10.12.11

Tekojen kautta, yhteiselle hyvälle!

"Ratkaisuksi suomalaisen keskustelukulttuurin heikkouteen Sasi tarjoaa sitä, että lehdet pyytäisivät vuorotellen eri puoluejohtajia kirjoittamaan tärkeistä aiheista juttuja, jotka poliittiset kilpailijat ja asiantuntijat sitten arvioisivat."


Kokoomuksen kansanedustajan Kimmo Sasin mielestä lehdistö ei enää toteuta tehtäväänsä kansan sivistäjänä, kertoo Helsingin Sanomat. Media on Sasin mukaan muuttunut yksiääniseksi, viihteelliseksi ja etenkin paikallislehtien kohdalla myös ammattitaidottomaksi. Lehdistön oikea tehtävä olisi tarjota vahvaa yleissivistystä, vaatia päätöksille perusteluja ja kertoa erilaisista vaihtoehdoista. Sasi arvelee, että keskustelukulttuuri kehittyisi, jos lehdet tilaisivat artikkeleita suoraan puoluejohtajilta.

Onneksi asiassa ei tarvitse odottaa päätoimittajien aloitteellisuutta, koska puolueet - erityisesti varakas Kokoomus - ovat jo sijoittaneet omaa rahaansa yhteiskunnallisen keskustelun kehittämiseen. Tämän päivän Hesarissa kirjoitusnäytteen antaa presidenttiehdokas Sauli Niinistö:

"Omalla ja yhteisellä toiminnallamme me kaikki puhallamme lisää hehkua huomiseemme. Tekojen kautta, yhteiselle hyvälle!"


Samalla tavalla television ajankohtaisohjelmat voisivat antaa tilaa puolueiden omille inserteille. On epäreilua, että kokoomus joutui viime vaaleissakin itse maksamaan mainoskanaville siitä, että se sai tilaa tälle paremminvointivaltiota analysoivalle juttusarjalleen:




No niin päätoimittajat – tekojen kautta, yhteiselle hyvälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti