Elokuvan uusi opetussuunnitelma, osa 1: Johdanto

Koulujen antama elokuvaopetus on kelvotonta. Se on vanhanaikaista, keskittyy vääriin asioihin ja on aivan liian pienimuotoista. Sama pätee soveltuvin osin muihin elokuvakasvatusta järjestäviin laitoksiin. Jotta asiassa päästäisiin eteenpäin, olen kirjoittamassa Elokuvan uusi opetussuunnitelma -nimistä pamflettia, joka tarjoaa paitsi ajatuksia, myös konkreettisia välineitä - esimerkiksi harjoituksia - opetuksen uudistamiseen.

Ajatukset ovat vain osittain omiani, samoin pamfletissa esiteltyjen harjoitusten alkuperäiset ideat. Siksi on ehkä soveliasta pitää myös kirjoitusprosessia avoimena. Julkaisen materiaalia tässä blogissa sitä mukaa kun raakatekstiä syntyy. Toivon kommentteja, täydennyksiä, tarkennuksia ja vastaväitteitä!

Aloitetaan johdannosta.

1. Johdanto

Mitä eroa on tekstillä ja kuvalla? Siinä missä teksti kertoo, kuva näyttää. Tämä on yksi elokuvan kolmesta perusasiasta, lainalaisuudesta, joiden varassa kaikki audiovisuaalinen kerronta lepää. Silti juuri nämä kolme perusasiaa ovat elokuvaopetuksen tarkimmin varjeltuja salaisuuksia.

Useimmat elokuva- ja videokurssit keskittyvät hyvin pinnallisiin sääntöihin ja teknisiin yksityiskohtiin, jotka ovat usein samassa suhteessa elokuvaan kuin riviväli on kirjallisuuteen. Suojaviiva, kuvakokojärjestelmä, kultainen leikkaus, liikkeestä leikkaaminen, hyppyskarvi , teleobjektiivi ja master-kuva ovat elokuvakerronnan kannalta toissijaisia käytännöllisiä tai esteettisiä keksintöjä. Ne ovat osa sääntökokoelmaa, jonka tarkoitus on tehdä elokuvan tekemisestä tai sen katsomisesta helpompaa. Ne eivät kuitenkaan auta ymmärtämään sitä, miten elokuvakerronta toimii, mitä ovat ne lainalaisuudet, jotka ovat läsnä aina, kun elokuvaa tehdään - riippumatta siitä, onko kyseessä näytelmäelokuva, dokumentaari, ajankohtaisinsertti, musiikkivideo tai Youtubessa julkaistu videoblogi.

Tässä oppaassa kerrotaan, mitä nuo perusasiat ovat, ja miten niitä voi oppia ymmärtämään.

Opas jakautuu kahteen osaan: teoriaan ja harjoituksiin. Teoria on tarkoitettu virikkeeksi niille, jotka opettavat. Mitä siitä jaetaan oppilaiden kanssa, riippuu oppilaiden iästä, kokemuksesta ja opettajan omasta harkinnasta. Tämän oppaan varsinainen anti on kuitenkin sarja pedagogisia harjoituksia, jotka avaavat elokuvan lainalaisuuksia käytännön kautta. Tällaisia harjoituksia ei ole juurikaan ollut ennen olemassa - ehkä siksi itse asiakin on jäänyt käsittelemättä.

llman elokuvan perusasioiden ymmärtämistä syntyy vain elokuvaa, jonka merkityksiä tekijä itse ei hallitse. Syytä ymmärrykseen kuitenkin olisi, koska elokuva on uusi kirjallisuus; se on väline, joka vaikuttaa kaikilla elämänalueilla politiikasta vapaa-aikaan. Elokuvaa tai sen lähisukulaisia on kaikkialla: elokuvateattereissa, tv-uutisissa, Youtubessa, kännyköissä ja mainostauluissa. Se ei ole vain viihdettä tai taidetta - se on kulttuurin ja identiteetin rakennusaine, josta todellisuus yhä suuremmalta osin rakennetaan.

Elokuvaa on joskus pidetty kirjallisuutta alempiarvoisena, muun muassa siksi, että se jättää niin vähän tilaa mielikuvitukselle. Tämä ei kuitenkaan kerro itse elokuvasta vaan siitä, miten elokuvaa yleensä tehdään. Tässä valta ja vastuu on niillä, jotka opettavat.

Olin taannoin puhumassa opettajille mediasta. Luennon lopuksi esitin kysymyksen. "Otetaan joku yleisesti huonona televisiona pidetty ohjelma. Vaikka Big Brother. Ketkä sitä tekevät?" Kuulijat odottivat vastausta uteliaina. Jatkoin: "Entiset suomalaiset peruskoululaiset."

Moni naama vakavoitui.

...Seuraavassa osassa: Perusasia 1 - Kuva ei kerro, se näyttää