Opettajat ovat huolissaan kirjallisuuden asemasta koulussa. Erityistä huolta aiheuttaa monilukutaito, uuden opetussuunnitelman määrittelemä osaamisen alue, joka perustuu entistä laajempaan tekstikäsitykseen.
"Laaja tekstikäsitys, johon opetussuunnitelma pohjautuu, asettaa kaunokirjalliset tekstit muiden tekstien joukkoon, jolloin kuvien katselu tai videoiden tekeminen on yhtä tärkeää kuin kirjallisuuden lukeminen", kritisoi Helsingin normaalilyseon äidinkielenopettaja Helena Ruuska.
"On todennäköistä, että opetuksen ainaisessa kiireessä nopea ja viihteellinen voittaa hitaan ja syvällisen."
Huoli on ymmärrettävä ja perusteltu. Millainen olisikaan kirjallinen kulttuurimme ilman koulun panosta? Millainen olisi aamun Hesari? Millaista olisi suomalainen kaunokirjallisuus, jos kirjailijat ja lukijat eivät olisi vihkiytyneet sen perinteeseen jo koulussa? Miten sinä osaisit jäsentää maailmaa ja ilmaista ajatuksiasi kirjoittamalla?
Kokeillaan. Avaa kännykästä tai täppäristä kuvagalleria. Katso kuvaamiasi videoita. Lisää löydät Youtubesta. Katso tv:tä. Kuinka täsmällistä ja syvällistä ilmaisua syntyy, kun sitä ei suunnitelmallisesti opiskella koulussa?
Tv-ilmaisua - tosi-tv:stä iltauutisiin - tekee pieni eliitti muutaman vuoden vaihtelevalla koulutuksella. Monilla ei ole visuaalista koulutusta ollenkaan. Helsingin sanomien toimittajat, sen sijaan, ovat harjoitelleet kirjoittamista 7-vuotiaasta asti yhdessä yleisönsä kanssa. He ovat alusta asti oppineet käsittelemään maailmaa kielen avulla. Ajattelemaan kirjoittamalla. Myös elokuvaa (arkikielessä videokuvausta) on mahdollista oppia käyttämään samalla tavalla.
Yhä suurempi osa meitä ympäröivästä viestinnästä on audiovisuaalista. Kirjallinen kulttuuri ei katoa, mutta sen rinnalla maailmaa tutkitaan, jäsennetään, näytetään ja selitetään meille audiovisuaalisilla välineillä ja kielillä. On kaikin tavoin merkityksellistä, kuinka tarkka tuo kuva on.
Sen kutistuvan osan kulttuurista, joka on suomalaista, ovat tehneet lapset, jotka kerran kävivät suomalaisen peruskoulun. Siksi koulun tehtävä ei ole kasvattaa vain valistunutta yleisöä. Koulussa opiskelevat nyt he, jotka tekevät tulevaisuuden kulttuurin.
Sen kutistuvan osan kulttuurista, joka on suomalaista, ovat tehneet lapset, jotka kerran kävivät suomalaisen peruskoulun. Siksi koulun tehtävä ei ole kasvattaa vain valistunutta yleisöä. Koulussa opiskelevat nyt he, jotka tekevät tulevaisuuden kulttuurin.
Audiovisuaalisen kulttuurin kehittymistä ohjaa markkinavoimien sattumanvarainen opetussuunnitelma. Ilman koulun väliintuloa on ihan mahdollista, että nopea ja viihteellinen voittaa hitaan ja syvällisen. Monilukutaito voi olla kulttuurille pelastusrengas, johon pitää tarttua.
Aikamoinen huitaisu, tuo muutaman vuoden koulutus, koskien kuva-alan työntekijöitä. Kyllä heillä koulutusta on, osaamisesta puhumattakaan. Tosin suurin osa internetin kuvavolyymista lienee itse tuotettua, sehän on vain hyvä, että harrastusta löytyy. Eikö se ole demokratiaa, niin kuin tämän tekstin kirjoittaminen tässä, mihin en ole saanut koulutusta.
VastaaPoistaAudiovisuaalisella alalla, mukaan lukien elokuvataiteen korkeakoulutus, opiskelu aloitetaan lähes nollapisteestä. Mukaan valikoituvat toki motivoituneet lahjakkuudet, mutta meistä kenelläkään ei ole selässämme samanlaista reppua kuin kirjoittajilla: peruskoulua. Olemme sen toki käyneet, mutta opimme siellä kirjoittamaan ja lukemaan, ja käyttämään noita taitoja päivittäisessä työssä ja opiskelussa. Emme oppineet käyttämään elokuvaa.
VastaaPoistaSamalla tavalla elokuva on jäljessä myös harrastustoiminnassa: http://timpu.blogspot.fi/2011/01/elokuvataide-tarvitsee-ohjattua.html