Yhdestä asiasta on saavutettu yksimielisyys: maamme nuoriso ei ole kovin kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
Juhlapuheissa, virastojen visioissa ja selonteoissa asiaan kiinnitetään huomiota. Kehitystä pidetään huolestuttavana ja työryhmiä perustetaan. Juhlien jälkeen alkavat kuitenkin erimielisyydet: Onko syy nuorissa vai järjestelmässä? Pitäisikö nuorten ylipäänsä olla kiinnostuneita jostain? Olisiko helpompaa, jos eivät olisi?
Toimin tuottajana Pääkaupunkiseudun Nuorten Ääni -toimituksessa, jonka tarkoitus on tuoda viestimissä esille nuorten näkökulmia - käytännössä siis auttaa nuoria osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ja apua he, sanokaa minun sanoneen, tarvitsevatkin! Ei nimittäin riitä, että nuori on kiinnostunut yhteiskunnasta, jos yhteiskunta ei ole kiinnostunut nuoresta.
Syksyn alussa Helsingin Sanomien mielipidesivuilla heräsi kriittinen keskustelu lukioiden nahkiaisista (tapahtumasta, jossa ekaluokkalaiset erilaisin menoin vihitään oppilasyhteisöön). Helsingin Sibelius-lukion oppilas syytti nahkiaisten järjestäjiä nöyryyttämisestä ja koulukiusaamisesta. Kirjoitukseen vastasi nopeasti sekä koulun oppilaskunnan puheenjohtaja (hieman kömpelösti) sekä koulun henkilökunta (empaattisemmin). Kovimmat kortit löi kuitenkin pöytään kaupungin opetusvirasto, joka ilmoitti, että nahkiaiset tullaan saman tien kieltämään kaikissa Helsingin lukioissa.
Osa lukiolaisista oli päätökseen tyytyväisiä, mutta monet närkästyivät. Päätöstä pidettiin jyrkkänä ja hätiköitynä. Käytävillä ihmeteltiin, miksei oppilaiden mielipidettä kysytty asiassa, joka koskee nimenomaan heitä.
Nuorten Ääni -toimitus päätti tehdä asiasta jutun Helsingin Sanomiin jatkaakseen keskustelua - tällä kertaa nuorten näkökulmasta. Mukaan pyydettiin Kallion lukion oppilaskunta, joka suunnitteli opetusvirastolle oman vastaehdotuksensa, jossa pyrittiin pääsemään eroon nahkiaisten lieveilmiöistä. Ehdotuksessa korostettiin, että tapahtuma pitäisi järjestää koulun sääntöjen puitteissa ja opettajien valvonnassa. Oppilaskunta pyysi opetusvirastolta mahdollisuutta tulla esittelemään ehdotustaan. Vastaus oli kuitenkin tyly: Meillä ei ole nyt teille aikaa. Postissa voitte lähettää.
Opetusviraston antamien tietojen mukaan linjaus nahkiaisten kieltämisestä tehtiin kahden virkamiehen päätöksellä vain muutama päivä Helsingin Sanomissa käydyn keskustelun jälkeen. Hyvin nopeasti siis. Kun nuoret valmistelivat huolellisen ehdotuksen, sille ei löytynytkään lähiviikkojen kalenterista aikaa. Nuorten Ääni -toimituksen lehtijuttuun toivottiin opetusviraston reaktiota nuorten ehdotukseen - ja sellainen totisesti saatiin.
Samaan aikaan Nuorten Ääni -toimitus valmisteli keskusteluohjelmaa, jossa pohdittiin sananvapautta katukuvassa. Kahdeksasluokkalainen toimittaja soitti paikallisen energiayhtiöön pyytääkseen haastattelua sähkökaappien käyttämisestä ilmoitustauluina. Vastaus oli - täälläkin - tyly: Meillä ei ole aikaa nuorten kysymyksille. Teemme täällä oikeita töitä. Älä enää soita tänne. Vasta neljännellä puhelinsoitolla toimittajamme ohjattiin eteenpäin. Kuinka monta kertaa sinä kahdeksasluokkalaisena olisit jaksanut soittaa? Harva uskaltaa edes ensimmäistä.
Edelleen samaan aikaan eräs toimituksemme jäsen valmisteli artikkelia erääseen kirjaan. Kun juttua varten sovittiin haastatteluaikaa, erään viraston sihteeri ilmoitti, ettei heillä ole aikaa 'typerien pikkutyttöjen typeriin kysymyksiin'.
Muutamaa kuukautta aiemmin toimituksemme nuoret halusivat haastatella Helsingin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtajan virkaan hakevia ehdokkaita. Kaupungin johto ei antanut siihen lupaa. Asia oli liian poliittinen.
Kaupungin viralliseen strategiaan kuuluu nuorten osallisuus. Tämän eteen tehdään paljon konkreettista työtä. Esimerkiksi viime keväänä Helsingin kulttuuriasiainkeskus järjesti paneelikeskustelun, jossa nuorilla oli mahdollisuus tentata kaupungin kulttuuriasioista päättäviä virkamiehiä ja luottamushenkilöitä. Nuorten kriittisiin huomioihin ja toivomuksiin suhtauduttiin ymmärtäväisesti. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri tosin ihmetteli, mikseivät nuoret ole enemmän suoraan yhteydessä päättäjiin.
Hyvä Pekka Sauri! Jos luet tätä, ymmärrät.
---
Byrokratiassa on se vika, että se on usein nimensä veroista. Valta, jonka pitäisi kuulua kansalle, pesiytyy virastojen sokkeloisille käytäville. Kansalaisen yhteydenoton saattaa pysäyttää puhelinvaihde, sihteeri tai virkamiehen täyteenahdettu kalenteri - tai ikävimmillään aito haluttomuus dialogiin. Siksi demokratiassa pelkällä hyvällä tahdolla ei voi korvata rakenteita, jotka mahdollistavat kansalaisen ja virkakoneiston vuoropuhelun sihteerien mielialoista riippumatta.
Ei riitä, että sanotaan "soitellaan". Pitää myös soitella.
Ei riitä, että sanotaan "soitellaan". Pitää myös soitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti