28.6.12

Haetaan toimittajaa – erään työpaikkailmoituksen anatomia

Helsingin nuorisoasiainkeskus etsii töihin toimittajaa. Työnantajan odotukset ovat ristiriitaiset, työpaikan ilmapiiri bipolaarinen, varsinaisia toimittajan töitä ei saa tehdä, eikä palkkauskaan millään tavalla vastaa koulutusta. Silti – ja juuri siksi – tätä työtä kannattaa hakea.

Hankkeen toisena työntekijänä voin ehkä hieman selittää.

Toimittajan tehtävänä on ohjata Nuorten Ääni -toimituksen nuoria yhteiskunnallisen journalismin tekemisessä. Käytännössä se tarkoittaa tätä: Nuorten ryhmässä syntyy idea aiheesta, joka pitäisi saada mediassa esille. Se esitellään Helsingin Sanomien toimitukselle. Jos aihe ylittää uutiskynnyksen, nuoret alkavat tehdä juttua – itse. Kun juttu on valmis, se julkaistaan Hesarin sivuilla samalla tavalla kuin lehden muutkin jutut. Toimittajan tehtävänä on auttaa tässä prosessissa: ryhmän pyörittämisessä, yhteiskunnallisessa ajattelussa, havaintojen tekemisessä, ideoiden kehittelyssä, neuvotteluissa sekä itse jutun tekemisen kaikissa vaiheissa. 

Aina tehtävä ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen. Nuori toimittaja saattaa kirjoittaa ensimmäistä juttua elämässään, jossa saattaa olla kaikenlaisia muitakin ongelmia, jotka saattavat olla jutun aiheena. Usein on vaikea tarttua puhelimeen. Joskus ei muuten vain jaksaisi. Työn tavoite on kuitenkin aina selvä: auttaa nuoria tuomaan itselleen tärkeitä yhteiskunnallisia aiheita esille mediassa.

Monta kertaa siinä on onnistuttu näyttävästi. Jutut koulukuvaamojen harjoittamasta lahjonnasta, oppilaiden netinkäytön laittomasta valvonnasta, aikuisten alkoholinkäytöstä, huonosta huumevalistuksesta, nuorten seksikaupasta ja Linnanmäen kesätyöntekijöiden kohtelusta ovat saaneet ansaitsemaansa huomiota ja toisinaan aiheuttaneet myös näkyviä muutoksia.

Suuria ja pieniä onnistumisia on satoja. Monet niistä ovat henkilökohtaisia kokemuksia itsensä ylittämisestä ja oman äänen kuulumisesta yhteisössä.

Mutta sanoinko, että tavoite on aina selvä? Se nimittäin ei ole.


Työnantaja, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, on poliittisessa ohjauksessa toimiva virasto, jolle ei ole aivan helppoa tukea nuorten tavoitteita silloin, kun ne ovat vääriä. Helsingin uusi vaikuttamisjärjestelmä Ruuti on malliesimerkki: nuoret vaativat monta vuotta Helsinkiin nuorisovaltuustoa ja perustivat asian ajamista varten yhdistyksenkin. Lopulta kaupunki taipui ja pisti pystyyn uuden toimintamallin – tosin sellaisen, jota nuoret nimenomaisesti vastustivat.

Vielä vaikeampaa virastolle on ollut hyväksyä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Kun eräässä tv-insertissä näkyi puolityhjä nuorisotalo, nuoret saivat moitteet viraston kalliin julkisuuskuvan tärvelemisestä. Kun kolumnissa kritisoitiin erään tilan kalustusta (mutta kehuttiin sitä, että nuoret olivat itse saaneet sen suunnitella), kirjoittajaa syytettiin oman pesän likaamisesta. Nuorisovaltuustoa käsittelevästä jutusta poistettiin virastolle kiusallinen sitaattiEräs epämieluisa lehdistötiedote kirjoitettiin viestintäosastolla kokonaan uudestaanYhtään helpompaa ei ole ollut kaupungin muiden virastojen kanssa

Kirjoitin alussa, että odotukset ovat ristiriitaiset ja työilmapiiri bipolaarinen. Tarkoitan sillä tätä: Nuorisoasiainkeskus hakee nyt työhön toimittajaa, jonka tehtävänä on auttaa nuoria juuri näiden hankaluuksien aiheuttamisessa. Virastolla on samanaikaisesti kaksi vastakkaista tahtoa: hyvä ja paha. Siinä välissä on monella tavalla vaikeaa olla. En luettele ongelmia tässä yksityiskohtaisesti, mutta nostan esille sen, joka on toimittajalle inhottavin: päättäjien puuttuminen journalistiseen sisältöön. Silloin tekee mieli juosta.

Miksi sitten suosittelen hakeutumaan tällaiseen työhön? Juuri siksi. Jokainen este nuorten äänen kuulumisen edessä on osoitus työn välttämättömyydestä. Suomessa on aivan liian paljon osallisuustoimintaa, joka perustuu hiekkalaatikkoajatteluun: nuoria kuullaan vain sellaisissa asioissa, jotka eivät kiinnosta aikuisia. Jos nuoren ääni kuuluu esteettä, kukaan ei todennäköisesti kuuntele.

Konfliktit ovat välttämättömiä. Ne kuuluvat niin nuorisotyöhön, politiikkaan kuin mediaankin.

Voitte suhtautua tähän kriittisellä varauksella, mutta sanon sen silti: Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimitus on Suomen merkittävin media- ja demokratiakasvatushanke. Tehtäväänsä nähden se on toki aivan liian pieni mutta silti kokoaan suurempi. Se on yhdessä Helsingin Sanomien, Yleisradion ja Suomen Kuvalehden kanssa määritellyt aivan uudet kriteerit sille, millä tasolla nuoret voivat osallistua median tekemiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vastaavaa toimintaa ei löydy mistään muualta maailmasta. Toimitus on aivan syystä ollut kymmenien esitysten aiheena kotimaisissa ja kansainvälisissä seminaareissa sekä inspiroivana esimerkkinä muualla Suomessa käynnistetyille hankkeille.

Nuorten Ääni -toimitus on satojen nuorten ja muutaman ohjaajan ja esimiehen yhteisen, kunnianhimoisen työskentelyn tulos. Nyt kun työparini (sijaisineen) lähtee kohti uusia seikkailuja, toivon, että löydämme tilalle uuden yhtä hienon työntekijän, joka voi auttaa nuoria tekemään lisää ihmeitä.

Kaupungin nuorisotyöntekijän palkka (KVTES) ei tietenkään vastaa sitä koulutusta ja kokemusta, jota tehtävä vaatii. Työssä voi rikastua vain henkisesti. Joitain etuja kuitenkin on: Työkaverit, mukaan lukien nuoret, ovat hienoja. Työnsä ja työaikansa saa suunnitella varsin vapaasti. Saa keksiä hauskoja harjoituksia ja viedä toimitusryhmän kevätretkelle Pasilan TV-torniin tai Länsimetron työmaatunneliin. 

Ja sitten vielä tärkein: Jokaisen artikkelin, insertin ja nuorisotyöllisen tai byrokraattisen taistelun jälkeen voi olla varma, että maailma on muuttunut hieman paremmaksi, rikkaammaksi. Se on etuoikeus, jota toimittajan työssä ei aina ole. 

Haku päättyy 10.8.2012. Tarkemmat tiedot kaupungin sivuilla. Jos kirjoittamani enemmän innosti kuin lannisti, suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti