Lapsen tehtävä ei ole naurattaa aikuisia

Helsingin Sanomat kysyi lapsilta, mitä tarkoittavat kulttuurisanat improvisaatio, kenraaliharjoitus ja apuraha. Koska sanat ovat lapsille vieraita, lapset vastaavat tietysti hassusti.

Hesari on tehnyt näitä juttuja jo pitkään. Ylelläkin oli oma Lapset puhuvat -sarjansa, jossa juttelu tapahtui kameran edessä.



Erilaisten "lapset puhuvat"-konseptien hauskuus perustuu siihen, että lapset yrittävät puhua tosissaan jostain, mitä eivät ymmärrä. Se naurattaa niitä, jotka ymmärtävät.

Samalla kaavalla voisi tehdä hauskoja, haastateltavia hyväksikäyttäviä juttuja myös vaikkapa kehitysvammaisista ja dementikoista. Eikö naurattaisikin, kun he yrittäisivät selittää asioita, jotka meille normaaleille aikuisille ovat ihan yksinkertaisia?

Hyvä kuitenkin ettei tehdä. Lapsetkin voisi jättää rauhaa. Aikuisten naurattaminen ei nimittäin ole lapsen tehtävä.

terveisin,
Ismo Kiesiläinen,
entinen lapsi

EDIT: HS kirjoitti lasten haastattelemisesta pari vuotta aiemmin näin:

Kun lapsi päästetään ääneen, on parempi kysyä asioista, joista lapsi itse tietää. Puoluepolitiikkaa kommentoiva viisivuotias huvittaa aikuista mutta aliarvioi lasta.

"Olisiko aikuisesta hauskaa, jos haastateltaisiin asiasta, josta ei tiedä mitään?" kysyy Ojala.

Viisi vinkkiä lukuvuoden aloittavalle opettajalle

Koulut alkavat ja lehdissä listataan taas vuosittaisia vinkkejä koulunsa aloittaville oppilaille. Opettajat ansaitsevat vinkkinsä myös. Tässä viisi!

1. Juhlat

Kuuluuko suvivirsi kevätjuhlaan? Voiko rehtori päättää siitä? Millaista perinnettä koulun yhteisissä tilaisuuksissa pitäisi seurata? 

VINKKI: Päättäkää juhlien ohjelmasta yhdessä oppilaiden kanssa. Selvittäkää eri laulujen ja näytelmien taustoja ja miettikää, mitkä niistä sopisivat teidän koulunne yhteiseen juhlaohjelmistoon. Miten otetaan huomioon eri oppilaiden kulttuurit?

2. Yhteiskuntaoppi

Suomalaisen peruskoulun käyneet oppilaat tietävät yhteiskunnasta paljon, mutta eivät ole siitä kovin kiinnostuneita. Koulu ei kannusta eikä opeta osallistumaan.

VINKKI: Aloittakaa ottamalla esille koulunne opetusta ohjaava lainsäädäntö, esimerkiksi perusopetuslaki tai lukiolaki, sekä opetussuunnitelma. Tutkikaa oppilaiden kanssa, miten hyvin se toteutuu omassa koulussanne. Puuttukaa yhdessä epäkohtiin. Niitä löytyy monta.

3. Kouluruoka

Ruoka on yksi niistä asioista, joka innostaa nuoria tekemään omia yhteiskunnallisia valintoja. Juuri koulussa se ei kuitenkaan ole mahdollista. Oppilaille ei kerrota, mistä kouluruoan raaka-aineet ovat peräisin.

VINKKI: Pyydä, että koulunne ruokalistaan merkitään kaikkien raaka-aineiden alkuperät. Pohtikaa yhdessä oppilaiden kanssa, millaisia valintoja ruoan alkuperän perusteella voi tehdä ja miten siihen voisi omassa koulussa vaikuttaa.

4. Ylioppilaskirjoitukset

Lukiokoulutuksen tavoitteena on "tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi". Kun lukioita keväisin laitetaan paremmusjärjestykseen, mittarit ovat kuitenkin aivan toiset. Siksi ylioppilaskirjoitukset ohjaavatkin lukion opetusta paljon enemmän kuin on lain mukaan tarkoitus.

VINKKI: Lopettakaa ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen! Suunnittele opetus yhdessä opetussuunnitelman, oppilaiden ja sydämen kanssa. Älä koskaan perustele opiskeltavia asioita sillä, että niitä kysytään ylioppilaskirjoituksissa. Se on lukiolain hengen vastaista, siis oikeastaan rikollista. Vertailkaa koulussanne enemmän kouluterveyskyselyiden kuin ylioppilaskokeiden tuloksia. Kasvattakaa onnellisia ylioppilaita.

5. Hyvä oppilas

Millainen on opettajan mielestä hyvä oppilas? Nuorten Ääni -toimitus kysyi asiaa kasiluokkalaisilta, jotka arvelivat, että hyvä oppilas tottelee, menestyy ja on hiljaa. Hyvä oppilas ei anna eikä pyydä apua.

VINKKI:  Kun viittaat opettajainhuoneessa johonkin Jaakkoon "hyvänä oppilaana", mieti kaksi kertaa, mitä sillä tarkoitat. Muuta oppilaiden käsitystä siitä, millainen on hyvä oppilas. Luo sellainen oppimistilanne, jossa keskusteleminen, epäonnistuminen, avun pyytäminen ja sen antaminen kannattavat. Tee se yhdessä oppilaiden kanssa.

Katsokaa VESO-päivillä Reeta Niemosen juttu täydellisistä nuorista naisista, jotka haluavat tehdä kaiken, oikein. Keskustelkaa pareittain.

Kuva elokuvasta Normaaliperusviiva.

Miksi kirkko häviää julkisen keskustelun?

Miksi ihmiset eroavat kirkosta, kun Päivi Räsänen avaa suunsa? Edustaako Räsänen kirkkoa? Jos ei, miksi kirkko ei väitä vastaan? Miksi kirkko näyttää jäävän julkisessa keskustelussa altavastaajan asemaan – aina?

Teen pienen kokeen. Lähetän kaikille Suomen piispoille Desmond Tutun innoittamana kysymyksen: menisivätkö he mieluummin helvettiin kuin suostuisivat palvomaan homovastaista Jumalaa?

Mutta ennen sitä, palaan hetkeksi kesän kohuun, joka syntyi, kun sisäministeri Päivi Räsänen pohti Jumalan sanan ja lainsäädännön ristiriitoja. Eroakirkosta.fi-palvelun mukaan Räsäsen puhe Kansanlähetyspäivillä sai yli 6500 seurakuntalaista eroamaan kirkosta.

Ilta-Sanomien Ulla Appelsin syytti eronneita populismista: monille Räsänen tarjosi vain ylevän tekosyyn lopettaa kirkollisveron maksamisen. Räsänen ei edusta kirkkoa, eikä seurakuntien siksi pitäisi kärsiä Räsäsen puheista.

Myös Helsingin piispa Irja Askola oli karanneista lampaista pahoillaan. Helsingin Sanomien haastattelussa hän toivoi, että eronneet mieluummin jäisivät kirkkoon ja haastaisivat sen kriittiseen keskusteluun. Askola ihmetteli, miksi "kirkko näyttäytyy niin monelle ankarana ja ehdottomana, kun sen sanoma on armo ja avoimuus?"

Kulttuuriduunari Tuomas Saloniemi näki syyn kirkossa ja kirkon munattomuudesta: piispoilla ei ole kanttia sanoutua irti Räsäsen näkemyksistä, koska se näyttäisi seurakuntalaisen tuomitsemiselta. Saloniemi suositteli kirkonmiehille parempaa julkisuudenhallintaa ja oman mielipiteen selkeämpää artikulointia.

Kun Ajankohtaisen kakkosen Homoilta aiheutti vuonna 2010 noin 40 000 ihmisen eron kirkosta, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dosentti Kari Latvus syytti blogissaan – ei Räsästä vaan Tampereen piispaa Matti Repoa.

"Protestin kärki ja eroaallon voima nousee piispa Matti Revon puheista. Repo oli keskustelussa vaitonainen ja jos kommentoi jotakin, niin linjaukset tukivat mainittujen äärilinjan puheita."

Homoillan jälkeenkin vaitonaisuus jatkui. Tiedotteita ei lähetetty. Kirkon johtajat ottivat keskusteluun kantaa vasta, kun heiltä sitä erikseen kysyttiin. Eivätkä silloinkaan kaikki.

Munattomuudesta ei voi kuitenkaan syyttää Etelä-Afrikan entistä arkkipiispaa Desmond Tutua, joka äskettäin linjasi menevänsä mieluummin helvettiin kuin palvovansa homovastaista jumalaa.

"I would refuse to go to a homophobic heaven. No, I would say sorry, I mean I would much rather go to the other place.-- I would not worship a God who is homophobic and that is how deeply I feel about this."

Mitä tähän sanoisivat Suomen piispat? Haluan testata Saloniemen väitettä kirkon munattomuudesta. Lähetän kaikille piispoille tätä blogia varten kysymyksen: "Kumman sinä valitsisit Tutun esittämistä vaihtoehdoista – homovastaisen Jumalan palvomisen vai helvettiin menemisen?"

Pyydän mahdollisimman suoraa vastausta ja lyhyttä perustelua. Koska olen hieman ennakkoluuloinen, toivon perusteluja myös siinä tapauksessa, että kysymys on mahdoton vastattavaksi.

Turun piispan sähköposti reagoi heti: "19.8. päättyvän loman aikana en seuraa työsähköpostiani säännöllisesti." Niinpä niin – on perjantai-iltapäivä heinäkuun lopulla. 

Ei kuitenkaan mene kuin hetki, kun puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö kirjoittaa:

"Minusta piispa Tutu, jos kyse on hänen lausumastaan, projisoi ihmisten keskinäisiä vastakkainasetteluja Jumalaan. Kaikkivaltias Jumala ei ole ketään vastaan, vaan luomansa elämän puolesta. Ihmisessä vaikuttava synti, itsekkyys ja ylpeys, tuhoaa elämää. Siksi Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä. Risti on siitä todistuksena. Ilman muuta haluan olla tällaisen Jumalan yhteydessä, niin elämässä kuin kuolemassa."

Yritän saada vastauksesta selvää. Valitsiko Särkiö jomman kumman vaihtoehdon? Ei kumpaakaan? Vai molemmat? Epämääräistä.

Myös ilta alkaa hämärtyä. Klo 22:14 saan viestin Porvoosta, piispa Björn Vikströmiltä.

"Arkkipiispa Tutun tavoin uskon ja toivon että Jumala rakastaa sekä homoja että heteroja. Elämänjälkeinen kohtaloni jätän suurella luottamuksella Jumalan käsiin."

Vikström haluaa jatkaa vielä hieman pidemmin. Hän arvelee, että Tutu on pyrkinyt provosoimaan eikä ole tarkoittanutkaan vastakkainasetteluaan kirjaimellisesti tulkittavaksi.

"Homofobisen taivaan vastakohtana olisi homomyönteinen helvetti - mutta Tutun mielestä tämä ei olisikaan mikään helvetti, vaan päinvastoin parempi paikka kuin homofobinen taivas. Mutta eikö taivas ole nimike jota käytämme nimenomaan kuvaamaan parasta mahdollista paikkaa? Eli Tutu toivoo siis oikeastaan pääsevänsä siihen taivaaseen, jota homofobiset kristityt kutsuvat helvetiksi."

Hämäryys tihenee. Pimeimmällä hetkellä, klo 1:02 lauantaiyönä, arkkipiispa Kari Mäkisen teologinen erityisavustaja Risto Leppänen lähettää vastauksen:

"Kiitos haastattelupyynnöstä arkkipiispa Kari Mäkiselle. Valitettavasti arkkipiispan ei tällä erää ole mahdollista vastata pyyntöönne."

Viikonloppu tulee ja menee. Olen itse vielä unessa, kun Helsingin piispa Irja Askola vastaa maanantaiaamuna klo 8:48.

"Hei, Ismo 

kiitos kysymyksestäsi. 

Arvostan arkkipiispa Desmond Tutua suuresti.
Olen seurannut hänen puhetilaisuuksiaan livenä muutaman kerran ja tuon tyylinen retoriikka on helppo tunnistaa hänen omakseen.
Hän on tunnettu arvojohtaja koko Afrikassa, sekä kirkoissa että yhteiskunnassa, joten hänen homomyönteisellä kannanotolla juuri tuossa maanosassa on erityinen merkitys. 

Oma retoriikkani on toisenlaista. Seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien puolustajaksi toki tunnustaudun. Pääsylippuja taivaaseen tai helvettiin en jaa itselleni enkä toisille; siitä päättää onneksi yksinomaan Jumala."

Osasin odottaa seksuaalivähemmistöjen puolustamista. Kesäkuun alussa Askola siunasi homoparin lähetystyöhön. Aiemmin hän on kannattanut myös samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaamista.

Silti vastaus on jo kodikkaalla tavalla epäsuora. Askola arvostaa Desmond Tutua suuresti, mutta ei valitse kumpaakaan hänen esittämistään vaihtoehdoista. Sen sijaan Askola vetoaa eroihin puhujien retoriikassa. Toisaalta on helppo uskoa piispan vilpittömyyteen, kun hän kieltäytyy jakamasta taivaspaikkoja.

Alan silti kallistua Tuomas Saloniemen kannalle: kirkon edustajat varovat liikaa suututtamasta ketään, eivätkä siksi kerro mielipiteitään. Jos sellaisia on, ne hautautuvat sovittelevan retoriikan alle.

Mutta voiko kirkko tehdä muuta, jos se haluaa olla "avoin ja armollinen"? Askola toivoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että kirkkoon mahtuisi erilaisia näkemyksiä. Ehkä piispan liian jyrkkä kannanotto karkottaisi jäseniä samalla tavalla kuin Räsäsen puheet toisella laidalla? Jotta jokainen saisi kirkossa sanoa mielipiteensä, piispan on oltava hiljaa.

Tilanne on uusi kirkolle, joka on syntynyt aivan toisenlaisen viestinnän aikakaudella. Parituhatta vuotta seurakuntaa johdettiin edestä. Pappi puhui, milloin milläkin kielellä, ja seurakunta kuunteli. Nykyisessä mediatilassa kuka tahansa takarivin räsänen voi saada kuuluvimman äänen, kun vain osaa valita oikeat sanat.

Oikeat sanat valitakseen ei tarvitse kuitenkaan olla takarivissä eikä Päivi Räsänen. Ylen uutinen Desmond Tutun terävästä homolausunnosta on jaettu Facebookissa jo yli 11 000 kertaa. Kun arkkipiispa Kari Mäkinen pari kuukautta aiemmin puolusti homoseksuaalien parisuhteita, Facebook-jakoja kertyi 45 kappaletta.

Retoriikka todella on toisenlaista. Ex-arkkipiispa Tutu julisti menevänsä mieluummin helvettiin kuin palvovansa homofobista Jumalaa, Mäkinen puolestaan toivoi kirkolta "henkisesti avointa tilaa, jossa erilaiset näkökulmat tulevat kuulluiksi ja jossa teologinen traditio ja ihmisten tämänhetkinen todellisuus pääsevät vuorovaikutukseen". Luterilaisella kirkolla ei näytä olevan Facebookissa jakoa.

Kirkon munattomuus voi olla laskelmoitua tai pakotettua varovaisuutta, mutta yhtä hyvin se voi olla osoitusta vilpittömästä pyrkimyksestä ymmärtää ja ihmetellä kaikkea. Sellaistahan uskovan elämä on. Mutta onko se kristillistä?

Vaikeneva piispa nimittäin asettuu kristinuskon historiassa hankalaan rooliin. Nykyistä kirkkoa, jota piispat johtavat, ei olisi olemassakaan ilman suorasanaisia suunsoittajia. Jeesus, Paavali ja Luther eivät tulleet tunnetuiksi diplomaattisen kielen kehittäjinä. He olivat ennemmin räsäsiä, jotka sanoivat suoraan, mihin uskoivat, ärsyttivät vallanpitäjiä, keikuttivat venettä. Sillä tavalla he perustivat uskontoja ja seurakuntia. Näin ovat syntyneet muutkin kristilliset lahkot, mukaan lukien Päivi Räsäsen edustama viidesläisyys.

Ne, sen sijaan, jotka ovat yrittäneet pitää venettä hiljaa paikallaan, ovat olleet historiassa aina toisella puolella – aitiopaikalla katsomassa, kun asiat vääjäämättä tapahtuvat.

---
Arkkipiispa Kari Mäkinen, Espoon piispa Tapio Luoma, Kuopion piispa Jari Jolkkonen, Lapuan piispa Simo Peura, Mikkelin piispa Seppo Häkkinen, Oulun piispa Samuel Salmi ja Tampereen piispa Matti Repo eivät vastanneet kysymykseen. Turun piispa Kaarlo Kalliala ilmoitti olevansa lomalla.

Kuva: Ship among Icebergs, by Gustave Doré

Ja "Parhaan palkinnon" palkinnon saa...

Kuinka usein meiltä kysytäänkään: "Etkö todella ole nähnyt SITÄ elokuvaa?"

Jokaisella on mielessään jonkinlainen tärkeiden elokuvien kaanon. Elokuvalehdet ja -kriitikot tekevät omia listojaan, IMDB:ssä on käyttäjien äänestämä TOP-250. Yksi kaanoneista muodostuu palkinnoista. Etenkin Oscarit ja Cannesin Kultaiset palmut uutisoidaan näkyvästi ja niitä käytetään elokuvien markkinoinnissa: "Tämä sinun todellakin pitää nähdä!"

Parhaan elokuvan Oscarilla, parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla ja Cannesin Kultaisella palmulla palkitaan kuitenkin aivan erilaisia elokuvia. Voittajat valitaan eri elokuvajoukosta, eri tavalla ja erilaisessa kulttuurissa. 

Tein kokeen: Listasin kaikki palkitut leffat ja laskin näkemäni yhteen. Kenen arvostamia elokuvia minä olen nähnyt eniten? Cannes voitti niukasti. Kun vertasin tulostani kavereiden laskelmiin, olin – kuten arvelinkin – marginaalissa. Muiden listoilta löytyi eniten Oscar-palkittuja.

Siitä, miten asiat ovat, ei voi kuitenkaan päätellä, mitä elokuvia pitäisi katsoa. Kun joku seuraavan kerran ihmettelee, miksi et ole nähnyt hänen mielestään maailman parasta elokuvaa, voit vastata Dancer in the Darkin Selman sanoilla:

I've seen it all, I've seen the dark
I've seen the brightness in one little spark.
I've seen what I chose and I've seen what I need,
And that is enough, to want more would be greed.

Elokuvat ovat niin kuin ihmiset; hienoja on joka tapauksessa enemmän kuin mihin kukaan ehtii tutustua. Jokainen valitsee ne, jotka haluaa osaksi itseään. Katsottujen elokuvien määrällä ei kannata elvistellä, mutta oman palkintojakauman tarkastelu voi olla valaisevaa.

Tässä omat tulokseni. Voit kopioida listan itsellesi ja haastaa elokuvaystäväsikin mukaan! (Lista löytyy myös Facebookista.)

---

Oscar: Paras elokuva, yhteensä: 19 kpl

Oscar: Paras vieraskielinen elokuva, yhteensä: 17 kpl

Cannes: Kultainen palmu, yhteensä: 22 kpl

Oscar: Paras elokuva (tai muu pääpalkinto), yhteensä 85 elokuvaa

[] 2012 Argo

[x] 2011 The Artist

[] 2010 Kuninkaan puhe (The King's Speech)

[] 2009 The Hurt Locker

[] 2008 Slummien miljonääri (Slumdog Millionaire)

[x] 2007 Menetetty maa (No Country for Old Men)

[] 2006 The Departed

[] 2005 Crash

[x] 2004 Million Dollar Baby

[] 2003 Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (The Lord of the Rings: The Return of the King)

[] 2002 Chicago

[] 2001 Kaunis mieli (A Beautiful Mind)

[] 2000 Gladiator

[x] 1999 American Beauty

[x] 1998 Rakastunut Shakespeare (Shakespeare in Love)

[x] 1997 Titanic

[] 1996 Englantilainen potilas (The English Patient)

[x] 1995 Braveheart – taipumaton

[] 1994 Forrest Gump

[x] 1993 Schindlerin lista (Schindler's List)

[] 1992 Armoton (Unforgiven)

[x] 1991 Uhrilampaat (The Silence of the Lambs)

[x] 1990 Tanssii susien kanssa (Dances with Wolves)

[] 1989 Palveluksessanne, Miss Daisy (Driving Miss Daisy)

[x] 1988 Sademies (Rain Man)

[x] 1987 Viimeinen keisari (The Last Emperor)

[] 1986 Platoon – nuoret sotilaat

[] 1985 Minun Afrikkani (Out of Africa)

[] 1984 Amadeus

[] 1983 Hellyyden ehdoilla (Terms of Endearment)

[x] 1982 Gandhi

[] 1981 Tulivaunut (Chariots of Fire)

[] 1980 Tavallisia ihmisiä (Ordinary People)

[x] 1979 Kramer vastaan Kramer (Kramer vs. Kramer)

[] 1978 Kauriinmetsästäjä (The Deer Hunter)

[x] 1977 Annie Hall

[x] 1976 Rocky

[] 1975 Yksi lensi yli käenpesän (One Flew Over the Cuckoo's Nest)

[] 1974 Kummisetä osa II (The Godfather Part II)

[] 1973 Puhallus (The Sting)

[x] 1972 Kummisetä (The Godfather)

[] 1971 Kovaotteiset miehet (The French Connection)

[] 1970 Panssarikenraali Patton (Patton)

[] 1969 Keskiyön cowboy (Midnight Cowboy)

[] 1968 Oliver!

[] 1967 Yön kuumuudessa (In the Heat of the Night)

[] 1966 Kunnian mies (A Man for All Seasons)

[x] 1965 The Sound of Music

[] 1964 My Fair Lady

[] 1963 Tom Jones

[] 1962 Arabian Lawrence (Lawrence of Arabia)

[] 1961 West Side Story

[] 1960 Poikamiesboksi (The Apartment)

[] 1959 Ben-Hur

[] 1958 Gigi

[x] 1957 Kwai-joen silta (The Bridge on the River Kwai)

[] 1956 Maailman ympäri 80 päivässä (Around the World in 80 Days)

[] 1955 Marty

[] 1954 Alaston satama (On the Waterfront)

[] 1953 Täältä ikuisuuteen (From Here to Eternity)

[] 1952 Suuri maailmansirkus (The Greatest Show on Earth)

[] 1951 Pariisin lumoissa (An American in Paris)

[] 1950 Kaikki Eevasta (All About Eve)

[] 1949 Kaikki kuninkaan miehet (All the King's Men)

[] 1948 Hamlet

[] 1947 Hiljainen sopimus (Gentleman's Agreement)

[] 1946 Parhaat vuodet (The Best Years of Our Lives)

[] 1945 Tuhlattuja päiviä (The Lost Weekend)

[] 1944 Kulje tietäni (Going My Way)

[] 1943 Casablanca

[] 1942 Rouva Miniver (Mrs. Miniver)

[] 1941 Vihreä oli laaksoni (How Green Was My Valley)

[] 1940 Rebekka (Rebecca)

[] 1939 Tuulen viemää (Gone with the Wind)

[] 1938 Komedia meistä ihmisistä (You Can't Take It With You)

[] 1937 Emile Zolan elämä (The Life of Emile Zola)

[] 1936 Ziegfeld, naisten kuningas (The Great Ziegfeld)

[] 1935 Kapina laivalla (Mutiny on the Bounty)

[] 1934 Tapahtui eräänä yönä (It Happened One Night)

[] 1933 Cavalcade

[] 1932 Grand Hotel

[] 1931 Cimarron

[] 1930 Länsirintamalta ei mitään uutta (All Quiet on the Western Front)

[] 1929 Broadwayn sävel (The Broadway Melody)

[] 1928 Siivet (Wings)

Oscar: Paras vieraskielinen elokuva, yhteensä 65 elokuvaa

[] 2012 Rakkaus (Amour)

[x] 2011 Nader ja Simin: Ero (Jodái-e Náder az Simin)

[] 2010 Kosto (Hævnen) 

[] 2009 Katseeseen kätketty (El secreto de sus ojos)

[] 2008 Lähtöjä (Okuribito)

[] 2007 Väärentäjä (Die Fälscher)

[] 2006 Muiden elämä (Das Leben der Anderen)

[] 2005 Tsotsi

[] 2004 Meri sisälläni (Mar Adentro)

[x] 2003 Barbaarien invaasiot (Les Invasions barbares)

[x] 2002 Jossain Afrikassa (Nirgendwo in Afrika)

[x] 2001 Ei kenenkään maa (Nicija zemlja, No Man's Land)

[x] 2000 Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (Wo hu cang long)

[x] 1999 Kaikki äidistäni (Todo sobre mi madre)

[] 1998 Kaunis elämä (La vita è bella)

[] 1997 Character – miehen kuva (Karakter)

[x] 1996 Kolja

[] 1995 Antonian maailma (Antonia)

[] 1994 Auringon polttama (Utomlyonnye solntsem)

[] 1993 Belle Epoque – muutosten aika (Belle époque)

[] 1992 Indokiina (Indochine)

[] 1991 Mediterraneo

[] 1990 Unelma onnesta (Reise der Hoffnung)

[] 1989 Nuovo cinema Paradiso

[] 1988 Pelle Valloittaja (Pelle erobreren)

[x] 1987 Ranskalainen illallinen (Babettes Gæstebud)

[] 1986 Muistojen vanki (De Aanslag)

[] 1985 La Historia oficial (engl. The Official Story)

[] 1984 Vaaralliset siirrot (La Diagonale du fou)

[x] 1983 Fanny ja Alexander (Fanny och Alexander)

[] 1982 Volver a empezar (engl. Starting Over)

[] 1981 Mefisto (Mephisto)

[] 1980 Moskova ei usko kyyneliin (Moskva slezam ne verit)

[] 1979 Peltirumpu (Die Blechtrommel)

[] 1978 Préparez vos mouchoirs (engl. Get Your Handkerchiefs Ready)

[] 1977 Madame Rosa (La Vie devant soi)

[] 1976 Mustaa ja valkoista väreissä (Noirs et blancs en couleur)

[x] 1975 Dersu Uzala

[x] 1974 Amarcord

[x] 1973 Amerikkalainen yö (La Nuit américaine)

[] 1972 Porvariston hillitty charmi (Le Charme discret de la bourgeoisie)

[] 1971 Finzi Continin puutarha (Il Giardino dei Finzi-Contini)

[] 1970 Epäilyksen ulkopuolella (Indagine su un cittadino al di sopra di ogni sospetto)

[] 1969 Z – hän elää (Z)

[] 1968 Sota ja rauha (Voyna i mir)

[x] 1967 Tarkoin vartioidut junat (Ostre sledované vlaky)

[] 1966 Mies ja nainen (Un homme et une femme)

[] 1965 Liike pääkadulla (Obchod na korze)

[] 1964 Eilen, tänään, huomenna (Ieri, oggi, domani)

[x] 1963 8½ (Otto e mezzo)

[] 1962 Kohtalokas sunnuntai (Les dimanches de ville d'Avray)

[x] 1961 Kuin kuvastimessa (Såsom i en spegel)

[x] 1960 Neidonlähde (Jungfrukällan)

[] 1959 Musta Orfeus (Orfeu Negro)

[] 1958 Enoni on toista maata (Mon Oncle)

[] 1957 Cabirian yöt (Le Notti di Cabiria)

[x] 1956 La Strada – Tie (La Strada)

[] 1955 Samurai, The Legend of Musashi (Miyamoto Musashi )

[] 1954 Helvetin portti (Gate of Hell)

[-] 1953 [ei palkintoa]

[] 1952 Kielletyt leikit (Jeux interdits) 

[] 1951 Rashomon - Paholaisen portti (Rashomon)

[] 1950 Mies tuli mereltä (The Walls of Malapaga)

[] 1949 Polkupyörävaras (The Bicycle Thief)

[] 1948 Monsieur Vincent

[] 1947 Sciuscia - viattomat (Sciuscià)

Cannes: Kultainen palmu (tai muu pääpalkinto), yhteensä 74 elokuvaa

[] 2013 La Vie d'Adèle

[] 2012 Rakkaus (Amour)

[x] 2011 The Tree of Life

[] 2010 Setä Boonmeen edelliset elämät (Lung Bunmi raluek chat)

[x] 2009 Valkoinen nauha (Das weiße Band - Eine deutsche Kindergeschichte)

[x] 2008 Luokka (Entre les murs)

[x] 2007 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (4 luni, 3 saptamâni si 2 zile)

[x] 2006 The Wind that Shakes the Barley

[] 2005 Lapsi (L’enfant)

[x] 2004 Fahrenheit 9/11 (Fahrenheit 9/11)

[x] 2003 Elephant (Elephant)

[x] 2002 Pianisti (The Pianist)

[] 2001 Pojan huone (La stanza del figlio)

[x] 2000 Dancer in the Dark (Dancer in the Dark)

[] 1999 Rosetta (Rosetta)

[] 1998 Ikuisuus ja päivä (Mia aioniotita kai mia mera)

[x] 1997 Kirsikan maku (Ta'm-e gilas)

[] 1997 Ankerias (Unagi)

[x] 1996 Salaisuuksia ja valheita (Secrets and Lies)

[x] 1995 Underground (Podzemlje – Bila jednom jedna zemlja)

[x] 1994 Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (Pulp Fiction)

[] 1993 Jäähyväiset jalkavaimolle (Bàwáng Bié Ji)

[x] 1993 Piano (The Piano)

[] 1992 Hyvä tahto (Den goda viljan)

[x] 1991 Barton Fink (Barton Fink)

[x] 1990 Villi sydän (Wild at Heart)

[] 1989 Seksiä, valheita ja videonauhaa (Sex, Lies and Videotape)

[] 1988 Pelle Valloittaja (Pelle erobreren)

[] 1987 Paholaisen auringon alla (Sous le soleil de Satan)

[] 1986 Linnake (The Mission)

[] 1985 Isä on työmatkalla (Otac na službenom putu)

[x] 1984 Paris, Texas

[] 1983 Narajaman balladi (Narayama bushi-ko)

[] 1982 Kateissa (Missing)

[] 1982 Yol

[] 1981 Rautamies (Czlowiek z zelaza)

[] 1980 Syke ei sammu (All That Jazz)

[] 1980 Kagemusha – varjokenraali (Kagemusha)

[x] 1979 Ilmestyskirja. Nyt (Apocalypse. Now)

[] 1979 Peltirumpu (Die Blechtrommel)

[] 1978 Puukenkäpuu (L’albero degli zoccoli)

[] 1977 Isäni, herrani (Padre padrone)

[x] 1976 Taksikuski (Taxi Driver)

[] 1975 Ahdat sanawovach el-djamr (ransk. Chronique des années de braise)

[] 1974 Keskustelu (The Conversation)

[] 1973 Palkkalainen (The Hireling)

[] 1973 Variksenpelätin (Scarecrow)

[] 1972 Työväenluokka nousee taivaaseen (La classe operaia va in paradiso)

[] 1972 Mattein tapaus (Il caso Mattei)

[] 1971 The Go-Between – sanansaattaja (The Go-Between)

[] 1970 M.A.S.H. – armeijan liikkuva kenttäsairaala (MASH)

[] 1969 Jos… (If…)

[-] 1968 [ei festivaaleja]

[x] 1967 Blow-Up – erään suudelman jälkeen (Blowup)

[] 1966 Mies ja nainen (Un homme et une femme)

[] 1966 Hyvät naiset ja herrat (Signore & signori)

[] 1965 Temppu – ja miten se tehdään (The Knack… and How to Get It)

[x] 1964 Cherbourgin sateenvarjot (Les Parapluies de Cherbourg)

[] 1963 Tiikerikissa (elokuva) (Il Gattopardo)

[] 1962 Lupaus (O Pagador de Promessas)

[] 1961 Pitkä poissaolo (Une aussi longue absence)

[] 1961 Viridiana (Viridiana)

[x] 1960 Ihana elämä (La dolce vita)

[] 1959 Musta Orfeus (Orfeu Negro)

[] 1958 Kurjet lentävät (Letjat žuravli)

[] 1957 Onnellisen laakson kansa (Friendly Persuasion)

[] 1956 Hiljainen maailma (Le Monde du silence)

[] 1955 Marty

[] 1954 Helvetin portti (Jigokumon)

[] 1953 Pelon palkka (Le Salaire de la peur)

[] 1952 Othello (The Tragedy of Othello: The Moor of Venice)

[] 1952 Kahdella pennillä toiveita (Due soldi di speranza)

[] 1951 Neiti Julie (Fröken Julie)

[] 1951 Milanon ihme (Miracolo a Milano)

[-] 1950 [ei festivaaleja]

[] 1949 Kolmas mies (The Third Man)

Koulussa ei puhuta koulusta

Edellisenä päivänä olimme käyneet esittelemässä ohjelman aihetta Yleisradion henkilökunnalle. Nyt toimintakeskus Hapessa oli koolla ohjelman tuotantoryhmä: tuottajat, juontajat ja muut toimittajat. Tarkoituksena oli aloittaa ohjelman rakenteen suunnittelu.

Jokin Ylen toimitussihteerin palautteessa oli kuitenkin jäänyt vaivaamaan. Toimittajat pohtivat, pitäisikö näkökulmaa sittenkin vielä tarkentaa. Se veisi ehkä aikaa ja hidastaisi ohjelman tekemistä, mutta... niin päätettiin kuitenkin tehdä. Hetkessä aukesi kiivas keskustelu siitä, mikä suomalaisessa koulussa olisi se yksi ongelma, josta tänä keväänä pitäisi puhua enemmän kuin muista. Samaa keskustelua oli käyty Nuorten Ääni -toimituksessa jo useana iltana aiemminkin.

Arki-illat koulun jälkeen ovat kuitenkin lyhyitä ja aika loppuu nopeasti kesken. Kolmen tunnin jälkeen piti koota keskustelun tärkeimmät tulokset ja sopia, että pienempi iskuryhmä jatkaa niiden kanssa lauantaiaamuna.

Lopulta, monen mutkan kautta, päädyttiin suunnilleen samaan kuin mistä oli aloitettukin. Nyt oltiin kuitenkin monta tärkeää keskustelua viisaampia - ja oikeasta valinnasta varmempia.

Kun seurasin näitä keskusteluja sivusta, ihastelin itsekseni, kuinka paljon vapaa-aikaansa nuoret ovat valmiita käyttämään koulusta puhumiseen. Kevään keskusteluohjelman ideointiin, taustatutkimukseen, haastatteluihin, kirjoittamiseen ja kuvaamiseen on monilta nuorilta kulunut kymmeniä vapaaehtoistyötunteja. Miksi he tekevät niin?

Koska koulussa ei puhuta koulusta. Jos oppilailla onkin sananvaltaa, se koskee sohvien väriä, kouluruoan makua tai parhaassa tapauksessa järjestyssääntöjä. Jos oppilaat sen sijaan haluaisivat puhua siitä, miten koulusta tulisi parempi paikka kasvaa ja oppia, on keskustelua jatkettava kellojen soimisen jälkeen.

Koulussa ei ehkä ymmärretä, kuinka motivoituneita oppilaat olisivat tätä keskustelua käymään. Ehkä opettajat pelkäävät kritiikin kohdistuvan heihin, arveli yksi ohjelman toimittajista. Näin he rajaavat itsensä keskustelun ulkopuolelle.

Mutta nyt kellot ovat soineet ja koulusta saa puhua vapaasti. Tänään sananvapauden päivänä 3.5. klo 21 Nuorten Ääni -toimitus ottaa haltuunsa Ylen A-studio: Stream -ohjelman. Aiheena on, perusteellisen pohdinnan jälkeen, kevään tärkein koulutuspoliittinen kysymys: millaisia ihmisiä kasvaa koulussa, jossa oppilaat eivät uskalla ottaa riskejä?

Kannattaa katsoa. Ja jatkaa keskustelua sen jälkeen myös koulussa - edes välitunnilla.

• Ohjelma Ylen Elävässä arkistossa.
• Lisää Nuorten Ääni -toimituksen kotisivuilla.

Nykykoulussa kasvaa parempia kansalaisia

"Pikku räkänokka sai ansion mukaan. hyssyttely sikseen. tuollaiset räkänokat vaan tekee sitten joukolla paljon pahaa. mun mielestä opettaja sais antaa kunnolla selkään jos oppilas ei usko sanomista."

Pertti Kemppainen kirjoitti lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan Facebook-sivulle sen, mitä moni suomalainen ajattelee: Alppilan yläkoulun tapaus osoittaa, että kurinpito on kouluissa unohdettu ja oppilaat saavat tehdä mitä tahansa. Huonosta käytöksestä pitää antaa rangaistus, mielellään ruumiillinen.

Nyt kommentti on poistettu ja hyvä niin. Pahoinpitelyyn kehottaminen ei ole laillista eikä muutenkaan oikein. Kun se kohdistuu ihmisryhmään, lapsiin, siinä on myös kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkit. Jos samalla tavalla kehotettaisiin antamaan kunnolla selkään somaleille, jotka eivät usko sanomista, asia olisi selvä. 

Miksi rangaistuksen pitää olla ruumiillinen, sitten?

Koska se tehoaa parhaiten. Näin uskovat monet nettikeskustelijat, joilla on omakohtaista kokemusta. Heistä on tullut kunnon kansalaisia juuri siksi, että rohkea opettaja on heitä mäiskinyt. Samalla koulu on opettanut heidät kannattamaan väkivaltaa. He tekevät sitä nettikeskusteluissa vielä vuosikymmeniä koulu-uransa jälkeen. Se näkyy varmasti myös perheissä, kaduilla, jääkiekkokaukaloissa. Sillä, mitä koulussa oppii, on pitkät jäljet. 

Onneksi yhteiskunta ja sen arvot ovat muuttuneet. Nykykoulun tehtäviin ei enää kuulu opettaa, että väkivalta on oikea rangaistus - vaikka se tehoaisi. Siksi koulussa kasvaa nyt parempia kansalaisia.

(Kuva on lastenelokuvasta Seikkailu.)

Sibelius oli ennustaja

Tiedättehän sen kaskun Sibeliuksesta? Aino-vaimo tiedusteli mieheltään, milloin tämä tällä kertaa on tulossa ryyppyreissultaan kotiin. Janne vastasi: "Olen säveltäjä, en mikään ennustaja."

Kasku vastaa hyvin käsitystämme taiteesta. Paitsi taiteilijat myös taide itse on luonteeltaan oikukasta ja ennustamatonta. Se tavalla tai toisella syntyy tyhjästä, tuo maailmaan jotain aivan uutta. Se luodaan.

Mutta tämä ei ole koko kuva. Taide on myös jotain, joka auttaa meitä jäsentämään jo olemassa olevaa kaoottista maailmaa. Taiteessa mieletön muuttuu mielekkääksi, sumea teräväksi, kakofonia rytmeiksi ja melodioiksi. Joskus palikat ovat valheellisen hyvässä järjestyksessä ja tarvitaan taiteilija rikkomaan tuttu konstruktio. Mutta silti kaikki taiteen palikat ovat jo tässä. Maailmankaikkeudessa on kaikkea. Mitään uutta ei tarvita. Pitää vain etsiä uusi perspektiivi, josta katsottuna asiat ovat järjestyksessä. Ei tähtikuvioitakaan oikeasti ole olemassa. Ne ovat sellaisia kuin ovat vain täältä maasta katsottuna.

Toinen suosikkikaskuni kertoo kuvanveistäjästä, jolta kysyttiin, miten hän osaa veistää kivestä hevosen. Taitelija vastasi ottavansa vain pois kaiken sen, mikä ei ole hevosta. Hän näki kivessä jotain, mitä muut eivät vielä nähneet. Ehkä taiteilija sittenkin nimenomaan on ennustaja, jota jonkinlainen näky, etiäinen johdattaa?

Aino Sibeliusta tämä ajatus ei kuitenkaan olisi auttanut. Kauhuelokuvassa ennustettu hetki koittaa sittenkin yllättäen. Niin kävi Oidipuksellekin. Taiteilijan ainoa tapa kertoa näyistään on taide itse. Muu on synopsiksia, premissejä ja mainoslauseita, ja ne jos mitkä ovat valheita. Joskus oikean perspektiivin löytämisessä kestää. Vasta sitten eteisessä kolisee.

Elokuva herätti vääriä tunteita – yleisö raivostui

"Suomessa julkista keskustelua käydään tunteen kautta. Se johtuu siitä, että toimittajat rakastavat skandaaleja, kriisejä ja kärjistyksiä. Ne myyvät lehtiä."

Toimittaja Sanna Ukkola pohtii Pressiklubin videokolumnissa sitä, miksi otsikoiden mukaan poliitikot ovat jatkuvasti ilmiriidoissa ja kansa raivoissaan. Syynä on tietysti raha: tunteet myyvät.

Minulla on tästä pedagogisempi teoria. Kun toimittaja kertoo "kansan raivoavan", hän opettaa lukijoita tunnistamaan tunteitaan. Kuten tuossa ylläolevassa kuvassa venäläisiä. Niin lastenkin kanssa pitäisi tehdä, sanoa: "Sinua suututtaa, kun et saanut sitä lelua." Näin lapsi oppii nimeämään tunnetilojaan ja sitä kautta käsittelemään niitä. Sehän on journalismin tehtävä: "hahmottaa, tulkita ja jäsentää maailmaa ja tehdä sitä ymmärrettävämmäksi."

Tunteiden projisointi toisiin on myös vallankäyttöä. Nettifoorumeilla se on yleinen tapa yrittää horjuttaa kanssakeskustelijoiden uskottavuutta tai mielenrauhaa. Kilpailevan lätkäjoukkueen tai kännykkäfirman fani on selvästi peloissaan tulevan tappion alla ja kriittinen vastine kuitataan pettyneen lapsen itkupotkuraivariksi.

Samaa keinoa käytti myös Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen vastatessaan bloggari Emilia Kukkalan kirjoitukseen. Tosin ei nettipalstalla vaan Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla. Matti arvioi Emilian kirjoittaneen kiukusta punaisena. Pedagogiikkako elinkeinoelämää motivoi – vai raha ja valta?

Entä mikä motivoi elokuvakriitikkoa, joka yleistää omat tunteensa katsojien yhteisiksi tunteiksi? Esimerkiksi tuoreen Tavarataivas-elokuvan arvostelussa Anna Möttölä kertoo, että "kerronnan minä-keskeisyys alkaa ärsyttää". Alkaa ärsyttää ketä? Tuon tuosta elokuvakritiikeissä katsoja pitkästyy, hämmentyy tai vilkuilee kelloaan. Miksi kriitikko arvioi itseään tai katsojia eikä elokuvaa? Ärsyttää. Minua.

Valtavirtaelokuvaan tietysti sopii oletus, että kaikista katsojista todella tuntuu samalta joka hetki. Siihen monet elokuvatuottajat pyrkivät: kun täydellinen elokuva pääsee käsikirjoituksen sivulle 87, jokaisen katsojan oikeasta silmäkulmasta vierähtää kyynel. Sivua eli tasan minuuttia myöhemmin se vierähtää vasemmasta.

Kriitikolle elokuvat, joiden katsojat kokevat omia, henkilökohtaisia tunteitaan, ovat tietysti paljon vaikeampia. Elokuvatuottajalle yleisö, joka kokee omia arvaamattomia tunteitaan, on vaikea. Niin kuin iltapäivälehdillekin.

Syynä on kai raha.