Palaan aiheeseen, josta kirjoitin viime talvena Digivideon foorumilla. Olin tuolloin kuunnellut Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin keskusteluohjelman Tukevasti ilmassa edellisen vuoden alkupuolelta. (Ohjelman voi kuunnella tästä: http://server1.radiohelsinki.fi//Tukevasti100105.mp3 )
Aiheena oli silloin ajankohtainen tsunami ja sen käsittely mediassa ja yhteiskunnassa. Tuomas Nevanlinna esitti, että katastrofi merkitsee järjestelmän järkkymistä. Myös tsunami teki näin, hyvin monella tavalla. Yksi järjestelmistä on kieli; siksi onnettomuuden jälkeen oli vaikea löytää merkityksellisiä sanoja.
Tämä näkyi esimerkiksi uutisoinnissa. Kun uutinen pyrkii vastaamaan kysymykseen "mitä tapahtui?" ei kovin pitkälle riitä vastaus "mannerlaatat liikahtivat" - vaikka siitä nimenomaan olisi kysymys. Tsunamiuutisessa ei voi pureutua tapahtuman syihin, koska niitä ei varsinaisesti ole. Ei ole mahdollisuutta spekuloida syyllisillä tai motiiveilla, toisin kuin vaikka sota- tai terroriuutisisssa.
Vanhassa maailmassa olisi voitu puhua Jumalan kostosta, pohtia ihmisten vääriä tekoja, jotka ovat tähän johtaneet, kuten vielä Lissabonin vuoden 1755 maanjäristyksen jälkeen kirkonisät tekivät. Nyt puheeseen jäi tyhjiö, joka kuitenkin piti täyttää. Sen moni uutisia tuolloin seurannut varmasti huomasi. Puhetta oli enemmän kuin sanottavaa. Kuolonuhrien määrä, jopa järkyttävät kuvat, jollain tavalla trivialisoituivat tyhjän selityksen alla.
Sama tuntuu toistuvan uudestaan ja uudestaan onnettomuus- ja sotauutisissa. Lähi-Idän kriisi on "aina ajankohtainen" esimerkki. Uutisia on joka päivälle, mutta kenelläkään ei ole enää mitä sanoa.
Miksi silloin, kun sanoja tai sanottavaa ei ole, sitä kuitenkin yritetään etsiä? On selvää, että tsunamin jälkeen jokaiseen uutislähetykseen, edes päivään, ei riittänyt kerrottavaa. Silti meillä katsojilla oli voimakas tarve jotenkin jakaa nuo tapahtumat. Samalla tavalla haluamme elää sodan ja nälänhädän mukana.
Entä jos näissä uutisissa hylättäisiin sanat? Jos silloin kun kaikki kerrottava on kerrottu, uutisissakin hiljennyttäisiin kuvien ääreen, ilman selityksiä: uudestaan ja uudestaan vyöryvät aallot, räjähdykset pimeässä ja pölyiset rauniot.
Täyttäisikö se paremmin tarpeemme jakaa? Pyhittäisikö se trivialisoinnin sijaan? Vai sulkisiko se jonkin keskeisen pakotien, jonka tyhjiä sanoja toistava toimittajan ääni avaa? Olisiko se hyvä?
ehdotus kuulostaa pelottavalta pakkohiljentymiseltä. semmoiselta kun pidetään parin minuutin hiljainen hetki sen ja sen raukkaparan muistolle. tämän on tietysti säälivällä äänellä mikrofooniin kehoittanut joku puoli tärkeä kuten maaherra tai rovastin rouva. ehdotuksessasi pakkohiljentyisivät isot massat omissa kodeissaan. luultavasti juttu menettäisi shokkiarvonsa, eivätkä ihmiset jaksaisi kiinnittää huomiota hiljaiseen televisioon
VastaaPoistaNiin! Ja varmasti seuraisi se, että perheelle television ääressä tulisi äkkiä kamalasti sanottavaa ja puhuttavaa.
VastaaPoistaSuunnilleen yhtä merkityksellistä kuin se mitä toimittaja puhuisi :)