14.3.16

Rajoittaako huoli yksityisyydestä lapsen kansalaisuutta?


Silloin kun minä olin nuori... julkisuus näytti monella tavalla jännittävältä kentältä.

Pelottavimmillaan se oli silloin, kun yläasteella pääsimme tekemään suoran lähetyksen Lähiradioon ja minä istuin miksauspöydän ääressä vastuussa äänitarkkailusta. Hetkeä myöhemmin se muuttui huumaavaksi: minun itse tietokoneella tekemäni kappale soitettiin tässä ohjelmassa!

Hauskimmillaan julkisuus oli vuonna -99, kun Irti Elämästä -yhdistys asutti nörttejä Rautatieaseman säilytyslokeroihin ja seuraamaan saapuivat ohikulkijoiden lisäksi kaikki valtakunnan päämediat. Ja idolini Ruben Stiller!

Kätevimmillään se oli pari vuotta aikaisemmin, kun perustimme tuota yhdistystä. Kirjoitin mielipidekirjoituksia ja kävin Hakupalat-ohjelmassa etsimässä nörttejä. Ja muistakin aiheista kirjoitin.

Koskaan julkisuus ei kuitenkaan näyttäytynyt samalla tavalla vaarallisena kuin Lapsen yksityisyyden suoja digitaalisessa mediassa -seminaarissa tänään. Sosiaalinen media on vaarojen karikko! Kaikkialla vaanii henkilötietojen, kuvien ja kasvojen väärinkäyttö. Varsinkin vaanii kasvojen paljastuminen tai menettäminen, nolous. Kaikkea mitä netissä teet, käytetään sinua vastaan.

Huomasin, että yksityisyydestä ja tietosuojasta puhutaan nyt samalla huolestuneella äänellä kuin mediasta puhuttiin vielä 15 vuotta sitten. Ja pedofiileistä 10 vuotta sitten. Silloin mediakasvatuksen päätehtävä oli suojella lasta haitalliselta medialta. Sitten henki muuttui. Mediakasvatus kääntyi suojelusta osallistamiseen ja vahvistamiseen. Media nähdään julkisena tilana, jossa kansalaiset toimivat ja vaikuttavat. Mediakansalaisen oikeudet edellyttävät valmiuksia ja tilaa, ei tilan rajoittamista.

Nyt lasten kansalaisuutta uhkaa uusi huoli yksityisyydestä. Lasten vapaa-aika tapahtuu suurelta osin mediaympäristössä, jonka omistavat kaupalliset toimijat, jotka käyvät kauppaa lasten henkilötiedoilla. Lasten ja aikuisten viestintä koostuu tekstistä, kuvista ja videoista, jotka käsittelevät muun muassa toisia lapsia ja aikuisia. Viestit voivat olla paljastavia, ilkeitä, vaarallisia tai muuten vain noloja. Oikeus tulla jätetyksi rauhaan on jatkuvasti uhattuna.

Siksi tarvitaan suojelua ja rajoituksia. Siksi lapset tarvitsevat huoltajaltaan luvan tehdäkseen käyttäjätunnuksen some-palveluun päästäkseen puhumaan kavereidensa kanssa. Siksi lapset tarvitsevat huoltajaltaan luvan saadakseen näkyä koulussa otetussa valokuvassa. Siksi vanhempien pitää ehkä lukea salaa viestejä lapsen kännykästä, vaikkei se oikeastaan ole laillista.

Ja siksi jokaisen lapsen pitää muistaa aina miettiä tosi tarkkaan, mitä ajattelee ja sanoo ja millaisen kuvan julkaisee, koska se voi vaikuttaa koko loppuelämään. Siksi omaa nimeä ja kuvaa ei oikeastaan kannattaisi käyttää ja näyttää. Pitää olla varovainen ja huolissaan. Julkisuus – siis elinympäristö – on muuttunut uhkaavaksi.

Huoli on perusteltu. Suurille yrityksille henkilötiedot todella ovat vain raaka-ainetta, jota jalostetaan ja jolla käydään kauppaa. Ajatukset ja ajatusten kuvat todella leviävät joskus täysin hallitsemattomasti. Eikä huoli ole vain aikuisten huolta. Myös nuoria kiinnostaa, mitä heidän henkilötiedoillaan tehdään.

LISÄYS: Jotain kauhistuttavaa vaikuttaa olevan jo siinä, että minusta tiedetään. Kaikki se tieto, jonka olen aiemmin itsestäni julkisuuteen antanut, voidaan koota yhteen. Minusta voidaan – ilman minun osallistumistani – tehdä kokonaiskuva. Herättääkö tämä hallinnan menettäminen ehkä samaa levottomuutta kuin itsensä näkeminen videokuvassa ulkopuolelta, toisen katseessa? Somessa toimimisen olennainen aspektihan on oman kuvan ja identiteetin tietoinen rakentaminen: näin haluan tulla nähdyksi.

Sosiaalisen median infrastruktuuria meidän mediakasvattajien on vaikea muuttaa. Olemmehan kasvattajia, emme insinöörejä tai osakkeenomistajia. Mutta kulttuuriin juuri me voimme vaikuttaa parhaiten.

Mediakasvatusseuran koordinaattori Rauna Rahja ehdotti seminaarissa, että pyrkisimme tarvittavan suojelun ohella vahvistamaan ja voimaannuttamaan sosiaalisen median käyttäjiä. Heillähän on pääomaa, jota some-yritykset tarvitsevat. Valta ei ole yrityksillä vaan henkilötietojen omistajilla. Opetellaan arvostamaan ja käyttämään tätä pääomaa.

Aikuisille netti on, hyvässä ja pahassa, tuonut uusia mahdollisuuksia toteuttaa kansalaisuuttaan. Siksi eduskunnassa ja hallituksessa on uusi puoluekin. Pelkään kuitenkin, että lasten kansalaisuutta tämä uusi huoli yksityisyydestä tulee rajoittamaan. Ei riitä, että julkinen tila on tullut lähemmäs. Sitä pitää myös uskaltaa käyttää.

Ehkä nyt olisi entistä tärkeämpää luoda lasten ympärille osallistumisen tiloja, jotka ovat lähtökohtaisesti turvallisia. Tiloja, joissa oman ajatuksen ilmaisu ja omien kasvojen näyttäminen ei ole vaarallista ja noloa vaan toivottua ja yhteisölle arvokasta. Näissä tiloissa ei vain harjoitella kansalaisuutta vaan luodaan sitä.

3 kommenttia:

  1. Nimetön7:44 ap.

    Hei, juuri näin: osallistumisen tiloja ja osallisuutta. Nämä edellyttävät vastuuntuntoa - yhteinenkin vaati huolenpitoa.

    VastaaPoista
  2. Nimetön2:21 ip.

    Tekstisi nostaa esille aiheellisen huolen lasten yksityisyyden suojasta digitaalisessa mediassa - markkinoilla, joilla sosiaalisen median käyttäjien henkilötiedot ovat rahanarvoista raaka-ainetta.

    Tunnustan: murrosikää lähestyvien lasten vanhempana minua huolestuttaa lasten sosiaalisen median käyttö. Tietojen kaupallinen hyväksikäyttäminen on kuitenkin vain yksi, aika pieni osa huoltani.

    Some-sovellusten käytössä olen vanhempana ehdoton ikärajasuositusten suhteen. En todellakaan luota lasten kykyyn arvioida sitä, millaisia kuvia, tekstejä ja henkilötietoja nettiin kannattaa laittaa. Olen tarkka myös siinä, mitä itse kerron somessa itsestäni. Perheestäni en kerro esimerkiksi Facebookissa mitään. Vai kerronko sittenkin? Sosiaalisen median yksityisviestit ovat niin helppo tapa pitää yhteyttä ystäviin, että käytän niitä paljon tekstiviestien sijasta. Haluan luottaa siihen, että henkilökohtaiset viestini pysyvät salassa ja yksityisinä, vaikka niitä ei voikaan poistaa. Silti luottamukseni perustuu vain pieneen todennäköisyyteen, sillä tekniikka kehittyy valtavaa vauhtia.

    Pienenä esimerkki tietotekniikan kehityksestä: Vuonna 1969 tehtiin ensimmäinen miehitetty kuulento Apollo 11 –raketilla, jonka Apollo Guidance Computer –tietokoneessa oli muistia 76 kt. Vuonna 2016 minun vanhassa ja halvassa älypuhe-limessani on muistia 4 Gt.

    En usko, että tällä vauhdilla vanhojen Fb-viestien hakkerointi on kovinkaan vaikeaa muutaman vuoden kuluttua. Ja vaikka ne pysyisivätkin salassa muilta Fb:n käyttäjiltä, niin halutessaan joku voinee käyttää niitäkin kootessaan minusta kokonaiskuvaa. Ajatus on minusta huolestuttava, varsinkin sosiaalista mediaa käyttävien lasten kannalta. Kuten sanoit, somessa toimimisen olennainen aspekti on se, miten ”haluan tulla nähdyksi”. Tätä kuvaa minusta verkossa haluan hallita nimenomaan itse, vaikka en täysin luotakaan rakennusaineksiin.

    Lasten sosiaalisen median käytössä minua huolestuttaa henkilötietojen markkinointia enemmänkin lasten arviointikyvyn ja varhaisella iällä aloitetun somen käytön yhdistelmä. Ihmisaivojen kehitys päättyy keskimäärin vasta 25–vuotiaana ja viimeisimpänä kehittyy mm. tunteiden säätelyyn vaikuttavat otsalohkon alueet. Erityisesti murrosikäisillä aivot ovat kuin yhtä suurta rakennustyömaata. Tästä myllerryksestä seuraa mm. impulsiivisuutta sekä haasteita oman käytöksen kontrolloinnissa, toisten tunteiden tunnistamisessa ja empatian tuntemisessa. Itseilmaisu on ajoittain kömpelöä ja tunteet ailahtelevia. Muistan hyvin sen omaltakin kohdaltani. Ja olen kiitollinen, että kirjoitin ajatukseni 1980-luvulla päiväkirjaani, enkä Facebookiin.

    Sosiaalisessa mediassa tapahtuvassa kommunikaatiossa viestin vastaanottajat eivät ole kirjoitushetkellä fyysisesti läsnä. Lisäksi vastaanottajia voi olla kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia – puhumattakaan määrästä, jonka world wide web tarjoaa julkisilla asetuksilla. Ne ovat määriä, joita ei pysty mielessä mitenkään täysin hahmottamaan.

    Sosiaalisessa mediassa vuorovaikutuksesta puuttuu (nimestä huolimatta) se sosiaalisuus, jonka ilmeet, eleet ja äänenpainot tuovat keskusteluun. Väärinkäsitysten todennäköisyys on suuri, kun somessa keskustelevat lapset ja nuoret. Kirjoitukset syntyvät spontaanisti ja esimerkiksi kiukku toista ihmistä kohtaan saattaa purkautua impulsiivisena viestinä vaikkapa luokan Whats App –ryhmässä. Näissä ryhmissä kirjoitteluun sisältyykin paljon kiusaamista, eikä niissä ole mukana aikuisia. Lisäksi kirjoitukset ja kuvat leviävät joskus täysin hallitsemattomasti.

    Toivot kirjoituksessasi lapsille turvallisia ”osallistumisen tiloja” verkossa. Olisi mielenkiintoista kuulla eri ihmisten ajatuksia ja konkreettisia esimerkkejä millaisia nuo tilat ovat? Miten turvallisuus voidaan taata vai onko se aina loppukädessä pienten käyttäjien ja heidän vanhempiensa vastuulla? Lasten turvallinen osallisuus digitaalisessa mediassa on oikea kehityssuunta ja tekstisi on hyvä puheenvuoro tässä keskustelussa. Kuka osaisi vastata: mitä voisi tarkoittaa lasten turvallinen kansalaisuuden toteuttaminen digitaalisen osallistumisen tiloissa?

    VastaaPoista
  3. Kiitos paneutumisesta tähän kysymykseen! Erittelet vanhempien huolesta todella relevantteja näkökulmia. Olisipa niihin vastauksia.

    Kun peräänkuulutin turvallisia osallistumisen tiloja, en itse asiassa tarkoittanut verkkoa. Päinvastoin – ajattelin, että verkon rajoitetun kansalaisuuden vastapainona osallistuminen voisi korostua muissa yhteisöissä: koulussa, harrastuksissa ja kotona. Näissä kannustavissa ja turvallisissa ympäristöissä opittaisiin ja voimaannuttaisiin osallistumiseen, ja tutkittaisiin omalle persoonalle ominaisia tapoja toteuttaa kansalaisuutta. Näin verkkoon liittyvä yksityisuuden ja kasvojen menettämisen pelko ei värittäisi kokemusta kansalaisuudesta sinällään.

    Ikkunan verkkoon pitäisi tietysti olla auki koko ajan jollain tavalla, jotta lapsia ei rajata ulos niistä keskusteluista, joissa heidän on syytä olla mukana. Tämä tietysti edellyttää kasvattajilta astumista uusille epämukavuusalueille. Aikuinen voi ottaa kannettavakseen sitä turvattomuutta, jolta lapsia suojellaan. Jo lasten on tärkeää saada kokemus myös vaikuttamisesta verkossa. Sen voi tehdä aikuisen kanssa.

    Silti ja siksi yhdyn kysymykseesi: mitä voisivat olla turvalliset osallistumisen tilat verkossa?

    En usko, että mistään yhteisöstä, verkossa tai muualla, voidaan tehdä turvallista ilman vanhempien läsnäoloa. Eikä sekään välttämättä riitä. Ryhmien ohjaaminen edellyttää aivan tiettyjä valmiuksia. Esim. koulukiusaaminen on arvostamieni asiantuntijoiden mukaan väistämätön oire puutteellisesti ohjatusta ryhmästä. Kiusaaminen on ryhmäilmiö, jota tapahtuu kaikkialla. Sen estäminen edellyttää koulun rakenteiden ja opettajien ryhmien ohjaamista koskevan ammattitaidon päivittämistä.

    Samanlaiset (ja monet muut) lainalaisuudet pätevät verkossa.

    VastaaPoista