Tässä kuvassa olen minä, 20 vuotta sitten, peruskoulun viimeisellä luokalla. Ja samaan aikaan olen nyt tässä ruudun edessä, kirjoittamassa. Sellainen on valokuvan luonne. Me aivan sujuvasti puhumme asioista, jotka ikään kuin ovat kuvassa. Valokuva ei esitä minua, se on kuva minusta.
Professori Janne Seppänen kirjoittaa valokuvan "materiaalisesta ytimestä", joka syntyy todellisuuden jättäessä fyysisen jäljen kameran filmille tai kennolle. Yllä olevassa kuvassa olen minä, koska kesällä 20 vuotta sitten auringosta liikkeelle lähteneet fotonit heijastuivat juuri minusta ja törmäsivät Jenni Alasen kameran sisällä olevan filmin pintaan. Kuva syntyi minusta. Nyt tuo jälki kulkee kuvan mukana.
Ihmisen ajattelu on pääosin kuvallista, kertoo neurotiede. Käsittelemme havaintojamme, ajatuksiamme – tunteitakin – eräänlaisina kuvina joko ulkoisesta todellisuudesta tai aivojen sisäisistä tapahtumista. Kielen sanat ja lauseet ovat käännöksiä ja muunnoksia näistä kuvista. Kuvien käsittely on ihmismielelle natiivia puuhaa. Kerron esimerkin.
Olimme sopineet puolisoni Annen kanssa tapaamisen keskustaan. Lapsemme oli tulossa äidin kanssa tanssitunnilta ja minun piti viedä hänet kotiin, kun äiti lähti ruokapiirin kokoukseen. Ennen tapaamista lähetin vielä tekstiviestin ja varmistin, että olihan se Lasipalatsi, jonka luona meidän piti nähdä. Eihän se ollut. Tapaamispaikaksi olikin sovittu Kirjasto 10 Postitalossa.
Ihmettelin tätä sekaannusta. Olihan mielessäni selkeä kuva Lasipalatsista. Niin – siellähän Kirjasto 10 vielä vuosia sitten sijaitsi, kun se perustettiin ja opin sitä käyttämään! Kun muistini rekisteröi sovitun tapaamispaikan, se tallensi kirjaston nimen sijaan kuvan, jota virheellisesti ajattelin. Kun palautin tuon kuvan mieleeni, sanallistin sen Lasipalatsiksi, en kirjastoksi.
Se, mitä olen lukenut muistin toiminnasta, selittää tätä. Muistijälki jää helpommin ja vahvemmin kuvista kuin kielellisestä informaatiosta. Mutta erityisesti muisti on orientoitunut toiminnan ja vuorovaikutuksen rekisteröimiseen. Eläimelle on eduksi oppia hyvin nopeasti, mitä tapahtuu, kun syö tietynlaisen marjan tai tarttuu tietynlaiseen oksaan. Mitä tapahtuu, kun koskee kuumaan hellaan. Tai unohtaa ostaa kukkia. Muistin viimekätinen tehtävä ei niinkään ole muodostaa kuvaa menneisyydestä vaan tulevaisuudesta, arvelevat tutkijat. Muisti auttaa meitä ennakoimaan tapahtumia. Siksi muistamme erityisen hyvin asiat, jotka tapahtuvat meidän ja maailman välisessä vuorovaikutuksessa.
Elokuvaohjaaja Sergei Eisenstein (1898–1948) kertoo esseessään neurologisesta potilaasta, jonka aivotoiminta hitaasti rappeutui. Loppuvaiheessa hän ei enää tunnistanut edes tutuimpia arkipäivän esineitä. Teekupin nimikin katosi. Mutta kun potilas oikein pinnisteli ja tunnusteli tuttua esinettä, muistista putkahtivat sanat: "juoda teetä". Viimeiseksi jäljelle jäi jälki siitä, mitä tuolla esineellä tehdään.
Valo- ja elokuvakameralla, siis tavallisella älypuhelimella, kuvatessa ollaan tekemisissä hyvin konkreettisten asioiden kanssa. Mitään, mikä ei näy tai kuulu, ei voi kuvata. Jotta oman ajatuksensa voisi taltioida kuvaksi, sen pitää saada aineellinen muoto, josta fotonit kimpoavat. Elävässä kuvassa tuo muoto on yleensä toimintaa ja vuorovaikutusta. Siksi kuvaaminen on luonteva tapa hahmottaa ja havainnollistaa abstraktioita: kieltä, käsitteitä ja ilmiöitä.
Länsimäen koulun neljännen luokan opettaja Hanne-Mari Rumbin kertoi esimerkin kuvaustehtävästä ympäristö- ja luonnontiedon opetuksessa. Hänen luokallaan on useita oppilaita, joille suomen kieli tuottaa vaikeuksia. Oppikirja puolestaan vilisee uusia käsitteitä ja asiasisältöjä, jotka ovat hankalia kaikille. Esimerkiksi tällaisia lauseita:
"Saamelaisia sanotaan alkuperäiskansaksi, mikä tarkoittaa, että he ovat asuneet alueella jo pitkään ennen muita kansoja."Kun oppikirjan kappaleen teksti oli yhdessä käsitelty, opettaja poimi sen sisällöstä hankalimmat lauseet. Oppilaiden tehtävä oli visualisoida ne itse valitsemallaan tavalla kuvaamalla. Esimerkiksi näin:
Videot katsottiin yhdessä. Yleisön tehtävänä oli pelkän kuvan perusteella päätellä, mistä oppikirjan lauseesta on kysymys.
Tällaisessa tehtävässä oppilaat joutuvat tekemään paljon töitä käsitteiden purkamiseksi. Mitä tarkoittaa "alkuperäiskansa"? Jotta käsite ja siihen viittaava kielen sana voisivat tulla ymmärrettäviksi, niiden taakse pitää rakentaa ajatus. Kuvaaminen on siihen hauska, toiminnallinen työtapa. Kokemusten perusteella näyttäisi siltä, että edestakainen liikkuminen kuvan ja kielen välillä tuottaa paljon ajattelua.
Samankaltaista prosessia työnohjaaja Pasi Ylirisku hyödynsi aikuisten kanssa:
Teen työnohjaustyötä ja ajoittain käytän videokuvaa auttamaan asiakkaan omien ajatusten selventämisessä. Tällä kertaa huomasin puhutun aiheen kiertävän "samaa" kehää ja ajattelin, että ajattelun muuttaminen sanallisesta visuaaliseksi saattaisi aukaista uuden polun. Kuvittelin, että tätä kautta he voisivat hahmottaa työhön liittyvää haastetta uudesta näkökulmasta. Kerroin heille Kamerakynän yli 20 vuotisesta kehitystyöstä ja he innostuivat ideasta.
Otimme aikaa noin 20 minuuttia ja tehtävän ohjeistus oli seuraava: Ottakaa 2-3 hengen ryhmät. Miettikää miten käsipuhelimilla kuvaisitte 3-5 kuvan sarjan (still-kuva) työpaikkastanne kiinnostuneelle uudelle työntekijälle tai uudelle asiakkaalle. Teillä on aikaa yhteensä 25 minuuttia aikaa toteuttaa kyseinen hanke. Tämän jälkeen ryhmät palaavat takaisin ja he esittelevät visuaaliset tuotokset niihin liittyvin selityksin.
Energiataso nousi ryhmässä aivan uudelle tasolle ja naurunremakka valtasi paikan tuon 25 minuutin ajaksi. Tämän jälkeen jokainen ryhmä esitteli oman näkökulmansa ja kuvasarjansa. Työnohjaajana kuuntelin ja toistin osia heidän tarinoistaan.
Tämän kokonaisuuden jälkeen eräs osallistuja kiteytti heidän työhönsä liittyvän haasteen erittäin yksinkertaiseen ja kaikkien läsnäolijoiden hyväksymään muotoon.
Koen, että ajattelutavan ja ryhmässä vallitsevan puheen muuttaminen visuaaliseen ja keholliseen muotoon muutti heidän totutun tavan nähdä tuo työhön liittyvä haaste.Työelämässä – varsinkin työyhteisömme tavoitteista ja arvoista puhuessamme – turvaudumme usein vakiintuneisiin fraaseihin, joiden merkitykset saattavat olla jopa meille itsellemme vieraita. Omasta työstä on aika vaikeaa puhua ilman juuri niitä sanoja, joita on tottunut käyttämään. Samalla fraasit vahvistuvat ja etääntyvät niistä ajatuksista, joita ne ovat alunperin syntyneet tarkoittamaan. Jäämme sanojen vangeiksi, emmekä välttämättä pääse käsiksi uusiin ajatuksiin.
Työnohjaajan antama tehtävä rikkoi tämän kehän. Kuvallistaminen edellytti omien havaintojen käsittelemistä ilman kieltä. Tämä tuotti väistämätöntä uutta ajattelua ja uusia oivalluksiakin. Se oli vaikeaa mutta juuri siksi hauskaa.
Tällaisen toiminnallisen prosessin aikana opiskeltavaa aihetta käsitellään monella tavalla eri vaiheissa ja siihen liittyvä konteksti laajenee. Monet aistit ovat aktiivisia ja muistijälkiä jää aivoissa moneen eri paikkaan. Mahdollisia mieleen palauttavia muistivihjeitä on enemmän. Tapahtuu sitä, mitä kutsutaan syväoppimiseksi.
Video tallentuu kameralle, mutta itse oppimiskokemus jää oppilaan päähän. Myös kuvaustilanteesta jää muistoja, joihin opiskeltavat asiat mielessä kiinnittyvät. Myönteiset tunteet vahvistavat näitä muistijälkiä entisestään ja edistävät oppimista. Siitä lisää toisella kerralla!
Osa 1/6: Kamera on ajatuksen peili
Osa 2/6: Kameran tarkkaavaisuus on valikoivaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti