Muutama vuosi sitten huomasin, että mitä enemmän olin kuvaamisesta oppinut, sitä huonompia omista kotivideoistani oli tullut. Olin ikään kuin alkanut kuvata materiaalia leikkaajalle, joka kuvittaa kertomusta, jota ei ole. Lopputulos oli muodollisesti pätevää kuvavirtaa erilaisine kuvakokoineen, mutta käyttökelpoista siitä olisi saanut vain jälkikäteen käsikirjoittamalla ja työstämällä. Ja sellaiseen minulla ei koskaan ollut aikaa, enkä ehkä pitänyt sitä motivoivana vaihtoehtonakaan.
Halusin palauttaa kuvaamiseeni sen intuition hetkien tallentamisesta, joka varhaisemmissa tallenteissani oli vielä havaittavissa. Kun lähdimme matkalle Keski-Eurooppaan, otin projektikseni suuren lomavideouudistuksen. Dogmina oli kuvata yksittäisiä tilanteita, jotka kestävät noin 30-60 sekuntia. Lomavideoista tulikin hyviä, ja ehkä siksi leikkasin matkasta myös koosteen.
Tänä kesänä kävelimme Alppien yli Saksan Bodenseelta Italian Como-järvelle. Annen hieno idea oli lähettää matkalta julkisia nettipostikortteja. Tällaiseen tarkoitukseeni video-otokseni sopivatkin juuri hyvin. Ajatus postikortista antoi vielä lisäryhtiä kuvaamiselle: yksi video oli jostain hetkestä ja jollekin. Tietenkään en yleensä kuvatessani etukäteen miettinyt, kenelle kuvaan. Silti ajatus videon lähettämisestä jonkun katsottavaksi ohjasi kuvaamista jollain tavalla.
Matkalta lähetettyjä videopostikortteja, ja perinteisiäkin, voi katsoa täältä. Youtubeen olen tehnyt playlistin matkan aikana poimimistani otoksista, kronologisessa järjestyksessä. Ehkä teen jonkinlaisen koosteen tälläkin kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti