Silloin elokuva leijaili vastaan Keilaniemen rannassa pimeänä talvi-iltana. Pian uudestaan Hämeentiellä. Jo aiemmin Vallilassa ja Töölöntorilla. Vielä eräänä tuulisena päivänä se vilahti Kalasatamassa. Tämä elokuva halusi tulla pyydystetyksi.
Seuraavassa kerron elokuvaryhmäni Ihmiskunnan ainoan toivon uuden lyhytelokuvan, Punaisen muovipussin käsikirjoittamisesta. Toivon, että annat omille ajatuksillesi tilaa ja jatkat tästä eteenpäin vasta, kun olet katsonut elokuvan.
13-minuuttinen elokuva on vapaasti katsottavissa Ihmiskunnan ainoa toivo -ryhmän kotisivuilta.
1. Kohtaamisia muovipussien kanssa
Muistatte varmaankin American Beautyn muovipussikohtauksen. "Do you want to see the most beautiful thing I ever filmed?" Nörttipoika näyttää naapurintytölle on kuvaamansa videon, jossa muovipussi tanssii syystuulessa.
Nämä muovipussit olivat alkaneet seurata minua. Eräänä tuulisena iltana marraskuussa kävelin Töölöntorin halki. Tiellä pyöri American Beautysta karannut valkoinen muovipussi. Se kutsui heti kuvaamaan. Kun kaivoin puhelimen taskusta, en vielä arvannut millaisen näytöksen tuo vaatimaton muovisuikale aikoi minulle järjestää.
Seuraavana kesänä matkalla töihin näin muovipussin pyörivän puiston halki lännenelokuvan aavikkopallona. Ehdin juuri ja juuri saada sen kiinni kameralla. Pieni pysähtyminen juuri kuvan rajauksen reunalla jäi harmittamaan, mutta en töiden takia ehtinyt jäädä kuvaamaan uusintaottoa. Ja pussikin oli jo mennyt.
Kevättalvella lähdimme ystävän kanssa katsomaan uusia Länsimetron asemia. Keilaniemessä rakennustyömaan laidalla muovinriekale tuli varovasti kohti. Se kietoutui jalkoihin kuin lemmikkieläin.
Myöhemmin keväällä Hämeentiellä Voima-lehden toimituksen edessä eräs hyvin tavallinen läpinäkyvä muovipussi kutsui taas kuvaamaan. Seurailin sitä tovin, kunnes ohikulkija nappasi pussin mukaansa. Minne hän vei sen? Mitä sitten tapahtuu?
2. Vanhanaikainen ranskalainen elokuva
Hämeentien tapauksen jälkeen aloin pohtia pakkomiellettäni muovipussien kuvaamiseen. Minun välineeni pohtimiseen on elokuva. Pitäisi siis tehdä elokuva henkilöstä, jolla on pakkomielle muovipussien kuvaamiseen. Kuka hän on? Miksi hän kuvaa muovipusseja? Mitä hän tekee, kun ohikulkija vie muovipussin mukanaan?
Talvella olin katsonut 5-vuotiaan tyttäreni kanssa ranskalaisen Oscarilla ja Kultaisella palmulla palkitun lyhytelokuvan Le ballon rouge (1956), jossa kiusattu koulupoika ystävystyy punaisen ilmapallon kanssa. Voisiko samanlaisen elokuvan tehdä muovipusseista?
Seuraavaksi tapahtui tuulinen kesäkuun päivä Kalasatamassa. Matkalla hammaslääkäristä näin ison rakennustyömaan muovin lepattavan tuulessa kuin se olisi yrittänyt lähteä lentoon. Minne se oli menossa? Soitin saman tien lähellä asuville ystävilleni, Nikolle ja Pinjalle, ja kysyin huvittaisiko heitä pohtia hetki muovipusseja. Istuimme olohuoneessa, katsoimme kalentereitamme ja päätimme kuvata elokuvan.
3. Ympäristöelokuvan varjo
Hahmottelimme vanhanaikaista ranskalaista elokuvaa ihmisen ja muovipussin kohtaamisesta. Mukaan tuli sävyjä elokuvista, joissa yksinäinen lapsi kiintyy villieläimeen (esimerkiksi Ken Loachin Kes). Mutta kuten aiemminkin elokuvissani, minua alkoi kiinnostaa enemmän tarinan sivuhenkilö – siis muovipussi. Kuka hän on? Minne hän on matkalla? Mitä hän ajattelee kuvaamisen kohteena olemisesta? Voivatko ihminen ja muovipussi olla ystäviä?
Ympäristöelokuvan varjo hämärsi jatkuvasti ajatuksia. Voiko vuonna 2018 tehdä muovipusseista muuta kuin ympäristövalistuselokuvan? Miten se tehdään? Sanoman pelosta tulikin hyvä työkalu ajatusten rajaamiseen. Kaikki ajankohtainen ympäristökeskustelu piti rajata pois.
Eräänä päivänä Asema-aukiolla kuvaan lensi lisää muovipusseja, Hitchcockin lintuja kukaties. Työnsin ne väkisin syrjään. Muovipussien invaasio veisi katsojan ajatukset väkisin ympäristökysymyksiin.
Mutta... entä jos muovipussit eivät olisikaan tulossa – vaan menossa? Silloin kaikki palaset tuntuivat loksahtavan kohdalleen.
Punainen muovipussi julkaistiin 13.1.2019. Se on vapaasti katsottavissa Ihmiskunnan ainoa toivo -ryhmän sivuilta.
Eilen näin valkoisen muovipussin pyörivän tuulen mukana kotimaisessa lyhytelokuvassa Ajotunti ja tajusin että se on lentänyt Atlantin yli. Kiitos jutusta!
VastaaPoista