Minulla on ehdotus siihen, miten voisimme vähentää hämmennystä "digioppimisen" ympärillä sekä mediassa, koulumaailmassa että kodeissa.
Lakataan puhumasta digioppimisesta!
"Digi"-etuliite määrittelee sitä, miten laite teknisesti käsittelee sähköistä dataa. Se on vastinpari analogiselle tekniikalle. Sillä on hyvin vähän tai ei ollenkaan tekemistä oppimisen ja pedagogiikan kanssa.
Nykyään digilaitteita ovat läppäreiden ja täppäreiden lisäksi esimerkiksi televisiot, kamerat, kopiokoneet, e-kirjat, gps-laitteet, lämpömittarit, äänekkäät lelut ja ovikellot. Digi yhdistää niitä vain insinöörin näkökulmasta. Kuvaaminen, ruoanlaitto ja romaanin lukeminen eivät muutu oppimisen kannalta olennaisella tavalla, vaikka väline kädessä vaihdetaan digitaaliseen.
Aristoteleen termeillä digitaalisuus on välineen aksidentaalinen ominaisuus, ei sen substanssi.
Kun puhutaan digistä, huomio kiinnittyy väistämättä pedagogiikan kannalta merkityksettömään ulottuvuuteen teknologiassa – kuten olemme kansalaiskeskustelusta huomanneet.
Kun opetuksessa käytetään laitteita, koneita ja välineitä, olisi opetuksenkin kannalta aivan olennaista kiinnittää huomio välineen substanssiin: mitä juuri tällä välineellä tehdään tiedolle, havainnolle tai vuorovaikutukselle.
Opettajat näin tekevätkin. Opettajathan kehittävät ja löytävät fantastisia tapoja hyödyntää eri välineitä oppimisessa, kuten tekivät jo analogisella aikakaudella. Vaan kun opetuksesta julkisuudessa, virastoissakin, puhutaan, se sumentuu epämääräiseksi "digiopetukseksi", josta katoaa pedagoginen ulottuvuus. Esimerkiksi sanomalehden lukijalle, poliitikollekin, saattaa syntyä käsitys, että pääasia ovat laitteet ja ohjelmistot. Ja tässä sitten ollaan.
Siksi jo esimerkiksi "tieto- ja viestintäteknologia" on, laajuudestaan huolimatta, paljon digiä parempi termi. Se määrittelee, että kysymys on tiedon käsittelemisestä ja vuorovaikutuksesta teknologian avulla. Kun tarvitaan yleistermiä, käytetään siis mieluummin sitä.
Entä mitä olisivat täsmällisimmät kategoriat välineille, kun termejä keskustelussa tarvitaan? Mihin erilaisiin käyttötarkoituksiin toisaalta tieto- ja toisaalta viestintäteknologia voitaisiin oppimisen ja opetuksen näkökulmasta jakaa?
Tällä määrittelyllä voisimme pelastaa koulukeskustelun toimittajien, vanhempien ja muiden vallankäyttäjien väärinymmärrykseltä.
 |
| Kuvassa kolme välinettä: yksi akustinen vaan ei analoginen, toinen optinen ja kolmas optinen, sähköinen ja digitaalinen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti