Cinefiilin tappio voi olla elokuvan voitto

(Kuva: Tero Koistinen)

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin elokuvanäytösten muutto Orionista uusiin tiloihin Oodiin herättää vastarintaa. Monet Orionin vakiokävijät ovat huolissaan arkistonäytösten kuihtuvasta tunnelmasta, elokuvakokemuksen banalisoitumisesta ja vanhan arvokkaan interiöörin lopullisesta katoamisesta. Joitakin huolettaa myös KAVIn talous, koska Oodin salin vuokra on tiettävästi Orionia kalliimpi. 

Monet puheenvuoroista ovat hyvin henkilökohtaisia, mikä osoittaa, ettei kysymys ole vain tiloista ja tekniikasta. Omat muistot, varsinkin nuoruusmuistot tulevat pintaan. Kysymys on elämää suuremmasta, olisi Peter von Bagh ehkä sanonut. Orion on cinefiileille, elokuvan ystäville, ja erityisesti Orionin ystäville tärkeä. Mutta onko se yhtä tärkeä elokuvalle?

Orion sijaitsee asuinrakennuksen kivijalassa Hietalahdessa, keskustan reuna-alueella, pääkulkureiteiltä sivussa. Sen paikkaa ei kovin painokkaasti voi kutsua keskeiseksi, mutta ei se kaukanakaan ole. Alle kilometri rautatieasemalta, muutama sata metriä Kampista. Meille Orionin vakikävijöille paikka on ollut hyvä.

Mutta elokuva ei ole vain cinefiilejä varten. Siksi uusi sijainti Oodissa ansaitsee muutaman huomion, jotka keskustelussa ovat jääneet joko vähemmälle tai tyystin esittämättä.

Uusi keskustakirjasto Oodi sijaitsee Rautatieaseman vieressä Töölönlahden rannalla, samalla tavalla keskeisellä paikalla kuin Kansallisteatteri, Musiikkitalo sekä taidemuseot Ateneum ja Kiasma. Samassa miljöössä ovat Kansalaistori, Eduskuntatalo, Kansallismuseo sekä isot mediatalot Sanoma ja Alma. Kirjallisuus, teatteri, musiikki, kuvataiteet, historia, politiikka ja media – tähän joukkoon elokuva kuuluu. 

(Kuva: Näkymä Oy)

Keskustakirjasto on elokuvalle symbolisesti arvokas paikka. Valinta julistaa, että elokuva on myös yhteiskunnan silmissä yksi suurista taiteista – yksi yhteiskunnan kehon elimistä, jonka paikka on nyt keskellä, ei sivussa.

Orionin interiöörin arvoja ei ole tarpeen kiistää, mutta Oodin exteriöörin merkitys voi olla elokuvalle suurempi. Orioniin kiintyneiden cinefiilien tappio voi silti olla elokuvan voitto.

Yksityiskohta, joka minua elokuvan tradition ystävänä viehättää, on se, että Oodista poistuessani voin katsella asemalle saapuvia junia ja ajatella elokuvan historian ikonisinta kohtausta. Ehkäpä juuri L'Arrivée d'un train en gare de La Ciotat'n olisikin syytä olla uuden salin avauselokuva?