Tp @niinisto on aina ollut suorapuheinen ja realisti. Presidenttimme on rohkea, aito ja hyvä arvojohtaja!Twitter-keskustelu presidentti Niinistön valtiopäivien avajaispuheesta vahvistaa presidentin roolia tasavallan arvojohtajana. Onnistumisesta ollaan erimielisiä, mutta arvojohtajana häntä arvioidaan. Aivan kaikille se ei toki sovi. Eihän toisten arvoja voi johtaa! Esimerkiksi Tuomas Enbuske on tuhahtanut asiasta jo useasti.
Suomessa on vihdoinkin #Presidentti joka on arvojohtaja sekä realisti.
@niinisto on esimerkillinen #arvojohtaja.
Presidentin puhe. Järkyttävä pettymys. Olemmeko näin itsekkäitä? #tolkunihminen #arvojohtaja #rajatkiinni
#Niinistö #vihapuhe - toden totta, outo puhe #arvojohtaja lta.
Jopa presidenttiehdokas Niinistö itsekin kiusaantui arvojohtajapuheista vaalien alla:Arvojohtaja = Heimopäällikkö kertoo, kuinka meidän - aikuisten ihmisten - pitäisi ajatella. Ei kiitos. Osaan ajatella itse. @PatrikGayer— Tuomas Enbuske (@TuomasEnbuske) 21. marraskuuta 2015
"Minä vähän vierastan nimitystä arvojohtaja, koska kaikilla meillä ihmisillä on arvomme ja tulla niitä johtamaan on vähän komeaa toimintaa, hän sanoo.
– Mutta voi kyllä johdatella omilla arvoillaan ja jos ihmiset ne hyväksyvät niin voi saada tietysti saada aikaan muutoksiakin, esimerkiksi juuri tämän syrjäytymisen kohdalla, se olisi arvojohtamista."Sitä ei heti huomaa, mutta Niinistö ja kansalaiskeskustelu tulevat paljastaneeksi jotain olennaista siitä, miten tasavalta Suomi ymmärtää johtajuuden. Liekö syy sitten työpaikoilla, koulussa, harrastuksissa vai armeijassa, mutta yhtä kaikki käsityksemme näyttäisi olevan tukevasti vanhassa maailmassa.
Nykyaikaisessa demokraattisessa yhteisössä johtajuus ei ole yksinvaltiutta ja sanelemista vaan – johtamista. Johtajan auktoriteettiasema ei ole sisäsyntyinen, vaan hän saa tehtävänsä, johtajan roolin, yhteisöltä. Hän voi toki välillä sanellakin ja käskyttää, jos se annetaan hänelle tehtäväksi. Taitava johtajuus, nykykäsityksen mukaan, kuitenkin perustuu muille metodeille.
Jokaisella toimivalla yhteisöllä on perustehtävä, josta yhteisö yhdessä on tietoinen. Jotta yhteisö voisi tuloksellisesti toteuttaa perustehtäväänsä, se tarvitsee toimivan työnjaon. Erityisesti se tarvitsee johtajuutta.
Kuvitelkaa työpaikan tai harrastuskerhon kokous, jossa ei ole sovittua puheenjohtajan roolia. Tilanne muuttuu nopeasti kaoottiseksi. Johtajuus seilaa hallitsemattomasti ilman sopimuksia. Joku saattaa ottaa sen hetkeksi hoitaakseen tai sitten se katoaa kokonaan. Olet ehkä joskus ollut kokouksessa, jossa keskustelu on ollut huonosti jäsentynyttä ja sen tavoite epäselvä. Ehkä kaikki eivät ole päässeet osallistumaan tasapuolisesti eikä kaikkien asiantuntemusta ole saatu hyödynnettyä. Asioiden hoitaminen yhdessä ei ole ollut etu vaan haitta. Johtaminen on ollut puutteellista.
Puheenjohtajalla ei välttämättä ole minkäänlaista päätösvaltaa yli muiden, mutta hänelle on annettu tehtävä: johtaa kokousta ja sen osallistujia kohti päämäärää. Siihen sisältyy tietty määrä sanelemista. Puheenjohtaja voi esimerkiksi antaa ja keskeyttää puheenvuoroja sekä esittää toimintatapoja. Lisäksi hänellä on väljä velvoite käyttää keinoja, joihin kaikilla muillakin on toki lupa. Puheenjohtaja esittää kysymyksiä, jäsentää keskustelua, pitää esillä sen tavoitetta ja tukee keskustelijoita – siis tukee keskustelua. Jos tätä ei tehdä hyvin, kokous epäonnistuu.
Mitä sitten voisi tarkoittaa arvojohtajuus?
Oletetaan, että kaipaamme yhteiskuntaamme arvokeskustelua. Toivomme, että se on hyvää ja tuloksellista. Vuosikertomusten muodollista sanahelinää emme kaipaa. Se on hyvä. Arvot nimittäin ovat yhteisön essentiaalinen ominaisuus, joka liittyy sekä perustehtävän määrittämiseen että sen toteuttamiseen. Jokaisella yhteisöllä on arvoja, joko tiedostettuja tai tiedostamattomia, jaettuja ja ristiriitaisia. Siksi niistä pitää keskustella. Jotta arvokeskustelu olisi tuloksellista, sitä pitää johtaa. Tästä näkökulmasta arvojohtajan roolia pitää tarkastella.
Onnistuiko tasavallan presidentti arvokeskustelun johtajana? Nähdäkseni ei. Kansanedustajien, median ja kansalaisten reaktoiden perusteella näyttäisi siltä, että puhe onnistui enemmän sekoittamaan ja sumentamaan keskustelua kuin jäsentämään tai selkiyttämään sitä. Keskustelun tavoite tai kulku sitä kohti ei nyt puheen jälkeen näyttäydy yhtään aiempaa kirkkaampana.
LISÄYS: Presidentin puheessa on isällisen puhuttelun lisäksi myös keskustelua ohjaavia elementtejä. Niinistö mm. esittää keskustelun asialistaa: "Meidän on nyt pakko hahmottaa, mihin pyrimme.", määrittelee ongelman: "Joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä." ja virittää keskustelun sävyä: "Teiltä odotetaan ja vaaditaan nyt paljon."
Uskon, että näiden varmasti vilpittömien eleiden teho liukeni siihen, että niiden ympärille (ja osin sisälle) on ladattu runsaasti tulkinnanvaraisia kannanottoja, joihin kuulijoiden huomio eduskunnassa ja sen ulkopuolella tarttui. Arvojohtaja näyttää asettuvan itse tietylle kannalle, joka kuitenkin on liian epämääräinen selkeäksi ehdotukseksi. Keskustelu kääntyi puheen tulkisemiseen.
Juuri nyt arvokeskustelumme todellakin tarvitsee hyvää johtamista. Ensin pitää kuitenkin muuttaa ummehtunut käsitys johtajuudesta.
LISÄYS 19.5.: Obama näyttää mielestäni hyvää esimerkkiä tässä puheessa asiantuntijuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti