Politiikka ei kuulu jonneille

Vaalien alla netissä kiersi suosittu tarina poliitikon ja nuoren miehen kohtaamisesta vaalikentällä. Tarinassa kansanedustajaehdokas yrittää tehdä vaalityötä, mutta nuori ei ole äänestämisestä kiinnostunut. Puolueet ja politiikka tuntuvat hänestä aivan vierailta. Mitä merkitystä olisi yhdellä äänellä? Poliitikko vastaa nuorelle blogissaan julkisella kirjeellä: "Älä mussuta paskaa. Äänestä." Hän selittää tilastojen avulla, miten nuorten passiivisuudesta seuraa vanhoillista politiikkaa. Ehdokas itse haluaisi muutosta, mutta ilman nuorten ääniä se ei onnistu. 

Jonnet ei äänestä oli onnistunut osa 36-vuotiaan vihreän poliitikon Hannu Oskalan vaalikampanjaa. Teksti levisi huimaa vauhtia nuorten aikuisten ja varhaiskeski-ikäisten keskuudessa ja keräsi ainakin 12 000 fb-tykkäystä. Saarna, jonka mukaan politiikan konservatiivisuus johtuukin nuorista, hieman pihalla olevista "jonneista", selvästi puhutteli Oskalan ikätovereita. Selitän, miksi.

Yleisnimenä käytetty jonne on pilkkanimi, karikatyyri varhaisteinipojasta, joka on kiinnostunut energiajuomista ja muista laumalleen tyypillisistä asioista. Hän ei ikänsä vuoksi ole vielä kuullutkaan asioista, jotka hieman vanhemmille ja viisaammille ovat yleissivistystä. Termi korostaa joukolle leimallisia (yleensä kuviteltuja) ominaisuuksia samalla tavalla kuin tytöistä käytetty sisarnimittely "pissis" tai rasistinen kielenkäyttö yleensä.

Mutta mitä ihmettä – eiväthän varhaisteinit edes saa äänestää? Alkujaan yläkouluikäisistä käytetty haukkumanimi laajeneekin Hannu Oskalan käytössä äänestysikään asti, passiivisiin nuoriin miehiin, jotka eivät ole aikuistuneet. He ovat jääneet jonneiksi.

Oskala redusoi kohtaamansa nuoren miehen epäpoliittisen asenteen laumaominaisuudeksi, joka on mahdollista voittaa muuttumalla ajattelevaksi yksilöksi - siis aikuistumalla. 

Tuoreiden tietojen mukaan nuoret eivät kuitenkaan ole erityisen passiivisia. Vuoden 2013 nuorisobarometria on tulkittu niin, että nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen tavat eivät vain kohtaa vanhempien odotuksia. Puolueet ovat etäisiä instituutioita, mutta esimerkiksi kulutusvalintoja nuoret pitävät tärkeinä. Monipuolistakaan vaikuttamistoimintaa he eivät kutsu politiikaksi. Sanaa vierastetaan.

Poliittisuus ei ole ikä- tai sivistyskysymys vaan yksilön ja yhteiskunnan välinen suhde. Jos nuorella on yhteisössään poliittinen rooli, hänen toimintansa on poliittista. Jos hänelle annetaan jonnen rooli, hänen toimiaan katsotaan jonneiluna. Siksi rooleista on puhuttava enemmän.

Jokaisessa yhteisössä, pienistä kaveriporukoista urheiluseuroihin, puolueisiin ja koko yhteiskuntaan, syntyy erilaisia sosiaalisia rooleja. Niitä pidetään usein virheellisesti yksilön ominaisuuksina: Lasse on johtajatyyppi, Olli vastaanväittäjä. Henriikka on tunnollinen, hän tekee ryhmässä aina kaikkien muidenkin työt. Ilona on se ulkopuolinen tarkkailija. Ja sitä yhtä kiusataan, koska se on... sellainen.

Roolit ovat ryhmän antamia tehtäviä, eräänlainen työnjako, jota ryhmä tarvitsee toimiakseen. Usein roolit tuntuvat muovautuvan kuin itsestään ja siksi näyttääkin siltä, että ne ovat persoonan ominaisuuksia. Huonosti toimivassa yhteisössä jäsenellä on vain vähän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan rooliinsa. Se annetaan. Roolien jakaminen onkin vallankäyttöä, joka terveessä demokraattisessa yhteisössä tehdään yhdessä. Työnjaosta sovitaan ja jokainen voi vaikuttaa omaan tehtäväänsä. Hiljainen voi kokeilla johtajaroolia ja paljastua siinä äänekästä paremmaksi.

Yhteiskunnan nuorelle antama rooli kieltämättä muistuttaa Oskalan piirtämää karikatyyriä passivisesta laumaeläimestä. Lapsen ja teini-ikäisen tehtävä on olla mahdollisimman harmiton, kasvaa riittävän vanhaksi ja oppineeksi aikuiseksi, ja vasta sitten ottaa osallistuvan kansalaisen rooli. Siihen asti hän on ensisijaisesti toimenpiteiden kohde.

Esimerkiksi, kun lapsi ja nuori päästetään osallistumaan päätöksentekoon koulussa, hän on osallistamisen kohde. Hänen tehtävänsä on kertoa mielipiteensä siitä, mikä on parasta kouluruokaa, jotta aikuiset voisivat tehdä sen perusteella parempia päätöksiä. Näin hänet on osallistettu. Jos oppilas haluaisikin selvittää, mistä kouluruoan raaka-aineet tulevat, hän astuu oman roolinsa ulkopuolelle – ja se on ongelma. Samanlainen työnjako on asuinalueilla. Nuoren tehtävä on käyttäytyä hyvin, pitää ympäristö siistinä ja skeitata paikassa, jossa ääni ei häiritse työssä käyviä vanhempia. Ostarin humalaisista aikuisista puhuminen ei kuulu hänen tehtäviinsä. Se on kiusallista. Ja politiikkaa. Eikä politiikka kuulu nuorille.

Yhteiskunta näyttäytyykin lapselle aluksi välitteisesti, kuvina mediassa. Televisiossa, lehtien sivuilla ja netissä puhutaan vaaleista, poliitikoista, taloudesta ja rikoksista. Toiset alaikäiset esiintyvät näissä uutisissa harvoin, silloinkin yleensä ongelman tai uhrin roolissa.

Amerikkalais-saksalaisen tutkimuksen mukaan vanhat ihmiset lukevat mielellään huonoja uutisia nuorista, koska se nostattaa heidän omaa itsetuntoaan. Tämä on rooli, johon nuoria tarvitaan. Siksi Hannu Oskalan tarina poliitikon ja nuoren kohtaamisesta oli sosiaalisessa mediassa niin suosittu. Sen jakaminen nosti itsetuntoa.

Vaikka tekstin tarkoitus varmasti oli kannustaa äänestämään, on sen retoriikka omiaan vahvistamaan nuorille annettua passiivista roolia. Implisiittinen viesti korostaa: poliittinen aktiivisuus kuuluu vasta aikuisuuteen.

Viimeiset yhdeksän vuotta olen työskennellyt ohjaajana Pääkaupunkiseudun Nuorten Ääni -toimituksessa, joka tuo nuoret mukaan julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Nuorten itse tekemät jutut julkaistaan valtamedioissa. Tavoitteena on saada politiikan agendalle uusia asioita ja muuttaa median nuorista antamaa kuvaa monipuolisemmaksi. Edellä mainitut esimerkit Helsingin kouluruoan alkuperästä ja Kontulan ostarin turvallisuudesta kuvaavat hyvin niitä väistämättömiä törmäyksiä, joita tapahtuu, kun yhteisön rooleja jaetaan uudestaan. Itse pidän konflikteja jopa tavoiteltavina. Ne ovat merkkejä siitä, että oikeaa osallisuutta tapahtuu.

Nuorten Ääni -toimituksessa nuorilta ei kysytä mielipiteitä, vaan he toimivat aivan samanlaisessa roolissa kuin ammattitoimittajat: tekevät havaintoja, ottavat selvää, vaativat vastauksia, tuovat julkisuuteen tietoa ja muuttavat maailmaa. Toimitus on perustettu nuorten omasta aloitteesta ja he tekevät itse kaikki toimintaa koskevat päätökset. Työntekijänä autan nuoria päätöksenteossa, ei toisinpäin.

Nyt olen lähdössä kahdeksi vuodeksi toisiin tehtäviin, käynnistämään elokuvakasvatuksen vallankumousta. Toimitus tarvitsee siksi aikaa hyvän sijaisen. Jos edellä kuvattu roolini kuulostaa sinusta tärkeältä ja sopivalta, tutustu tarkemmin työilmoitukseen. Hakuaika päättyy 13.5.2015.
EDIT: Hakuaikaa on jatkettu 20.5. asti.