23.11.08

Kapinallisuus kuuluu kaikille

Ajankohtaisessa kakkosessa vietettiin viime tiistaina Kasvatusiltaa. Parituntisessa keskustelussa selviteltiin, kuka on luistanut kasvatusvastuusta. Onko vika koulussa, netissä vai kotona? Nuorten, päättäjien ja asiantuntijoiden keskustelu kävi välillä kuumana ja herätti paljon huomiota myös muualla mediassa.

Olin itse yksi keskustelijoista ja olen saanut keskustella aiheesta paljon ohjelman jälkeenkin. Paljon palautetta on tullut myös Ina Mikkolalle, vantaalaiselle lukiolaiselle, jonka tiukat mielipiteet ja ehdotukset saivat keskustelussa paljon tilaa – joidenkin mielestä liian paljon.

Juttelimme Inan kanssa sunnuntaiaamun ratoksi IRC-Galleriassa ohjelmasta ja sen jälkeisestä keskustelusta. Juttutuokion loppupuolella mukaan liittyvät yllättäen myös mm. Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen ja viestintäministeri Suvi Lindén!

Klo 11:17 - Ina pelkää saavansa elämänkokemusta

Ismo: Ina, Kasvatusillan jälkeen täytit 18, näyttääkö maailma nyt ihan erilaiselta?

Ina: Ei :D Nuorihan sitä silti on ja vaikka jotkut asiat ei suoranaisesti enää koskisikaan minua, niin kyllä ne on silti tärkeitä. Muutenkin kaikki asiathan koskevat kaikkia tietyllä tasolla.

Ismo: Mitä asioita ne on, jotka ei enää nyt koske sinua suoranaisesti?

Ina: No just nimenomaan kaikki (nuorten ja) alaikäisten asiat. Tyyliin, mitä mua jaksais kiinnostaa enää onks syysloma viikon vai ei. Mut kun tarkemmin ajattelee, niin kyllä se kavereitani koskee ja sitä kautta muakin ja sit jos oisin vanhempi niin taas.

Ismo: Tämähän on sellainen kysymys nimittäin mitä kaikki aina kysyy, että miltä nyt tuntuu, kun on täysi-ikäinen. Mitä luulet, minkä takia sitä pitää aina kysyä?

Ina: Haha jep. No varmaan just sen takia, että heti jotenkin tulee niin aikuiseksi, kun tulee niin paljon uusia oikeuksia ja myös velvollisuuksia ja elämä olevinaan niin radikaalisti muuttuu :D Itse en nyt ole vielä kovin sisäistänyt koko asiaa ja toivottavasti en sisäistäkään :D

Ismo: Putoat kohta kärryiltä kaikesta.

Ina: Niinpä nimenomaan ja se jos jokin on pelottavaa. Tulee vaan ihminen, joka on sairaan konservatiivinen ja elämänkokemuksen omaava ja sen vuoksi kaikkitietävä "vanhus" :D

Ismo: Mutta hei, puhutaan Kasvatusillasta. Se on herättänyt aika paljon huomiota. Tänään viimeksi Hesarissa kolumnisti kommentoi sitä. Millaisia kommentteja sinulle on tullut?

Ina: No hyviä, että huonoja... Ei saa puhua ministereiden päälle, (vaikka ne puhuu shittiä) mut siis pääosin positiivista just liittyen tohon samaan. Et hyvä kun joku osaa sanoa suoraan. Mut äitinikin just hyvin sano, et suomalaisessa kulttuurissa just ollaan niin hemputin korrekteja, et ei ees keskustella ja jos päästään siihen pisteeseen niin ei ainakaan päällepuhuta ja kyseenalaisteta. Ja tätä mieltä on erityisesti ne "elämänkokemuksen omaavat".

Koko ohjelmahan oli niin sanottu depaattimuotoinen, eli väittelymäinen, joka tarkoittaa että semmoinen on ihan ookoo. Mutta syvemmälllä tasolla juuri sen takia, että miksi pitäisi kestää sitä, että joku puhuu täysin (mielestäni) mitäänsanomattomasti tai ei asiaa ollenkaan.

Ismo: Toivoitko, että joku lähtisi tosissaan mukaan väittelyyn?

Ina: No jep, koska siinä oltaisiin varmaan edetty johonkin suuntaan nopeammin ja ylipäätään. Nyt suurin osa oli vaan niin jäässä et huhu.

Ismo: Toisaalta, voihan keskustelussa olla sellaisiakin, joilla olisi paljon sanottavaa, mutta eivät ole niin rohkeita, että uskaltaisivat ottaa puheenvuoron noin vain, kun keskustelu käy kuumana.

Ina: On on, mutta kuitenkin pidetäänhän siitä huoli ja pidettiinkin juontajan osalta, että sellaisetkin saivat puhua. Mut jos kerta on niin asiaa sanottavaa, niin pitäisi olla valmis se sitten sanomaan.

Ismo: Joo, tiedätkö mikä minua otti eniten päähän, kun mietin keskustelua jälkikäteen. Se, että me puhuttiin tunti koulun keskeisistä ongelmista ja Opetushallituksen pääjohtaja istuu siellä eikä sano mitään. Ei pyydä puheenvuoroja ja vastaa vasta sitten kun kysytään ja silloinkin ympäripyöreästi. Ja sama pätee minusta viestintäministeriin ja MLL:n johtajaan. Miksi näyttää siltä, ettei niillä ole mitään intohimoa tällaiseen aiheeseen?

Ina: Aivan. Ja se jos jokin on huolestuttavaa.

Ismo: Kun A-tuubissakin osa kommentoijista vaati, että saa puhua vaan, jos on "asiantuntemusta", niin nyt ei ainakaan nämä asiantuntijat loistaneet. Enemmän tuntui siltä, että etenkin Timo Lankinen asettui jotenkin keskustelun ulkopuolelle. Sinä haastoit siinä Lindéniä esittämään konkreettisia ratkaisuja. Mitä olisit odottanut siltä?

Ina: No eivät kyllä loistaneet ja toisaalta, eivät edes ole kovin asiantuntijoita, jos ovat noin pihalla niin kui ovatkin. Olisin odottanut konkreettisempaa vastausta ja esim. lupausta, että jep noin voisi tehdä tai TEHDÄÄN tai edes jotain. Toimintatavan ehdotuksista ei ole mitään hyötyä, jos niistä päättävät eivat niitä ota huomioon saatika tajua.

Ismo: Sanos vähän tarkemmin, mitä tarkoitat että ne olivat pihalla. Ja miksi se sinua niin ärsyttää, koska toisaalta tuolla nettikeskusteluissa oli monia, joita juuri se EI ärsyttänyt.

Ina: No (OPH:n) pääjohtajakin sanoo ihan suoraan, että kaikkihan meillä on hyvin, ei meidän nuorilla ole vaikeaa. Varmaan hän sen tietääkin, kun siellä koulussa joka päivä on. NOT. Ja viestintäministeri: No meillä on hyvinkoulutetut opettajat ja rehtorit, et kyl ne hoitaa, ja hehe ei kaikkea opetussuunnitelmassa tarvii lukee. Aina ei koulutus auta ja opetussuunnnitelman seuraaminen on erittäin tarkkaa, joten nimenomaan siellä ne pitäisi lukea.

Klo 11:58 - Keskusteluun liittyy arvovaltaisia vieraita

Ismo: Mutta hei, minulle tuli tällainen idea. Kun me nyt molemmat olemme tyytymättömiä siihen, mitä päättäjät sanoivat, niin voitaisko me keksiä kuvitteelliset sitaatit näille muutamalle virkamiehelle? Että mitä me oltais haluttu, että ne sanovat. Jos sitten eivät ole tyytyväisiä siihen, mitä me laitettiin ne sanomaan, voivat tulla kommentoimaan blogiin ja sanoa JOTAIN sen sijaan. Aloitetaanko viestintäministeri Suvi Lindénistä.

Ina: Suvi Lindén: "Kyllä huomattavissa ovat juuri nämä ongelmat ja niille on tehtävä välittömästi jotain. Kuulemani ehdotukset keskustelun lisäämisesta ja jatkuvasta yhteisöllisyydestä kuulostavat aivan toimivilta ratkaisuilta. Ne pitää ehdottomasti saada kirjattua tulevaan opetussuunnitelmaan.”

Ismo: Suvi Lindén: "Ei riitä, että täällä asiantuntijat sanovat, että vanhempien pitää olla kiinnostuneita, vaan vanhempien pitää ihan oikeasti olla kiinnostuneita. Pitää luopua siitä omasta ylpeydestä, että tietää kaiken nykymaailmasta ja KAIKKIEN Suomen vanhempien pitää mennä mukaan nettiyhteisöihin. Jos ei osaa, voi kysyä lapsilta apua. Tämä on ministerin käsky."

Ismo: Okei, nyt viestintäministeri on vaatinut opetussuunnitelmaan keskustelun lisäämistä. Mitä tähän vastaa Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen?

Ina: Timo Lankinen: "Olen samoilla linjoilla ministerin kanssa. Tästä tullaan keskustelemaan paljon uutta opetussuunnitelmaa tehtäessä ja aion itse henkilökohtaisesti ajaa asiaa. Toivottavasti muutos saadaan jo seuraavaan opsiin."

Ismo: Timo Lankinen: "Minua harmittaa ja vähän nolottaa, että en ottanut keskusteluun enempää osaa. Tämä on kuitenkin nimenomaan minun vastuualuettani. Mutta se muuttuu nyt. Me tehdään nyt niin, että otetaan Opetushallituksessa nuoret mukaan tekemään opetussuunnitelmaa. Sillä tavalla saadaan mukaan asioita, joita me vanhemmat ei osata ajatella. Sitä paitsi me ollaan helposti kangistuneita niihin kaavoihin, että mitä opetussuunnitelmassa muka voi olla."

Ina: JEEEAP, just piti vielä lisätä toi nuoret kanssa. NIMENOMAAN

Ismo: Nyt sitten ainakin Mannerheimin lastensuojeluliiton Mirjam Kalland. Mitä sen olisi pitänyt tässä keskustelussa sanoa?

Ina: Mirjam Kalland: "Nyt itsekin tosiaan tajuan, ettei yksittäiset tapahtumat auta ryhmäytymiseen. Jatkuvuutta tarvitaan. Ja mitä tuohon nettiinkin tulee, niin etenkin meidän pitää muiden kanssa lisätä aikuisten määrää siellä."

Ismo: Mirjam Kalland: "Minä olen kyllä vähän järkyttynyt siitä, että tässä päättäjät sanovat minun vieressäni, ettei meillä suomalaisessa koulussa ole mitään ongelmaa, että kaikki sujuu hyvin. Nuoret ei kuitenkaan viihdy koulussa ja täälläkin on tullut esille ihan konkreettisia ehdotuksia, miten asiaa pitäisi parantaa. En ole tyytyväinen tällaisiin vastauksiin."

Ismo: Mahtavaa! Heitäpä joku vielä, kenelle haluaisit laittaa sanat suuhun?

Ina: Hmmm Eero Lehti vai oliks se sen nimi :D

Ismo: Eero Lehti, kokoomuksen kansanedustaja ja Suomen yrittäjien puheenjohtaja sanoo seuraavaa:

Ina: Eero Lehti: "Minusta tuntuu, että keskustelua kuunnellessani olen aivan tietämätön monesta asiasta. Näinkö asiat todella ovat ja minä kansanedustajana en niistä tiedä. Kyllä vuorovaikutusta nuorten ja aikuisten, siis aivan kaikkien kanssa tarvitaan lisää."

Klo 12:21 - Aikuiset sysäävät kapinallisen roolin nuorille

Ismo: Keskusteluhan aina tehdään yhdessä. Ei voi vain vaatia toisilta muuttumista, vaan pitää miettiä, miten itse voi toimia toisella tavalla, että se kokonaisuus muuttuisi. Sanopa Ina, mitä me olisimme voineet tehdä keskustelussa toisella tavalla, että olisimme saaneet päättäjät puhumaan näin?

Ina: No vaatimaan enemmän niin kauan, että oltais päästy tollaseen tilanteeseen. Sit olis pitänyt tuoda esille se, että puolustelut ei nyt auta ja ketään eivät ne kiinnosta. Kaikki haluavat että edistytään ja jotain tapahtuu!

Ismo: Niin. Olisi pitänyt jotenkin tuoda esille, sitä mikä tässä on yhteisenä tavoitteena, ehkä? Nyt tuntui, että päättäjät edustivat vain itseään eikä yhteistä asiaa.

Ina: Aivan! En henkilökohtaisesti halua olla heitä vastaan, vaan sitä että asiat eivät edisty, no mikä nyt osittain heistä johtuu. Mutta just että puolustelu ei johda mihinkään.

Ismo: Tässä pitäisi kyllä muidenkin aikuisten, mukaan lukien minä tietysti, tehdä niin kuin vaadin, että netissä toimitaan: ei katsota sivusta, vaan mennään rohkeasti tilanteeseen mukaan.

Ina: Totta. Se keskustelussa välillä vähän häiritsikin, että yksin minä olin se "kapinallinen" .

Ismo: Totta! Se rooli on aika helppo ulkoistaa muille, sitten ei itse tartte ottaa vastuuta. Olisi siistiä nähdä joku johtavassa asemassa oleva kapinallisen roolissa.

Ina: Niinpä ja sellaisia pitäisi ollakin. Olettaisi, että kaikki päättäjät nimeomaan olisivat ns. kapinallisia, kun tuollaiseen asemaan ovat ajautuneet, mutta näköjään ei sitten :/ Ihmiset vaan pelkää liikaa muita ihmisiä. Kaikkia ei voi miellyttää, mut just sillon kun yrittää kaikkia miellyttää, niin on vaan niin pahasti pielessä yhteisen hyvän kannalta.

Linkkejä:

Ajankohtaisen kakkosen kasvatusilta löytyyy Ylen Areenasta:
http://areena.yle.fi/toista?id=1663508 (1/2)
http://areena.yle.fi/toista?id=1663638 (2/2)

Koko keskustelun Inan kanssa löydät IRC-Gallerian Kasvatusilta-yhteisöstä. Lukemiseen tarvitset käyttäjätunnuksen.
http://irc-galleria.net/channel.php?channel_id=2985205

3 kommenttia:

  1. hyvä ismo! en tiedä voiko näin sanoa, mutta olen ylpeä sinusta :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi2:31 ap.

    Ismo, oot kyllä hieno... (^_________^)
    T. Susanna T

    VastaaPoista
  3. Anonyymi9:42 ap.

    mita olin etsimassa, kiitos

    VastaaPoista