ohittaa, Cecilia ja Daavid kamppailevat. Kysymyksetkin ovat samoja: Kuka voittaa? Kuka häviää? Kuka on käyttänyt kiellettyjä keinoja? Mikä meni pieleen? Eroaako valmentaja? Miltä nyt tuntuu?

Tällaisen kilpailujournalismin ongelma vaaleissa on se, että se asettaa huomion keskipisteeseen puolueiden tarpeet ja välineellistää äänestäjät näiden tarpeiden toteuttamiseen. Kilpailujournalismi ei kuitenkaan koskaan onnistu täysin lunastamaan tavoitteitaan, saamaan otetta todellisuudesta, koska sen olettama mekanismi on ristiriidassa vaalien mekanismin kanssa. Siinä missä vaaleissa äänestäjä etsii itselleen sopivaa edustajaa, vaalijournalismissa ehdokas etsii itselleen äänestäjää.

Politiikalla on monta määritelmää. Minulle opetettiin koulussa, että politiikka on "yhteisten asioiden hoitamista". Tommi Uschanov huomauttaa kirjassaan Suuri kaalihuijaus (2010), että juuri tämä määritelmä saa politiikan näyttämään likaiselta. Kun kansalainen odottaa poliitikoilta yhteisten asioiden hoitamista rakentavassa hengessä, näyttävät erimielisyydet ja lehmänkaupat naurettavilta. Jos politiikka alun alkaen esitettäisiin eri intressien yhteensovittamisena, taktikointina, jopa taisteluna, olisi konflikteja helpompi ymmärtää.

Politiikka siis on peliä. Miksi sitä ei sitten saisi esittää sellaisena? Urheilujournalismi on politiikan toimittajalle huono esikuva, koska se erottelee osallistujat pelaajiin ja yleisöön. Sen mallia seuraava vaalijournalismi tulee erotelleeksi äänestäjät politiikasta, yleisöksi. Hyvä journalismi tekisi juuri päinvastoin: se palauttaisi politiikan äänestäjille ja esittäisi poliitikot äänestäjien politiikan välineinä. Vaalien alla luodattaisiin kansalaisten intressejä ja etsittäisiin niihin sopivia edustajia.

Jos lukuja ja mittareita tarvitaan, nehän ovat helppoja, voisi puolueiden kannatuslukujen sijaan viikko viikolta seurata, kuinka moni äänestäjä on löytänyt itselleen mielestään sopivan ehdokkaan. Se toimisi samalla journalismin onnistumisen mittarina. Miten onnistuimme, mikä meni pieleen, miten parannamme ensi kauteen, miltä nyt tuntuu, kysyisivät toimittajat toisiltaan työyhteisön kehittämispäivillä pienryhmäkeskusteluissa.