Yksi mediakasvatuksen palikoista peruskoulussa on faktan ja fiktion käsitteisiin tutustuminen. On esimerkiksi uutisia (ne ovat faktaa eli totta) ja on draamaa (se on fiktiota eli pötyä). Tämä kategorinen kahtiajako houkuttelee tietysti nipottamaan: Miten niin uutinen on muka kirjaimellisesti totta? Eikö draamaelokuva voi kertoa myös tosiasioista?
Paljon kiinnostavampaa on kuitenkin pohtia sitä muutosta, joka näiden käsitteiden yli tietoyhteiskunnan mukana vyöryy. Verkossa liikkuva informaatio on nimittäin luonteeltaan niin hahmotonta, että jo nyt tavallisen maallikkokansalaisen on mahdotonta tehdä kovin perusteltuja päätelmiä siitä, mikä on perinteisessä mielessä totta ja mikä ei.
Ajatellaan esimerkiksi sähköpostissa kiertäviä huumoriviestejä, joissa lainataan presidentti Bushin hauskoja sanomisia. Todennäköisesti hyvin monet näistä ovat oikeasti tapahtuneita, mutta yhtä todennäköisesti ne ovat muunneltuja tai keksittyjä. Ainakin ne voivat olla sitä. Sähköpostin vastaanottajalla ei ole mahdollisuutta minkäänlaiseen mielekkääseen lähdekritiikkiin. Kaiken kaikkiaan vain hyvin pieni osa verkossa liikkuvasta informaatiosta on sellaista, jonka lähteitä ja todenperäisyyttä on akuutisti mahdollista arvioida muun kuin spontaanin terveen järjen avulla. Ja koska uutta informaatiota tulee vastaan jatkuvasti, ei kaikkea ole mahdollista tutkia myöhemmin.
Kun tällainen epävirallinen, juorunkaltainen tiedonvälitys alkaa muodostua merkittäväksi maailmankuvan muodostajaksi, on fakta vai fiktio -jaottelun mielekkyyttä harkittava uudestaan. Keskeisemmäksi kysymykseksi muodostuu se, onko informaatio merkityksellistä.
Kiertokirjeessä liikkuvat huhut ja Seiskan lööpit voivat olla joko totta tai tarua - tai ei kumpaakaan - mutta oleellisempaa on se, mitä viesteillä on sanottavanaan. Kun todenperäisyyttä ei voi arvioida, pitää miettiä merkityksiä, jotka ovat siitä riippumattomia. On tärkeää kysyä (edes itseltään), onko mitään merkitystä sillä, onko Petteri Ahomaa todella ihan oikeasti örveltänyt kännissä Thaimaassa. Miksi on hauskaa, että Bush sanoi niin tai näin, ja kenen kanssa minun halutaan nauravan?
Tietoyhteiskunnassa on siis lakattava uskomasta tai epäilemästä ja ryhdyttävä arvottamaan. Median välittämä viesti on joko tärkeä tai ei-tärkeä, arvokas tai arvoton. Se joko on ostamisen arvoinen tai sitten se ei ole. Se on vastaanottamisen, pohtimisen, pysähtymisen, vaikuttumisen ja jakamisen arvoinen - tai sitten ei ole.
Ilman näkökulman muutosta hukumme hölynpölyyn.
Usein kun on kyse viihdearvosta, jää uutisen todenperäisyys toissijaiseksi. Seiska on mielenkiintoinen esimerkki siitä, että monet lukijat ostavat sitä tietäen, että siinä esiintyvät tietoiskut ovat joskus totta ja joskus höpöä. He ostavat sen viihteen vuoksi, eivät tiedon kartuttamisen vuoksi.
VastaaPoistaPidän huolestuttavana vahvojen käsitteiden, kuten dokumentti, väärinkäyttöä. Viihteellisten dokumenttien määrä on lisääntynyt ja on hyvin todennäköistä, että viihdearvo on joissakin tapauksissa ohittanut todenperäisyyden. Silti käsitettä "dokumentti" käytetään, sillä se luo mielikuvan tärkeästä tietoiskusta.
Elokuva Da Vinci -koodi on myös hauska esimerkki, kun totuutta väritetään ja kaksi täysin eri palapelistä otettua palaa yhdistetään sopivasti. Ihmisiä narutetaan ja he herpaantuvat siitä, että heitä on kuitenkin vain viihdytetty.
Briteissä ajattelin ensin, että täällähän on kivan laadukasta tv-ohjelmaa. Tositv:kin on naamioitu mielenkiintoisiksi tieteellisiksi kokeiksi. Professori sitä ja tätä tutkii ihmisten käyttäytymistä erilaisissa keinotekoisissa ja järjestetyissä olosuhteissa. Tätä koetta tai voi sitten seurata monen viikon ajan. Oli myös "dokumenttia" joka lähtöön esim. dokumentti tositelkkarista ympäri maailmaa...tai kummallisimmat seksileikit. Kuultuani jälleen avaraluontosedän rauhoittavaa ääntä ymmärsin huijauksen ja tunsin suurta häpeää. Minua oli viilattu linssiin pahemman kerran!
VastaaPoistaSe on tosiaan oleellinen huomio, että viihde on tässä asiassakin oma lukunsa. Netissä ongelmaksi saattaakin muodostua se, ettei ole perinteisiä viestintävälineiden raja-aitoja. Vitsinä lähtenyt urbaani legenda saattaa muuttua puhtaasti poliittiseksi, kun tieto irtoaa kontekstistaan.
VastaaPoistaTosi-tv on veikeä instituutio, koska se ratkaisee tämän tosi-epätosi-kysymyksen ihan omalla tavallaan: luomalla keinotekoisen todellisuuden, joka on olemassa vähän fiktion (draaman) tavoin vain siinä viestissä, joka lähetetään. Fiktiosta tosi-tv eroaa tietysti siten, että se esittäytyy todellisuutena, dokumentaarisena. Se on siis aina kiistämättömästi totta!
Veijo Hietala on pitänyt tätä eroa merkityksellisenä sikäli, että perinteinen dokumentaarinen elokuva synnyttää eron dokumentin kohteen ja sen representaation välille. Vaikka dokumenttielokuva päättyykin, oikea tilanne ei pääty - oli se sitten nälänhätä tai seksileikki. Tosi-tv:ssä näin ei käy, koska tosi-tv viittaa vain itseensä.
Mitä siitä sitten seuraa, on toinen kysymys.
Kuvitellaanpa, että avaraluontosetä, Arvi Lind tai vaikkapa STT:n uutisia ääni kertoisivat epätosia tai suoranaisia valeita. Me kaikki uskoisimme. Internet taikka tosi-tv, niihin voi yrittää jo suhtautua epäilevästi, mutta totuttu totuudentorvi kertomassa valheellisuuksia on jo lähes pelottava ajatus.
VastaaPoistaTodella. Siksi näistä suurista uutisankkureista varmaan pidetäänkin niin kovasti kiinni, eikä vaihdeta kuin pakon edessä - jollain uudella pojanklopilla tai tytönheitukalla on vähemmän auktoriteettia.
VastaaPoistaMiltäköhän vaikuttaisi, jos jostain sääennusteen lukijasta, Pekka Poudasta tai Seija Paasosesta tehtäisiin yhtäkkiä uutistenlukija?
(Jäisivätköhän Espanjan tapahtumat taas selän taakse?)
Tai voisiko Petteri Ahomaa palata uutisankkuriksi?
Viihteelliset dokumentit ovat luultavasti taloudellisesti voitokkaampia ja ne markkinoivat itse itseään tehokkaammin kuin perinteiset dokumentit. Viihteellisen dokumentin aikaansaaminen ei lähde tarpeesta kertoa aiheesta, vaan tarpeesta saada se menestymään taloudellisesti. Tällainen mentaliteetti herättää epäilyjä. Syntyykö dokumentteja, joiden aihe on tyystin merkityksetön? Ratsastetaanko dokumentti-termillä häikäilemättömästi niin pitkälle, että perinteinen aiheen synnyttämä dokumentti käy liian tylsäksi?
VastaaPoistaMitä tulee todenperäisyyden uskomiseen, uskon vielä hyvien perustelujen voimaan. Viihteelliset dokumentit ovat osoittaneet, että tuttu ja turvallinen selostaja riittää perusteluksi valtaosalle.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista