Nettikeskustelu tarvitsee enemmän järjestystä kuin kuria

Kirjoita asiaa. Kirjoita tiiviisti ja lyhyesti. Ole kiinnostava. Perustele väitteesi. Puolusta omaa kantaasi, mutta anna muille vapaus päättää omastaan. Älä huuda. Älä trollaa. Älä provosoi. Älä käy henkilöön. Älä nälvi, ivaa, leimaa tai vääristele. Älä yllytä vainoon tai leimaa ihmisiä uskonnon, syntyperän tai muun ominaisuuden perusteella. Älä ilakoi toisten onnettomuuksilla, vastoinkäymisillä tai sairauksilla. Älä mainosta.

Tällaisia ohjeita ja sääntöjä suomalaiset keskustelupalstat antavat osallistujilleen, jotta yhteinen keskustelu onnistuisi säällisesti. Helsingin Sanomat on tavoitteessaan kaikista kunnianhimoisin – se kertoo päämääräkseen "luoda Suomen parasta keskustelua." 

Hyvistä aikeista huolimatta lopputulos on usein jotain muuta. Keskustelut netissä eivät aina ole kovin kiinnostavia, väitteitä ei perustella, henkilöön käydään jatkuvasti. Ivataan, nälvitään ja vääristellään. Eikä kirjoiteta asiaa.

Tavallinen epäilty keskustelun epäonnistumiseen on kasvottomuus. Verkossa emme yleensä tiedä kenen kanssa puhumme, emmekä näe hänen reaktioitaan. Vanha ratkaisu ongelmaan on netiketti eli käyttäytymissäännöt, mutta se ei näytä olevan oikea lääke. Tiukemman kurin sijaan arvelen, että verkkokeskustelussa tarvittaisiin enemmän järjestystä. Tästä erottelusta Esko Valtaoja kirjoittaa Turun Sanomissa oivaltavasti:

"Ylikierteillä käyvässä koulukeskustelussa sekoitetaan toisiinsa kaksi asiaa: kuri ja järjestys. Niiden eron huomaa parhaiten ajattelemalla erilaisia yhteiskuntamuotoja. Demokratia perustuu järjestykselle, diktatuuri kurille. Demokratian pohjana on yhteiskuntasopimus: lupaudumme tekemään erilaisia asioita, kuten maksamaan veroja, luopumaan verikostosta, ja olemaan pissimättä kaduille, ja vastalahjaksi yhteiskunta antaa meille järjestyksen. Diktatuurin lähtökohtana taas on kuri, jolla ylläpidetään järjestystä vallanpitäjien päättämin keinoin."

"Kouluihin vaaditaan lisää kuria, kun pitäisi vaatia lisää järjestystä. Diktatuurit osoittavat, että ankarinkaan kuri ei toimi kuin tiettyyn rajaan saakka; järjestykseen perustuva yhteiskunta on paljon stabiilimpi kuin kuriin nojaava."

Kysymys siis kuuluu: Kun kuri ei näytä auttavan. miten nettikeskusteluihin saataisiin lisää järjestystä?

Nettiä on 90-luvulta asti tarkasteltu listaamalla tapoja, joilla se eroaa niin sanotusta "oikeasta maailmasta" – usein tuloksetta. Ratkaisujen kannalta hedelmällisempää saattaa olla tarkastella sitä, mikä ihmisten vuorovaikutusta eri ympäristöissä yhdistää. Ryhmäkeskustelujen ongelmat nimittäin tunnetaan hyvin ja niihin on olemassa lääkkeitä. 

Ihmisryhmillä on säännönmukaista taipumusta tietynlaiseen käyttäytymiseen. Näitä mekanismeja kutsutaan ryhmäilmiöiksi. Suurissa ryhmissä ilmiöt ovat enimmäkseen negatiivisia: kärjistymistä, polarisoitumista, klikkiytymistä, turvattomuutta... Kuulostaako tutulta? Koska ryhmäilmiöt eivät perustu yksilöiden tahdonalaiseen toimintaan, niitä on hyvin vaikea kontrolloida säännöillä ja kurilla. Niiden sijaan suurryhmä tarvitseekin tuekseen järjestystä.

Kirjoitan verkkokeskustelun ryhmäilmiöiden hallitsemisesta Voima-lehden mediakasvatusnumerossa. Voit lukea artikkelin tästä. Mukana on myös veikeä bingo!

Väärinymmärtäminen on ymmärretty väärin

Vuosi alkoi kiistalla Sauli Niinistön uudenvuodenpuheesta. Presidentin väitettiin esittäneen puheessaan, että maahanmuuttajayhteisöt olisivat kollektiivisesti vastuussa omistaan. Tämä tulkinta tuomittiin monella suulla tahalliseksi väärinymmärrykseksi. Eihän Niinistö tietenkään sitä tarkoittanut.

Mutta kysymys ei olekaan siitä, mitä presidentti puheellaan tarkoitti – kysymys on siitä, mitä hänen puheensa tekee. Kelataanpa keskustelu nopeasti läpi.

Niinistö sanoi puheessaan näin:

"Lisäksi olemme nähneet, kuinka jotkut meiltä turvaa hakeneet, ja saaneetkin, ovat itse luoneet tänne turvattomuutta epäinhimillisin teoin. Se on kestämätön tilanne. Täällä oleville on annettava mahdollisuus osallisuuteen. Vastaavasti on oikeus edellyttää tahtoa sopeutua yhteiskuntaamme. Ja vastuun kantamista, myös omiaan ohjaamalla."

Kansanedustaja Ozan Yanar ihmetteli Twitterissä Niinistön vaatimusta kollektiivisesta vastuunkannosta. Yanarin mukaan päättäjien "pitäisi ymmärtää, että myös maahanmuuttajat ovat yksilöitä, joilla ei ole usein toistensa kanssa mitään tekemistä". Puheet maahanmuuttajayhteisöistä, joissa kuunnellaan korkeita auktoriteetteja, ovat Yanarin mukaan eksotisointia, jossa esitetään toisten elävän eri tavalla kuin "me".

Maahanmuuttajajärjestö Fenix Helsingin toiminnanjohtaja Ujuni Ahmed piti Niinistön tekemää jaottelua suorastaan vaarallisena. "Tuollaiset puheet ruokkivat mielestäni ajatusta, että teidän porukat tekevät meille pahaa", Ahmed pohti Helsingin Sanomien haastattelussa. Hän toivoi presidentiltä ennemmin yhteiskunnan yhtenäisyyden edistämistä.

Presidentti itse kiisti nämä tulkinnat Twitter-keskustelussa. Hän selvensi tarkoittaneensa puheessaan kaikkia Suomessa asuvia ihmisiä, ei vain maahanmuuttajia.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen puolusti presidenttiä ja syytti Yanaria tahallisesta väärinymmärtämisestä.

"Juuri näin. Kyllä viestin kaikki ymmärsivät. On harmillista tuollainen tahallaan väärinymmärtäminen. Se on politiikkassa tänäpäivänä kovin yleistä ja vastenmielistä. Presidentti piti hyvä puheen ja käsitteli juuri niitä asioita mitkä puhuttavat. Hyvä ja vahva puhe."

Myös nimimerkki John Wesley Hard1 arveli, että suurin osa ihmisistä oli ymmärtänyt viestin juuri niin kuin Niinistö sen jälkikäteen selitti – paitsi "äärilaitojen tahallaan väärinymmärtäjät ja uhriutujat".

Sattuvasti Niinistö itsekin ennakoi väärinymmärtämistä jo samassa puheessa hieman aiemmin:

"Ilmaisin vuosi sitten huolestumiseni siitä, että halu väärinymmärtää usein ohittaa yrityksen ymmärtää. Kiivaita kierroksia saava vääristelevä keskustelu on kurimus, joka helposti päätyy pysyvään vihanpitoon."

Väärinymmärtämisestä todella puhutaan ja sitä havaitaan paljon. Kun julkinen puheenvuoro saa osakseen kritiikkiä, siinä usein nähdään tahallinen väärinymmärrys. Se on keino ohittaa kritiikki ja kääntää huomio kritiikin esittäjään.

Siitä, mitä tekstin (oli se muodoltaan puhetta, kirjoitusta, kuvaa tai elokuvaa) tuottaja kulloinkin tarkoittaa, voidaan keskustella loputtomiin. Sillä välin teksti jatkaa toimintaansa maailmassa. Yksi toiminnan ilmenemismuoto on juuri tuo keskustelu, johon teksti kietoo itsensä.

Julkisessa tilassa, jossa viestit liikkuvat välineestä ja muodosta toiseen, ja muuttuvat nopeasti keskustelun fragmenteiksi, on yhä vähemmän merkityksellistä se, mitä viestin lähettäjä on täsmälleen tarkoittanut. Vastaavasti yhä enemmän merkitsee se, miten viesti toimii, mitä se tekee ja mitä se tuottaa.

Usein tähän vedotaankin. Kun poliitikko möläyttää jotain, hän voi vedota siihen, että "ainakin ehdotukseni herätti keskustelua". Toisinaan mainonnan ja taiteenkin äärellä ollaan tyytyväisiä, kun keskustelua syntyy. Samaan aikaan poliitikko, mainostaja tai taiteilija voi olla täysin sokea (tai välinpitämätön) kaikille muille viestinsä vaikutuksille. Teksti tuottaa todellisuutta, käsityksiä, käsitteitä ja puhetapoja, yhdistää ja erottaa, eksotisoi ja normalisoi. Juuri tähän Yanar ja Ahmed kiinnittivät huomiota.

Kriittiseksi lukutaidoksi ei riitä se, että pohtii tekstin tuottajan "todellisia tarkoitusperiä". Kriittinen lukija osaa ja haluaa arvioida tekstiä oliona, joka toimii ja tuottaa maailmassa. Tässä mielessä ymmärryksen puutetta on vain se, ettei tarkkaile tekstin vaikutuksia todellisuuteen. Vaarallisinta tällainen väärinymmärtäminen on silloin, kun se on tahallista.


(Kirjoituksen innoittajana toimi Reijo Kupiaisen artikkeli Lukutaidon jälkeen?)

Lakataan puhumasta digioppimisesta!

Minulla on ehdotus siihen, miten voisimme vähentää hämmennystä "digioppimisen" ympärillä sekä mediassa, koulumaailmassa että kodeissa.

Lakataan puhumasta digioppimisesta!

"Digi"-etuliite määrittelee sitä, miten laite teknisesti käsittelee sähköistä dataa. Se on vastinpari analogiselle tekniikalle. Sillä on hyvin vähän tai ei ollenkaan tekemistä oppimisen ja pedagogiikan kanssa.

Nykyään digilaitteita ovat läppäreiden ja täppäreiden lisäksi esimerkiksi televisiot, kamerat, kopiokoneet, e-kirjat, gps-laitteet, lämpömittarit, äänekkäät lelut ja ovikellot. Digi yhdistää niitä vain insinöörin näkökulmasta. Kuvaaminen, ruoanlaitto ja romaanin lukeminen eivät muutu oppimisen kannalta olennaisella tavalla, vaikka väline kädessä vaihdetaan digitaaliseen.

Aristoteleen termeillä digitaalisuus on välineen aksidentaalinen ominaisuus, ei sen substanssi.

Kun puhutaan digistä, huomio kiinnittyy väistämättä pedagogiikan kannalta merkityksettömään ulottuvuuteen teknologiassa – kuten olemme kansalaiskeskustelusta huomanneet.

Kun opetuksessa käytetään laitteita, koneita ja välineitä, olisi opetuksenkin kannalta aivan olennaista kiinnittää huomio välineen substanssiin: mitä juuri tällä välineellä tehdään tiedolle, havainnolle tai vuorovaikutukselle.

Opettajat näin tekevätkin. Opettajathan kehittävät ja löytävät fantastisia tapoja hyödyntää eri välineitä oppimisessa, kuten tekivät jo analogisella aikakaudella. Vaan kun opetuksesta julkisuudessa, virastoissakin, puhutaan, se sumentuu epämääräiseksi "digiopetukseksi", josta katoaa pedagoginen ulottuvuus. Esimerkiksi sanomalehden lukijalle, poliitikollekin, saattaa syntyä käsitys, että pääasia ovat laitteet ja ohjelmistot. Ja tässä sitten ollaan.

Siksi jo esimerkiksi "tieto- ja viestintäteknologia" on, laajuudestaan huolimatta, paljon digiä parempi termi. Se määrittelee, että kysymys on tiedon käsittelemisestä ja vuorovaikutuksesta teknologian avulla. Kun tarvitaan yleistermiä, käytetään siis mieluummin sitä.

Entä mitä olisivat täsmällisimmät kategoriat välineille, kun termejä keskustelussa tarvitaan? Mihin erilaisiin käyttötarkoituksiin toisaalta tieto- ja toisaalta viestintäteknologia voitaisiin oppimisen ja opetuksen näkökulmasta jakaa?

Tällä määrittelyllä voisimme pelastaa koulukeskustelun toimittajien, vanhempien ja muiden vallankäyttäjien väärinymmärrykseltä.

Kuvassa kolme välinettä: yksi akustinen vaan ei analoginen, toinen optinen ja kolmas optinen, sähköinen ja digitaalinen.

Mitä 17-vuotias sinä sanoisi nykyiselle itselleen?

Psykoterapeutti Maaret Kallion käynnistämä #olisinpatiennyt-kampanja saa aikuisen tuntemaan itsensä viisaaksi – ja siitä tulee aikuiselle hyvä mieli. Tässä kirjoituksessa elokuvaohjaaja Oskari Sipola, kriitikko Aleksis Salusjärvi ja toimittaja Ina Mikkola kohtaavat itsensä 17-vuotiaina. Mutta hei – kuka puhuu nyt?

(Kuningas Salomon kirjoittaa sananlaskuja. Gustave Dore)

#Olisinpatiennyt on eräänlainen aikamatkustusleikki, jossa aikuiset matkustavat nuoruuteensa ja kertovat itselleen elämänkokemukseen perustuvia viisauksia. No, kaikki scifinsä lukeneet tietävät, että tällainen on hurjan vaarallista. Itsensä kohtaaminen aikamatkalla voi aiheuttaa kaikenlaisia katastrofeja! Mutta se on lähinnä teoreettinen riski. Käytännön ongelma on vallankäytössä.

Kun keski-ikäinen antaa ohjeita 17-vuotiaalle itselleen, nuori on hiljaa, kun aikuinen puhuu. Nuori on hiljaa, koska hän on vain marionetti. Paikalla ei ole yhtään elävää nuorta. Kampanjan äiti Maaret Kallio toivoo, että me aikuiset "miettisimme, mitä minä olisin halunnut tietää tuolloin". Leikissä ei siis puhuta pelkästään aikuisten vaan myös 17-vuotiaiden äänellä. Leikki piilottaa ne ristiriidat, joita tulisi esiin, jos aikuinen menisi puhumaan oikeille 17-vuotiaille. Kun puhuu poissa olevan itsensä puolesta, kukaan ei voi väittää vastaan.

Kyse ei tietenkään oikeasti ole itselleen juttelusta vaan julkisesta tempauksesta, jossa nuoriin suhtaudutaan kannustavin ajatuksin tavanomaisen vihamielisyyden sijaan. Kampanjan varsinaisena tarkoituksena on Kallion mukaan, "että nuoret saisivat valtavan määrän viestejä aikuisilta. Että aikuiset menisivät nuoren rinnalle."

Jokainen yksittäinen viesti varmasti tarkoittaa hyvää, mutta yhdessä ne tuottavat ideologisesti ongelmallista puhetta, jossa totuus on aikuisten hallussa. Ajatusleikin perustana on nimittäin se, että aikuisen kertomat viisaudet ovat faktoja, jotka ihminen voi tietää, kun hän on tarpeeksi kokenut. Aikuiset kokoontuvat hashtagin alle yhteen juhlistamaan sitä, että nyt he tietävät. Siksi kampanja ei kysy eläkeläisiltä, mitä he sanoisivat 40-vuotiaalle itselleen. Sitä 40-vuotias ei halua kuulla.

Millaista nuoruus on aikuisen muistikuvissa? Annetaan aikuisten kertoa itse.

Twitter-keskustelun mukaan nuori on yksinäinen, masentunut ja kokee kovia. Hän yrittää miellyttää toisia, olla virheetön ja todistella jotain, eikä uskalla olla oma itsensä. Nuori on keskeneräinen ja kantaa häpeää. Hän kätkee kyyneleensä nauruun eikä osaa muodostaa tavoitteita ja haaveita. Nuori luulee tietävänsä kaiken, haahuilee päämäärättömästi ja polttaa siltoja.

Tässä leikissä aikuinen on tietysti tuon kaiken vastakohta. Aikuinen ei ole keskeneräinen. Hän tietää, ettei tarvitse miellyttää toisia tai olla virheetön. Aikuiset eivät yritä todistella mitään. He eivät luule tietävänsä, vaan tietävät – muun muassa sen, mitä 17-vuotias haluaa kuulla heidän sanovan.

Aikuiset pääsevät määrittelemään sekä nuoret että itsensä. Entä jos kysyisimmekin, mitä 17-vuotias sanoisi aikuiselle? Onko nuoren näkemys aikuisista yhtä ruusuinen kuin aikuisilla itsellään?

Toimittaja Ina Mikkola, 27, kohtaa 10 vuotta nuoremman itsensä. Mitä nuori Ina sanoo? Hän antaa elämänohjeita.

"Älä ikinä kadota tätä nuoruuden intoa, uteliaisuutta ja taistelutahtoa. Älä kyynisty. Muista kyseenalaistaa auktoriteetit ja hierarkiat, äläkä ylpisty koskaan!"

Ja on ihan tyytyväinenkin.

”Good job! Tosin olet hieman laiskistunut, mutta ehkä se tekee vaan hyvää.”

Oskari Sipola on 34-vuotias elokuvaohjaaja. Hän on tehnyt useita lyhyitä ja kaksi pitkääkin elokuvaa, jotka käsittelevät nuoria ja nuoria aikuisia. Tutustuimme suurin piirtein 17-vuotiaina elokuvaharrastajina. Mitä Oskari arvelisi tuon vuosituhannen vaihteen nuoren sanovan, jos hän tapaisi nykyisen itsensä?

"Varmaan sitä kiinnostaisi montako elokuvaa oon jo tehnyt, ja olis avoimesti pettynyt, kun sanon että kaks 😂. Luulen että se olis myös yllättynyt, että mulla on vielä hiukset päässä. Faija kaljuuntui 22-vuotiaana ja panikoin sitä about koko lukion. 

Luulen kans et me tultais hyvin toimeen, luonne on muuttunut aika vähän. Ehkä kärsivällisemmäksi ja luottavaisemmaksi. Mulla oli jo silloin niin selkeää, mitä haluan tehdä ja miten, ja suurimmilta osin asiat on menneet just niin, että veikkaan fiiliksen olevan positiivinen." 

Aleksis Salusjärvi on 37-vuotias menestynyt kriitikko. Viime vuonna hän oli Finlandia-esiraadin puheenjohtaja. Mutta ei siinä kaikki – hän myös kiersi ympäri Suomen ammattikouluissa opettamassa lukutaitoa. Hän jos kuka siis tietää, mitä 17-vuotiaat oikeasti ajattelevat.

He eivät ole tyytyväisiä.

"Olisin kritisoinut itseäni monista asioista, konformistisesta suhtautumisestani yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita itse olen tuottamassa. Periaatteettomasta rakentavasta ajattelusta, joka todellisuudessa on vain mukavuudenhalua, koska en ole tarpeeksi rehellinen omien etuoikeuksien suhteen.

17-vuotias minä syyttäisi suoraan etuoikeutettua keski-ikäistä itseään siitä, että hän osallistuu julkiseen valheeseen kaikkien ihmisten yhdenvertaisuudesta, vaikka todellisuudessa maailma ei toteuta kaikkien ihmisten tasa-arvoisuutta.
Pakolaisia hukkuu välimereen samalla kun omista eduista taistellaan. En olisi hyväksynyt sitä, että en pidä aktiivista meteliä tällaisista epäkohdista.

Samalla pilkkaisin itseäni siitä, etten ole saanut suhdettani luterilaiseen kirkkoon selväksi kaikessa tässä ajassa, että olen edelleen ihan hoomoilasena jumalasuhteeni kanssa."

Mutta vieläkään tässä leikissä ei puhu yksikään oikea 17-vuotias. Aikuiset vain leikkivät nuoren äänellä.

Otetaan siis lopuksi mukaan yksi elävä nuori, Nita Koivisto, 17, joka pari viikkoa sitten A-studiossa sai keski-ikäisen henkilöstöpäällikön puhumaan itsensä pussiin. Nita, mitä sanoisit aikuiselle itsellesi, jos kohtaisit hänet nyt?

"Sanoisin varmaan isolle itselleni, että älä luule tietäväs kaikkea vaikka ootkin kokenut ja oppinut paljon asioita, vaan jaksa oppia koko ajan lisää."

Entä mitä sinä, aikuinen lukija, 17-vuotiaana sanoisit nykyiselle itsellesi? Entä mitä sanoisit 20 vuotta vanhemmalle itsellesi? Mitä hän sanoisi sinulle? Osallistu hashtagilla #onehkähyväettetnäeminuanyt.

Muutama sana isänmaasta, suomalaisuudesta, jääkiekosta ja häpeästä

Mitä Tuure on maksanu tolle et suostuu pussaa. Onks kaikki muumit laaksossa Sä häpäiset suomen ainoan ylpeyden, jääkiekon! Jos oot ite pikkuhomo kusessa johonki lätkäjätkään pidä se pliis omana tietonas äläkä nolaa meitä muita sairautes mukana Hyi vittu meinas tulla oksu kun katoin tän videon hyi saatana häpäset muuteskin Suomen maajoukkueen tällä sairaudella Tollanen homo pitäis heittää takas ruotsiin Laitoin disliken kahdella käyttäjällä. Jos tästä tulee kisabiisi teen vittu kansalaisalotteen että saadaa pois tää soimaa halleista tää on häpee Suomen maajoukkueelle:/ xd Vitu homo hyi helevetti ruottsii siitä Haluun muuttaa vittuun suomesta Kyllä vituttaa asua länsimaissa... Hävetkää homot Häpäsee suomen jääkiekon se ahdistaa minua todella paljon ja en kyllä ole ahdasmielinen minulla on vapaus ilmaista mieltäni Muutan Unkariin, siellä on kiellettyä olla homo Hyi vittu miettikää ku joku 50v jorgos pökkii tuuree perseesee ALKO HÄVETTÄÄ OLLA SUOMALAINEN Menkää ruottii kolistelee keppejä saatana oikein! homoilu kuuluu ruotsiin... Tälläset perkeleen ruottalais tyyliset kyrvän nuolijat sais heittää hirteen. Tykkää jos homous on syntiä Homot helvettiin suomesta Tuhotkaamme tämä kuvottava otus! oikein, poltetaan roviolla! Miks tuuren aivot on herneen kokoset?  Äänestäkää Perussuomalaisia/Kristillisdemokratteja, niin päästään eroon homoista Perkele ku paska haisee ruudusta läpi.. valtion homopropaganda on viety liian pitkälle! Tätä vastaan pitää taistella eikä antaa JEESUKSEN unohtua, koska helvetissä kyseiset B-rappulaiset tavataan.. MORJENS VITTU JÄTKÄ PILAA LEIJONIEN MAINEEN, SE HOMOILU KUULUU RUOTSIIN Tän takii hinttareita ei päästetä koppii Häpäisette suomen Vittu mikä homo Homoja Nyt olen valmis tappamaan itteni No hyi saatana homoja Ärsyttää tämmönen lätkä kulttuurin pilaaminen lätkä ei oo mitään homoiluu lopeta saatanan sairasta Suomi häpee sua pelle Vittu ku oot homo Sä oot vittu häpeäks jääkiekkolle Pitäskö muuttaa ruotsiin? Onko muita lähtijöitä?? Jos oisin toi Ville tos videos juoksisin tota homo monsteria pakoon Tää ei oo paikka homopornolle Vittu revin korvani irti en vittu kestä tällästå sairasta homoilua Hyi helvetti Paljonko Villelle on maksettu et se pussaa tollasta homoo Miettikää miten tää vaikuttaa ulkomaalaidten kuvaan suomesta Ei vittu mikä homo... Oisit mielummi  käyttäny Ruotsin paitoja  -..- Homo vejä ittes hirtee Heilu heppi keppis kanssa ruotsii Tuure häpäisi Suomen pelipaidan Kirveelle ois duunia Vittu pitäis varmaa lähtee pakolaisena somaliaa Vittu sä häpäset koko Suomen perkele mene muualle homoilemaan Millon näitä aletaan taas sähköttämään? Tuure se Suomi paita pois mielummin Ruotsin paita Kyllä se eutanasia olisi sittenkin ihan hyvä ratkaisu. Kuule sinä kyrpähomo nyt poistat tämän biisin, koska Suomen suurinta ylpeyden aihetta et ala pilaamaan millään pyllynrakastelu musiikkivideolla. Vitun homo No juttu on niin että kaikilla isänmaallisilta kyllä alkaa keittää kun leijonat häpäistään. Itse mulla ei ole väliä onko homo vai ei mutta kun pitää paskalla laulutaidolla joka on autotunetettu pilata leijonat niin kyllä se vituttaa. Ja oletko huomannut jotain. Kaikki Tuuren biisit käsittelevät homoutta ja sillä hän sitä huomiota kerjää HOMOT UUNIIN, PIKKUHINTIT VARSINKIN. Missä on lähin hirttonaru Häpäisy jääkiekkoa kohtaan Häpäisette Ville nimen, suomen maajoukueen ja KOKO SUOMEN MAAN. Ps toivottavasti tästä ei tule mikään maajoukkueen kannustuslaulu. Vitun Tuure! Pelinumeroki kakkonen ku tykkää et laittaa kakkoseen. Miksi mulla tuli tämän videon jälkeen tunne että en enää halua olla suomalainen :/ vittu ku en löydä sitä asetta Jos halua munaa perseeseen ni muuttakoo ruottii Hyi saatan tuure vittu oot homo poista kanavas tää on niin syöpää saatanan homo Tapa ittes vitun sairas Tulis sota ja tappas tommoset homppelit! Hävettää asua Suomessa Törkeetä tehdä näin Leijonille! Häpäistään leijonat!! Törkeää Ei lätkänpelaajat oo homoja Suomi on häpäisty varsinki sen jääkiekko HOMOUS ON SAIRAUS KAIKKI HETEROT DISLIKEE JA HOMOT JA LESBOT LIKEE Mua alko hävettää että oon suomalainen Häpäisee tällänen homoilu Leijonat! Tän kuultuani voisin vaikka muuttaa mieluusti syyriaan omasta mielestä tuosta videosta tuo suomi paita ois voinu heittää helvettiin kun aikamoinen loukkaus että suomalaiset ois muka homoja no tuntuu vähä et tos pilkattais suomalaisia homoudella  Toivottavasti tätä ei soiteta missään mm-kisoissa, sillä mitä ne muun maidenedustajat ajattelisi... " Tuolla nuo suomalaiset ovat aikamoista homokansaa! " Homot+jääkiekko= liikaa takaata tulevia taklauksia vittu mitä paskaa, tapa ittes! Suomen maajoukkue häpäisty Homoilu ei ole Suomen asia. (Ja Leijonien) Vittu kehtaatki pitää suomen pelipaitaa pääl hyi ehtä Vittu mitä syöpää... oisitpa ruottalainen HOMOT HIRTEE! Haist vittu vitun homo vittu mä lähden avaruusaluksella kauas täältä Ihme hintti saatanan häpeä meijä leijona ryhmälle ja se on lätkäjätkä-hintti tuute Hyi HELEVETTI tollane homojen laulu Vittu jos boelius ei ota tota leijonien paitaa pois käyn hakkaa sen. Vittu mikä häpäistys. Ja jos tästä tulee leijonien lätkäbiisi tapan itteni Hyi vittu mikä saastanen homo Pitäisi olla ruotsin maajoukkueen paita päällä niin video oisi edes jotenkin realistinen!! Ruottalaine pyllynrakastelija Vitun homo ite vrmaan runkkaat 2/4/7 sun omas himassa ja aattelet villeä et sä pääsisit nussii sitä. Muuten kiitti kun nolaat suomen maajoukkueen.... kunpa tää hintti vaikka hyppäis hirteen Mitä vittua tääki nyt on, Suomi on häpäistettu Siis mikä tai kuka vittu on antanut luvan tehdä tämmösen... Vittu kiitos koko suomen häpäisemisestä. nyt vittu mene töihin oikeesti hirveetä kuraa tääki häpäsee suomalaista jääkiekkoa Ruottin paidat päälle nii olis realistinen! Häpäisee suomen jääkiekkojoukkueen toivottavasti tämä bannataan youtubesta on niin suuri häpeä leijonille Leijonat ja Suomi on häpäisty.Kiitos Tuure! lätkä on häpäisty! Tätäkö varten ne veteraanit taisteli sodassa että jotkut homot voi kolistella keppejä ja tehdä paskaa musiikkia. Noniin, taas kerran yks hintti lauleskelee ei paha. Mutta sitten kun laittaa ton leijona peli paidan päälle nii vittu menee yli, pitäisi poistaa tämmöne suoraa tubesta ! KAUPALLISTA PASKAA MITÄ HOMOJA TE OOTTE HYI VITTU SAATANAN HUORAT SUOMI TUBEN HÄPEÄ Vittu mikä häväistys suomen maajoukkueelle hyi vittu laita like jos inhoat tätä paskaa laulua Näitä saatanan homoja näkyy nykyään joka kanavas vittu hakkaan teijät homot takasin isienne sissää tunge villen maila poikittain perseesees vitu homo.(vitu homo) Tee maailmalle palvelus ja hirtä ittes. Vittu häpäiset suomen tällä biisillä. Häpeät suomen tällä . Tää on häpeeksi Suomen maajoukkeelle Tää on häpeä suomen jääkiekolle kun tuure tekee lätkävideon mis pussailee poikii. Saunan taakse! Roviolle tommoset Hyi saatana mitä vitun paskasyöpää tapathan itsesi , tuli paha mieli ja aijon luukuttaa Kendo anthemia koko mmksiar Oot häpeä suomenkansalle -_- Vitun ruottalainen lähe helvettiin suomesta tai hirtä ittes Leijjonien häpäistys Hyi vittu! Kuka postaa tällästä syöpää youtubeen, vittu homot pitäs polttaa roviolla saatana! Vitun homo Hintti homous on synti ja se lähtee lapsesta hakkaamalla Suomen mm lätkjäjoukueen häpäistys... Homous on syntiä! Miten tämä on laillista Suomessa, etenkin ottaen huomioon, että jääkiekko on urheilulaji, jossa Suomi usein pesee muut ja Suomalaiset ovat ylpeitä Suomen saavutuksista tässä lajissa? Lopeta ajoissa blondi hintti Tuure ennenku tuun hakkaan susta ton homouden pois toivon että kuolet Tää biisi häpäsee Leijonat... Homous ei kuulu jääkiekkooo vittu häpäisit suomen kansan ja etenkin Leijonat onnea vuoden homolle! Homous on sairaus Tämän takia eutanasia pitäisi laillistaa Suomessa Voi nyt perkele, pitääkö homoseksuaalisuus sotkea musiikkiin? Äiti ois tehny abortin jos ois tienny että homo se on Kuolemantuomio lailliseksi 2018 Toivon että vielä joskus ymmärrät sen, että olisit narunjatkeena hyödyllisempi tälle yhteiskunnalle. Kiitos, olen puhunut. tää häpäisee leijonien paidan HOMOT UUNIIN Jos tästä hinttien valssista tulee mm kisabiisi niin sen sanon, ettei Suomi oo enää entisensä. Oon edelleenkin sitä mieltä, että homous on sairaus ja tollaset kiintiöfägärit pitäis passittaa pakkohoitoon suljetulle osastolle.. On varmaan vanhemmat hyvin ylpeitä tästä ongelmatapauksesta. VITTUU SUOMESTA TUURE JA MUUT HOMOT! tää tuure boelius on häpäsy suomen maa joukkueelle... ja koko suomelle K raudas hirtto köysii alennukses. Pilasit just suomileijona paidan mainee. Eikö sua hävetä jääkiekkoa ja homoilua....kyllä tää saatana tuure pitäs tappaa Homoseksuaalit ei pääse taivaaseen. Homot saunan taakse 5. Mooseksen kirja kappale 18 jae 22: "Jos mies tavataan makaamasta toisen miehen kanssa sekä nainen toisen naisen kanssa, on se inhottava synti. Hävittäkää paha keskuudestanne." Jos tämä valittaisiin Suomen kisa”biisiksi” olisi se 100% varmasti Suomen jääkiekkohistorian suurin häpeä. Sijo kivi nilkkaa ja hyppää sillalta hyi nyt vittu sä häpäsit koko suomen ole homo jos siltä tuntuu mut et sä nyt vittu voi homoilla suomi paita päällä Vitu homo mee kotiisi naisetkin palkattu perkele hyi saatana ota toi suomen paita pois hintti Pittäis viiä siperiaan vankileirille tommoset homot saatana Alkaispa jo sisällissota, että päästäisiin tälläisestä vasemmisto paskasta eroon. Niskalaukaus tälle homolle. häpäset suomen saatanan nulikka Homous on sairaus ja se lähtee hakkaamalla Onks tää ees laillista? Voi vitun homo sää pilaat lätkänki tolla saatanan homoilullas vitun kakara tapa ittes Häpeää suomen kansalle painukaa ny helvetti sinne sateenkaari maaha Hans, get the luger Toi saatana homo pitäis ampuu Boeliuksen poika raiskaa koko saatanan kansan ei vittu menis ruottin maajoukkueen pukkariin homoileen Misä toi saatanan pikku homo asuu mää meen VITTU JUNALLA SINNE JA VITTU JOS MÄÄ NÄÄN SITÄ NII MÄÄ VITTU VEÄN SITÄ TURPAA homous on suomen häpeä Homous on syntiä ja ei ole millään tavalla normaalia ku kaks sairasta kolistelee keppejä keskenään Tulis sota ja tappas tommoset homot Voi vittu... miks jotkut homot ei oo normaaleja pitää vittu kiemurrella niiku joku muija?? Voisitko vain nyt tappaa itsesi koska tuot ihan saatanasti häpeää suomelle tää musiikki tuo häpeää suomelle ja maajoukkueelle kun kukaan vitun jääkiekkoilia ei nuole jätkiii kopis Kuules saatanan kaappiraiskari tarviks hirtto köyttä voisit ainaki hirttää pallis irti nii voisit olla halvasti transu saatanan nistin paska kuole Voi vittu näitä homo laulajia/tubettaja oispa tääläki laitonta olla homo vitun mielisairas paska hakeudu hoitoo Vois vaikka saman tein hirttää ittensä palleist kattoon toi vitu tuure psykopaatti homous on sairaus perkele meille naisille ei jää mitää jos kaikki miehet panee keskenää prkl saatana vittu mikä hintti tappas ittensä Suomen häpäistys Nyt jumalauta lopetat itsesi ja tän sun homo propagandan yrität tehdä munki kakaroista jotain ällöttäviä perseen tuuppaajia Eivittu kohta ruotsalaisetki nauraa meille.

(lähde: Youtube)

Aloittelijan opas ääripääjournalismiin

Haluatko kirjoittaa Twitteriin, blogiin tai sanomalehden pääkirjoitussivulle tekstin, jossa otat kantaa yhteiskunnallisen ilmiön polarisoitumiseen, ja osoitat, että ääripäiden sijaan on viisasta olla niiden keskellä? Haluatko olla ääripääjournalisti? Tässä lyhyt resepti. Käytän esimerkkinä Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun kolumnia 30.10.2017.


Resepti

1. Valitse haluamasi ilmiö ja ihmisjoukko. Mikä tahansa ilmiö kelpaa, koska kaikilta yhteiskunnallisen keskustelun alueilta on mahdollista valita ääripäät tämän reseptin avulla. Ihmisjoukko voi olla esimerkiksi Suomen kansa, opettajat tai nuoret. Potentiaalisten lukijoiden on syytä kuulua tähän joukkoon, jotta he reagoisivat kirjoitukseen tunteella. Se on tavoitteesi.

2. Esitä lukijoillesi kysymys, johon voi vastata kyllä tai ei, puolesta tai vastaan, uhka tai mahdollisuus jne. Kysymystä ei tarvitse kirjoittaa sellaisenaan näkyviin, kunhan lukija ymmärtää sen intuitiivisesti. Jotta kysymykseen voisi vastata vain kahdella tavalla, kysymyksen tulee alkaa verbillä. Hyviä verbejä ovat esimerkiksi: oletko, kannatatko, haluatko, suvaitsetko ja vihaatko. Vältä kysymystä, joka alkaa kysymyssanalla: mikä, miten, miksi, millainen... Näihin kysymyksiin voi vastata useammalla tavalla, eikä vastauksista silloin muodostu kahta ääripäätä, ja se sotkee tämän reseptin.

Käyttämässämme esimerkissä kysymys on: Oletko innostunut teknologian kehityksestä vai oletko sitä vastaan? 

3. Kuvittele valitsemasi ihmisjoukon vastaukset esittämääsi kysymykseen. Muodosta vastauksen perusteella kaksi pienempää joukkoa. (Jätä kuitenkin vielä käyttämättä suuri tai jopa suurin osa ihmisjoukosta. Tarvitset sitä seuraavassa vaiheessa.) Poimi kummastakin joukosta yksi todellinen tai kuvitteellinen esimerkki, joka mahdollisimman räikeästi ilmentää vastausta. Mitä räikeämpiä esimerkit ovat, sen helpompaa sinulle on pian osoittaa, että he ovat vastanneet kysymykseen väärin.

Esimerkissämme teknologian kehityksestä innostuneella henkilöllä on "taskussa aina uusin puhelinmalli, ranteessa viimeisintä huutoa oleva älykello ja haaveissa kodin täydellinen automatisoiminen. Sellaiselle tyypille uusi on lähtökohtaisesti parempaa kuin vanha, ja tekniikan kaikki kehitysvaiheet täytyy itse kokeilla."

Tyypillinen teknologian vastustaja puolestaan "ei halua käyttää Facebookia, Whatsappia tai tietokonetta ylipäänsä, ellei ole ihan pakko. Se tyyppi näkee tekniikan kehittymisen uhkaavana ja viittaa kauhistellen Ilmestyskirjan lopun ajan enteisiin lukiessaan tekoälystä."

Nämä kaksi esimerkkiä ovat kirjoituksesi "ääripäät".

4. Osoita, että kummatkin ääripäät (siis sinun antamasi vastausvaihtoehdot) ovat liian ehdottomia vastauksia kysymykseen. Piirrä ääripäiden väliin kuvitteellinen jana ja sijoita sille loput, käyttämättä jääneet alkiot ihmisjoukosta. He ovat tolkun ihmisiä, jotka eivät syyllisty ääriajatteluun, vaan ottavat huomioon asioiden molemmat puolet. Tässäkin on tärkeää, että kysymyksesi on antanut vain kaksi vastausvaihtoehtoa. Se takaa, että asiassa on kaksi – ja vain kaksi – puolta.

Huom! Tässä kohdassa sinun on oltava huolellinen. Esittämäsi kysymys ei tietenkään ole ainoa eikä todennäköisesti edes mielekäs tapa kuvailla koko ihmisjoukon suhdetta käsittelemääsi ilmiöön, mutta tekstisi tarkoitus on saada lukija hetkeksi kuvittelemaan niin. Janan nimenomainen tarkoitus on sitouttaa lukija sinun esittämääsi kysymykseen ja sen vaihtoehtoihin. Lukija itsekin on joko puolesta, vastaan tai jotain-juuri-siltä-väliltä.

5. Voit itse valita kahdesta positiosta. Voit sijoittaa itsesi joko A) janan keskelle – käyttämässämme esimerkissä kirjoittaja lupaaa toimia tulkkina ääripäiden välillä – tai B) janan ja koko kysymyksen ulkopuolelle. Vaihtoehto A antaa sinulle mahdollisuuden esittää itsesi fiksuna esimerkkinä siitä, miten kaikkien tulisi toimia. Olet lähellä lukijoita, yksi heistä. Vaihtoehto B on tätä neutraalimpi ulkopuolisen tarkkailijan, tutkijan tai jumalan positio – se, josta kysymys esitetään, mutta jossa siihen ei itse vastata – ja on siksi mahdollinen vain sellaiselle, joka ei lue itseään kuuluvaksi käsiteltyyn ihmisjoukkoon. Toimittajalle se sopii hyvin.

Tarkistuslista

Onko kirjoituksesi valmis? Tarkista ennen julkaisua seuraavat seikat:

1. Oletko muotoillut kysymyksen, johon voi vastata vain kahdella tavalla?
2. Oletko kirjoituksessasi osoittanut, että kumpikin näistä vastauksista on väärä?
3. Antaako kirjoituksesi kuvan, että esittämälläsi kysymyksellä (ja vain sillä) voidaan mielekkäästi kuvailla kaikkien suhdetta aiheena olevaan ilmiöön?
4. Oletko retoriikalla huolehtinut siitä, että vaikka itse osoitat esittämäsi kysymyksen typeräksi, lukija ei huomaa mitään?

5. Oletko populistisella aihevalinnalla ja näkökulmalla varmistanut, että vaikka otteesi todellisuuteen muistuttaa piñata-leikkiä, vaikutat lukijakuntasi silmissä fiksulta ja näkemykselliseltä? Se on tavoitteesi.

 

via GIPHY

Aiemmin tässä blogissa: Miksi ääripääjournalismi estää löytämästä ratkaisuja

Miksi ääripääjournalismi estää löytämästä ratkaisuja

"Ääripäät"-journalismia on aiheellisesti kritisoitu. Kun ihmisoikeuksien puolustaja kokee tulleensa nähdyksi keskustelun "ääripäänä", hän on paitsi syystä närkästynyt – myös huolissaan. Sijoittuvatko "tolkun ihmiset" todella vihan ja empatian välimaastoon? Vai sinnekö haluamme heidät siirtää?

EDIT: Toinen ajankohtainen esimerkki löytyy Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulta 30.10.2017.

Ääripäät-puheen ainoa ongelma ei kuitenkaan ole se, että temppu sijoittaa koko todellisuuden kahden ääripään väliselle janalle – ennemmin päinvastoin. Keskustelukentän hahmottaminen kahden ääripään konfliktina estää näkemästä kentällä muita positioita. Asetelma kadottaa näkyvistä suurimman osan todellisuutta – ja yhteiskunnallisessa keskustelussa estää löytämästä ratkaisuja konfliktin ulkopuolelta.

Kerron tästä esimerkin oman työni, elokuvakasvatuksen, kentältä. Tätä on vaikeaa selittää lyhyesti, joten en edes yritä, vaan teen sen pitkästi.

Olen vuodesta 2005 yhdessä kollegoideni kanssa kehittänyt kamerakynän pedagogiikkaa, joka on tapa käyttää videokuvaamista oppimisen välineenä koulussa. Metafora perustuu alunperin elokuvan historiaan ja teoriaan. Sen rinnalla, että elokuva on varsinkin populaarikulttuurissa nähty tarinankerronnan välineenä, on se alusta asti ymmärretty myös ajattelun työkaluna.

Aluksi tarjoilin "kamerakynää" opettajille helppona tapana toteuttaa media- ja elokuvakasvatusta koulussa. Ajattelin elokuvan (videokuvauksen muodossa) olevan kansalaistaito, joka kaikkien pitäisi oppia jo lapsena. Oppiaineisiin integroimalla se voisi oikeasti tapahtua. Elokuvan on muuten ollut vaikea löytää koulusta paikkaansa – paitsi siksi, että sen tekeminen on työlästä, myös erityisesti siksi, että sivistyksen ja ajattelun on katsottu liittyvän kieleen. Elokuva on ollut massojen viihdettä, johon koulun pitää ennemmin ottaa vähän etäisyyttä.

Kun aloin kovempaan ääneen haastaa elokuvakasvatusväkeä, kohtasin myös tiukkaa vastarintaa. Kamerakynätehtävien yhteyttä elokuvaan ei aina hyväksytty. "Eiväthän vessanseinäkirjoituksetkaan ole kirjallisuutta!" Agendani nähtiin jopa vastakkaisena taidekasvatuksen tavoitteille. Yllätyin, koska olin ajatellut elokuvaamisen olevan samanlainen perustaito kuin kielen kirjoittaminen. Elokuva on väline, jota voi käyttää työkaluna moneen asiaan: sekä viihteeseen että taiteeseen – ja oppimiseen.

Opettajat sen sijaan poikkeuksetta innostuivat. Kamerakynä oli juuri sitä, mitä uusi opetussuunnitelma heiltä odotti. Kaiken lisäksi se todella osoittautui hyväksi tavaksi ohjata ja tuottaa ajattelua. Samalla oppilaat oppivat käyttämään elokuvaa oman ajattelunsa ja ilmaisunsa välineenä, mikä on elokuvakasvatuksen tavoitteiden mukaista. Pian kamerakynä alkoikin saada sijaa myös elokuvakasvatuksen kentällä.

Mutta miksi elokuvaa ei sitten aiemmin oivallettu kouluun sopivana ajattelun ja maailman tutkimisen välineenä? Kaikki teoria, johon olen oman työni perustanut, on tunnustettua elokuva-ajattelua jo 1900-luvulta, jopa sen alkuvuosikymmeniltä. Miksi se ei kohdannut koulun tavoitteita aiemmin?

Uskon, että kyse oli ääripäistä.

Sivistyksen puolustajille elokuva on alusta asti ollut viihdettä, yleensä hyödytöntä, enimmäkseen harmitonta, mutta joskus vaarallistakin, sellaista, jolta lapsia pitää vähän suojella. Elokuvateollisuudella on ollut omat syynsä vahvistaa tuota karikatyyriä. Elokuvakasvatuksen vastareaktio tähän on puolestaan ollut korostaa elokuvaa korkeana taiteena – jopa niin pitkälle, että koulun arkisia puitteita on pidetty elokuvan katsomiselle liian vaatimattomina. Elokuvaa pitää mennä katsomaan elokuvateatteriin! Elokuva-analyysin tukimateriaalilla ja oikeaoppisen elokuvan valmistusohjeilla on alleviivattu sitä, että jokainen elokuva on hienosti viritetty koneisto, jossa on sisältöä.

Viihteen ja taiteen välinen jännite lukitsi keskustelun. Elokuva, koulun näkökulmasta, oli siis jotain näiden ääripäiden välisellä janalla. Keskustelu oli eräänlaista köydenvetoa. Se suuntaus elokuvateoriassa, johon perustin oman ajatukseni kamerakynästä, ei kuitenkaan liittynyt viihteeseen eikä taiteeseen. Elokuva on ajattelun ja sen ilmaisemisen väline käyttötarkoituksesta riippumatta, lomavideoissakin. Uskon, että hallitseva kysymys taiteesta ja viihteestä esti kasvatusalan ihmisiä näkemästä välineen muita aspekteja.

(Alkuperäinen kuva Pablo Carlos Budassi CC BY-SA 4.0)

Kun journalisti määrittelee yhteiskunnallisen keskustelun ääripäät, hän valitsee keskustelun kentältä kaksi positiota ja vetää niiden välille janan. Totuus kuvitellaan johonkin näiden ääripäiden välille. Samalla koko muu 360 asteen kenttä, joka vielä äsken oli olemassa, kadotetaan näkyvistä. Kaikki ratkaisut, jotka eivät osu näkökenttään, pakenevat.

Journalismi elää konflikteista, mutta jokainen konfliktin määrittely tekee aina väkivaltaa todellisuudelle. Kun näet jossain mainittavan ääripäät, kuvittele niiden ympärille avoin kenttä, jonka keskeltä nämä kaksi pistettä on harkiten valittu. Se on todellisuus ja jana pisteiden välissä on toimittajan määrittelemä kysymys. Kysymys on kuin se vasara, joka kädessä näkee kaikkialla vain nauloja. Voit vastata siihen – tai määritellä kysymyksen uudestaan.

EDIT: Lue uudet ääripääjournalismin ohjeet aloittelijalla!

Nyt puhuvat nuoret: Media on negatiivinen ja turvaton tila, jossa tärkeät asiat hukkuvat turhiin uutisiin

Haluaisitko elää asuinalueella, jossa ilmapiiri on negatiivinen, olo turvaton ja kadut täynnä turhia tavaroita, roskia ja mainoksia? Tienviitat olisivat vinksallaan, tärkeitä ja merkityksellisiä asioita näkisi harvoin, eikä vastaantulijoihin voisi luottaa. Tällaisessa maailmassa me nimittäin elämme, jos asiaa kysytään helsinkiläisiltä nuorilta.

Elokuussa palasin kahden vuoden tauon jälkeen takaisin vakipestiini Helsingin nuorisotyöhön, Nuorten Ääni -toimituksen ohjaajaksi. Jo kesälomalla minua pohditutti, miten media on muuttunut näiden kahden vuoden aikana. Miten päivittäisin työorientaatiotani?

Vilkuilin samalla vielä kauemmas, vuosiin 2005–2006, jolloin Nuorten Ääni -toimitus perustettiin nuorten omasta aloitteesta. Syynä tuolloin oli tyytymättömyys tapaan, jolla media käsitteli nuoria ja nuorille tärkeitä asioita. Perustettiin toimitus, jonka tarkoituksena oli korjata tämä järjestämällä nuorille mahdollisuus olla mukana piirtämässä median maailmankuvaa. Nuoret neuvottelivat yhteistyön Helsingin Sanomien, Yleisradion sekä Suomen kuvalehden kanssa ja alkoivat tehdä journalismia.

Nyt toimituksen perustamisesta on kulunut yli 10 vuotta ja mediamaisema on sillä välin muuttunut perinpohjaisesti. Median valta-asetelmat ovat järkkyneet ja kansalaisten rooli muuttunut. Mitä nuoret nyt ajattelevat mediasta? Miten nuoret vuonna 2017 muuttaisivat mediaa? Mitä he korjaisivat? Katsoin ajankohtaiseksi päivittää käsitykseni nuorten mediasuhteesta.

Sovin vierailun kuuteen helsinkiläiseen kouluun kysyäkseni näitä kysymyksiä suoraan nuorilta itseltään. Keskusteluihin osallistui hieman yli 200 nuorta peruskoulusta ja lukiosta. Lopuksi kysyin jokaiselta oppilaalta erikseen, miten hän muuttaisi mediaa – jos voisi. Jätin tarkoituksella auki "median" määritelmän ja rajauksen, jotta ohjaisin keskustelua aluksi mahdollisimman vähän, ja nuoret voisivat määritellä median omasta kokemuksestaan käsin.

Nuorten Ääni -toimituksen perustamiskokous syyskuussa 2006

Vastaukset olivat hätkähdyttäviä

Nuorten laatima mediatilan korjauslista on pitkä. Nuoria eivät vaivaa tylsät uutiset, liian pitkät tai vaikeat tekstit, huono akunkesto ja rock-ohjelmien puute – vaan median negatiivisuus, turvattomuus, epäluotettavuus, vääristyneet kauneusihanteet, harhaanjohtavat otsikot, vihapuhe ja kiusaaminen sekä merkityksellisten asioiden hautautuminen yhdentekeviin roskauutisiin.

Olen työskennellyt median, nuorten ja mediakasvatuksen parissa jollain tavalla kohta kaksikymmentä vuotta. Silti yllätyin monta kertaa. Erityisesti minua hätkähdytti se, kuinka kokonaisvaltaisesti nuoret median kokevat. Vastausten kuvailemaa mediaa onkin syytä tarkastella tilana, jossa nuoret elävät. Se on elinympäristö samalla tavalla kuin asuinalue, kaupungin keskusta tai kauppakeskus. Mediatila on monimutkainen yhdistelmä julkista, kaupallista, yksityistä ja yhteisöllistä toimintaa, kokonaisvaltainen kokemus yhteiskunnasta. Kirjoita ylös: kokemus yhteiskunnasta.

Kun jäsensin 199 vastauksen listan toistuviin aiheisiin, esille nousi viisi pääteemaa. Esittelen ne tässä esimerkein ja johtopäätöksin.

Median arvot ja vallankäyttö (55)

”Lisää rehellisyyttä ja aitoutta.”

”Harhakuvat esim. siitä, millainen sun pitää olla, että yhteiskunta hyväksyy sut (mm. laiha, kaunis, komee, kiinnostunut tietyistä asioista).”

”Lisää mielipiteitä eri näkökulmista ja uusia näkökulmia uutisoituihin asioihin.”

”Toimittajien näyttämä maailmankuva voisi olla monipuolisempi, eli toimittajilla pitäisi olla erilaisia henkilökohtaisia taustoja.”

Vastauksissa korostuu kokemus siitä, että media kuvaa maailmaa valikoivasti, jopa tarkoitushakuisesti. Media tuntuu avartamisen sijaan pyrkivän kaventamaan nuorten maailmaa. Kritiikki median kauneusihanteita kohtaan ei ole uutta, mutta some-aikakaudella siinä on uusi sävy – koska nuoret joutuvat itse osallistumaan ihanteiden tuottamiseen aiempaa aktiivisemmin. Median vallankäytön näin herkkä tunnistaminen on hyvä lähtökohta nykyaikaiselle mediakasvatukselle. Se kutsuu tarttumaan nuorten epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen. Mitä työkaluja annamme siihen?

Turhat ja tärkeät uutiset (40)

"Mediaan pitäisi voida luottaa: että ’oikeat’ ja tärkeät uutiset saisivat enemmän tilaa ja että kaikkeen siihen voisi oikeasti luottaa.”

”Vähentäisin ei tärkeiden uutisten määrää.”

”Vähemmän turhia roskauutisia.”

"Tarpeettomien uutisten paisuttelu." 

"Tykkäykset/seuraajat eivät olisi tärkeimpiä tai ainoita asioita, joilla on väliä.” 

”Klikkiotsikot ärsyttää.”

Hätkähdyttävintä minulle oli vastaajien kokemus merkityksellisyyden katoamisesta. Minua ei työni ansiosta ole koskaan vaivannut ennakkoluulo, jonka mukaan yhteiskunnalliset asiat eivät nuoria kiinnostaisi, mutta yllätyin silti siitä, kuinka vahvasti vastaajat kokivat tärkeiden uutisten sekoittuvan höpöhöpöön. Nuorten mediamaisema tulvii yhdentekevyyksiä, liioittelua, toistoa sekä klikkien, tykkäysten ja seuraajien kalastelua. Tämä huoli on varsinkin valtamediassa otettava vakavasti. Sosiaalisen median mekanismit eivät saa johtaa toimitustyötä – sehän kielletään jo journalistin ohjeissa.

Negatiivisuus, vihapuhe, kiusaaminen (38)

”Mediassa muuttaisin negatiivisuuteen keskittymisen ja antaisin tilaa positiivisuudelle.”

”Yleinen liika negatiivisuus. Pelkästään negatiivisia uutisia ja esim. kommentteja somessa.”

”Mediasta kannustavampi ja positiivisempi."

”I would like to change the fact that a certain action can bring hate to an entire race.”

”Kitkisin kaiken kiusaamisen pois.”

Vastausten perusteella näyttää siltä, että nuorten mediamaisemassa uutisten sisällön negatiivisuus sekoittuu sävyltään negatiiviseen keskusteluun ja ilmapiiriin. Vaikka objektiivinen journalismi ja toisaalta henkilöön tai ihmisryhmään kohdistuvat hyökkäykset syntyvätkin aivan eri mekanismeilla, yhdistyvät ne mediassa yhtenäiseksi kokemukseksi negatiivisesta tilasta.

Journalistisesta näkökulmasta on aivan perusteltua, jopa väistämätöntä, että suuri osa uutisista kertoo ikävistä asioista. Turvallisessa maailmassa onnettomuus on uutinen. Mutta – kun uutisten ympärillä velloo kielteisen keskustelun suo, ikävät uutiset saavat vaarallista voimaa. Sosiaalisessa mediassa uutiset eivät toimi keskustelusta irrallaan, vaan keskustelua käydään niissä ja niiden avulla. Uutisen jakaminen ja tykkääminen on puheenvuoro (kuten uutisen julkaiseminen on toki aina ollut). Uutisista tulee keskustelun poltto- ja todistusainetta, silloinkin, ja varsinkin silloin, kun uutiset ovat keksittyjä.

Nuoria voidaan opettaa erottelemaan journalismi kansalaiskeskustelusta, valeuutinen oikeasta ja hyvä pahasta, mutta enemmän he nähdäkseni tarvitsevat työkaluja ja kannustusta maailman muuttamiseen. Negatiivisen toiminnan vastavoimaksi ei riitä viileä analyyttisyys. Nuoret, kuten aikuisetkin, tarvitsevat kokemuksen kansalaisuudesta, johon kuuluu mahdollisuus muuttaa ja kehittää omaa elinympäristöään – esimerkiksi positiivisemmaksi ja kannustavammaksi.

Luotettavuus ja journalismin laatu (26)

”Enemmän laajoja artikkeleita, joiden taustalla tutkimustyötä, vähemmän klikkiotsikoita.”

”Asioista ei valehdeltaisi tai väärennetä niitä.”

”Huhuja, jotka vaikuttavat ihmisen mielipiteisiin. Bad impression.”

”Ei huijausta uutisissa eikä yksittäisten henkilöiden toimesta.”

”Selvemmin ja suoremmin esiin, miten k.o. asia liittyy/voi liittyä ’perusihmisen’ elämään.”

Mediakasvatuksen agendaan on kuulunut mediakriittisyyden opettaminen. Jäljet näkyvät. Kansalaiskeskustelussa mitä tahansa omaa maailmankuvaa uhmaavaa uutista voidaan tarvittaessa epäillä valeuutiseksi. Nuoretkin näyttäisivät epäilevän kaikkea. Kun mediaa tarkastellaan elinympäristönä, tämä "kriittisyys" saa epämiellyttävän sävyn. Haluaisitko elää (tai elätkö) maailmassa, jossa kaikkea ja kaikkia pitää epäillä?

Terve kriittisyys ei ole ehdotonta epäilyä, vaan asioiden monimutkaisuuden näkemistä. Asiat, joita maailmassa kohtaamme, eivät ole vain sitä, miltä ne näyttävät. Ne eivät ole vain todempia tai valheellisempia, vaan ne ovat monia asioita yhtä aikaa – ne liittyvät moniin asioihin ja niillä on monia merkityksiä. Mediakriittisyyteen toivoisin opetettavan kehittyneempiä ajattelun taitoja kuin Aleksanteri Suurella oli Gordionin solmun äärellä. Asioita voi erotella monella tavalla. Muuten syömme vain rakettispagettia.

Yksityisyys, turvallisuus ja medialukutaito (26)

”Tekisin mediasta turvallisemman kaikille.”

”Informaatiomarkkinat vähemmälle (tää on kyl vaikee, en osaa sanoa miten).”

”Lisää yksityisyyttä. Vähemmän profiloitua mainontaa.”

”Anonyymiin postailuun perustuvat sivut pois.”

”Netin pitää aina pysyä vapaana paikkana, jossa kaikki voivat perustaa omat sivustot ja ilmaista omia mielipiteitään ilman pelkoa olla vakoilun kohteena sen takia.”

Kaikki edelliset huolenaiheet leikkaavat tässä viimeisessä kategoriassa, jossa mediatila hahmottuu osana kansalaisyhteiskuntaa. Monet nuorista toivovat median pitävän huolta kansalaisten oikeuksista, turvallisuudesta ja yksityisyydestä. Uskon itse, että juuri tässä ollaan median korjauslistan ytimessä.

Internetistä on puhuttu mediatilaa demokratisoivana voimana: verkossa jokainen voi julkaista ja keskustella ohi portinvartijoiden. Tässä merkityksessä demokratisoitumista on kiistämättä tapahtunut, mutta se ei riitä. Jotta nuoret voisivat edetä laatimallaan korjauslistalla, tarvitaan tueksi vahvempia kansalaisuuden rakenteita.

Tällä hetkellä median tila kansalaisuuden näkökulmasta muistuttaa enemmän anarkokapitalismia, jossa kaikki on mahdollista – jos siihen pystyy ja on varaa. Demokraattinen media taas koettaisiin tilana, jota me kaikki voimme muuttaa paremmaksi – ja jonka muuttamiseen meillä kaikilla on tarvittavia taitoja.

Me nuorisotyössä ja koulussa voimme tehdä paljon vahvistaaksemme kokemusta kansalaisuudesta mediassa. Hyvä alku on kysyä:

Miten sinä muuttaisit mediaa?

Reaktiossa terrorismiin on kysymys yhteiskunnan tunnetaidoista

Ajankohtainen ohje "Ei pidä antaa pelolle valtaa" on saanut kritiikkiäkin osakseen. Esimerkiksi Tuomas Enbuske kirjoittaa Apu-kolumnissaan, että on järjetöntä pyytää ihmistä olemaan pelkäämättä. Onhan ihminen suorastaan pelkäämiskone. Monissa kommenteissa pelkoa on pidetty terveenä reaktiona. Ja sitähän se on. Ohjeessa onkin kysymys enemmän vallasta kuin pelosta.

Kun "ei pidä antaa pelolle valtaa"-ohjetta lukee kirjaimellisesti, käy nopeasti ilmi, että kyse on tunnetaidoista, niistä, joita opetellaan jo pienten lasten kanssa. Tunteita tulee ja menee, mutta niiden tunnistamista ja vaikutusta omaan toimintaan voi säädellä. Ei tarvitse tehdä sitä, miltä tuntuu. Tunne on toinen juttu ja tahto on toinen. Ihminen voi tunteistaan riippumatta päättää toimia niin kuin päämääriensä kannalta katsoo hyväksi. Se on taito, jota voi opetella ja jonka voi oppia.

Tunne on saanut vallan silloin, kun se käyttää ihmisen tahtoa suoraan kulkematta toiminnanohjauksen kautta.

Yhteiskunnalla ei ole tunteita, mutta yhteiskunnassa on tunnelmia. Nekin ovat tahdottomia, yhteiskunnan ruumiissa ilmeneviä, usein tiedostamattomia reaktioita tapahtumiin – ja niilläkin on taipumus ohjata yhteiskunnan tahtoa. Mutta tunnelmataitoinen yhteiskunta osaa tunnistaa tunnelmansa, säädellä niitä ja erottaa ne tahdostaan. Silloin valta tavoitella hyvinä pidettyjä päämääriä hyviksi katsotuilla keinoilla on yhteiskunnan harkinnalla – ei esimerkiksi pelolla.

Gnōthi seauton, sanoi kreikkalainen.

Hyvää arvokeskustelua ei synny ilman hyvää johtamista

Tp @niinisto on aina ollut suorapuheinen ja realisti. Presidenttimme on rohkea, aito ja hyvä arvojohtaja!
Suomessa on vihdoinkin #Presidentti joka on arvojohtaja sekä realisti.
 @niinisto on esimerkillinen #arvojohtaja.
Presidentin puhe. Järkyttävä pettymys. Olemmeko näin itsekkäitä? #tolkunihminen #arvojohtaja #rajatkiinni
#Niinistö #vihapuhe - toden totta, outo puhe #arvojohtaja lta.

Twitter-keskustelu presidentti Niinistön valtiopäivien avajaispuheesta vahvistaa presidentin roolia tasavallan arvojohtajana. Onnistumisesta ollaan erimielisiä, mutta arvojohtajana häntä arvioidaan. Aivan kaikille se ei toki sovi. Eihän toisten arvoja voi johtaa! Esimerkiksi Tuomas Enbuske on tuhahtanut asiasta jo useasti.

Arvojohtaja = Heimopäällikkö kertoo, kuinka meidän - aikuisten ihmisten - pitäisi ajatella. Ei kiitos. Osaan ajatella itse. @PatrikGayer

— Tuomas Enbuske (@TuomasEnbuske) 21. marraskuuta 2015

Jopa presidenttiehdokas Niinistö itsekin kiusaantui arvojohtajapuheista vaalien alla:

"Minä vähän vierastan nimitystä arvojohtaja, koska kaikilla meillä ihmisillä on arvomme ja tulla niitä johtamaan on vähän komeaa toimintaa, hän sanoo. 

– Mutta voi kyllä johdatella omilla arvoillaan ja jos ihmiset ne hyväksyvät niin voi saada tietysti saada aikaan muutoksiakin, esimerkiksi juuri tämän syrjäytymisen kohdalla, se olisi arvojohtamista."

Sitä ei heti huomaa, mutta Niinistö ja kansalaiskeskustelu tulevat paljastaneeksi jotain olennaista siitä, miten tasavalta Suomi ymmärtää johtajuuden. Liekö syy sitten työpaikoilla, koulussa, harrastuksissa vai armeijassa, mutta yhtä kaikki käsityksemme näyttäisi olevan tukevasti vanhassa maailmassa.

Nykyaikaisessa demokraattisessa yhteisössä johtajuus ei ole yksinvaltiutta ja sanelemista vaan – johtamista. Johtajan auktoriteettiasema ei ole sisäsyntyinen, vaan hän saa tehtävänsä, johtajan roolin, yhteisöltä. Hän voi toki välillä sanellakin ja käskyttää, jos se annetaan hänelle tehtäväksi. Taitava johtajuus, nykykäsityksen mukaan, kuitenkin perustuu muille metodeille.

Jokaisella toimivalla yhteisöllä on perustehtävä, josta yhteisö yhdessä on tietoinen. Jotta yhteisö voisi tuloksellisesti toteuttaa perustehtäväänsä, se tarvitsee toimivan työnjaon. Erityisesti se tarvitsee johtajuutta.

Kuvitelkaa työpaikan tai harrastuskerhon kokous, jossa ei ole sovittua puheenjohtajan roolia. Tilanne muuttuu nopeasti kaoottiseksi. Johtajuus seilaa hallitsemattomasti ilman sopimuksia. Joku saattaa ottaa sen hetkeksi hoitaakseen tai sitten se katoaa kokonaan. Olet ehkä joskus ollut kokouksessa, jossa keskustelu on ollut huonosti jäsentynyttä ja sen tavoite epäselvä. Ehkä kaikki eivät ole päässeet osallistumaan tasapuolisesti eikä kaikkien asiantuntemusta ole saatu hyödynnettyä. Asioiden hoitaminen yhdessä ei ole ollut etu vaan haitta. Johtaminen on ollut puutteellista.

Puheenjohtajalla ei välttämättä ole minkäänlaista päätösvaltaa yli muiden, mutta hänelle on annettu tehtävä: johtaa kokousta ja sen osallistujia kohti päämäärää. Siihen sisältyy tietty määrä sanelemista. Puheenjohtaja voi esimerkiksi antaa ja keskeyttää puheenvuoroja sekä esittää toimintatapoja. Lisäksi hänellä on väljä velvoite käyttää keinoja, joihin kaikilla muillakin on toki lupa. Puheenjohtaja esittää kysymyksiä, jäsentää keskustelua, pitää esillä sen tavoitetta ja tukee keskustelijoita – siis tukee keskustelua. Jos tätä ei tehdä hyvin, kokous epäonnistuu.

Mitä sitten voisi tarkoittaa arvojohtajuus?

Oletetaan, että kaipaamme yhteiskuntaamme arvokeskustelua. Toivomme, että se on hyvää ja tuloksellista. Vuosikertomusten muodollista sanahelinää emme kaipaa. Se on hyvä. Arvot nimittäin ovat yhteisön essentiaalinen ominaisuus, joka liittyy sekä perustehtävän määrittämiseen että sen toteuttamiseen. Jokaisella yhteisöllä on arvoja, joko tiedostettuja tai tiedostamattomia, jaettuja ja ristiriitaisia. Siksi niistä pitää keskustella. Jotta arvokeskustelu olisi tuloksellista, sitä pitää johtaa. Tästä näkökulmasta arvojohtajan roolia pitää tarkastella.

Onnistuiko tasavallan presidentti arvokeskustelun johtajana? Nähdäkseni ei. Kansanedustajien, median ja kansalaisten reaktoiden perusteella näyttäisi siltä, että puhe onnistui enemmän sekoittamaan ja sumentamaan keskustelua kuin jäsentämään tai selkiyttämään sitä. Keskustelun tavoite tai kulku sitä kohti ei nyt puheen jälkeen näyttäydy yhtään aiempaa kirkkaampana.

LISÄYS: Presidentin puheessa on isällisen puhuttelun lisäksi myös keskustelua ohjaavia elementtejä. Niinistö mm. esittää keskustelun asialistaa: "Meidän on nyt pakko hahmottaa, mihin pyrimme.", määrittelee ongelman: "Joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä." ja virittää keskustelun sävyä: "Teiltä odotetaan ja vaaditaan nyt paljon."
Uskon, että näiden varmasti vilpittömien eleiden teho liukeni siihen, että niiden ympärille (ja osin sisälle) on ladattu runsaasti tulkinnanvaraisia kannanottoja, joihin kuulijoiden huomio eduskunnassa ja sen ulkopuolella tarttui. Arvojohtaja näyttää asettuvan itse tietylle kannalle, joka kuitenkin on liian epämääräinen selkeäksi ehdotukseksi. Keskustelu kääntyi puheen tulkisemiseen.

Juuri nyt arvokeskustelumme todellakin tarvitsee hyvää johtamista. Ensin pitää kuitenkin muuttaa ummehtunut käsitys johtajuudesta.

LISÄYS 19.5.: Obama näyttää mielestäni hyvää esimerkkiä tässä puheessa asiantuntijuudesta.

Uusi netiketti vuodelle 2016 – 3x3 ohjetta parempaan keskusteluun verkossa

Heinäkuun viimeisenä päivänä vuonna 1998 – olin 17-vuotias – lähetin sähköpostilla Helsingin kaupungille aloitteen. On perustettava verkkopalvelu, keskustelufoorumi Aivopuisto, johon kaupunkilaiset voivat kokoontua keskustelemaan, väittelemään ja tutustumaan toisiinsa.

Internet olisi ympäristönä ylivertainen. Kaupungin puistot ja torit eivät toimi todellisena avoimena foorumina uusille ihmisille, näkemyksille ja keskusteluille. Ne ovat kaveriporukoiden keskinäisiä hengauspaikkoja, perjantai-illan juhlijoiden tungosta ja älämölöä. Netissä olisi toisenlaista.

Aivopuistossa keskustelu olisi älyllistä ja vapaata. Se sopisi kaikenlaisille kaupunkilaisille, nuorille ja vanhoille, ekstroverteille ja introverteille. Voisimme samaan aikaan seurata keskusteluja mistä tahansa aiheista – ja halutessamme osallistua niihin meille sopivalla hetkellä. Huomio kiinnittyisi ripsivärin sijasta keskustelukumppanin ajatuksiin. Tutustuisimme uusiin ihmisiin ja maailmankatsomuksiin. Oppisimme sosiaalisia taitoja ja omien mielipiteiden perustelemista.

En keksinyt tätä omasta päästäni. Kirjoitimme aloitteen porukalla, joka oli alunperin tutustunut toisiinsa Mikrobitti-lehden lukijapurkissa MBnetissä jo vuonna 1995. Olimme tosissamme. Näimme verkossa mahdollisuuden sosiaalisuuden ja sananvapauden vallankumoukseen. Pitäisi vain rakentaa tarvittava infrastruktuuri!

Toisin kävi.

Michael Haneken elokuva Valkoinen nauha (2009) kuvaa 1900-luvun alun pohjoissaksalaista kylää, jossa alkaa tapahtua poikkeuksellisia väkivaltaisia tekoja. Elokuvan kertoja uskoo tapahtumien selittävän tulevien vuosikymmenten tapahtumia Saksassa.

Vanhan nörtin sydämeen sattuu myöntää, että ehkä juuri internet on osittain syynä siihen, että yhteiskuntamme on sairastunut epäluuloon, vihaan ja välinpitämättömyyteen. Kun vastaanottokeskukseen heitetään polttopullo, internetillä on osuutta asiaan. En tarkoita tällä yksittäiseen tekoon johtavaa inspiroitumista enkä verkon avulla järjestäytyvää terrorismia, vaan sitä yhteisön ilmapiiriä, jossa näitä "yksittäistapauksia" alkaa tapahtua. Verkkokeskustelun krooninen riitely ja pahansuopa ilmapiiri ovat pikkuhiljaa aiheuttaneet yhteiskuntaan pysyviä vammoja.

Yhteisömme ei hallinnut niitä mahdollisuuksia, jotka uusi viestintäväline antoi. Sähköiset viestit ihmisten välillä alkoivat kulkea niin nopeasti ja holtittomasti, että saimme jonkinlaisen kollektiivisen sosiaalisen epilepsiakohtauksen. Eivätkö oireet täsmääkin?

Ryhmäilmiöt ohjaavat nettikeskustelua

Sosiaalinen media on altis samoille ryhmäilmiöille, joita ilmenee kaikissa ihmisen ryhmissä. Kun ryhmän koko kasvaa, sillä alkaa olla useita sosiaalipsykologian tuntemia suurryhmän taipumuksia. Esimerkiksi: Ohjaamaton suurryhmä on turvaton, koska sen tapahtumat ovat ennustamattomia ja ryhmän jäsenten roolit häilyviä. Ryhmällä on taipumus jakautua pienempiin samanmielisten klikkeihin, jotka vastustavat toisia klikkejä. Mielipiteet pyrkivät kohti äärimmäisyyksiä ja polarisoituvat puolustettaviin ja vastustettaviin asioihin. Suurryhmässä ilmaistaan helpommin negatiivisia tunteita. Aggressiot heräävät herkästi ja tunteet tarttuvat. Kokemus henkilökohtaisesta vastuusta on vähäinen. Yhteisönä suurryhmä on toisaalta parhaimmillaan luova ja yllätyksellinen, toisaalta impulsiivinen ja lyhytjännitteinen.

Verkkokeskustelulla on luonnollisesti myös satunnaisen ryhmän ominaisuuksia. Tällaisella ryhmällä ei ole yhteisiä normeja, vaan jäsenten henkilökohtaiset intressit määrittävät käyttäytymistä. Satunnainen ryhmä houkuttelee jäseniä kärjistämään omia ominaisuuksiaan. Ryhmässä käytetään puolustusmekanismeina mm. älyllistämistä, varautuneisuutta, erottautumista ja hyökkäystä.

Verkkokeskustelun ongelmia käsitellään (kuten koulukiusaamistakin) yleensä yksilöiden häiriökäyttäytymisenä, vaikka kyse on tunnetuista ryhmäilmiöistä, lainalaisuuksista, joita yksilöiden on vaikea vastustaa. Niiden hallitseminen vaatii aina aktiivisia ohjaustoimia, jotta yhteisö pysyy terveenä. Ryhmäilmiöiden tunnistaminen ja ohjaaminen onkin tärkeä osa esimerkiksi nuorisotyöntekijöiden ja opettajien työtä.

Jotta ryhmä ylipäätään voi toimia menestyksellä yhdessä, se tarvitsee yhteisen tavoitteen ja johtajuutta. Johtajan tehtävä on pitää ryhmä tietoisena tavoitteestaan ja ohjata toimintaa sitä kohti. Monimuotoisissa verkkokeskusteluissa tämä on tietysti vaikeaa jos ei suorastaan mahdotonta. Ketkä satunnaisista osallistujista kuuluvat ryhmään? Mikä muka on keskustelun tavoite? Miten keskustelulle valittaisiin johtaja ja mitä hän tekisi?



Kalat ja linnut ovat ratkaisseet samankaltaisen johtamisen ongelman parviälyllä. Vaikka yksittäinen parven jäsen ei tunne paikkaansa tai ryhmän rajoja, eikä kukaan johda toimintaa, parvi pystyy yhdessä hämmästyttävän yhdenmukaiseen toimintaan. Jokainen parven jäsen viestii jatkuvasti ympärillään oleville tovereille aikeistaan ja tarkkailee heitä. Näin ryhmä käyttäytyy ja ratkaisee ongelmia kuin yksi olio.

Voisiko oikein organisoitu verkkokeskustelu nousta samanlaiseen lentoon kuin kottaraisten parvi tässä videossa?

Vuonna 1998 Helsingin kaupungille lähettämäni aloite kyllä noteerattiin, mutta julkista palvelua keskustelufoorumeista ei tullut. Historia valitsi aivan toisenlaisen polun kuin olimme kuvitelleet. Siksi teen nyt uuden aloitteen.

Minulle suodulla nuorisotyöntekijän kokemuksella ja lähipiirini monialaisella asiantuntemuksella määrään teille, Suomen kansa, reseptin kollektiivisen sosiaalisen epilepsian ennaltaehkäisyyn. Reseptin suunnittelussa minua auttoivat BBS-veteraani Martti Anttila ja psykologi Liisa Raina.

Uusi netiketti vuodelle 2016 – 3x3 ohjetta parempaan keskusteluun verkossa

Kun otat osaa julkiseen keskusteluun verkossa, tarkista nämä kolme kohtaa ennen viestin kirjoittamista. Oikein noudatettuna ohjeet hillitsevät hallitsemattomia sähköisiä purkauksia verkossa ja sen ulkopuolella.


1. Tiedosta, kuinka paljon tiedät asiasta, johon olet ottamassa kantaa

Verkkokeskustelut ovat tiheänään väärää tietoa ja väittelyä virheellisistä faktoista. Tälle on psykologinen selitys: ylivertaisuusvinouma. Myös Dunning–Kruger-vaikutuksena tunnettu kognitiivinen vinouma on ilmiö, jossa yksilö yliarvioi oman osaamisensa ja tietonsa. Tutkimusten mukaan vinouma on sitä suurempi, mitä vähemmän tietoa yksilöllä on. Ne, jotka tietävät vähiten, luulevat itsestään eniten. Kun tieto lisääntyy, käsitys omasta osaamisesta nopeasti laskee.

Kuvittele olevasi vieraassa säkkipimeässä talossa taskulampun kanssa. Tehtävänäsi on lyhyessä ajassa selvittää huoneiston tarkka pohjapiirros. Pian sinulla alkaa mielestäsi olla jo hyvä käsitys ympäristöstä. Kuitenkin – jos sinulta jää yksi tärkeä ovi huomaamatta, et saa koskaan selville, että huoneistosi on vain yksi nurkka monikerroksisessa ja -tahoisessa kartanossa, jossa riittäisi tutkittavaa moneksi päiväksi.

Tähän ilmiöön ei verkkokeskusteluissa voi olla törmäämättä, mutta sitä voi itse välttää.

• Ensimmäisenä: Epäile itseäsi. Onko tietosi todenperäistä? Mistä olet sen alunperin saanut? Kannattaako sitä jakaa totena eteenpäin? Kuinka suuri hämärä alue asiantuntemustasi ympäröi?
• Mieti, kuinka valmis olet muuttamaan käsityksiäsi muilta saamasi uuden tiedon myötä. Ohjaako tieto mielipiteitäsi vai mielipiteesi tietoa?
• Sinulla ei tarvitse olla mielipidettä asiasta, jota et tunne. Voit valita keskusteluun myös uteliaan, kyselevän roolin. Kun kyselet muilta näkemyksiä, perusteluita ja tarkennuksia ilman ennakkoasennetta, muutkin vastaavat avoimemmin. Voit myös pyytää muilta apua oman mielipiteesi muodostamiseen. Se synnyttää usein hyvää keskustelua.

2. Tunnista omat emootiosi

Olemme jatkuvasti erilaisten emootioiden vallassa. Aivoissamme tapahtuu tiedostamattomia prosesseja, reaktioita, jotka ohjaavat käyttäytymistämme. Suurinta osaa emootioista ja niiden oireista emme koskaan itse huomaa. Muut saattavat tunnistaa ne eleistämme ja ilmeistämme. Välillä havahdumme itsekin: huomaamme olevamme vihaisia, liikuttuneita tai huvittuneita. Emootio on silloin nostanut tietoisuuteen huomiolipun, tunteen.

• Tunne ei velvoita käyttäytymään tunteen mukaisesti. Päinvastoin – se mahdollistaa toimimisen toisin. Niin kauan, kun emootio on tiedostamaton, se ohjaa meitä. Vihaisena kirjoitamme huomaamattamme vihaisia viestejä. Kun tunne nousee tietoisuuteen, voimme tietoisesti alkaa vastustaa sen vaikutusta. Kun tiedämme olevamme vihaisia, osaamme karsia viestistämme emootion tihutyöt.
• Omat tuntemuksesi eivät kerro mitään itse asiasta, ne kertovat sinun suhteestasi asiaan – tai jostain, mitä asia toi sinulle mieleen. Valitse, haluatko kirjoittaa asiasta vai itsestäsi. Kerro se myös muille.
• Tunnista omat tunteesi ja hallitse niitä. Älä tulkitse ja analysoi toisten tunteita, elleivät ne ole keskustelun aiheena. Se provosoi muita samaan. Pian keskustelette toistenne mielenmaisemista keittiöpsykologiaa alemmalla tasolla.

3. Hahmota keskustelun tavoite

Hyvällä keskustelulla on tavoite, josta kaikki ovat tietoisia. Ristiriitaiset tavoitteet sotkevat keskustelun hetkessä. Kun keskustelijat ovat eri mieltä sekä kysymyksestä että vastauksesta, dialogi on mahdotonta. Verkkokeskustelussa ei yleensä ole puheenjohtajaa, joka huolehtisi tavoitteen muotoilusta, uudelleenmuotoilusta ja seuraamisesta. Siksi jokaisen on kannettava vastuusta oma osansa. Kun osallistut keskusteluun, tarkkaile siis näitä:

• Mikä näyttää olevan keskustelun tavoite? Seuraa sitä, älä sotke tahallasi. Jos tavoite on epäselvä, voit kysyä tai ehdottaa sitä. Monipolvisessa keskustelussa voi toki olla useita rinnakkaisia tavoitteita. Tee itsellesi ja muille selväksi, jos pyrit muuttamaan keskustelun kurssia. Kun aloitat uuden keskustelun, voit linjata tavoitteen jo ensimmäisessä viestissä.
• Hahmota, mikä on oma henkilökohtainen tavoitteesi keskustelussa ja tee se näkyväksi. Voit kertoa jokaisessa viestissä, mihin pyrit. Jos haluat selittää vielä kerran paremmin, sano se. Jos haluat ymmärtää paremmin, sano se. Jos haluat naurattaa, sano se. Jos haluat loukata, sano sekin. Jos huomaat, että tavoitteesi ei olekaan hyvä, älä tee sitä. 
• Kun olet tietoinen sekä yhteisestä että henkilökohtaisesta tavoitteestasi, mieti, millainen viesti edistää asiaa parhaiten. Älä seuraa tunnetta vaan tavoitetta. Ole kapteeni, älä perämies.

Lopuksi – ajattele sanoja, jotka filosofi Immanuel Kant kirjoitti:

"Kohtele kaikkia ihmisiä, myös itseäsi, ikään kuin he olisivat päämääriä sinänsä, älä koskaan pelkkinä välineinä."

Hyvää uutta vuotta 2016!